Petrun muistoa kunnioittaen

Sain rakkaalta ystävältäni tänään viestin, että appensa Petru oli eilen menehtynyt syöpään. Hautajaiset huomenna Romaniassa, jonne ystäväpariskunta on eilisillan ja tämän päivän mittaan ajelleet. 

Eilispäivän kukkakuvia Petrua muistaen, kiitollisena, että saimme tilaisuuden tuntea hänet.

 Vielä muutamia kukkia myös pienen Roosa-tyttösen, pikkuserkkuni lapsenlapsen muistoksi. Vaikka toki ruusu olisi parhaiten sopinut myös Roosalle.  

Jalokallioinen

Maariankello 

Harmaakäenkukka 

Eri sortin työkaluja

Sen lisäksi, että nöyryytän lapiota kukkakeppinä, myös vesuri on joutunut palvelemaan kieroja pyyteitäni. Minulla on tuvan nurkalla hakkuupölkky, ja sen päällä eilen pienistin vesurilla siankärsämön ronttoja ja heinätuppaita multaisine juuripaakkuineen. Jotta sain ne sopevana silppuna kompostoriin. Tosin vesurin etsiminen ei alkuun tuottanut tulosta, ja olin jo lainaamassa miehen halkaisukirvestä (siis kirves on mieheni... eiku... en tarkoita, että kirvestä käytettäisiin miehen halkaisuun, vaan että mies on ominut kirveen. Tosin sen pitäisi käydä ilmi jo yhdyssanan kirjoitusasusta.) Vesuri löytyi sitten sieltä, missä kirveen piti olla, puuplassilta. Eli rantteelta, kuten ehkä ranttilainen sanoisi.

Mutta ei tämä minun työkalujen käyttötarkoitusten vaihtelu ole yhtään  kummallista, sen alaha miten mies ratkaisi taannoin työkalujen puutteen. Jonkin autonosan irrottamiseen tai paikalleen asettamiseen hän olisi tarvinnut lekaa, mutta kun se ei siinä vieressä ollut, niin hän hakkasi nyrkillä... Ja nyt on sitten ranteet kipiänä.

Meidän lisäksemme tällä tontilla ahertaa moni muukin. Ilman hukassa tai väärässä paikassa olevia työkaluja. 

Rajuilman varalta

Bowl of beauty on parhaassa loistossaan. Mies kertoi, että säätiedotuksessa varoiteltiin rajuilmoista tai ukkospuuskista.  Rustasin pionin tueksi sitä sun tätä, varsinaisen kukkatuen lisäksi oksia ja... lapion. 

Illan helokki

Kävin äsken viemässä kirjeen postilaatikkoon. Laatikolta palatessa huomasin yllättävän kukan yllättävässä paikassa. Piti melkein silmiä hieraista. Selvästi helokin näköinen kukinto. Mutta miten se on noin korkea? Ja miten se on päässyt yli kahden metrin päähän niistä matalista kultahelokeista, jotka viime kesänä istutin sementtirenkaan sisään navetan päädyssä? Sieltä kai se on peräisin, vaikka onkin kuin eri lajia, pituudeltaan jopa kolminkertaisena emokasviin verrattuna. 

Olin kyllä aikaisemmin huomannut korkean eri näköisen varren kanadanpiiskujen seassa. Mutta oletin sen olevan jotain mykerökukkaista, jota samassa penkissä on ollut aiemmin ja samankaltaista on nytkin. 

 

Kyllähän se ystävärouva, jolta helokin sain,   kertoi sen olevan kova leviämään - ja siksipä sen rajasinkin vanhan kaivon kannen reikään. En silti arvannut sen kylväytyvän muiden korkeiden perennojen yli metrien päähän.  Toivottavasti ei lähde leviämään tontin rajojen yli. Silmällä pidettävä. Mutta on ainakin hyvä pörriäiskasvi. Ihan hauska yllätys ja päätös päivälle. 

Nyt maata. Kunat! 

Edit. Muutamaa päivää myöhemmin lisätietoa. Kun kerroin Millanille löydöksestä, hän kertoi, että Kanttorilassa on ollut iltahelokkia, joka kasvaa metrinkorkuiseksi. Joten todennäköisempää on, että jokin vuosien takainen iltahelokin siemen vain päätti nyt itää - kuin että matala kultahelokki olisi kylväytynyt metrien päähän ja tuottanut pitkän mutaation. 

Tässä vielä kuva siitä matalammasta, kultahelokista, jota sain Arja-ystävättäreltä. 

Runon, suven, Eikan ja Esan päivänä

Satelee. Nyt viimein uskalsin kylvää valkoapilaa riihen taakse. Mies tasoitteli siellä kempuraa jo ennen juhannusta. Ja istutti muutaman kuusen taimen riviin. Vajensin ensin sadevesiastioita kantamalla kymmenkunta kastelukannullista vettä  kylvöalueelle. Silti maa tuntui olevan kostea vain pinnalta. Vaikka viime päivinä maa on saanut taivaallista kastelua tasaiseen tahtiin. 

Tänään keräsin myös ensimmäisen  mansikkasatsin. Noin viikko sitten suojasin suuren osan mansikkamaasta rastasverkolla, mutta jätin muutaman reunapuskan suojuksen ulkopuolelle, lintuja varten.

Eilen vietimme pyhäpäivää ja juhlapäivää. Viivyimme Millanin synttäreillä viitisen tuntia. Vein ne ompelukseni ja mies teki lahjansa paikan päällä: porraskaiteen toisellekin puolelle ulkorappuja. 

Ohopsis, aloitin tämän tekstin päivällä (ja sen jälkeen on sadellut välillä reippaastikin) ja nyt on tunti keskiyöhön. Täytyy lopetella lyhyeen, jotta ehdin julkaista Eino Leinon päivänä. En lainaa tähän mitään runon pätkää, mutta jonkin kukkakuvan vielä lisään. 

Bowl of beauty avasi ensimmäisen nuppunsa viikonloppuna. 

Samoin balkaninkellokki. 

Lampaankorvastakin pilkottaa jotain punaista. 

Ja yksi miehen tuomista värililjoista on paljastanut hehkeytensä. 

Heinäkuun ekoja

Huh, myöhäänkin meni ennen kuin tänne pääsin, oli olovana kaikenlaista puuhaa pihalla. Toki myös kännykän kanssa kiertelin päivännäöllä kukkia keräten. 

                                 Eka maariankello

Eka harmaakäenkukka

Ekat kurjenkellot 

Eka kehäkukkakin (ruotsi. ringblomma) jo raottelee. Itsekylväytyneet ovat edistyksellisempiä kuin oma kylvös. 

Tuoksuherne yllätti, en tohtinut odottaa siihen vielä kukannuppuja, ainakaan avautumaan. 

Ekat jalokallioiset, nuo vaaleanpunaiset. Kuvassa mukana myös vauhtiin päässyt palava rakkaus ja kukintaansa lopetteleva punapäivänkakkara. 

Kanadalainen köynnösruusu John Cabot

Ruostekukka on kukkinut jo jonkin aikaa, mutta tähän satsiin vasta sain kuvan aijalliseksi. Miksi näin viehkeällä kukalla on noin surkea nimi? No, lehdet ovat kyllä nyt surkeassa kunnossa, vaikkei luulisi mukula- ja sipulikasvien kauheasti helteestä ja kuivuudesta vaivaantuvan. Mutta rajansa niilläkin. 

Viimeiseksi vielä tämän päivän iloisin yllätyslöytö. Palleroneilikka eli Pispalan neito oli päässyt ihan varkain ilmestymään ruokkoamattomaan perennapenkkiin. Viime kesänä sitä ei näkynyt ja luulin sen menettäneeni. Ihana tuoksu ja suloiset kukinnot. Kuva tosin surkea räpsäisy. 

Sain sadetta = loppuloma facetta + kesäkuun vimpat kukkakuvat

Kiitos ja ylistys, sade! 

Pelkäsin helteiden aikana kovasti sitä, että viimekesäinen kuivuuspainajainen toistuu. Tosin lohdutti se tieto, että jossain päin Suomea sadetta oli saatu pitkin kesäkuuta. Toivoin ja rukoilin hartaasti sadetta myös tänne päin Suomea. Niin hartaasti, että tein toista viikkoa sitten diilin: jos Taivaan Isä antaa sadetta tällekin alueelle niin reilusti, että talon nurkilla olevat sadevesisäiliöni täyttyvät, minä jätän Facebookin loppulomani ajaksi. Ja saan samalla runsain mitoin aikaa muuhun tähteellisempään. Voittaisin siis tuplasti. 

Jännittyneenä seurasin päivittäin netistä sääennustuksia ja sadetutkan toiveikkain mielin. 

Toissapäivänä sateli iltasella hiljalleen muutaman tunnin ajan. Astioihin kertyi jotain, muttei puolelleenkaan. Olin silti edelleen toiveikas ja tyytyväinen hiljaiseen sateeseen, joka kostutti maan pinnan. Nyt siihen voisi paremmin imeytyä mahdolliset runsaammat sateet. Joita ei enää kauaa tarvinnutkaan odottaa. 

Eilen kävimme aamupäivällä katsastusreissulla. Tai siis mies kävi ja minä istuin sen aikaa Millanin seurassa. Sieltä kotiuduttuamme ja syötyämme alkoivat sadekuurot. Ensin rauhallisesti, mutta kohta rajumminkin. Vaikka täytin sangolla nurkka-astioista vettä varastoon (kahteen pari sadan litran vetoiseen säiliöön), nurkka-astiat täyttyivät, jopa suurin niistä oli aamulla täynnä. Tämä meni paremmin kuin uskalsin toivoakaan. 

Jaan vielä tämän postauksen Faceen, mutta sitten aloitan facebookfree-loman. Jos joku facekamuista viitsii tämän postauksen sieltä lukea, hän saa tietää, etten näe mahdollisia kommentteja. Jos jotain haluaa mulle viestittää, voi kommentoida täällä blogissa (en osaa neuvoa, miten se käy) tai mesettää. 

Loppukesän siis  jaan kukkakuvia sun muuta täällä blogissani.

Kesäkuun viimeiset kukkakuvat , teemana vaaleanpunainen

Sarah Bernhardt nupulla 28.6. ja sama seuraavana päivänä 

Pelargonit diagonaalisesti

Sormustinkukka kasvimaalla 

Huomenna sitten taas uusia kuvia. Tänään kuljeskelin pitkin pihaa päivittäisellä pihakierroksella ja löysin lisää kukkalajeja aukeamassa. Ja muutakin kuvattavaa.