Omenatarha

Omenatarha

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Runon, suven, Eikan ja Esan päivänä

Satelee. Nyt viimein uskalsin kylvää valkoapilaa riihen taakse. Mies tasoitteli siellä kempuraa jo ennen juhannusta. Ja istutti muutaman kuusen taimen riviin. Vajensin ensin sadevesiastioita kantamalla kymmenkunta kastelukannullista vettä  kylvöalueelle. Silti maa tuntui olevan kostea vain pinnalta. Vaikka viime päivinä maa on saanut taivaallista kastelua tasaiseen tahtiin. 
Tänään keräsin myös ensimmäisen  mansikkasatsin. Noin viikko sitten suojasin suuren osan mansikkamaasta rastasverkolla, mutta jätin muutaman reunapuskan suojuksen ulkopuolelle, lintuja varten.
Eilen vietimme pyhäpäivää ja juhlapäivää. Viivyimme Millanin synttäreillä viitisen tuntia. Vein ne ompelukseni ja mies teki lahjansa paikan päällä: porraskaiteen toisellekin puolelle ulkorappuja. 

Ohopsis, aloitin tämän tekstin päivällä (ja sen jälkeen on sadellut välillä reippaastikin) ja nyt on tunti keskiyöhön. Täytyy lopetella lyhyeen, jotta ehdin julkaista Eino Leinon päivänä. En lainaa tähän mitään runon pätkää, mutta jonkin kukkakuvan vielä lisään. 


Bowl of beauty avasi ensimmäisen nuppunsa viikonloppuna. 



Samoin balkaninkellokki. 



Lampaankorvastakin pilkottaa jotain punaista. 



Ja yksi miehen tuomista värililjoista on paljastanut hehkeytensä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti