Viikko töitä ja sitten viikko talvilomaa. Silloin olemme menossa seuraavan kerran Kanttorilan kulmille. Nyt on tullut parin viikonlopun tauko. Viimeksi oltiin Kanttorilassa ystävänpäivän edellä. Oli kyllä tarkoitus käydä vielä jompana kumpana viikonloppuna ennen lomaviikkoa, mutta olemme olleet vähän tautisia vuorotellen ja yhtäaikaa, niin ei ole viitsitty rasittua matkustelulla, vaikkei nyt nuhaa kummempaa vaivaa ole ollutkaan.
Taas jänskättää se, miten kasvit ovat tällä välin pärjänneet. Toki varmaan luntakin on nyt kertynyt niin pihaan kuin kasvihuoneen risalle katollekin. Hieman siellä on kyllä lumitöitä tehty poissaollessamme, kun tuttu sähkömies kävi rustaamalla riihen lamput samalla reissulla, kun kävi autoa ostattelemassa etelässä. Hän oli pihaan päästäkseen lykkinyt kolaa. Hän kävi viimeistelemässä urakan, jonka sai melkein loppuun tehtyään yhden lauantain hommia, samaan aikaan kun olimme itsekin siellä viimeksi.
Nyt on isännällä valo niin navetan kuin riihen puolellakin, ja meillä makkarissa kattovalo. Olihan meillä jo jonkin aikaa miehen laittamana kattovaloviritelmä siellä, mutta nyt on sellainen, jonka katkaisija on seinässä ovipielissä, kuten asiaan kuuluu.
En ole kauheasti suunnitellut lomatekemistä. Vaihtoehtoja kyllä piisannee, pianonsoitosta kirjojen lukemiseen ja nypläämisestä neulomiseen. Emme kuitenkaan vietä koko lomaa Kanttorilassa, vaan tarkoitus on käydä myös pohjoisen suunnalla sukuloimassa.
Tänä keväänä esikoisemme täyttää 30 vuotta, ja juhlia varten pitäisi lomalla myös leipoa.
Omenatarha
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
perjantai 3. helmikuuta 2017
Niin meni tammikuu
Hupsistakeikkaa! Kuukausi vilahti niin että heilahti, edellisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää horvi aikaa. Kuorokaverikin ehti jo ihmetellä ettei ole ilmaantunut blogille kirjoituksia. Johtuneeko siitä, että viikot kuluvat töiden ehdoilla ja tähän asti viikonloput ovat menneet varsin tiiviisti Kanttorilan kulmilla konkreettisesti vaan ei Kanttorilan kulmilla -blogissa. Edellisen kerran vietimme kaupunkiviikonloppua loppiaisen jälkeisenä viikonloppuna. Kanttorilaan on vetänyt lämmityshuolet ja -tarve sekä kasvien kastelu ja lintujen ruokkiminen. Toisaalta olisi riittänyt visiitti joka toinen viikonloppukin, mutta sitten on ollut lisäksi muita tarpeita lähteä. Kuten esimerkiksi kummitytön konsertti tunnin ajomatkan päässä Kanttorilasta. Se oli hyvän trion loistava konsertti.
Vesi-ilmalämpöpumpun laukeaminen Kanttorilassa viime syksynä ja tarve pitää sähkölasku siitä huolimatta pienenä ovat pakottaneet pukeutumaan vahvasti ja pitämään tulta takassa - ja kynttilöissä. Meillä on paksu ja lämmin peitto, mutta aina kestää hetken, ennen kuin lakana ja pussilakana lämpenevät kehonlämmöstä. Nyttemmin mies kyllä kävi ostamassa joltain ukolta naapurikunnasta kolme käytettyä sähköpatteria. Yksi niistä lämmittää kamaria aina silloin, kun siellä ollaan ja toinen pitää sulana keittiön porstuaa. Siellä tuli sellainen häihäräppi, että huomattiin vanhasta patterista vuotavan vettä ruostuneesta kohdasta. Mies pienensi siitä lämpöä ja sitä myöden painetta saadakseen vuodon mahdollisimman pieneksi. Mutta etteivät putket pääsisi jäätymään, niin oli hyvä hommata sinne patteri pouhuuttamaan.
Enkö minä sitten olisi ehtinyt kirjoitella Kanttorilassa käydessämme? Olisin kaiketi, jos olisin jättänyt vaikkapa neulomisen vähemmälle. Joka viikonloppu olemme halunneet käyttää aikaa myös Millanin seurassa. Hänen sähköoireensa ovat sateisen kesän jäljiltä edelleen pitäneet kunnon kehnona, joten hän ei ole rohjennut lähteä kodistaan itseään viihdyttelemään ihmisten ilmoille muuta kuin pakon sanelemana.
Lyhyeksi viikonloput ovat Kanttorilassa jääneet, ja kovasti jo odottelen talvilomaviikkoa, että ehtii asettua reilummaksi aikaa. Tänä keväänä joudun kasvattelemaan taimet täällä kaupunkikodissa. Ensimmäisä olen jo kylvänyt, orvokkia, petuniaa ja keijunmekkoa. Mutta kovin ovat honteloita, kun en ole saanut vietyä niitä yläkerran etelän ikkunalle ja kun kasvilamppukaan ei ole vielä paikallaan. Mutta tänä iltana mies taitaa sen asentaa, ja kantoipa jo minun puolestani yläkertaan vanhan silityslaudan taimipöydäksi, joten jospa minä ottaisin asiaksi kuskata nuo säälittävät kukantaimet itäikkunalta eteläiselle. Kenties tänä viikonloppuna saan vielä mukula- ja ruotisellerin siemenetkin multaan, niin sitten ei tarvitsisi hetkeen muuta kylvää. Paitsi ehkä munakoisoa ja tomaattia...
Syy, miksi tänä viikonloppuna emme lähteneet ajelemaan kesäkodille, on huominen työpäiväni, OPI-päivät Oulussa. Pakollisen tauon jälkeen olemme sitten taas ensi viikonloppuna Kanttorilaa lämmittämässä. Ja tinttejä ruokkimassa. Ja oravaa.
Vesi-ilmalämpöpumpun laukeaminen Kanttorilassa viime syksynä ja tarve pitää sähkölasku siitä huolimatta pienenä ovat pakottaneet pukeutumaan vahvasti ja pitämään tulta takassa - ja kynttilöissä. Meillä on paksu ja lämmin peitto, mutta aina kestää hetken, ennen kuin lakana ja pussilakana lämpenevät kehonlämmöstä. Nyttemmin mies kyllä kävi ostamassa joltain ukolta naapurikunnasta kolme käytettyä sähköpatteria. Yksi niistä lämmittää kamaria aina silloin, kun siellä ollaan ja toinen pitää sulana keittiön porstuaa. Siellä tuli sellainen häihäräppi, että huomattiin vanhasta patterista vuotavan vettä ruostuneesta kohdasta. Mies pienensi siitä lämpöä ja sitä myöden painetta saadakseen vuodon mahdollisimman pieneksi. Mutta etteivät putket pääsisi jäätymään, niin oli hyvä hommata sinne patteri pouhuuttamaan.
Enkö minä sitten olisi ehtinyt kirjoitella Kanttorilassa käydessämme? Olisin kaiketi, jos olisin jättänyt vaikkapa neulomisen vähemmälle. Joka viikonloppu olemme halunneet käyttää aikaa myös Millanin seurassa. Hänen sähköoireensa ovat sateisen kesän jäljiltä edelleen pitäneet kunnon kehnona, joten hän ei ole rohjennut lähteä kodistaan itseään viihdyttelemään ihmisten ilmoille muuta kuin pakon sanelemana.
Lyhyeksi viikonloput ovat Kanttorilassa jääneet, ja kovasti jo odottelen talvilomaviikkoa, että ehtii asettua reilummaksi aikaa. Tänä keväänä joudun kasvattelemaan taimet täällä kaupunkikodissa. Ensimmäisä olen jo kylvänyt, orvokkia, petuniaa ja keijunmekkoa. Mutta kovin ovat honteloita, kun en ole saanut vietyä niitä yläkerran etelän ikkunalle ja kun kasvilamppukaan ei ole vielä paikallaan. Mutta tänä iltana mies taitaa sen asentaa, ja kantoipa jo minun puolestani yläkertaan vanhan silityslaudan taimipöydäksi, joten jospa minä ottaisin asiaksi kuskata nuo säälittävät kukantaimet itäikkunalta eteläiselle. Kenties tänä viikonloppuna saan vielä mukula- ja ruotisellerin siemenetkin multaan, niin sitten ei tarvitsisi hetkeen muuta kylvää. Paitsi ehkä munakoisoa ja tomaattia...
Syy, miksi tänä viikonloppuna emme lähteneet ajelemaan kesäkodille, on huominen työpäiväni, OPI-päivät Oulussa. Pakollisen tauon jälkeen olemme sitten taas ensi viikonloppuna Kanttorilaa lämmittämässä. Ja tinttejä ruokkimassa. Ja oravaa.
sunnuntai 1. tammikuuta 2017
Silmäys menneeseen
Pöh, antaa mennä nyt sitten toinenkin suureellinen otsikko. Se meinaa vain sitä, että sen sijaan, että olisin miettinyt tai suunnitellut tulevaa tässä joutessani, niin vietinkin taas aika tovin menneessä. Selailemalla ja lueskelemalla vanhoja blogipostauksiani. Se minua niissä jäi pikkaisen kismittämään, etten enää nykytekniikalla ole pystynyt, voinut tai viitsinyt lisätä kuvia postauksiin senkään vertaa, mitä aiemmin. iPadilla ottamiani kuvia pystyn jakamaan vain Facebookissa. Siis oikeasti, korvasiko tämä iPad tuohon lauseen alkuun pienen I-kirjaimen? iPad juu, niin se teki, ryökäle. Opettaa tässä sitten tokaluokkalaisille, että virkkeen alussa on iso kirjain...
Oli kuitenkin mukava katsella reilun kahden vuoden takaisia kuvia silloisista käsitöistäni viettäessäni Kanttorilassa vuorotteluvapaata. Tosin niistä muistui mieleeni, että minunhan oli tarkoitus kaivaa nyt lomalla nypläystyyny esille ja kokeilla pikkuserkulta saamaani mynsteriä. Mutta enpä sitten joulutohinassa muistanut tulostaa ko. mynsteriä sähköpostiliitteestä paperille saati ottaa sitä mukaan Kanttorilaan. Pitäisiköhän minun pakata nyplöötyyny tykötarpeineen följyymme, kunhan täältä suorimme kaupunkiin?
Oli kuitenkin mukava katsella reilun kahden vuoden takaisia kuvia silloisista käsitöistäni viettäessäni Kanttorilassa vuorotteluvapaata. Tosin niistä muistui mieleeni, että minunhan oli tarkoitus kaivaa nyt lomalla nypläystyyny esille ja kokeilla pikkuserkulta saamaani mynsteriä. Mutta enpä sitten joulutohinassa muistanut tulostaa ko. mynsteriä sähköpostiliitteestä paperille saati ottaa sitä mukaan Kanttorilaan. Pitäisiköhän minun pakata nyplöötyyny tykötarpeineen följyymme, kunhan täältä suorimme kaupunkiin?
Uuden kynnyksellä
Ei paljoa helpannut, vaikka pakenimme kaupungista uudeksi vuodeksi maaseudun rauhaan. Oman osamme saimme räiskeestä. Olimme menneet maata jo kymmenen jälkeen, muttei tullut silloin mieleen, että olisi kannattanut varautua korvatulpilla nukkumaanmenoon. Puolilta öin heräsimme molemmin, minä kyllä koetin jatkaa unia, mutta mies siirtyi sohvalle tv:n ääreen unta odottamaan, tai ainakin paukkeen loppumista. Kyllä hän aikanaan nukahti, mutta töllö jäi auki. Heräsin aamuyöllä outoon valonvälkkeeseen, joka sitten paljastui tulevan telkkarista. Ensiheräämisellä en vielä jaksanut mennä sammuttamaan, mutta havahduin toistamiseen ja nousin lopulta sammuttamaan toosaa. Kello oli puoli kolme ja mies havahtui sohvalta ja painui petiin unia jatkamaan. Sitä minäkin yritin puolisen tuntia, mutta sitten luovutin, kävin vessassa ja menin sitten keittiöön asuulemahan. Sytytin sähkö- ja taviskynttilöitä, joiden valossa einehdin varhaisaamiaista ja luin keskeneräistä joululahjakirjaa. Poika oli löytänyt kirpparilta Armas J. Pullan Ryhmy-kirjat yksissä kansissa, nide paksumpi kuin paksuin Potter tai Taru Sormusten Herrasta. Istuin lukemassa niin kauan, että sain päätökseen kaksi kupillista kaakaota, kaksi leipää ja keskeneräisen kolmannen kirjan "Jees, mullikuhnuri, sanoi vääpeli Ryhmy". Uni tuli uudestaan, mutta herättyäni yhdeksältä olo ei ollut ollenkaan sellainen että olisin nukkunut kahdeksan tuntia, vaikka sen verran kaikista niistä pätkistä lie kertynyt. Emme sitten jaksaneet edes yrittää livekirkkoon, vaan kuuntelimme netin kautta tutun papin saarnan. Muutenkin on mennyt koko alkuvuosi sisätiloissa. Vintillä kävin talvehtivia kasvejani tervehtimässä, mutta muuten olen oleillut tuvan puolella.
Onneksi ei tarvitse vielä huomenna jaksaa töihin. Tällä iällä tarvii kunnolla toipumisaikaa huonosti nukutun yön jälkeen.
Sukulointireissumme onnistui taas mainiosti, mennessä poikettiin kaupoilla, kun Millan ei ollut kuumeen takia päässyt jouluviikolla eikä sen jälkeenkään kauppaan. Kävin pitkästä aikaa äitiä katsomassa sillä välin, kun mies kävi tankkaamassa. Lauleskelin äidille ja äidin kanssa liudan hengellisiä ja joululauluja. Sisko oli hommannut hyvän laulukirjan äidille. Lähtiessäni äiti hymyillen kiitteli ja hyvästeli, vaikkei niin mua välttämättä tuntenutkaan. Äidin ja siskojeni lisäksi saimme tilaisuuden tavata myö siskon puolison, tätini ja serkkuni. Palasimme reissusta mahat täynnä, runsaat lahjat mukanamme ja hyvillä mielin. Millan sanoi, että nyt oli hänen joulunsa. Kas kun hän oli aattonakin vielä niin kipeänä, ettei päässyt siskonsa joulupöytään, vaan vietti koko joulun yksin.
Kävimme eilen kävellen kaupassa. Sai siinä mennä kieli keskellä suuta. Hiekoitusmurske oli suurelta osin uponnut sulaneeseen jäähän ja sittemmin pinta oli jäätynyt. Palasimme ostosten kanssa metsän kautta, niin löytyi enempi lunta ja pitoa jalkojen alle.
Illan mittaan keitin mehumaijallisen omenoita soseeksi ja sain paikattua vielä toisetkin poikien housut. Siinäpä ne hommat, joita olin suunnitellut Kanttorilassa tekeväni. Toki omppuja olisi kellarissa vielä hurumykky siivottavaksi, mutta ei tuota sosettakaan määräänsä enempää kannata tehdä. Etenkin, kun kellarissa taitaa olla vieläkin joku purkki edelliskesän vuosikertaa.
Jaa, mutta mitäs tuo suureellinen otsikko meriteeraa? En mä vain tiedä. Onpahan ainakin alkanut rakkaan isänmaamme juhlavuosi.
Onneksi ei tarvitse vielä huomenna jaksaa töihin. Tällä iällä tarvii kunnolla toipumisaikaa huonosti nukutun yön jälkeen.
Sukulointireissumme onnistui taas mainiosti, mennessä poikettiin kaupoilla, kun Millan ei ollut kuumeen takia päässyt jouluviikolla eikä sen jälkeenkään kauppaan. Kävin pitkästä aikaa äitiä katsomassa sillä välin, kun mies kävi tankkaamassa. Lauleskelin äidille ja äidin kanssa liudan hengellisiä ja joululauluja. Sisko oli hommannut hyvän laulukirjan äidille. Lähtiessäni äiti hymyillen kiitteli ja hyvästeli, vaikkei niin mua välttämättä tuntenutkaan. Äidin ja siskojeni lisäksi saimme tilaisuuden tavata myö siskon puolison, tätini ja serkkuni. Palasimme reissusta mahat täynnä, runsaat lahjat mukanamme ja hyvillä mielin. Millan sanoi, että nyt oli hänen joulunsa. Kas kun hän oli aattonakin vielä niin kipeänä, ettei päässyt siskonsa joulupöytään, vaan vietti koko joulun yksin.
Kävimme eilen kävellen kaupassa. Sai siinä mennä kieli keskellä suuta. Hiekoitusmurske oli suurelta osin uponnut sulaneeseen jäähän ja sittemmin pinta oli jäätynyt. Palasimme ostosten kanssa metsän kautta, niin löytyi enempi lunta ja pitoa jalkojen alle.
Illan mittaan keitin mehumaijallisen omenoita soseeksi ja sain paikattua vielä toisetkin poikien housut. Siinäpä ne hommat, joita olin suunnitellut Kanttorilassa tekeväni. Toki omppuja olisi kellarissa vielä hurumykky siivottavaksi, mutta ei tuota sosettakaan määräänsä enempää kannata tehdä. Etenkin, kun kellarissa taitaa olla vieläkin joku purkki edelliskesän vuosikertaa.
Jaa, mutta mitäs tuo suureellinen otsikko meriteeraa? En mä vain tiedä. Onpahan ainakin alkanut rakkaan isänmaamme juhlavuosi.
keskiviikko 28. joulukuuta 2016
Kuusen kotiin tuoda saimme
Saavuimme Kanttorilaan miehen kanssa eilen illalla. Viime metreillä perintö-Opelin konepellin alta alkoi nousta höyryä. Moottori pääsi vähän kuumenemaan, koska vedimme traileria, ajoimme pienillä vaihteilla ja koska suojamaski oli unohtunut auton nokkaan. Mutta tänään koeajolla kyläreissuilla totesimme, että se tokeni, kun mies lisäsi jäähdytysnestettä ja kruuvasi korkin tiukkaan kiinni. Se oli tainnut olla löysällä. Täytyy kuitenkin seurailla jatkossakin lämpötilamittarin viisaria.
Täällä oli kaikki kunnossa pitkähköstä käyntitauosta huolimatta. Kuiviahan kasvit olivat, mutta elossa. Sisällä tuntui olevan ihan mukavasti lämpöäkin, mutten silti tarjennut mennä petiin ilman kalsareita. Myös angorainen olkalämmitin sai olla ylläni aamuun asti.
Illalla virittelin Kanttorilan salin pöydille joululiinoja ja kynttilöitä, lisäksi asettelin muutamia jouluvaloja keittiöön, eteiseen ja saliin. Mutta kuusta en viitsinyt rahdata vintiltä alas.
Apropos, kuusi. En ole tainnutkaan tällä areenalla hehkuttaa upeaa kuusiratkaisuamme kaupunkikodissa. Mieshän sanoi jo syksyllä, että pölyistä muovikuusta emme täältä kaupunkiin raahaa, kun se pitäisi tomuttamisen lisäksi purkaa laatikkoon ja perillä kasata uudestaan. Kuitenkin tytär oli ilmoittanut, että hän on aattona tulossa koristamaan kuusta, niin päätimme senkin takia, että tänä vuonna poikkeuksellisesti hankimme jostain elävän kuusen.
Sitten kävi niin somasti, että viikkoa ennen neljättä adventtisunnuntaita luin paikallislehdestä, että Lionsit järjestävät 4. adv.sunnuntain aattona kuusenhakuretken. Mukaan pyydettiin ottamaan kirves tai saha sekä tarpeen mukaan eväitä. Lionsit viisaisivat hiihtomajalta suunnan kohti voimalinjaa, jonka alta saa valita ja kaataa itselleen kuusen tai niin monta kuin tahtoo, kympillä per kuusi ja halutessaan voisi kuusenkaadon jälkeen paistaa vaikka makkaraa hiihtomajan kodalla, jossa leijonat vartioivat tulta. Mieskin innostui ideasta, joten kyseisenä lauantaina pukeuduimme aamun valjetessa maastoasuihin ja metsäkenkiin, pakkasimme pulkkaan eväsrepun ja kirveen sekä tykötarpeita kuusen pakkaamiseen (iso jätesäkki ja pyörän tarakalta venyvä koukkunaru, mikähän senkin oikea nimitys lienee). Sitten lähdimme astelemaan pururataa pitkin hiihtomajalle parin kilometrin matkan. Sieltä oli vielä jonkin matkaa voimalinjan alle. Yhytimme tutun perheen, joka myös oli lähtenyt kävellen liikkeelle, mutta varusteena heillä oli saha. Paljon oli muitakin ihmisiä liikkeellä. Lionsien idea oli siis juuri niin loistava kuin se minusta alkaa päälle tuntuikin. Muutaman kuusen kierrettyämme löysin .sellaisen, jonka arvelin sopivan tyttärenkin makuun. Se oli suhteellisen kapea, toiselta puolelta puuttui vähän oksia tai ne olivat lyhyitä, joten se sopisi hyvin seinää vasten eikä veisi tilaa. Oksat olivat kuitenkin tiheässä latvaan asti. Pituutta oli yli oman tarpeen, mutta mies katkaisi sen silti tyvestä. Meinasi, että otetaan puuta koko rahan edestä. Sujautimme puun tyvi edellä säkkiin, joka toki ylsi vain vähän yli puolen välin. Mutta pulkan yli maata laahannut latva ei matkasta kärsinyt. Evästauon jälkeen jatkoimme kotimatkaa. Retki kesti vähän yli kaksi tuntia. Ja niin kova urakka se kävely oli, että syötyämme sammuin sohvalle pariksi tunniksi.
Muutenkin minulla oli enimmäkseen tosi mukavaa joulua valmistellessani. En kauheasti stressannut siivouksilla. Ja sitten kun sain valmiit laatikot myyjäisistä, tuntui, ettei ole enää mitään syytä, miksei joulunviettomme onnistuisi odotusten mukaisesti. Ja parasta kaikessa, saimme koko perheen koolle ainakin hetkeksi.
Huomenna teemme täältä Kanttorilasta päin vielä toisenkin sukulointiretken perinteisen tapaninajelun lisäksi, ja saamme Millanin mukaamme tapaamaan siskojani. Ja siskon kissoja ja Bella-koiraa. Näin joulun juhlinta yhä jatkuu.
Ps. Sen kuopuksen metsään ajaman auton kohtalokin ratkesi sitten tänään. Mies vei minut Millanille kylään siksi aikaa, kun hän kävi tekemässä luovutuspaperit hajottamon miehen kanssa, joka haki romun kantojen keskeltä ilmaiseksi. Siis hänelle ei tarvinnut maksaa hinauksesta. Uuden akunkin mies sai autosta riisua, ja laittaa tilalle vanhan.
Täällä oli kaikki kunnossa pitkähköstä käyntitauosta huolimatta. Kuiviahan kasvit olivat, mutta elossa. Sisällä tuntui olevan ihan mukavasti lämpöäkin, mutten silti tarjennut mennä petiin ilman kalsareita. Myös angorainen olkalämmitin sai olla ylläni aamuun asti.
Illalla virittelin Kanttorilan salin pöydille joululiinoja ja kynttilöitä, lisäksi asettelin muutamia jouluvaloja keittiöön, eteiseen ja saliin. Mutta kuusta en viitsinyt rahdata vintiltä alas.
Apropos, kuusi. En ole tainnutkaan tällä areenalla hehkuttaa upeaa kuusiratkaisuamme kaupunkikodissa. Mieshän sanoi jo syksyllä, että pölyistä muovikuusta emme täältä kaupunkiin raahaa, kun se pitäisi tomuttamisen lisäksi purkaa laatikkoon ja perillä kasata uudestaan. Kuitenkin tytär oli ilmoittanut, että hän on aattona tulossa koristamaan kuusta, niin päätimme senkin takia, että tänä vuonna poikkeuksellisesti hankimme jostain elävän kuusen.
Sitten kävi niin somasti, että viikkoa ennen neljättä adventtisunnuntaita luin paikallislehdestä, että Lionsit järjestävät 4. adv.sunnuntain aattona kuusenhakuretken. Mukaan pyydettiin ottamaan kirves tai saha sekä tarpeen mukaan eväitä. Lionsit viisaisivat hiihtomajalta suunnan kohti voimalinjaa, jonka alta saa valita ja kaataa itselleen kuusen tai niin monta kuin tahtoo, kympillä per kuusi ja halutessaan voisi kuusenkaadon jälkeen paistaa vaikka makkaraa hiihtomajan kodalla, jossa leijonat vartioivat tulta. Mieskin innostui ideasta, joten kyseisenä lauantaina pukeuduimme aamun valjetessa maastoasuihin ja metsäkenkiin, pakkasimme pulkkaan eväsrepun ja kirveen sekä tykötarpeita kuusen pakkaamiseen (iso jätesäkki ja pyörän tarakalta venyvä koukkunaru, mikähän senkin oikea nimitys lienee). Sitten lähdimme astelemaan pururataa pitkin hiihtomajalle parin kilometrin matkan. Sieltä oli vielä jonkin matkaa voimalinjan alle. Yhytimme tutun perheen, joka myös oli lähtenyt kävellen liikkeelle, mutta varusteena heillä oli saha. Paljon oli muitakin ihmisiä liikkeellä. Lionsien idea oli siis juuri niin loistava kuin se minusta alkaa päälle tuntuikin. Muutaman kuusen kierrettyämme löysin .sellaisen, jonka arvelin sopivan tyttärenkin makuun. Se oli suhteellisen kapea, toiselta puolelta puuttui vähän oksia tai ne olivat lyhyitä, joten se sopisi hyvin seinää vasten eikä veisi tilaa. Oksat olivat kuitenkin tiheässä latvaan asti. Pituutta oli yli oman tarpeen, mutta mies katkaisi sen silti tyvestä. Meinasi, että otetaan puuta koko rahan edestä. Sujautimme puun tyvi edellä säkkiin, joka toki ylsi vain vähän yli puolen välin. Mutta pulkan yli maata laahannut latva ei matkasta kärsinyt. Evästauon jälkeen jatkoimme kotimatkaa. Retki kesti vähän yli kaksi tuntia. Ja niin kova urakka se kävely oli, että syötyämme sammuin sohvalle pariksi tunniksi.
Muutenkin minulla oli enimmäkseen tosi mukavaa joulua valmistellessani. En kauheasti stressannut siivouksilla. Ja sitten kun sain valmiit laatikot myyjäisistä, tuntui, ettei ole enää mitään syytä, miksei joulunviettomme onnistuisi odotusten mukaisesti. Ja parasta kaikessa, saimme koko perheen koolle ainakin hetkeksi.
Huomenna teemme täältä Kanttorilasta päin vielä toisenkin sukulointiretken perinteisen tapaninajelun lisäksi, ja saamme Millanin mukaamme tapaamaan siskojani. Ja siskon kissoja ja Bella-koiraa. Näin joulun juhlinta yhä jatkuu.
Ps. Sen kuopuksen metsään ajaman auton kohtalokin ratkesi sitten tänään. Mies vei minut Millanille kylään siksi aikaa, kun hän kävi tekemässä luovutuspaperit hajottamon miehen kanssa, joka haki romun kantojen keskeltä ilmaiseksi. Siis hänelle ei tarvinnut maksaa hinauksesta. Uuden akunkin mies sai autosta riisua, ja laittaa tilalle vanhan.
sunnuntai 25. joulukuuta 2016
Joulupäivän iltana kirjoituksen tynkä
Niin, sitä meinasin jo viimeksi kirjoittaa, että nyt kun kahden Kanttorilan joulun jälkeen olemme viettäneet joulua kaupunkikodissa, niin minä toin jo syksyn mittaan tänne valmiiksi osan joulukoristeista, jotka olin kaikki rahdannut Kanttorilaan. Jaoin mm. kuusenkoristeet kahteen osaan lähinnä värin mukaan. Koska Kanttorilan salin värimaailma on vihreää ja punaista, niin en ole siellä voinut käyttää sinisiä joulupöytäliinojani. Kun minulla on lisäksi äitini kutomat sinivalkoraitaiset joulumatot, niin päätin loihtia kaupunkikodin sinivalkoisen jouluilmeen ja sen mukaan valitsin tänne joulukoristeita.
Ääääh!! Kirjoitin jo useamman kappaleen ja sitten katkesi yhteys (virta loppui) ja kun vihdoin saatiin yhteys takaisin, vain tuo alkuosa tekstistä oli ehtinyt tallentua luonnoksiin... En mä taida viitsiä uudestaan kirjoittaa samoja juttuja. Mainitsen vain lyhyesti, että hyvin pääsimme joulukirkkoon pyörillä, koskapa aattona satanut lumi oli sulanut kiinni jään pintaan, eikä siis ollut pelkoa liukkaudesta.
Olisipa kiva saada kuviakin sinivalkoisesta joulukoristelusta, mutta kuvia olen ottanut lähinnä iPadilla ja julkaissut Facebookissa.
Ääääh!! Kirjoitin jo useamman kappaleen ja sitten katkesi yhteys (virta loppui) ja kun vihdoin saatiin yhteys takaisin, vain tuo alkuosa tekstistä oli ehtinyt tallentua luonnoksiin... En mä taida viitsiä uudestaan kirjoittaa samoja juttuja. Mainitsen vain lyhyesti, että hyvin pääsimme joulukirkkoon pyörillä, koskapa aattona satanut lumi oli sulanut kiinni jään pintaan, eikä siis ollut pelkoa liukkaudesta.
Olisipa kiva saada kuviakin sinivalkoisesta joulukoristelusta, mutta kuvia olen ottanut lähinnä iPadilla ja julkaissut Facebookissa.
torstai 22. joulukuuta 2016
Joulu kaupungissa
Ensimmäinen lomapäivä. Mennyt lähinnä elpyessä. Toki kalja on käymässä ja lasimestarin silli purkissa, kuten pitikin, mutta kai kuvittelin siivoilevanikin, muutakin kuin jääkaapin, jonka siivoamisen olisi kannattanut ajoittaa siihen, kun se oli tyhjimmillään.
Nukuin äsken torkut sohvalla. Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, mutteivät niinkään joulustressin takia, kuten usein ennen tähän aikaan vuodesta. Odottelin yön selästä palaavia matkustavaisia, siinä samalla paistoin uunissa palapaistia, makaronilaatikkoa, juuresvuokaa ja miehelle graham-ruispohjaista luumuomenakanelitäytteistä piirakkaa korvaamaan joulutorttuja. Olin vielä yhden maissa tentehilläni. Kymmeneltä olin soitellut pojalle ja kysellyt, mikä on tilanne. Tilannehan oli siis sellainen, että kolmen jälkeen kuopus oli ajanut autolla pöpelikköön, matkallaan etelästä pohjoiseen. Liian liukasta ja liikaa vauhtia mukkaasella tiellä. Taivaan Isälle kiitos, sekä hän että tyttöystävä selvisivät mustelmilla ja säryillä airbagien laukeamisesta, mutta auto jäi kantoon. Ambulanssilla olivat päässeet Seinäjoelle sairaalaan tutkittavaksi ja sieltä mies lähti heitä hakemaan. Olisivat muuten junallakin päässeet, mutta kun piti tavarat pelastaa auton kyydistä. Soittaessani kuulin, missä asti olivat tulossa ja laskeskelin, etteivät ennen yhtä ehdi tänne. Niinpä vielä illan päätteeksi käytin tilaisuutta hyväkseni ja kääräisin muutaman paketin valmiiksi.
Olin jo unessa, kun kuulin oven käyvän, vekkarin viisarit näyttivät kymmenen yli kahta. Jatkoin unia ja heräsin kahdeksalta. Olin siis nukkunut kuusi tuntia ja risat unet siihen päälle.
Kaupunkijouluumme kuuluu lasten vierailu, tytärkin lupasi ehtiä käydä sekä aattona että joulupäivänä, tapaniksi on menossa töihin eikä siis pääse tällä erää mummolaan tapaninajelulle. Sieltä palattuamme ajelemme miehen kanssa viimein Kanttorilaan. Sieltä ei ole kauhean pitkä matka tsekkaamaan pojan autoa, saataisiinko se pois hakkuualueelta. Mutta myös sukuloimassa aiotaan käydä, Millan toivottavasti jaksaa lähteä mukaamme kyläreissulle.
Omaan jouluuni kuuluu parin vuoden tauon jälkeen myös kuorolaulu. Mutta nyt ei kuoromme olekaan aattohartaudessa, vaan vain jouluaamun jumiksessa. Aion silti koettaa saada väkeni aattohartauteen, kerrankin voisimme mennä samaa matkaa. Nyt onkin niin liukasta, että aattopyöräily ei oikein houkutakaan. Toivottavasti jouluaamuna kuitenkin pyöräily onnistuu. Varmaan pyörätiet ovatkin kunnossa, mutta tämä kotimäki on lipoonen. Olen käydä köpötellyt postilaatikolla tämän päivän mittaan useita kertoja, lyhyin askelin. Turhaan olen sinne vaivoitellut, täällä on vissiin jo siirrytty kolmipäiväiseen postinjakoon... Ei sentään yksi reissu ollut turha, kun löysin laatikosta kortit pariltakin naapurilta.
Noinkohan seuraavan kerran kirjoitan Kanttorilassa, jossa viipynemme vuodenvaihteen yli. Voi olla, että tässä menee muutama päivä tohinassa. Joulupäivänä voi kyllä olla rauhallista joulua.
Nukuin äsken torkut sohvalla. Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, mutteivät niinkään joulustressin takia, kuten usein ennen tähän aikaan vuodesta. Odottelin yön selästä palaavia matkustavaisia, siinä samalla paistoin uunissa palapaistia, makaronilaatikkoa, juuresvuokaa ja miehelle graham-ruispohjaista luumuomenakanelitäytteistä piirakkaa korvaamaan joulutorttuja. Olin vielä yhden maissa tentehilläni. Kymmeneltä olin soitellut pojalle ja kysellyt, mikä on tilanne. Tilannehan oli siis sellainen, että kolmen jälkeen kuopus oli ajanut autolla pöpelikköön, matkallaan etelästä pohjoiseen. Liian liukasta ja liikaa vauhtia mukkaasella tiellä. Taivaan Isälle kiitos, sekä hän että tyttöystävä selvisivät mustelmilla ja säryillä airbagien laukeamisesta, mutta auto jäi kantoon. Ambulanssilla olivat päässeet Seinäjoelle sairaalaan tutkittavaksi ja sieltä mies lähti heitä hakemaan. Olisivat muuten junallakin päässeet, mutta kun piti tavarat pelastaa auton kyydistä. Soittaessani kuulin, missä asti olivat tulossa ja laskeskelin, etteivät ennen yhtä ehdi tänne. Niinpä vielä illan päätteeksi käytin tilaisuutta hyväkseni ja kääräisin muutaman paketin valmiiksi.
Olin jo unessa, kun kuulin oven käyvän, vekkarin viisarit näyttivät kymmenen yli kahta. Jatkoin unia ja heräsin kahdeksalta. Olin siis nukkunut kuusi tuntia ja risat unet siihen päälle.
Kaupunkijouluumme kuuluu lasten vierailu, tytärkin lupasi ehtiä käydä sekä aattona että joulupäivänä, tapaniksi on menossa töihin eikä siis pääse tällä erää mummolaan tapaninajelulle. Sieltä palattuamme ajelemme miehen kanssa viimein Kanttorilaan. Sieltä ei ole kauhean pitkä matka tsekkaamaan pojan autoa, saataisiinko se pois hakkuualueelta. Mutta myös sukuloimassa aiotaan käydä, Millan toivottavasti jaksaa lähteä mukaamme kyläreissulle.
Omaan jouluuni kuuluu parin vuoden tauon jälkeen myös kuorolaulu. Mutta nyt ei kuoromme olekaan aattohartaudessa, vaan vain jouluaamun jumiksessa. Aion silti koettaa saada väkeni aattohartauteen, kerrankin voisimme mennä samaa matkaa. Nyt onkin niin liukasta, että aattopyöräily ei oikein houkutakaan. Toivottavasti jouluaamuna kuitenkin pyöräily onnistuu. Varmaan pyörätiet ovatkin kunnossa, mutta tämä kotimäki on lipoonen. Olen käydä köpötellyt postilaatikolla tämän päivän mittaan useita kertoja, lyhyin askelin. Turhaan olen sinne vaivoitellut, täällä on vissiin jo siirrytty kolmipäiväiseen postinjakoon... Ei sentään yksi reissu ollut turha, kun löysin laatikosta kortit pariltakin naapurilta.
Noinkohan seuraavan kerran kirjoitan Kanttorilassa, jossa viipynemme vuodenvaihteen yli. Voi olla, että tässä menee muutama päivä tohinassa. Joulupäivänä voi kyllä olla rauhallista joulua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)