Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulupäivän iltana kirjoituksen tynkä

Niin, sitä meinasin jo viimeksi kirjoittaa, että nyt kun kahden Kanttorilan joulun jälkeen olemme viettäneet joulua kaupunkikodissa, niin minä toin jo syksyn mittaan tänne valmiiksi osan joulukoristeista, jotka olin kaikki rahdannut Kanttorilaan. Jaoin mm. kuusenkoristeet kahteen osaan lähinnä värin mukaan. Koska Kanttorilan salin värimaailma on vihreää ja punaista, niin en ole siellä voinut käyttää sinisiä joulupöytäliinojani. Kun minulla on lisäksi äitini kutomat sinivalkoraitaiset joulumatot, niin päätin loihtia kaupunkikodin sinivalkoisen jouluilmeen ja sen mukaan valitsin tänne joulukoristeita.

Ääääh!! Kirjoitin jo useamman kappaleen ja sitten katkesi yhteys (virta loppui) ja kun vihdoin saatiin yhteys takaisin, vain tuo alkuosa tekstistä oli ehtinyt tallentua luonnoksiin... En mä taida viitsiä uudestaan kirjoittaa samoja juttuja. Mainitsen vain lyhyesti, että hyvin pääsimme joulukirkkoon pyörillä, koskapa aattona satanut lumi oli sulanut kiinni jään pintaan, eikä siis ollut pelkoa liukkaudesta.

Olisipa kiva saada kuviakin sinivalkoisesta joulukoristelusta, mutta kuvia olen ottanut lähinnä iPadilla ja julkaissut Facebookissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti