Omenatarha

Omenatarha

tiistai 15. syyskuuta 2015

Elokuun värejä

Pitkästä aikaa miehen läppärin äärellä. Vihdoin siis tilaisuus siirtää tietsikalta kuvia blogiin, tutulla varmalla konstilla. Niinpä niitä tulee nyt sitten trusapäin. Kukkakuvia. Vaikkeivät ihan tuoreita.




 Millanin kylvämät ja taimettamat leijonankidat kukoistavat minunkin penkissäni. Omat kylvökseni nääkähtyivät alkuunsa. Tästäkin taitoin yhden keltakukkaisen leijonankitavarren kimppuun, johon koetin koota vanhoja tuttuja kesäkukkia ja jonka vein äidille sunnuntaina siinä toivossa, jos hän vaikka vielä muistaisi jonkun kukan. Ei muistanut leijonankitaa, petuniaa, orvokkia, päivänkakkaraa, ruiskaunokkia, harjaneilikkaa eikä auringonkukkaakaan :(

 Punarevonhäntä oli uusi hauska tuttavuus, joka sekin olisi kai jäänyt minulle oudoksi ilman Millania ja hänen kylvökokeilujaan, joista minäkin  pääsin taas osalliseksi taimilahjoituksina.

Kanttorilan syysleimut. Tänä syksynä ehti kukkaan myös muutama niistä viime keväänä ostamistani. Niiden väri oli vaaleanpunaisempi.


Oli hyvä idea istuttaa tuoksuhernettä miltei porraspieleen.  Jatkossa siis myös, ja muuallekin, missä paljon liikutaan tai oleillaan. (Oleillaan? Ei Kanttorilassa juurikaan oleilla!)



Amppeliin istuttamani orvokki kukki tämännäköisenä. Siinä vaiheessa, kun siinä oli neljä tällaista naamaa, nimesin sen piitlesiksi.



Sain kesällä Millanilta myös pari jalokukonkannuksen tainta. Ne yllättivät sekä kauneudellaan että pitkällä kukinnallaan. Kukinta jatkuu edelleen.


Pitkästä aikaa minulla on kehäkukkaa kylvettynä. Tauko johtui vain siitä, etten jonain kesänä saanut kerättyä siemeniä talteen... Menneenä keväänä sitten rohkaistuin törsäämään ja ostin siemenpussin. Ja nyt olen kyylännyt siemenien tuleentumista, ja vähän jo kerännytkin, kylläkin suurimmaksi osaksi jo vihreänä. Ensi kesänä haaveissa pidempi kehäkukkapenkki.


Pitkästä puheen ollen. Auringonkukat ovat tänä kesänä ja syksynä venyttäneet varttaan ennätyspituuksiin. Sukulaisensa maa-artisokka taisi tosin jo venähtää niistä ohi. Ties vaikka nekin ehtisivät vielä kukkia, kun nuppuja jo on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti