Omenatarha

Omenatarha

lauantai 26. syyskuuta 2015

Sadetta paossa - kylvömuistiinpanoja

Tulin sadekuuroa pakoon sisälle. Olin aikeissa haravoida vähän lehtiä kasaan saadakseni niitä kuivina säkkiin kompostisangon kuiviketarpeiksi talvea varten. No, pienen nokon lehtiä ehdin piilottaa kottikärryn alle sateensuojaan.
Pakollisen sisätauon ajattelin käyttää muutaman muistiinpanon kirjoittamiseen. Tuossa kun pihalla pasteerailin aamupäivällä, niin piti oikein lähempää pyllistää kurkkimaan, mitä olinkaan kylvänyt talon päätyyn piilottamiini kukkapurkkeihin. Onneksi kirjoittamastani lapusta erotti vielä nimen "alppikärhö". Tuskin keväällä enää on teksti näkyvissä ja tuskin silloin enää olisin muistanut, ellen tänne tai puutarhakansiooni kirjoita ylös.
Samaan päätyyn, jossa tänä kesänä on kasvanut kosmoskukkaa ja ruiskaunokkia, olen aikaisemmin upottanut pari muutakin lajia kylvettynä muoviruukkuihin; nimittäin harjaneilikkaa ja maariankelloa. Ne ovat jo nousseet pintaan ja niistä toki erottaa, mitä ovat.
Tänään voisin kyllä kylvää palsternakkaa tämänkesäisen avomaankurkun tilalle. Keräsin nimittäin eilen kurkut pois ja ruosin jo rontotkin irti. Pitäisi vielä raijata rontot ja muutama mätä kurkku kompostiin kohopenkin päältä, jotta voi siihen kylvää pari riviä. Testasin jo kaupunkikodin puutarhassa siementen itävyyttä. Keräsin palsternakan siementä viime syksynä aika roveesti, hoksaamatta että niiden itävyys säilyy vain vuoden verran, toisin kuin melkein kaikkien muiden siementen. Mutta kyllä ne näköjään vielä tänä syksynä itävät.
Avomaankurkkua tuli pari sangollista, noin kymmenen kiloa.Varmaan vain puolet viimesyksyisestä sadosta, mutta on siinäkin syömistä, kunhan nyt ensin saan ne säilöttyä.
Kamarin lattialla on levällään sanomalehtiä, joiden päällä on kuivumassa jos jonkin sortin kukansiemeniä, enimmäkseen leijonankitaa ja samettikukkaa, mutta kokeilen myös vaaleanpunaisen kellopeipin siemenkotia kuivatella, josko niistä irtoaisi kypsiä siemeniä.

Mies toi rautakaupasta uuden ulko-oven pääoviaukkoa varten. Toistaiseksi sementtiportaiden purkukin on vielä kesken. Eivät ne ihan vähällä hajoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti