Omenatarha

Omenatarha

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kevättouhuja ja kesäajatuksia

Ehtookaudet on menny koulimisessa, ja iltapäivät puutarhassa krökytessä. Nyt(kin) on se aika vuodesta, jolloin ei juuri jouda kirjoitella. Vaikka olisikin hyvä saada itselle muistiinpanoja.

Käytiin tänään hakemassa Millanille ja meille multakuorma. Meidän tarttee kuskata multaa myös kaupunkikodin pihankunnostusta varten. Ostin tällä kertaa vähän rodomultaakin, pensasmustikoiden juurelle ja havupuiden istutukseen: kuusentaimia, mänty ja pihta.  Tien poskessa ojassa on vieretysten kaksikin vajaan metrin korkuista männyntainta, joista toisen meinaan kuopaista ylös ja istuttaa köynnöshortensian viereen. Haaveeni olisi, että vuosien kuluttua köynnöshortensia olisi kietoutunut korkean männyn rungon ympärille... Pihtaesiintymä oli hauska ja yllättävä löytö. Viime syksynä löysin riihen takaa jo yhden ja tänä keväänä pari pientä lisää riihen seinustalta. Niistä riittää Millanillekin. Joku pihtalaji käsittääkseni kuuluu niihin ongelmallisiin vieraslajeihin, mutta kuulukoon.

Ostin samalla kauppareissulla lisää kurkunsiemeniä ja kesämalvikkia. Kylvämistäni kasvihuonekurkuista on itänyt vain kaksi, joten kylvän vähän keväämpänä lisää. Kuulin Millanilta, että kasvihuonekurkkua kannattaa kylvää parissa erässä, jos haluaa saada satoa pitkälle syksyyn, koskapa kurkku tuottaa satoa vain tietyn ajan. Vähän niin kuin hernekin.

Punarevonhännät ja leijonankidat saavat kasvaa vielä ennen kuin koulin niitä, mutta munakoisot pitäisi varmaan pkapuoliin koulia. Tilanpuute helpotti hetkellisesti, kun raahasin kasvihuoneesta hyllykön vintin ikkunan eteen. Siellä on ennestään kyllä jo yksi kapea pöytä ja kaksi silityslautaa, mutta josko valoa riittäisi vielä hyllyköllekin asti.

Kylvämättä vielä leimurakkaus, tarhaneito (viime kesänä suorakylvä ei tuottanut yhtään kasvua, joten kokeilen esikasvatusta) ja sitten tuonnempana kesäkurpitsa. Ai, olisikohan kukkakaali pitänyt myös jo kylvää?

Tarttis vielä illan päätteeksi kaivaa puutarhakansioni esiin ja tsekata, millaista kasvimaasuunnitelmaa laadiskelin syksyllä. Nyt kun mies leikkasi siperianhernepensasaidan varsin matalaksi, niin kasvimaalle tulee entistä enemmän valoa. Tosin tuuletkin sopivat nyt enemmän puhaltelemaan, etenkin kun vastakkaiselta puolelta naapuri purki vanhan asuinrakennuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti