Omenatarha

Omenatarha

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Lokakuun ensimmäinen postaus

Oho, lokakuu jo pitkällä, edellistä tekstistä on kohta kaksi viikkoa. Sen jälkeen on ehditty jo kerran käydä Kanttorilassa viikonlopun vietossa. Silloin tyhjäsin vesiasiat pihalla, etteivät pääse jäätymään. Lisäksi haravoin tyhjän sadevesiastian täyteen omenapuun lehtiä kompostisangon kuivikkeeksi talven varalle. Onneksi sää suosi ja lehdet olivat sopivasti kuivia. Enpä sitten paljon muuta tehnytkään sen lisäksi, että kannon omenalaatikoita kellariin, keräsin harson alta viimeiset kesäkurpitsat pois ja silppusin kylmettyneen rontot - samoin maissinrontot - kompostiin. Vietimme pitkän tovin kylästelemässä Millanin luona lauantaina. Sunnuntaina laittauduttiin jo iltapäivällä liikkeelle, jotta ehdittiin poiketa matkan varrella kaupasta halpoja polly-makiaisia.

Voi olla, että perjantaina mennään Kanttorilaan kahdella autolla, mies kaupunkikodista ja minä töistä päin. Joku tulisi Kanttorilan kulmille autoa ostelemaan, niin varalta pitää olla toinen auto matkassa, että päästään takaisin taas sunnuntaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti