Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joululoma hyvässä vauhdissa

 Minulla oli eilen syyslukukauden viimeinen työpäivä. Päästiin puolen päivän jälkeen lähtemään joulun viettoon mukanamme tytär ja vävy. Toiveissa on saada pojatkin tänne. Kuopus ja esikoinen tullevat myöhään tänä iltana samaa matkaa, mutta keskimmäinen odottaa ensin testitulosta.

Joulujuhlan tai -kirkon sijaan viimeisen päivän ohjelmana oli koronahenkisesti ulkoilua; lipunryöstöä aamuhämärissä, sitten luokittain puurolla. Luokissa katsottiin aiemmin viikolla kuvaamani oppilaitteni näytelmä, jaettiin todistukset ja päästiin loman viettoon. Yllätyksekseni sain taas oppilailta muistamisia. Ja yllätyksekseni ne olivat, kortteja lukuunottamatta, kaikki jotain syötävää - mikä tietty ilahdutti erityisesti - kauniisti koristeltu jättipipari (kuvassa), saaristolaisleipä, konvehtirasia ja kuusenkaramelli. 



Tänään on neljäs adventtisunnuntai. Kävimme Millanin luona viemässä ja vastaanottamassa joulumuistamisia. Jouluruokia on jo maisteltu. Tortut on leipomatta ja piparit koristelematta ynnä muutama muu homma tekemättä, mutta onpa tässä aikaa, tällä hetkellä tuntuu, että ihan ruhtinaallisesti, kun syyslukukausi loppui niin aikaisin. Tässä poikia odotellessamme taidan ruveta laatimaan jonkinlaista työlistaa, mitä vielä olisi tehtävä huomisesta aattoon. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti