Omenatarha

Omenatarha

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Palleroita

 Tänään on ollut taas turhan kuuma pihatöille. Aamulla etanajahti ja kasvihuoneen kastelu, päivällä pikainen mutka mansikkamaalle, jotta saimme lätyille hilloa, ja äsken kastelua kasvimaalla sekä kuvakierros.


Pallerokiurunkukka (Gilia capitata) 

Uusi kesäkukkakokeilu. Samassa perennapenkissä on muitakin palleroita. 

Sinipallo-ohdake (Echinops bannaticus) 



Etelänmunkki (Jasione laevis)
Sain viime keväänä Millanilta pieniä taimia, joita istutin kahteen eri penkkiin, eivät vielä kukalle jaksaneet viime kesänä. 


Ketoruusuruoho (Knautia arvensis), jonka siementaimen siirsin nurmelta perennapenkin kuivaan päähän tyhjään kohtaan. 

Ja vielä yksi kuva samasta penkistä. Siinä on oletettu palleroneilikka Pispalan Neito. Oletus pohjaa siihen, että aikanaan Millan on tälle tontille istuttanut Pispalan Neidon. Sen muoto ei ole niin palleroinen kuin noilla muilla, mutta tuoksu - se on ylitse kaikkien muiden tällä hetkellä pihassamme kukkivien. 


Pienestä pyöreästä penkistä otin myös pari kuvaa, tarhakylmänkukan siemenhaituvapalleroista ja rantalaukkaneilikoista








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti