Mies on sillä tavalla pehmo, että hän muistaa meidän kihla- ja hääpäivämme (molemmat ovat 17. niin sikäli helppo muistaakin) ja haluaa jotain silloin minulle tuoda. Hän yrittää keksiä aina jotain sellaista, mistä tietää mun tykkäävän tai mitä tietää mun toivovan tai tarvitsevan. Niinpä hän onnistui jälleen kerran nappiin valinnassaan.
Tätä olen pitkään hartaasti toivonut; uutta jätevaunua Kanttorilan allaskaappiin. Edellinen vaunu oli enempi rekimallia, sillä siitä oli ajan saatossa kadonnut liikkumista helpottavat pyörylät.
Ja sitten vielä miesten jääkiekosta olympiakultaa. Kyllä nyt kelpaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti