Omenatarha

Omenatarha

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Etanantorjunta alkoi jo

Ensimmäinen puutarhaviikonloppu. Puutarhakauden tämänaamuisessa jaksossa alettiin siivota perennapenkkejä, niin siitä sain minäkin pontta aloittaa. Kyllä minä niiden päälle jo katselin eilen töistä tullessa.  Millanilta saamani käsiharava on siinä puuhassa oiva työkalu. Sulimmat ja kuivimmat perennapenkit sain käytyä läpi alustavasti. Mukana kulkivat myös sekatööri ja "rikkalapio" (kapeateräinen käsilapio, jota käytän rikkakasvien irrotteluun juurineen.) Muutaman kerran penkoessani yhytin etanan, kotilon tai etanan munia. Ne kaikki saivat tylyn lopun. 

En malttanut pysyä poissa myöskään kasvimaalta. Kaivoin sinne pari "ojaa", joihin tyhjäsin talven aikana täyttyneet bokashista got ja peittelin mössön mullalla.

Sitten katselin kurkkupenkkikehikon päälle. Rakensimme sen miehen kanssa joitakin vuosia sitten vanhoista navetan lattialankuista. Minua alkoi taas häiritä se, että kehikko on aurinkoon nähden väärässä asennossa jättäen varjoonsa ison maaläntin. Päätin purkaa kehikon ja arvelin, että samalla poistuu etanoilta yksi merkittävä suojapaikka. Aivan oikein, penkin reunamullassa lankkuja vasten oli siellä täällä läpikuultavia etanan munia. Kävin hakemassa niiden keruuseen astian ja muovilusikan. Jälleen pari pientä kotiloakin löytyi murskattavaksi yhdessä munien kanssa.

Toinen kehikko, vähän sirompi ja matalampi jäi vielä kasvimaalle. Taidan senkin poistaa tuonnempana. 

Puutarhassa puuhailu vei heti taas mukanaan. Siinä samalla kehkeytyi ajatuksia tämän kevään kylvöistä sun muista tulevista askareista. Materiaalia olisi taas kohopenkkiinkin, roveesti ainakin risusydämeen. Alustavasti suunnittelin paikkaa sellaiselle melkein keskelle kasvimaata.

Ensimmäiset krookukset ovat kukassa. Nokkosperhonen näytti viihtyvän kaadetun koivun kannolla, joka oli märkänä mahlasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti