Omenatarha

Omenatarha

lauantai 25. toukokuuta 2024

Sade saapui, olen autuas


Perjantaina töistä ajelin koko matkan sateessa ja rukoilin, että sade tulisi kotiin asti. Niin tapahtui. Ensin sateli hiljalleen, sopivasti kuivaa maan pintaa kostuttaen jotta se pystyi imemään myöhemmin alkaneen reippaamman kuuron. Jo aamulla olin tarkistanut rännit, että "ryöstäjät" olivat oikeassa asennossa ohjaamassa sadeveden astioihin. Saatiin varastoonkin taas kasteluvettä. 

Mahtoiko johtua vain matalapaineesta vai hektisestä työviikosta, että kotiin päästyäni ja syötyäni sammuin sohvalle. Tirsojen jälkeen jaksoin kuitenkin pihalle. Sateen jälkeen tuoksui lumoavalta. Mutta harmi, että hyttysetkin olivat innostuneet sateesta. Istutin muutaman perunan tähänkin pihaan. Jo aiemmin olin istuttanut perunoita Ruusurantaan. Meillä on tekeillä siitä kaupat Millanin kanssa, joten olemme aloittaneet kevätpuuhat sielläkin, vaikka kaupantekoa varten tehtävä valtakirjakaan ei ole vielä tullut kaupanvahvistajalta. 

Kylvin sitten jo muutaman avomaankurkun kohopenkkiin ja itämättömän porkkanoiden testikylvön tilalle salaattia. 

Tänään istutin tomaatit, neljä kurkkua, munakoison ja paprikoita kasvihuoneeseen, kun on ollut sopivan pilvinen päivä, ei tukalaa kuumuutta. Peittelin istutukset kuitenkin kateharsolla. Huomenna messun jälkeen ajattelin kantaa ainakin osan muistakin taimista ikkunoita kasvihuoneeseen, ehkä hetkeksi ihan uloskin karaistumaan, kateharson alle suojaan. 



Hedelmäpuiden kukinta-aika on alkanut. Hapankirsikka kukkii tällä hetkellä runsaimmin, mutta omenapuissakin on alkamassa aivan kelpo kukinta. Samoin pitkään juronut suklaakirsikka alkaa olla toipunut kuuden vuoden takaisesta siirrosta ja kukkii jo vanhaan malliin.

1 kommentti: