Omenatarha

Omenatarha

perjantai 3. huhtikuuta 2026

Good Friday

Esikasvatuspäivityksiä

Ilokseni Pulsatilla on kuin onkin itänyt, olen saamassa jopa kolme tarhakylmänkukkaa. Ensi keväänä kylvän vielä loput ostosiemenet, josko niistäkin jokunen pitäisi. Sen sijaan heitin jo toiveet sinipallo-ohdakkeesta, kun taas kukontöyhdöstä kokeilen vielä uutta kylvöstä.

Saadakseni lisää tilaa esikasvatukseen koulin jo orvokit isompiin astioihin ja vein ne kasvihuoneeseen. Tänään siellä oli jo liikaa lämpöä, niin nostin orvokit ulos. Illalla vien ne taas kasvihuoneeseen, mutta sinne pitäisi varmaan asentaa myös jo tuuletusautomaatti aurinkoisten päivien varalle. 

Parin vuoden tauon jälkeen minulla on nyt tomatilloakin esikasvamassa. Siivosin kyllä jo multatouhut pääsiäisen tieltä, mutta pitäisi minun kylvää vielä tänään kokeeksi tuoksuköynnöskuusaman ja sikurin siemeniä. 

Loma-aikoja

Työnantajani lahjoittaa joka vuosi yhden ylimääräisen palkallisen vapaapäivän meille yli kuusikymppisille, niinpä sain viime viikonlopun pidennettynä, ja kolmen työpäivän jälkeen nautin taas neljän päivän lomaa. 

Tälle keväälle on luvassa vielä vapun ansiosta pitkä viikonloppu sekä helatorstain jälkeisen perjantainkin saamme vapaaksi, kun pidimme yhden lauantaityöpäivän.

Pääsiäisloma alkoi tuttuun tapaan kiirastorstain ehtoollisjumalanpalveluksella. 

Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa sekä saarna että virret koskettivat. Tämän vuoden evankeliumiteksti oli Johanneksen mukaan. Päätösvirren jälkeen (Voi Hänen rakkauttaan) kävin vielä ottamassa kuvia alttarilta. 

Lankalauantaina on tarkoitus kyläillä Millanin luona ja syödä vielä kerran synttärikakkua. Ajattelin kuitenkin jättää namusia ja terveisiä virpojille, jotka täälläpäin kiertelevät vasta huomenissa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti