Aurinkoista kevättä

Tänään pitäisi taas jättää Kanttorila muutamaksi päivää Herran haltuun. Ruukkukasvit on kasteltu, samoin kylvökset. Tomaatti- ja munakoisokylvöksiä pidin kokeeksi pari päivää uuninpankolla, josko lämpö edistäisi itämistä, mutta kyllä minä nyt ne nostin aurinkoiselle keittiön ikkunalle siksi aikaa, kun olemme poissa. Toivon, että sieltä jotain jo pilkistää palattuamme.

Kova homma oli taas miettiä ja kokeilla, mitä kampetta varaan matkaan kokousta ja kevätseuroja varten. Muistin onneksi nuo seuratkin, joihin pitää varata nuotit ja vihreät kuorohuivit följyyn. Olen koko talven viihtynyt villahousuissa ja muissa rönttövaatteissa. Yksi päänvaiva vähemmän, kun ei ole tarvinnut pukeutumista pähkäillä.

Tämä aamu valkeni upean aurinkoisena, pälvetkin näyttivät taas suurentuneen. Ei eilenkään paha sää ollut, kun kävimme Millanin luona pajunraivauskökässä. Toimme sitten peräkontillisen risuja tuohon pihahangelle. Jos vaikka saisin jotain niistä värkättyä, kun Millan ystävällisesti lainasi pajutyökirjaansakin.

Taimien edistymisen lisäksi on kiva palatessa nähdä myös, kuinka kevät tällä välin on edistynyt.

Elämää lintulaudan alla

Tänä aamuna pystykaffeilla keittiön ikkunan ääressä ihailin fasaanikukkoa, joka tonki lintulaudalta putoilleita auringonkukansiemeniä. Mies tuli kameran kanssa, mutta siitä oli loppunut virta. "Ai, ne olivatkin fasaanien jälkiä", hän  arveli. Mies oli juuri eilen kysynyt, olinko huomannut lintulauman jälkiä omenapuiden alla. Kun menin vasitella katsomaan, niitä ei voinut olla huomaamatta.

Eräänä aamuna vastasataneelta lumelta löysin mielenkiintoisia pikkunisäkkään jälkiä. Pyöreä tassunjälki, ssormenpään kokoinen, aina kaksi melkein vierekkäin. Jäljet tlivat puutarhan yli seinustalle ja seurailivat keiittiön seinänviertä poiketen sitten lintulaudan alle, ruuanhakuun. Arvelin itsekseni lumikon jäljiksi. Yritin ottaa kuvia, alakuvassa vertailun vuoksi mukana pikkulinnun jljet.

Patalappua soimaa

Olen yrittänyt fundeerata, mitä voisi värkätä riemunkirjavista ohuista keinokuitulangoista, joita taannoin ostin monta vyyhteä halvalla kirppikseltä. Tein niistä mm. aika monta huivia salomoninsolmuilla, mutta itseäni ainakaan ei tuo materiaali miellytä ihoa vasten, minä kun olen sellainen herkkähipiäinen. Voisi luulla sadun prinsessaksi, ellen olisi enempi menninkäisen sukua.

Mutta siis. Tuo lanka. Nyt minulla on tekeillä raitarasat, päävärinä neonkeltainen huomioväri, mutta ennen neuletyötä kokeilin virkkausta facebookista löytämälläni mallilla ja tein kolme patalappua. Lisäsin somisteeksi kukan, mikä ei ole välttämättä kovin fiksu temppu käytännöllisesti katsottuna.

Koska lanka on ohutta, olen kerinyt sitä neljällä langalla. Pannunalusiin kerin eri värejä (paitsi oheiseen kukkaan, jonka löysin lankakopastani valmiiksi tehtynä), mutta raitarasoihin olen käyttänyt puhtaita värejä.
Vieläkö keksisi muita käyttöideoita?

Pakaasineen takaasi

Kaikki meni hyvin ja täällä ollaan taas turvallisesti ja hyvässä turvassa. Kuopus tuli kanssamme Kanttorilaan yöksi ja jatkoi tänään junalla matkaa Manseen.

Jo illanhämyssä - keskiyöllä - näin, että poissaollessamme lumi ja jää olivat mukavasti huventuneet, vaikka sitä lajia vielä piisaakin. Ilokseni sain huomata myös sellereiden ehtineen nousta pintaan tällä välin.

Vaikka kuopuksellekin piti jättää puontila auton penkille, niin mies sai tukittua kyytiin niin pätkän kirjahyllyä kuin sen tänne kaipaamani kukkapöydänkin. Tänään sain sitten rustattua sen aloilleen.

Ikkunan alla aiemmin ollut rautainen pienempi kukkateline saa myöhemmin keväällä palvella keittiön ikkunan edessä työpöydällä taimilaatikkotelineenä.

Mies jyttästi yläkerrassa kirjahyllyn ynnä muun kalustuksen kanssa. Minä kannoin sieltä pois muutaman kuolleeksi toteamani kasvin (keijunmekot ja munakoisot), joiden talvettaminen ei onnistunutkaan, niin saatiin silläkin tavalla hieman lisätilaa. Siellä alkaa olla jo melkein tarpeeksi siistiä mahdollisia yövieraita varten. Kaupungissa käydessämme eräs täältä kotiisin oleva ystävämme kysyi, saako ja voiko meillä käydä yökylässä. Toivotin tervetulleeksi toteamalla, että saanpahan motiivin siivoamiselle.

Kalevalanpäivä

Jos kaikki hyvin menee ja niin kuin meininki on, huomisiltana olemme takaisin Kanttorilassa (ja ensi töiksi täytyy tsekata, että hennot taimet ovat muovin alla selvinneet). Mutta tänään on vielä velvollisuuksia pohjoisessa. Vietän Kalevalanpäivää vuosi- ja järjestäytymiskokoustamalla naisten kanssa.
Eilen piipahdimme työpaikallani tervehtimässä niin oppilaita kuin työtovereitakin. Se oli jopa antoisampi vierailu kuin olin uskaltanut odottaakaan, kun pääsin koko tunniksi luokkaan.
Miehellä on riittänyt puuhaa täällä kaupunkikodissa - tai lähinnä sen pihassa - mutta itselläni ei ole ollut oikein muuta mielekästä tekemistä kuin virkkaus. Vien pari virkkaamaani patalappua kokoukseen arpajaisiin. Niiden yksien sukkien ja parin muun arpavoiton lisäksi.

Liput salkoon, keillä sellainen on. Jos meillä olisi, tänään olisin nostanut lipun suomalaisen kulttuurin kunniaksi myös ja erityisesti siitä syystä, että eilisessä Emma-gaalassa etnoemman voitti Sibelius-Akatemian Folkmusic Big Band, jossa soittaa myös siskon tytär, ihana ja lahjakas kummityttömme. Sain voitokkaan etnoalbumin kummitytöltä 50-vuotislahjaksi. Hymiö hymiö sydän sydän sydän

Ensimmäiset taimet

Teetellään pitkähköstä aikaa lähtöä kaupunkikotiin. Minulla on loppuviikosta aika hammaslääkärille ja vuosikokouskin viikonloppuna. Sain siirrettyä hammaslääkäriajan samaan syssyyn, niin ei tarvitse alvariinsa ja yhden asian takia kulkeelle lähteä.
Sovin myös työtovereitteni kanssa, että käyn perjantaina koululla, kun olen pohjoisen suunnalla muutenkin. Vähitellen ajatukset suuntautuvat takaisin työhönpaluuseen, vaikka lomaani piisaa vielä reilut viisi kuukautta. Silloin myös päättyy Kanttorilan vuotemme. Tästä tulee sitten taas vain kesäkoti ja vapaa-ajan asunto.
Mutta nyt nautitaan vielä kaikista Kanttorilan eduista ja iloista. Yksi niistä on eittämättä suotuisat kevätkylvöolot. Sekä orvokki että petunia ovat itäneet iloisesti ja pienet taimenalut näyttävät terhakoilta. Kaupunkiodin valoisalla mutta liian kuumalla yläkerran ikkunalla suurin osa petunian taimista on tavannut nääkähtää. Nyt on toiveet korkealla saada petuniantaimia ihan tuliaisiksi asti.

Vaan nyt en ehdikään kirjoitella enempää, kun Beck alkoi jo...

Puhdetöitä

Oikeutan television ääressä sohvaperunana virumisen sillä että teen samalla jotain soveliasta käsityötä. Viimeisin aluevaltaukseni on niinkin radikaali projekti kuin - sukankudin. Nooo, ei minkä tahansa sukan. Olen vuosia haaveillut, että löytäisin jostain ohjeen tai saisin joltain taitajalta neuvoja, miten äitini suosima reikäneulemallisukka tehdään. Toki välillä kävi mielessä, että yrittäisin selvittää sen äidin tekemän sukan avulla. Nyt vihdoin otin sen asiaksi ja yllätyksekseni totesin, että arvoitus selvisi helposti. Lisäksi sisko laittoi linkin ns. tiimalasikantapäästä, jollaisia äitimme tapasi tehdä. Neuloin itselleni kaksi paria neulemekkohini sopivilla sävyillä ja tähteille on jäänyt vielä toiset tummanpunaiset, yhdet vaaleammanpunertavat, yhdet vaaleansiniset ja yhdet ruskeahkonharmaat. Kunhan  tytär valitsee niistä oman värinsä, niin lopuista yksi pari joutaa ensi viikonlopun vuosikokoukseen arpajaisvoitoksi. Ja miniäntekeleelle yhdet joululahjaksi. Viimeinenkin pari varmasti paikkansa löytää. Jonkun jaloista. Viimeinen pari siinä mielessä, että nyt minun varastoistani loppui sukkalanka.

Seuraava projekti - puhdetyö - on matonkuteiden leikkuu. Kuorokaverini aikoo ryhtyä kutomaan mattoja ja kyseli kuteita, kun satuin mainitsemaan facebookissa, että siivosin vaatekaapista pois matonkuteita. Hienoa, että tavara liikkuu. "Aika tavaran kaupittoo", kuinka monta kertaa se onkaan jo osoittautunut tosi viisaudeksi.

On minulla ollut yksi sellainenkin keskeneräinen projekti, jota ei ole voinut tehdä sohvalla istuen. Senköhän takia se olikin jäänyt niin pitkäksi aikaa kesken. Ei varmaankaan, oli vain niin työlääntuntuinen, vaikka helppo olikin, melkein pelkkää leikkaamista ja liimaamista.

Sain aikanaan puoluetoverilta teko-ohjeet ompelurasiaan, jonka mallin kuulemma merimiehet ovat tuoneet jostain, muistaakseni Kiinasta. Rasian ulkoseinät minulla oli varmaan parin vuoden verran tehtynä, ja loput pahviosatkin leikattuna ennen kuin ystävänpäivänä viimein tartuin toimeen ja tein rasian valmiiksi. En kuitenkaan kommelluksitta. Yhden voimapahvinpalan onnistuin hukkaamaan - kahteen kertaan - niin tyystin, että jouduin lopulta leikkaamaan mattoveitsellä uuden. Sitten liimasin sisärasian ulkoseinäkankaan väärin, ilman alataittoreunaa, joten jouduin repimään alaliimookset auki. Onneksi se sujui ilman kankaan repeämistä. Lopuksi vielä hukkasin valmiin kannen. Kauan haeskelimme sitä yhdessä miehen kanssa, kunnes omia ajatuksiani ja jälkiäni seuraten löysin sen vessasta. Olin näet hakenut sieltä pyykkipoikia puristamaan reunaan liimattua satiininauhaa kiinni. Mutta kansi jäi pesukoneen päälle, kun jäin hommailemaan muutakin veskiin...

Siinä kuitenkin valmis ompelurasia komeilee venäläisjoutsenten välissä, allaan pitsiliina, jonka olin unohtanut vuosia sitten nyplänneeni ja kauniisti suojaan käärineeni.