Koulun kautta Kanttorilaa kohti

Nopeastihan se viikko meni. Huomenna on jo viimeinen koulupäivä, ja sekin kolmen tunin tynkä. Hyvä sinänsä, niin voimme lähteä aamulla yhdessä miehen kanssa, eikä miehellä ehdi aivan kylläännyttää mua töistä odotellessa, kun kirjastokin on aamusta asti auki. Niin, lähdemme siis yhdessä sen takia, että ajelemme koulupäiväni päätyttyä suoraan Kanttorilaan kulkematta kaupunkikodin kautta.
Nyt meillä onkin ihan kunnolla aikaa touhata, toisin kuin viime viikonloppuna, jolloin lauantaipäivä meni juhlistaessa siskoani.
Viikolla ehdin jo nähdä levottomia unia siitä, että yritin pitää tomaatteja sulana kylmenneessä kasvihuoneessa. Moinen uni johtui siitä, etten vielä viime viikonloppuna rustannut kasvihuoneeseen termostaattilämmitintä. Ja sitten kuului sellaisia huhuja, että sääennustukset povasivat kylmenevää. No, Millanilta sain rauhoittavan viestin, ettei ole pelkoa yöpakkasista, kun tuulee ja sataa aina vain. Viikon mittaan on myös juolahtanut mieleen yhtä ja toista, mitä pitäisi muistaa Kanttorilasta pakata kyytiin. Olisihan se yksinkertaista asua yhdessä paikassa (ettei tarttisi rehata kampetta edestakaisin), mutta vaihtelukin on mukavaa.

Vaiheikas viimeinen päivä

Tänään olemme viettäneet viimeistä kokonaista päivää Kanttorilan kulmilla ennen paluuta pohjoiseen ja työhön. Huomenna ajelemme kaupunkikotiin yöksi, keskiviikkona minulla on suunnittelupäivä ja torstaina tulevat oppilaat. Toki perjantaina jo taas ajelemme tänne takaisin päin, todennäköisesti parin pojan kanssa, jatkaaksemme tästä lauantaina vähän etelämmäs siskoni synttäreille.

Tälle päivälle sattui varsinainen sosiaalisuuspiikki, vaikka kyllä eilinen kirkossakäynti - tai enemmänkin sen jälkeiset kirkkokahvit - oli varsin sosiaalinen tapahtuma sekin. Kirkossa oli esikoulunsa aloittavien siunaaminen. Minua itketti liikutuksesta melkein koko ajan. Tuntui varsin hyvältä ajatella paluuta kouluun. Kirkkokahvilla seurakunnan lapsityöntekijä tuli istumaan ja juttelemaan meidän pöytäämme -  ja jäimmekin istumaan niin kauaksi aikaa, että kaikki muut ehtivät häipyä, ja pappikin sai kahvia juodakseen ennen kuin jatkoimme kotiin, hyvillämme kohtaamisesta. Tämä seurakunnan työntekijä toimi mielestämme juuri niinkuin pitikin, kun hän istahti pöytäämme todeten "tulen tähän, kun te olette ihan oudon näköisiä..." Ei siis mennyt turvallisesti tuttujen luo, kuten itse useimmiten taidan toimia, vaan hakeutui siihen seuraan, jota ei aiemmin ollut juuri seurakunnan tilaisuuksissa - ainakaan perhetyön yhteydessä - nähnyt.

Mutta mun siis piti kirjoittaa TÄSTÄ päivästä. Millan oli kutsunut meidät yhdeksi syömään. Mies kävi sitä ennen rauta- ja ruokakaupoissa, ja minä tein sillä välin salaatin mukaan otettavaksi. Taas tandemoidessamme meitä tervehti vastaanpolkenut kypäräpäinen nuorukainen. En tiedä, onko muualla päin Suomea tapana, että pyöräilijät tervehtivät toisiaan. Tavan ainakin soisin yleistyvän. Vietettyämme mukavan ruokailu-, juttelu- ja rapsuttelurupeaman Millanin, koiran ja kissajoukon seurassa lähdimme polkemaan kotia kohti rautakaupan kautta. Mies oli nimittäin siellä poiketessaan tehnyt varauksen viimeisestä naisten fillarista, jota myytiin kampanjahintaan. Keskustassa polkiessamme eräs auto hiljensi kohdalle ja sivuikkuna avautui. Kollega sieltä huikkasi, miten sujuu ajelu tuollaisella pyörällä. Kysyi myös, missä aion olla töissä alkavana lukuvuotena. Siinä vaiheessa en vielä ollut ehtinyt lukea Millanilta saamaani paikallislehteä, jossa oli juttua maahanmuuttajaoppilaittemme syksyn koulunkäynnistä. Sen kotona luettuani arvailin kollegan ajatelleen, olisinko kenties ollut jäämässä maahanmuuttajaopetukseen, kun siihen lehden mukaan on jäämässä vielä kaksi opetusryhmää syksyksi.

Kävimme tekemässä pyöräkaupat. ja mies sai pluutattua samaan kauppaan vielä autoremppaan tarvitsemansa pitkäleukaiset pihditkin. Poljin kotiin ihkauudella valkoisella kaunottarella, edelläni mies tyyräsi tandemia yksikseen, mikä sekin häneltä sujuu kaikin mokomin.

Kotona laitoin perunakattilan tulelle. Olin ennen lähtöämme kaivanut uudet perunat ja pessyt ne höyrykattilaan valmiiksi, jotta saadaan ruoka nopeasti, jos vaikka kuopus ja tyttöystävä piankin meidän jälkeemme saapuisivat. Saimme kuitenkin odotella heitä hyvän tovin, emme tokikaan tumput suorina. Syötyämme mies aloitti ruohonleikkuu-urakan. Kiitos ja ylistys poutapäivästä! Nyt voimme pakata ruohonleikkurin mukaamme, jotta kaupunkipihakin saadaan ajeltua. Minä levittelin ruohosilppua katteeksi kasvimaan käytäville ja samalla siivosin kasvimaalla ja kastelin siellä täällä. Kun sitten olimme poimimassa marjoja kefiirijogurttiin jälkiruuaksi/ iltapalaksi (mies poimi pensasmustikoita ja kuukausimansikoita, minä keräsin vadelmia), niin pihaan tuli valkoinen auto. Ihmettelin ensin, miksi poika mahtaa tulla erinäköisellä autolla, onkohan voortti tehnyt tenän. Mutta eihän siellä kuopus ollutkaan, vaan toinen kollegani! Hän poikkesi kertomaan tuoreet kuulumiset kunnanvaltuuston kokouksesta koskien maahanmuuttaja-asioita. Ja sittenhän siihen tupsahti jo nuori parikin. Syötyään ja juotuaan he jatkoivat matkaa kohti Tammerta. Ja minulle tuli kiirus nettiin. Päähäni oli pälkähtänyt jo tandemin kyydissä kaamea ajatus: mitä jos olenkin ymmärtänyt tai muistanut väärin ja suunnittelupäivämme onkin jo huomenna. Mutta kunnan kotisivulla olleesta koulun työ- ja loma-aikojen taulukosta varmistui, että kyllä koulu alkaa meillä vasta torstaina, vaikka tässä Kanttorilan kulmilla koulukkaat aloittavat jo keskiviikkona - ja tuossa vastapäätä olevassa amiksessa aloittivat jo tänään. (Niin etten kehdannut enää tänä aamuna hipsiä yöpaidassa postilaatikolle.)
Ei siis tarvitsekaan ruveta ryttyilemaan lähtöä  yön selkään, vaan saamme nukkua rauhassa tulevan yön (tosin täytyy yrittää hilata heräämistä taas vähitellen koulutahtiin) ja pakata huomenna itsemme ja erinäisiä tarvekaluja kyytiin.

Löytöjä vanhoista postauksista

On siitä ollut jonkin verran hyötyä ja aika paljon iloa, että olen kirjoittanut blogia/blogeja jo vuodesta 2007. Niin kuin ei muka muuta tekemistä olisi (basilikaa pitäisi hakea ja tehdä pestoa lapsille tuliaisiksi), olen tässä istuskellut horvin aika tietsikalla ja selannut vanhoja postauksiani eri blogeilla. Alunperin tarkoitukseni oli koettaa selvittää, millä kaikilla paikkakunnilla olemmekaan jo käyneet Uusheräyksen kesäseuroissa ja milloin missäkin. Siis niin kuin, että minä vuonna milläkin paikkakunnalla. 

Tällaisen luettelon sain: 

2007 Kurikka

2008 Leppävirta

2009 Haapavesi

2010 Vaasa

2011 Kalajoki

2012 Lapinlahti

2013 Raahe

2014 Kempele

2015 Ylivieska

2016 Kokkola 

- ja vuoden 2017 kesäseurat ovat kuulemma Rovaniemellä ja sinnekin menemme jos Herra suo, ja sieltä onkin lyhyt huitaasu mökille Muonioon.

Niin, näitä selvittäessäni törmäsin mm. tyttären lopputyöanimaatioon, jota en youtubesta onnistunut löytämään hakusanoilla. 

Lisäksi löysin vuodatusblogistani tallennettuna tiedo, mitä lajikkeita ne nyt olivatkaan siinä kaupunkikodin puutarhaan istuttamassani perheomenapuussa: Salla, Suislepp ja Punakaneli. Tänä kesänä siihen on näyttänyt olevan tulossa ainakin jotain noista. Ties vaikka joskus muistan/ saan selville, "mitä laijja" on se toinen kaupunkikodin omppupuu.

 

Kahden marjan kakkua

Juhlimme tänään hieman etukäteen miehen synttäreitä. Aamulla leivoin kakkupohjan (ja toki piti uuniin taas tehdä samalla muutakin). Laitoin taikinaan kokeeksi vähän kaakaota. Sillä välin, kun kakku jäähtyi ja omenapiirakka paistui, kävin noukkimassa kakuntäytteeksi ensin mansikoita, loput muutamat "sefyyrit", joiden päältä jätin viimein verkonkin pois, sekä kuukausimansikoita, ja sitten toista kerrosväliä varten keräsin vadelmia. Kostukkeeksi tuli melkein pelkkää vettä, ihan vähän tirautin laimennettua omenamehua ja puolukkaa mauksi. En halunnut liikaa happamuutta, koska tarkoitus oli, että kakku sopisi myös Millanille. Olimme ostaneet vaahdotettavaa "soijakermaa", koska Millanilla on maitoallergia. Sen pakkasin vatkaamatta mukaan, ja arvelin kakunkoristeiden löytyvän Millanin vatukosta, josta jo viime viikolla kävimme noutamassa pakastimentäytettä.
Koska lähdön edellä nakkas taas jonkin piskon, vaihdoimmekin kulkupeliksi tandemin sijaan auton. Niinpä hain vielä kitarankin mukaan, jonka olin luvanut tuoda, mikäli tulemme autolla. Pyörän kyytis ei kuulemma olis tarvinnut sitä rehata. Lisäksi nippu nuotteja, kasa kirjoja, hiukan herneitä sekä salaatinlehtiä. Kirjoja olin valkannut Millanille kirjaston ilmaislaatikosta heti kirjaston ovien avauduttua puolilta päivin. Hän ei ole nyt itse sellaisessa sähkökunnossa, että kykenisi kylille ja poistokirjoja penkomaan. Valitsemistani melkein kaikki kelpasi. Yksi Anu Kaipainen hänellä oli jo hyllyssä, ja Danielle Steeleä hän ei kuulemma suurin surmin lukisi. Kyllä niille jatkosijoituspaikka löytyy.
Me rupesimme Millanin kanssa harjoittelemaan lauluja (viisi lauluvalintaa molemmilta), ja sillä välin synttärisankari kävi puskemassa leikkurilla Millanin ylipitkäksi kasvaneen ruohon. Sähkökunto ei ole sallinut ruohonleikkurin käyttöäkään, sekin aiheuttaa pyöriessään jonkin magneettikentän tai jotain. Kun ruoho oli leikattu ja laulut käyty läpi, minä rupesin vatkaamaan soijavaahtoa, Millan häipyi vatukkoon ja mies latasi kahvinkeittimen. Vanhasta tottumuksesta hän keitti koko pannullisen, niin oli siinä meillä kittaamista ;)
Kakkua kehuttiin. Makuyhdistelmä suklaa, mansikka, vadelma ja soija oli siis onnistunut, vaikka arpapeliä olikin. Tavallisesti kun teen vain niitä hillakakkuja.
Paluumatkalla poikettiin vielä pikkulenkki metsätiellä. Löysimme yhden kantarellin, hyvälaatuista mustikkaa, raakoja puolukoita, jotka toki jätimme kypsymään,sekä vatukoita, jotka jätimme toisten tyhjättäväksi. Yhdestä vattupöheiköstä kuuluikin naisen äänellä "päivää", kun mies oli kovaan ääneen kehunut lähistölle pysäköityä sitikkaa...
Ties vaikka vielä innostuisimme oikeasti mustikkametsään tässä loman viime hetkinä. Tänään noukimme vain kädestä suuhun purkkien puuttuessa.

Kassit

Mainitsin eräässä aiemmassa postauksessani ommelleeni kasseja. Otin mä niistä sitten kuvankin, ja aikanaan sain laitettua kuvan tietsikalle asti. Oheisesta kuvasta puuttuu viimeisin "eskarikassi", jonka ompelin alkuviikosta. Siihen käytin samaa keltaista housupukukangasta kuin keskimmäiseen. Krivat tuli siihenkin jämäpalasta, joita sain kerran kaupungilla kangaskaupasta ilmaiseksi mukaani.

Siniraitainen lakana löytyi aikanaan Kanttorilan riihestä tai vintiltä likaisena ja hieman risana. Ei kuulemma ollut Millanin vaan vanhempaa perua. Olin pessyt lakanan, josta ei toki ruostetahra lähtenyt, mutta puhtaita ja ehjiä kohtia oli tarpeeksi muutamaan kassiin. Ruskeakukkainen kassi on virttyneen kappaverhon kirkkaammasta kohdasta.

Kännykkäkameralta

Olimme eilispäivän Kokkolassa Uusheräyksen kesäseuroissa. Oli aikainen herätys, kun piti ehtiä yhdeksäksi Aino-kuoron harjoituksiin, kun kymmeneltä alkoi "Matkalaulutalkoot". Heti saavuttuamme törmättiin ensimmäisiin sukulaisiin, ja toki muihinkin tuttuihin. Laulut menivät mukavasti, ja sain peräti henkilökohtaisestikin hyvää palautetta. Kohtaamiset niin vanhojen kuin uusienkin tuttujen olivat antoisia. Seuroissa saatiin mm. kuulla pitkästä aikaa vanhaa tuttua Tatu-pappia. Mukava vaikkakin hikinen päivä.

Huomenna alkaa elokuu. Laitan vielä muutaman heinäkuisen kukkakuvan, ei tosin ihan tuoreimpia. Nyttemmin on mm. gladiolus aloittanut kukintansa ja tuoksuherneen kukinta on runsastunut. Tämä loppukesä on mielestäni kukkien upeinta aikaa.

Riihen nurkalla roikkuvaa keijunmekkoa asetuin taannoin ihailemaan alhaalta päin nurmella maaten.

Olen saanut ihailla myös isäntää ahkeroimassa, molempien ulkoportaiden kimpussa. Portaiden kattaminen jäänee ensi kesään, koska pääoven kattamisen osalta täytyy tehdä suunnitelma ja piirustukset ja toimittaa ne rakennusluvan saamista varten kuntaan. Kosmos kukkii ikkunan alla.

Keittiön puoleiselle katetulle kuistille on jo rakennuslupa, mutta katto kannattaa tehdä yhtä aikaa toisen kanssa, jotta ne voidaan samalla kertaa pellittää. Kukkia tässäkin kuvassa, pelargoniat, äitienpäiväruusu ja siitruunaruoho vanhalla betoniportaalla.

Kukkakärpäset ovat erityisen tykästyneitä palsternakan kukkiin. Joka kerta, kun kävelen ohi, palsternakasta pölähtää lauma lentoon. Liian valottuneesta kuvasta ehkä erottaa härkäpavut, tillit ja herneet muita korkeampina, ja härkäpavun oikealla puolella tämänkesäiset palsternakat, jotka eivät vielä kuki. Niiden takana on viimekesäisiä korkeine kukkineen.

Permausta, perkausta ja ylläri

Räkiää poutaa on piisannut edelleen, mitä nyt jonkun piskon nakkas yöllä kasvien virkistykseksi. Päivällä on ollut välillä sen verran tukalaa, ettei pihalla ole jaksanut kovin pitkiä jaksoja kerrallaan. Niinpä eilenkin pääsin vauhtiin vasta iltapuolella. Ensin jatkoin kirvessouvia. Mies raahasi taannoin minulle kuusipöllin tuvan päätyyn, likelle risukasaa, jotta voin pöllin päällä pienistää kirveellä risuja. Olisihan minulla siellä nurkalla se oksasilppurikin, mutta ajattelin välillä kokeilla permakulttuurin periaatteita ja jättää sähköenergialla toimiva metelimasiina syrjään ja turvautua ekologiseen lihasvoimaan. Huomasin siinä, että homma sujui suorastaan sukkelammin kirveellä kuin silppurilla, koska kirveellä pystyi pilppuamaan useamman risun kerralla. Silppurissa on sen verran tylsät terätkin, ettei se sitkeämpiä puulaatuja saa edes poikki, vaikka niitä syötänkin pienestä truutusta melkeinpä yhtä kerrallaan. Ja sitten on masiina taas tukossa, ja sen avaamiseen ja siivoamiseen menee aikansa. Ratustelin rautakangen ja harjanvarren avulla isosta jätesäkistä sermin, johon enimmät pilkkeet pölkyltä lensivät, jotteivät kaikki risunpätkät leviäisi ympäri markkia.
Mutta varsinainen projektini eilen illalla oli pitkän perennapenkin etureunan ylöskaivuu. Siinä  on ollut bambusta tms. ruo'oista tehty reunus, joka törröttäessään on haitannut ruohonleikkuuta, joten nyt kaivoin kaikki bambukepit pois ja samalla tietenkin sain perattua penkin etureunasta rikkaruohot. Kaksi kärryllistä. Keppejä reilu muovisäkillinen. Mihin ne nyt sitten laitan? Hyönteishotelliin? Kohopenkin pohjalle? No, sitä minun ei tarvitse heti ratkaista, joutaa se säkki odotella "kompostoritarhassa" muiden moskasäkkien, risu- ja rikkaruohokasojen keralla. Nyt voisin mennä taas pihalle pasteerailemaan, ihailemaan kätteni tekoja ja kenties keksimään seuraavaa hyökkäyskohdettani.

Tänään on kuitenkin ollut sikäli erilainen päivä, että saimme hetken nauttia yllätysvieraan seurasta. Tai ei se sikäli ollut yllätys, että nuorimies soitti parin tunnin ajomatkan päästä kysyäkseen, olemmeko kotosalla ja voisiko hän piipahtaa matkallaan kohti pohjoista. Mies ehti siinä ajassa saada toisetkin raput kulkemiskuntoon ja minä ehdin tiskata alkuviikon tiskit. Ja siistiä vessan. Pikavisiitin aikana tarjosin kirsikoita ja omenamehua, vieraamme kun oli menossa syömään tuohon 40 km:n päähän kirkkoherran vieraaksi.  Loput suklaakirsikat söimme miehen kanssa maanantain retkellä Y-vieskaan lauluharjoituksiin, nyt oli Latvian matalan vuoro, siihen toki jäi vielä poimittavaa. Rauhalan kirsikatkin alkavat kypsyä.

Mutta nyt siis sinne ulos.