Sadonkorjuuvaiheessa

Oho, onko tosiaan mennyt kuukausi edellisestä postauksesta!? Olemme toki käyneet edellisen kirjoittamisen jälkeen Kanttorilassa pariinkin otteeseen syyskuun ekan ja tokan viikonlopun aikana ja nyt jälleen kahden viikon tauon jälkeen. Viikko sitten minulla oli vielä toinenkin työeste, tosin ihan mukava, kun    opettajien yhteisen VESOn yhteydessä pääsin sienimetsälle ja tutustumaan männynherkkutatteihin, joita sitten kotona kuivatin.
Taas tänne tultuamme fundeerasin, että pitäisi varmaan ottaa taas yksi palkaton virkavapaaviikko ennen syyslomaa, kun viikonlopun aikana ei ehdi kun raapaista hommia. Omenasouvia... Punakanelia olen kerännyt joka kerta täällä käydessämme, vaikka mieli olisi tehnyt puuhata vallan muuta. Sain Roskalavalta purkutiiliä, joista aion rakentaa kasvihuoneen viereiselle perennapenkille uutta reunusta ja samalla koettaa järjestää senkin reunuksen vierustan helpommin ruohonleikkurilla siistittäväksi. Niin ja uudet mullat perennapenkkiin, muovireunusta tiilien ja mullan väliin, perennojen uudelleen istutusta... Mutta ei, kun omenoita vaan pitää koholia. Ja NYT minun pitäisi SIIVOTA omppuja sen sijaan, että tässä istuisin kirjoittelemassa. Mutta loppuvat ne punakanelitkin aikanaan, itse asiassa nyt siivosin puiden alustat tyhjiksi ja puihin jäi enää jotain parikymmentä yhteensä kolmeen punakanelipuuhun, kun viimeaikaiset myrskyt ovat omppuja pudotelleet. Omenasouvi silti jatkuu, syys- ja talvilajikkeiden osalta.
Kävimme tänään taas Millanin luona kahvilla, hän tiesi kertoa, että hallaa on jo povailtu näille leveyksille. Taidan kanniskella talvetettavat huomenna sisälle, suurin osa on jo puolimatkassa kuistilla. Punajuuret pitäisi nostaa, samoin perunoista ne, joiden varret on jo kylmä purrut, ja kasvihuoneesta kerätä loput tomaatit ja kurkut, ja mahdollisesti suojattava harsolla munakoisot ja kypsymässä olevat paprikat. Huomenna odottaa myös parin pienen kirsikkapuut uudelleenistutus, koska mies kaivoi ne ylös sijoiltaan tulevan ”ojankaivuun” tieltä. Ehkä jo ensi viikolla Kanttorilan kulmille ilmestyy pieni kaivuri tekemään metrinsyvyistä ojaa maalämpöputkia varten. Jomman kumman kirsikan ajattelin istuttaa toisen gojipensaan tilalle, ne kun eivät tunnu tuottavan mitään, kerran toisessa oli yksi kukka loppukesällä. Ehkä Millan huolisi gojin, ja ehkä myös Rauhalan kirsikan, niin ei tarvitsisi kasvimaalta uhrata tilaa puulle.
Mutta nyt lähden maata, omenoiden siivoaminen saa jäädä tältä illalta.

Seuraavaa kertaa odotellessa

Työviikko alkoi aivan mukavasti, vaikka aamulla olisinkin mielelläni jatkanut unia ja vaikka iltapäivällä olisin mielelläni mennyt torkuille. Tämän viikon jälkeen emme pääse Kanttorilaan, koska meillä on lauantaityöpäivä. Mutta sainpa tehtyä siellä suurin piirtein sen, mitä olin ajatellut. En vain ollut hoksannut, että tyrnitkin olisivat jo poimintakypsiä. Niinpä viime tipassa lähdön tuoksinassa kävin vielä nyppimässä kahdesta tyrnipensaasta sadon mukaamme. Toiset kaksi jäi vielä koskematta. Toivottavasti kotimies ehtii ja muistaa käydä napsimassa sieltä itselleen C-vitamiinit. Ja ehkä ne enemmän varjossa olevien pensaiden tyrnit pysyvät sen pari viikkoa syöntikunnossa.

Avomaankurkkuja löytyi kolminkertainen määrä siihen nähden, mitä olin aiemmin havainnut ja arvioinut löytäväni. Loppujen lopuksi niitä oli viisitoista säilöntäkokoista, mutta pari niistä jäi minulta huomaamatta ja poimimatta säilöntään. Toiseen erään sitten, elleivät peräti ole raakana syötäviä. Poimimistani kurkuista otin maistiaispaloja, eikä niistä yksikään maistunut kirpeältä. Iso kiitos kotimiehelle, joka katseli päivittäin niin kurkut kuin kurpitsatkin. 

Siksi voikin huolettomin mielin jäädä viikonlopuksi pohjoiseen ja jättää Kanttorila kahdeksi viikoksi, kun se ei ole oman onnensa nojassa vaan vastuullisen ja huolellisen sukulaismiehen hoteissa. Ja saattaapa meillekin löytyä jotain erilaista ohjelmaa koululaisten yleisurheilukilpailujen jälkeen ja/ tai lisäksi.  Päässemme vaihteeksi paikalliseen kirkkoon pyhänä.

Eka viikko ja viikonloppu

Yksi täysi kouluviikko on ihan pian takana. Huomenna työpäivän jälkeen kamppeet kasaan ja kohti Kanttorilaa. Nyt on ollut kyllä sikäli poikkeuksellisen huoleton mieli sen suhteen, miten Kanttorilan kasvit pärjäävät. Meillä on nimittäin tämän elokuun ajan siellä sukulaismies kotimiehenä asumassa viikot, ja hän kulkee sieltä päin töissä, kunnes hänelle vapautuu vuokra-asunto syyskuussa lähempää työpaikkaa. Syyskuussa ei sitten enää kastelumurheita liene, ja hallan varallekin olen jo siinä vaiheessa viritellyt kateharsot punajuurten, kesäkurpitsan ja avomaankurkkujen päälle.
Viime viikonloppu Kanttorilassa jäi lyhyeksi, koska lauantain olimme kökässä siskoni luona, toiset sisarukset olivat olleet maalaamassa lapsuudenkotimme jo sitä edellisenäkin viikonloppuna, mutta meillekin riitti vielä töitä ja kiirutta. Tänä viikonloppuna riittänee siis askarta. Ajattelin, että ainakin aloittaisin maustekurkkujen säilömisen, koska kurkkupenkissä oli jo viikko sitten 3-4 isoa kurkkua.  Rusopäivänliljamättään olen meinannut jo jonkin aikaa nostaa ylös ja perata vuohenkelloa pois sen juurakoista.
Millanin luona käynemme pitkästä aikaa. Hän on yrittänyt olla urhea, vaikka jäi taas yhtäkkiä yksin,   eikä pelkästään sen takia, että me lähdimme taas kesäloman jälkeen pohjoiseen asumaan, vaan myös koska hänen ystävänsä, naapurin seitsenkymppinen rouva kuoli samoihin aikoihin kuin lomani oli lopussa. Shkökuntokin kuulemma on nyt äärimmäisen kehno.
Tässä lyhyesti pitkästä aikaa, nyt nukkumaan.

Penkki valmiiksi asti

Tulin kolmansiin ajatuksiin. Siirsin sittenkin kivet syrjään tyhjäksi jättämästäni kohdasta perennapenkissä ja täytin paikan mullalla. Mielenmuutos johtui siitä, että voitin markkinoilla lähetystyön arvalla yllätyksen, jolloin valitsin palkinnokseni  - perennan. Siellä sattui olemaan sievä hopeatäpläpeippi, jollaista Kanttorilassa ei ennestään ollut. Sen lisäksi siirsin aukkopaikkaan toisesta perennapenkistä yhden purppurakeijunkukan, Konsultoituani ensin Millania. Hänestä ajatus oli hyvä, koska aiempi perennapenkki on ollut keijunkukalle liian aurinkoinen ja kuuma paikka. Minun täytyy vain muistaa suojata siirtoistutus talveksi. Jos keijunkukka selviää talvesta, siirrän kaveriksi toisenkin samanlaisen.

Tähän vielä lähikuva hopeatäpläpeipistä, eli "beibistä" 

Kooste

Nyt kun heinäkuu on vaihtumassa elokuuhun ja kun töihinpaluu lähestyy, haluan yrittää muistella kulunutta kesää. Toki sen voisi typistää pariin sanaan - kuuma ja helteinen - mutta jos kuitenkin monisanaisemmin. Olenhan jotain kesän mittaan kirjoitellut, lähinnä kuitenkin vain puutarhakuulumisia, ja joskus olen kirjoitellessani luvannut palata myöhemmin johonkin lyhyesti mainitsemaani aiheeseen. Voisin nyt avata joitakin kyseisistä aiheista otsikolla REISSUT.

Vuotuinen Norjan matkamme sujui jälleen kerran mainiosti, tällä kertaa ilman kommelluksia, lukuunottamatta sitä, että paluumatkalla Ruotsin halki tulimmekin ajaneeksi Västeråsin kautta Eskilstunan sijaan. Se johtui siitä, että olin koko ajomatkan puoliunessa, enkä siis pystynyt antamaan järjellistä vastausta, kun mies eräässä risteyksessä kysyi, kumpaan suuntaan. Aluksi harmitti, kun erehdys viimein paljastui, etenkin kun missasimme vakiopysähdyspaikkamme Strängnäsin. Ja myös eri suunnasta Tukholmaan saapuminen jännitti, olisiko terminaalin löytyminen yhtä vaikeaa tai kenties vaikeampaa kuin ennen. Mutta Västeråsin reitiltäkin löytyi sekä levähdys- että ostospaikka, jossa voisi poiketa toistekin. Eikä terminaaliin ajamisessakaan ollut vaikeuksia, vaikka ennen Tukholmaa meidät ohjattiin liikenneonnettomuuden takia vaihtoehtoiselle reitille. 

Norjassa vietimme kaksi kokonaista päivää. Olimme perillä maanantai-iltana yhden yön, kahden lauttamatkan ja n. 16 tunnin ajon jälkeen. Nautimme ystäviemme hyvästä seurasta ja vieraanvaraisuudesta, tehtiin vähän puutarhahommia ja saatiin vieraitakin. Torstaiaamuna lähdimme paluumatkalle. Ja kuten mainitsin, en uneni läpi jaksanut ihailla Ruotsin maisemia kuin pysähdyspaikoilla. Mennessä meillä oli autolautalla ensimmäistä kertaa oikein ikkunallinen hytti, mutten nukkunut siellä yhtään sen paremmin kuin paluumatkalla autokannen allakaan. Taisinpa nukkua ruumassa jopa paremmin. Mutta olihan se ihan hauska hereille havahduttua kurkistella, mitä ikkunasta näkyy, kuten se erikoinen pieni saari, jolla olevassa rakennuksessa oli täysvalaistus. Jos se olisi ollut korkeampi rakennus, olisin luullut sitä majakaksi. Saavuttuamme Turun satamaan juhannusaattoaamuna laitoimme navigaattoriin välietapiksi Euran.  Matkan varrelta soitin äidin serkulle, 90-vuotiaalle Anna-Liisalle, joka olikin jo odottanut soittoani. Löysimme Anna-Liisan antamien ajo-ohjeiden avulla helposti perille. Siellä pääsimme suoraan ruokapöytään kalakeitolle. Herttainen Anna-Liisa iloitsi, että olimme tuoneet hänelle juhannuksen, vaikka itse me koimme olevamme saamapuolella. Kahvittelun lomassa näytimme kuvia vuodentakaisesta sukukokouksesta, jonne Anna-Liisa ei saanut kyytiä, sitten oli matkalaulun ja kiitosrukouksen vuoro, ja sitten puutarhakierroksen. Se jotenkin aina kuuluu asiaan, kun kesällä kyläillään sukulaisissa. Sain mukaani  valkokirjavalehtistä kuunliljaa, jollaista Kanttorilassa ei ole aikasemmin ollutkaan. Iloitsen, että nyt minulla on Kanttorilan puutarhassa muisto Anna-Liisasta. Mukavan ja antoisan kyläilyn jälkeen jatkoimme kotimatkaa. Emme sitten enää poikenneet muualla, vaikka kyläpaikkoja olisi ollut useitakin. Parempi viipyä yhdessä paikassa rauhassa kuin yrittää väsyneenä hoppuilla monta kyläilyä. 

Toinen retkisessio oli sitten heinäkuun alkupuolella, maalämpökaivuuepisodin jälkeen. Olen siitäkin aiemmin jo jotain kirjoittanut. Kyseiseen viikonloppuun sisältyi perjantain osalta osallistumiseni pikkuserkun isän siunaustilaisuuteen (sillä aikaa miesväkeni kävi syömässä pikaruokaa ja ostoksilla), sitten ajelumme lapsuudenmaisemissani, upeissa luontokohteissa Katikassa ja Lauhanvuorella, pikavisiitti serkkuni luona, jolle jätin nipun Lähettäjä-lehtiä tädille toimitettavaksi, hautausmaakierros, vaatteidenvaihto siskoni luona ja illaksi maisterikonserttiin nauttimaan siskontytön musisoinnista ynnä muusta arvokkaasta ohjelmasta, sukulaisten seurasta ja kahvipöydän antimista (voileipäkakkua ja britakakkua). Lauantaina sitten lähdimme viemään poikiamme takaisin pohjoista kohti. Sillä reissulla poltin käsivarteni nokkosilla ruosiessani pihatähtimöä pois myynnissä olevan kaupunkikodin kasvimaalta. Kortisonivoiteita, antihistamiinia... ja yhä vain käsivarteni ovat rumasti haavoilla ja arpiset. 

Kolmas retkikokonaisuus seurasi heti perään, maanantain ja tiistain Kaustiskäynnit ja neljäs retki tehtiin vastikään Pyhäjoelle Uusheräyksen kesäseuroihin. Nyt juttua on jo liikaa yhteen postaukseen, joten jätän nuo käsiteltäviksi myöhemmin. Loppuun muutama kukkakuva.

Enää ei tahdo maljakkoon löytyä paljon mitään, kun kuumuus on joko varhentanut tai lyhentänyt lajin jos toisenkin kukintaa. Tämä kuva on otettu jokunen viikko sitten.

Joka aamu olen laskenut ”päivän saldon” - ja useana aamuna myös ottanut kuvan muistoksi. Kas kun näillä helteillä kukinta ei ole välttämättä kestänyt kuin sen aamun. Kun aurinko on kääntynyt paistamaan päivänsiniruukkuihin, kukat ovat olleet hetken kuluttua jo lotossa.

Päivänsinen nuput ovat kyllä kutakuinkin yhtä ihania ja kauniita kuin varsinaiset kuvatkin.

Liejuleikkiä

Taannoisen maalämpökaivon porauksen sivutuotteena tontin reunalla makaa kovaksi kuivunutta kivituhkaliejua. Mutta vielä viikko sitten se oli osittain juoksevassa muodossa. Kun vain jähmeää pintaa tökkäsi, vetelää liejua valahti tai syöksähti esiin. Osa liejusta taas oli kuivunut paksuksi saveksi. Sitä otin kouraani ja kokeilin muotoilla siitä jotain, aivan kuin tenavana. Sitten laitoin teelmäni kuivumaan muovien alle, niin kuin jonkin paremmankin keramiikan.

Sitten mietin, voisinko hyödyntää savivelliäkin. Mieleen palasi laattavalu, josta olin alkukesällä haaveillut, mutta joka jäi, kun mies tarvitsi itse sementtinsä. Muistin myös Millanin lainaamasta puutarhalehdestä bonganneeni askarteluvinkin, jossa parittomia tai muuten joutavia lautasia oli upotettu sementtilaattoihin. Niistä tehtiin amppeleita. Mutta miksei samalla periaatteella voisi tehdä juoma-astioita kimalaisille, puutarhalaattoihin upotettavista lautasista. Ehkä voisin jopa hyödyntää rikkinäisiä lautasia, joita olin jemmannut mosaiikkitöitä varten.
Niinpä päätin kokeilla, miten onnistuisi omatekoinen sementti savivellistä ja vanhentuneesta saumauslaastista, jota Kanttorilassa vieläkin on edellisten asukkaiden teettämien remonttien jäljiltä. Kuten myös eriväristä posliinilaattamosaiikia. Ennen valutöihin ryhtymistä liimasin haljenneita lautasia.

Melkoista ähräystä, hosumista ja sotkemista laattojen teko oli, eikä vielä ole käynyt ilmi, miten ne tulevat pysymään kasassa. Muihin paitsi tuohon mosaiikkilaattaan ehdin tökätä kanaverkon palan massan sisään tueksi. Reunat tahtovat murentua, mutta kunhan tulevan ojankaivuun jälkeen pääsen upottelemaan laattoja maahan, niin ehkä ne siellä joinki koossa pysyvät.

Jäljelle jäi vielä sotkujen siivoaminen. Olin sekoitellut massaa kottikärryissä, jotka koetin puhdistaa räteillä. Ne rätit sitten ratustelin nurin käännetyn ja muovilla peitetyn saviruukun päälle. Ei varsinaisesti sellainen sementistä ja pyyhkeestä tehty ruukku, mutta eipä tuossakaan kokeilussa mitään haaskuuta tullut.

Lukuloma

Alkukesästä vaikutti, ettei minun tule luettua kuluvan loman aikana. Mutta sitten Millan alkoi järjestää minulle luettavaa. Ensin pari Sesse Koiviston romaania ja nyttemmin Mma Ramotswe tutkii -sarjaa, joka on ollut erittäin  miellyttävä uusi tuttavuus. Ensimmäisen osan hän oli innostunut ostamaan kirjaston poistomyynnistä, kun eräs hänen uskova tuttavansa oli maininnut tykkäävänsä Naisten etsivätoimisto nro 1:stä. Sittemmin kirjoja on löytynyt paikallisesta kirjastosta lisää, Millan on lukenut ensin ja minä sitten. Minulla on menossa nyt yhdestoista osa, ja kirjastosta on minulla lainassa sen jälkeen vielä kaksi. Niin että olen mä sitten kuitenkin loman aikana saanut luettua yhteensä viitisentoista kirjaa, kun nuo loputkin vielä ahmaisen. Ja onneksi Alexander McCall Smith on kirjoittanut niitä vielä enemmänkin.
Mutta lukemiselta en ole sitten joutanut kirjoitella senkään vertaa. Ja on tässä ollut muutakin tutinaa ja asioita, jotka ovat sitoneet huomion ja energian.