Ompeluksia

Kun pihalla ei millään ole jaksanut kaiken aikaa helteen takia, niin olen ehtinyt vähän ommella. Se alkoi siitä, kun Millan tarvitsi uuteen makkariinsa paksummat verhot pimentämään kesäöitä. (Millan joutui vaihtamaan nukkumapaikkaa kellarissa sijaitsevan öljylämmittimen aiheuttamien sähköoireiden takia.) Hänellä oli verhoja varten kaksi joutavaa pussilakanaa - joita hän ei pysty lakanana käyttämään, ne kun ovat tekokuitua - mutta ei ompelukonetta, saati sähkökuntoa sellaista käyttämään. Lupasin ommella verhot. Millan mittasi tarvittavan pituuden ja pakkasi lakanat mukaani.

Sain verhot ommeltua, vaikka liestyvä liukas kangas on haastava materiaali ja vaikka jouduin välillä käyttämään apuna kynttilän liekkiä... Mutta värkkiä jäi ja kysyin Millanilta, haluaisiko hän kenties verhoille pidikkeet samasta kankaasta vai koristetyynyn päälliset. Hän toivoi tyynynpäällisiä. 

Tein ne ensin, mutta koska kangasta vieläkin jäi, ompelin myös pidikelenkit, tai verhopannat, jonka nimityksen mieheni keksi. En minä niille virallista nimitystä tiedäkään. 

Viikon päästä Millanilla on synttärit, ja kerrankin lahjan keksiminen ja hankkiminen oli helppoa. Pakkaan päälliset ja roikottimet paperikassiin, jonka olen  tehnyt Millanin vanhasta susijulisteesta.  Krivat vielä puuttuu. 

Uskallan jo etukäteen julkaista, koska luotan, ettei kukaan satunnainen lukija paljasta Millanille ennen sunnuntaita. 

Silmäteriä ja mehikasveja

Eilen illalla satoi hetken. Panen toivoni ensi viikon alkuun, jolloin on ennusteen mukaan tulossa vettä enemmänkin myös tänne. Viime kesän kuivuuspainajainen on kummitellut mielessä, kun olen kantanut vettä kylvöksille ja istutuksille. Ja jopa joillekin perennoille välillä, kun ovat olleet surkean näköisiä. 

Kenties pitäisi jatkossa lisätä mehikasvien määrää entisestään. Mehitähdet voisivat olla hyviä maanpeitekasveja perennapenkeissä? 

Olisiko kuumuus ja kuivuus pakottanut mehitähdet kukkimaan? Sitä ei joka kesä tapahdu. Sen sijaan keltamaksaruoho(?) kukkii säännöllisesti.

Kirjoitin aikaisemmin silmäterästäni lampaankorvasta (korva onkin siis silmäterä). Nukkapähkämö on sen jälkeen venynyt pituutta ja aivan kuin kukintokin olisi kehittynyt. 

Toinen silmäterä on sinipallo-ohdake. 

Alkuperäinen Millanin hankkima alkoi hiipua joitakin vuosia sitten. Yritin siirtämällä luoda sille paremmat olosuhteet, syvemmän juurtumistilan, mutta olisi varmaan samalla pitänyt uudistaa multaakin. Joka tapauksessa sinipallo-ohdake katosi pari kesää sitten, enkä saanut kylvökokeiluita onnistumaan. Viime keväänä sitten sain lopulta ostettua uuden perennataimistolta, käytyäni ensin pari kertaa hukkareissulla. Kesän alussa laajensin perhospenkkiä ja istutin laajennusosaan mm. sinipallo-ohdake en. Juurruttuaan se lähti hyvään kasvuun, muttei vielä kukkinut. Nyt siinä on ihania pallosia kehittymässä minun ja perhosten iloksi.

Heinähullu

Mainitsin taannoin, että olen pyrkinyt vuosittain opiskelemaan jonkin uuden kasvin - tai muun eliön - siis tunnistamaan, nimeämään. Pyrkimykseni ulkopuolelle olen toistaiseksi suosiolla jättänyt mm. heinäkasvit, ne kun ovat mielestäni vaikeasti toisistaan erotettavissa. Samakin kasvi voi näyttää ihan erilaiselta riippuen kasvupaikasta ja kasvuajankohdasta. Lapsena opin tuntemaan heinätöissä timotein, ja vanhan naapurintädin pellolta myös lauhan, ainakin mikäli isä oli oikeassa todetessaan, että se pelto - jota täti tarjosi niitettäväksi meidän lehmille - kasvaa vain lauhantupsua.  

Puutarhaharrastuksen yhteydessä olen oppinut tunnistamaan myös juolavehnän tähkän. Koska vihollinen on syytä tunnistaa. No, ei juolavehnä, eli tuttavallisemmin valkojuuri, nyt oikeastaan mikään vihollinen ole, ainakaan verrattuna eräisiin vieraslajeihin. 

                                                     JUOLAVEHNÄÄ

Toissapäivänä nyppäsin kuitenkin huvikseni mukaani pari heinää tutkiakseni Otavan värikasvion avulla, mitä voisivat olla. En tullut hullua hurskaammaksi, vaikka sisko ja kollega antoivat jotain vihjeitä, kun laitoin kuvia kasveista Suomeen. 

Eilen näin lisää heiniä. Sellaisiin asioihin kiinnittää huomiota, joiden parissa mieli askartelee. Perennapenkkini, jota myös perhospenkiksi kutsun, uusintaurakka on kesken. Se on aika tavalla heinittynyt, ja haluaisin heinien osuutta vähentää. Juolavehnän tähkät nypin pois (kuva yllä), mutta muut jätin toistaiseksi penkkiä koristamaan. 

Tuo perhospenkki-nimitys on Millanin pantama. Hän istutti kaarevan perennapenkkiin lajeja, joita perhoset suosivat, mm. punakärsämöä, palavaa rakkautta, harjaneilikkaa, väriminttua, punapäivänkakkaraa, vuorikaunokkia, balkaninkohokkia, komeamaksaruohoa, jalokallioista, verihanhikkia, kaunopunahattua ja soikkoratamoa. 

Juhannuksen jymy-yllätys

Vietimme juhannusaattoa Millanin luona riehuen viikatteiden kanssa lupiinien kimpussa. Juttelimme muun muassa elämän ihmeellisestä voimasta, jota olemme molemmat saaneet taas tänä kesänä todistaa puutarhoissamme - enkä nyt tarkoita lupiinia.

Tänään sitten sain taas yhden todistuksen. Iltapäivän tuotua helpotusta päivän paahteeseen lähdin kastelukierrokselle ja päätin samalla poistaa kateharsot kesäkurpitsapenkeistä, koska kukinta alkaa tuota pikaa. Golden zucchinin ja Small Sugarin penkissä pilkotti jokin ylimääräinen outo alku. Kun tutkin sitä tarkemmin, esiin putkahti tutun näköinen paksu juurakko, joka johti toiseen isompaan kasviin, DALIAAN. 

 

Kesäkurpitsan lehden takana ja valkosipulien edessä on todellakin hienossa kasvussa oleva dalia, jonka täytyy olla peräisin siitä juurakosta, joka ei keväällä lähtenyt kasvuun, vaikka kuinka kauan odotin. En muista, mihin tyhjäsin ruukun elottoman sisällön, mutta jotenkin se oli joutunut kurpitsapenkkiin.  

Ihana, ihana yllätys! Sain sen dalian viime keväänä yhdeltä oppilaaltani ja se kukki upeasti koko kesän. Ehkä se sittenkin kukkii vielä joskus uudestaan, vaikka olin jo luullut sen iäksi menettäneeni. 

Muotopuoli penkki ja lampaankorva

Viime kesänä aloittamani perhospenkin uusinta on puolessa välissä, enkä aio sitä jatkaakaan ennen kuin loppukesällä. Nyt on kukinta juuri alkamassa uudistamattomalla puoliskolla. Illakko ja soikkoratamo aloittavat, punapäivänkakkara seuraa perässä.

Silmäteräni nukkapähkämö - lempinimeltään lampaankorva - on tänä kesänä kasvanut korkeutta enemmän kuin aikaisemmin. Ehkä se joskus vielä ehtii kukkiakin..?

Punasolmukki

Pihatiellä astellessani tässä eräänä aurinkoisena päivänä - joita on nyt taas piisannut riittämiin - huomasin sattumalta ihan maanpinnassa pienen sievän tähdenmallisen kukkasen. Pitihän minun yrittää selvittää, mikä sen nimi on. Luontoportti.comin avulla se löytyikin, punasolmukki, joka on varsin yleinen, kestää hyvin tallaamista, on lyhytikäinen ja kukka on auki vain auringonpaisteella. Kuvissa pitäisi näkyä myös matalaa kuivan paikan pihasauniota, josta saa vähän mittakaavaa. 

Lisää liljoja

Mies kävi viikko pari sitten hammaslääkärissä isossa kaupungissa ja palatessa poikkesi taimitarhalla. Millan oli toivonut kahta saskatoonia lisää, ja minäkin keksin jotain toivoa kun selasin uudelleen taimiston esitteen. Värililjat olivat tarjouksessa kympillä kolme. Pyysin  punasävyisiä. Sain kaksi punaista ja yhden oranssin. Keksin mä sille oranssillekin paikan, läheltä Netty's pride -liljoja.

Punaiset olivat oriental-lilja 'Sensi' ja  värililja 'Tiny rocket'. Pitkään penkkiin sijoitettu oranssi värililja on nimeltään 'Tiny double you'. 

Ovat jo kovasti ehtineet kasvaa siitä, kun ne istutin. Nyt vain toivoskelen kukkia.