Linnuista ja vähän muistakin eliöistä

Kerroin aiemmin räkättirastaan pesimisestä koivuvanhuksessa. Perheenlisäyksestä johtuen olisi voinut kuvitella, että mansikoilla olisi ollut erityinen menekki tänä satokautena. Mutta juuri yhtään nokkaisuja en ole nähnyt, edes niissä mansikoissa, jotka ovat kypsyneet suojaverkon ulkopuolella. Mystistä.

Olen saanut tänä keväänä ja kesänä nähdä harvinaisiakin lintuvieraita pihassamme. Aikanaan asuessamme Pohjanlahden rannalla pikkukaupungissa erikoisin (= ainutkertainen) lintuvieras kotipihassamme oli palokärki. Kanttorilan lintulaudalla näin keväällä ekan kerran urpiaisen, ja eilen juoma-altaalla oli kaksi oudon näköistä varislintuja. Ajattelin ensin, olisivatko variksen poikasia, kun rinnan väritys oli niin outo, pilkullinen. Arvelin, että toisaalta laikkuisuus saattoi olla märkyyden aiheuttamaa. Huomiota kiinnitti kuitenkin rinnan lisäksi pyrstön outo väritys; sen kärki oli valkoinen. Sillä välin kun hain silmälasit olohuoneesta, lintupari oli ehtinyt lehahtaa jasmikkeen suojiin enkä niitä enää kunnolla nähnyt. Kävin ovella ja kuulin niiden raakkumista: kriik-kriik. Muistin miehen päivällä kiinnittäneen huomiota jonkin varislinnun rumaan, jopa häiritsevään ääntelyyn. Sisälle palattuani hain jälleen netistä luontoportti.com -sivuston ja sieltä lintulajeista varislinnut. Kas vain, kaikki saamani tuntomerkit sopivat pähkinähakkiin! 

Olen enemmän kuin tyytyväinen tämän kesän eliölajibongauksiin. Yhden uuden lajin tavoitteeni on ylittynyt roimasti: pähkinähakin lisäksi punasolmukki (kasvi), tesmaperhonen ja kimalaiskuoriainen (hyönteisiä). Harmikseni en ehtinyt saada pähkinähakista kuvaa. Eikä minulla sattunut olemaan kameraa myöskään kimalaiskuoriaista siskon kanssa ihmetellessämme . Punasolmukista olen jo julkaissut kuvan. Mutta tässä parittelevat tesmaperhoset, joihin kiinnitin huomioni, kun ne ensin lensivät paritellen ennen kuin laskeutuivat siperianhernepensaaseen. 

Toinen muotopuoli penkki ja jossain on kolmaskin

Kuukausi sitten kirjoitin samantapaisella otsikolla.  Muotopuolia perennapenkkejä on tällä markilla ollut pitkin kesää, ja viime kesää. 

Kun heinäkuun alussa aloimme saada kaivattua sadetta, uskalsin ryhtyä kaivamaan riihen vieressä olevaa ns. kolmiopenkkiä. Sen länsireunan ketoneilikat (Arctic fire) ja valkoiset karpaattienkellot alkoivat jäädä heinän alle, ja lisäksi mm. vadelma ja rusopajuangervo olivat levittäytyneet penkkiin. 

Koetin niiden leviämistä estää tai ainakin hidastaa kaivamalla laudanpätkiä penkin päätyyn aidaksi.

Kaivoin em. karpaattienkellojen ja ketoneilikoiden lisäksi muutkin perennat penkin toisesta puoliskosta ylös muovilaatikoihin, jotka vein katveeseen riihen pohjoispäätyyn odottamaan takaisin istuttamista. Ainoastaan etuosan keskellä olevan särkyneen sydämen jätin paikoilleen, etten sitä turmelisi. Varjoliljan sipuleista osan vein aikanaan Millanille, kun olivat tehneet taas runsaasti sivusipuleita. 

Kun olin siivonnut penkistä mm. vadelmat, liiat apilat ja suikeroalpin/-alven, joka on valko-punakirjavaan penkkiin aivan väärää väriä, ja kun olin istuttanut perennat takaisin, jäi kolmion keskusta  varsin tyhjäksi. Siihen istutin zinniat täksi kesäksi. Suunnittelin jo kylväväni siihen myöhemmin tänä kesänä maatiankelloa, mutta eipäs minulla ollutkaan enää niiden siemeniä jäljellä. Kylväisinkö sittenkin harjaneilikkaa? Se on myös ihana ja sopii maljakkoonkin.

Istutin uutena lajina nepalinhanhikkia tuohon etunurkkaan. Akileijat (Nora Barlow) ottivat nokkiinsa nostelusta ja uudelleen istuttamisesta, mutta hengissä ovat ja vahvana usko, että ensi kesänä ne taas kukkivat. Suopayrttiä en istuttanut takaisin, mutta sitä on alkanut tunkea kuitenkin esiin sateiden jälkeen. 

Yritin etureunaan kylvää kaukasianpitkäpalkoa, mutta oikeasti sitä olisi pitänyt esikasvattaa keväällä, joten yritetään sitä ensi vuonna uudestaan. Etunurkkaan laitoin uutena myös mansikan näköistä vaaleanpunakukkaista Pink pandaa, jota sain viime kesänä Millanilta ja joka on alkanut hyvin levitä pitkässä penkissä. 

Jaloangervot istutin vinoneliömuodostelmaan zinnioitten taakse ja varjoliljan sipulit  V-tyyliin. Punaluppion istutin suurin piirtein samaan paikkaan kuin ennenkin. 

Kolmiopenkin reunaan aloin viimein käyttää niitä roskalavalta saamiani kattotiiliä. Mutta reunuksen tekeminen on vielä kesken. Penkin itäreuna on siivoamatta, enkä siltä puolen ehkä tänä kesänä perennoja nostakaan. Siinä on ainakin kuunliljaa, valkoista ukonkelloa, rantatädykettä, vaaleanpunaista kieloa, isotähtiputkea ja kurjenpolvea. 

Suolla

Eilinen oli rokulipäivä, lepopäivä jälkikäteen, sillä väsytin itseni sunnuntaina soilla. Lähdimme lauantai-iltana ajelemaan pohjoisen asuntoomme, josta pyhäaamuna lähdimme ennen seitsemää ajelemaan tutulle nevalle. 

Sää oli suosiollinen, ihana tuulenvire vei liian kuumuuden ja ötökät. Aluksi mies valitti, että turha reissu ja vaiva, mutta kun verensokerit alkoivat laskea sopivalle tasolle ja kun viimein löytyi muutakin hillaa kuin raakaa tai ylikypsää, niin hänkin innostui ja vietimme mukavan aamupäivän rämpien ja pyllistellen. Sinisiipisiä perhosia oli runsaasti. Todennäköisesti olivat hohtosinisiipiä. Yllätin tänä kesänä jo toisen perhosparin perhesuunnittelun toteutusvaiheessa. 

Hikisinä ja kuumissamme palasimme autolle siihen aikaan, kun autoradiosta kuului jumalanpalvelus. Aamupäivän saalis oli vajaa sata grammaa alle 4 kg. 

Kun sitten olimme syöneet ja pussittaneet marjat pakastimeen, lähdimme vielä pohjoisemmas. Miehen veli opasti meidät toiselle suolle, jonne ei tarvinnut kävellä kuin tuskin puoli kilometriä, eikä suollakaan tarvinnut trampata valokkia haeskellen. 

Poimiminen oli lastenleikkiä verrattuna aamuretkeemme. Toki selkä oli koetuksella, mutta sekin helpotti, kun välillä meni konttien. Saimme kaksinkertaisen saaliin, josta pienen osan veimme mummulle tuliaisiksi. Oli tarkoitus jäädä mummolaan yöksi ja käydä aamulla vielä jollain suolla, mutta miehen jalkapohjat alkoivat olla lopussa kumisaappaiden takia, joten terveyssyistä tyydyimme yhden päivän 12 kg:n suomuurainsatsiin. Jos Herra suo, jatkamme hillastusta vielä pohjoisempana reilun viikon päästä. 

Taivaan Isä antoi upean päivän lahjoineen: kultamarjojen lisäksi saimme nauttia varjeluksesta, suotuisasta säästä, sukulaisten tapaamisesta, vaikka lyhyestikin, sekä luonnon rauhasta ja kauneudesta. 

Eilen ajelimme takaisin Kanttorilan kulmille, minä torkuin sekä autossa että perillä sohvalla. Melkein vuorokauden valvominen otti veronsa. Heräsin sunnuntaiaamuna viiden jälkeen ja takaisin petissä olin yhden maissa maanantain puolella yötä. 

Nyt kuitenkin olen taas voimissani ja aloittanut ruohonleikkuun. 

Ostoksilla

Miehen piti saada ekovillaa porstuan seiniin. Sitä ei paikkakunnalta löytynyt, joten hänen piti suunnata tiistaina lähikaupunkiin. Koska Millanin piti päästä synttärilahjaostoksille, tryykäsimme mukaan, olihan minullakin asioita sinne lätsästään kuuluun  maataloustavarataloon. Poika sen sijaan jäi Kanttorilaan lukemaan Terry Pratchetteja. Mies sai villoja, minä kalkkia, kevätlannoitetta ja tuhohyönteisverkkoa ensi kesäksi - tälle kesää en enää viitsi vaivootella vähäisten porkkanoiden tai kaalien takia. Sitten bongasin vielä kauniin puutarhapatsaan. Enkeleitä olen koettanut haeskella lisää, mutta paljolti tarjonta on ollut omituisia eläinhahmoja (kuten lootusasennossa istuva kruunupäinen sammakko). Sain mielestäni loistavan ajatuksen, jonka kerroin myyjällekin: annan enkelin miehelle synttärilahjaksi, vaikka oikeasti itse aion sen paikan määrätä. Niinpä kotona en vielä vienyt enkeliä puutarhaan vaan piilotin sen vaatekaappiini. 

Kun sitten reissun jälkeen sain mieheltä etukäteen joulu- tai synttärilahjan (mulla on syntymäpäivä vasta keväällä), niin en enää juuri yhtään hävennyt loistavaa ajatustani. Sain sivuleikkurit ja ruuvimeisselin vaihtopäineen. No, niitä olin kyllä vastikään hinkunutkin, mutta mies sanoi suoraan aikovansa tarvita niitä meisselin kärkiä, kun sellaisia häneltä tahtoo vähän väliä olla hukassa.

Maatalouskaupasta menimme kirpputorille, sitten kolmeen muuhun kauppaan, kunnes jonkinlainen vaate lopulta löytyi Millanin kummitytölle. Sitten olimmekin jo kypsiä kotimatkalle.

Mutta koska en ollut raaskinut ostaa em. kirpparilta edes muutamaa nappia, kävin vielä iltapäivällä paikallisella hellarikirppiksellä, vein pois edellisillä viikoilla kasaamani kuteet ja löysin tarvitsemani pari punaista nappia ja lisäksi pari keittiötilpehööriä ja kaksi puseroa. Ne punaiset napit tarvitsin essuihin, joita ompelin neljä kappaletta entisen kansanedustajan entisistä ikkunaverhoista koulun kuvistunteja varten.

Sadepäivänä

Sen jälkeen kun irtauduin sopimukseni mukaisesti facesta, on satanut kutakuinkin päivittäin enemmän tai vähemmän. Tänään on satanut enemmän. En kuitenkaan aio palata naamakirjaan saadakseni sateen loppumaan, sillä se olisi lähinnä valkoista magiaa, eikä sellainen sovi kristilliseen maailmankuvaani. Sitä paitsi ei tätä sadetta vielä liikaa ole ollut, tällä mäellä alkaa ehkä nyt vasta maankamara olla kostunut vähän pintaa syvemmältä. Toissapäivänä tuoksuampiaisyrttiä istuttaessani totesin, että kosteus ylsi vasta parin senttimetrin  syvyyteen. 

Sateen sattuessa jätin aikomani puutarhapuuhan toiseen kertaan. Sen sijaan olen tänä iltana lukenut monta tuntia Millanin vanhoja blogitekstejä. Löysin paljon asiaa ja kuvia Kanttorilasta. Mm. tämän tekstin. Siinä oli jotain samaa, mistä vastikään itsekin mainitsin, Kanttorilan entisistä asukkaista.

Äsken vihdoin luovutin ja lähdin hakemaan eilen ulos ripustamiani pyykkejä ja lippasin ne uudestaan linkoon. (Olipa raskas pyykkikori!) Ja ripustan ne kohta uudelleen, tällä kertaa sisätiloihin. 

Sosiaalisuuden piikki viikonloppuna

Ainahan me olemme saaneet olla varsin rauhassa omissa oloissamme täällä Kanttorilassa, mutta koronakevään aikana satunnaisetkin vierailut ovat pudonneet nollaan. Virpojia kävi, mutta vain jättämässä vitsan portaille, emme heitä kohdanneet (virpomispalkka puolestaan toimitettiin postilaatikkoon). 

Menneelle viikonlopulle sattui kuitenkin useampi kohtaaminen. Isosiskoni poikkesi tässä jo aiemmin, kiertäessään helteiden aikana järvestä toiseen... Nyt sitten saimme myös pikkusiskoni miehensä kanssa kylästelemään, kun poikkesivat lauantaina paluumatkalla kotiin mökkireissulta. 

Jo sitä ennen oli pihassa kylläkin käynyt joku muukin. Häntä en nähnyt, mutta mies kertoi jälkeen päin, että pihaan oli tullut nainen, joka kertoi joskus tyttösenä 70-luvulla  asuneensa perheensä (Soronen) kanssa tässä vuokralla. Silloin Kanttorilassa oli toiminut jokin Metsänhoitoyhdistyksen virasto.  Nainen oli ollut utelias näkemään, miltä  täällä nykyään näyttää. Koronariskin takia mies ei ollut edes ehdottanut sisällä käymistä. Mutta juttua heillä oli riittänyt, koska molemmilla oli läheisiä yhteyksiä Taivaskoskelle ja Tyräjärvelle. 

Sunnuntaina sitten oli meidän vuoromme kylästellä ja viedä Millanille samalla uusi vesierä sekä siemeniä nurmikon paikkaukseen. Meiltä jäi niitä yli parin syksyn takaisen mylläyksen korjaamisesta- samoin kuin valkoapilan siementä, jota loppujen lopuksi heittelin riihen taakse miehen tasaamalle joutomaalle, istutettujen kuusentainten ja piparjuuripehkon ympärille. (Olemme ahkerasti yhdessä Taivaan Isän kanssa kastelleet kylvöstäni ja iloisesti sieltä jo oras nousee. Vai voiko oraista puhua muussa kuin heinäkasvien yhteydessä... 🤔) 

Millanin luona viihdyimme taas useamman tunnin. Juttu polveili, kissat ja koirat tulivat rapsutelluiksi - paitsi Mimmi ja Mikey, jotka eivät käyneet näyttäytymässä - ja minä sain mukaani luettavaa (Hj. Nortamoa) ja testattavaa (farkut ja vedenkeittimen, molemmat toimivat hyvin).  

Kun olimme ehtineet olla kotona jonkin aikaa, pojistamme keskimmäinen soitti ja kertoi olevansa tulossa Kanttorilaan, perillä muutaman tunnin päästä. Ryhdyin siivoamaan yläkerran vieraskamaria - mikä oli jo pitkään ollut agendalla, mutta mihin nyt sain riittävän motiivin. Pojalla on lievä astma, niin nyt oli syytä pyyhkiä pölyjäkin. 

Mutta vielä pitäisi itsestäni puristaa vähän erilaista sosiaalisuutta, asiointiin. Torstaina siivosin vaatekaappini ja keräsin kassillisen lisää kirpputorille vietävää. Nyt kun paikallinen kirppis on jälleen avannut ovensa, voisin sinne viedä ylimääräistä, jos saisin itseni liikkeelle. Piti jo perjantaina käydä, mutta josko tällä viikolla saisi äntihin. 

Luin vanhasta bloggauksestani, taisi olla toisella blogillani, että olin taannoin uudistanut garderobiani palauttamalla sinne jo kertaalleen matonkuteisiin valikoitunutta kampetta... Mutta nyt palauttelin niitä sinne takaisin. Pitäisikin alkaa tuota pikaa niitä leikellä, etten toiste tee samaa tyhmyyttä. Tästä linkistä löytyy, vuodelta 2016.

Päivän kuva olkoon nukkapähkämön kukinto, jollaista en ennen ole täällä saanut ihailla. Norjassa ja Ruotsissa vain.  Siemeniä toivoskellessa. 

Petrun muistoa kunnioittaen

Sain rakkaalta ystävältäni tänään viestin, että appensa Petru oli eilen menehtynyt syöpään. Hautajaiset huomenna Romaniassa, jonne ystäväpariskunta on eilisillan ja tämän päivän mittaan ajelleet. 

Eilispäivän kukkakuvia Petrua muistaen, kiitollisena, että saimme tilaisuuden tuntea hänet.

 Vielä muutamia kukkia myös pienen Roosa-tyttösen, pikkuserkkuni lapsenlapsen muistoksi. Vaikka toki ruusu olisi parhaiten sopinut myös Roosalle.  

Jalokallioinen

Maariankello 

Harmaakäenkukka