Omenatarha

Omenatarha

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Ostoksilla

Miehen piti saada ekovillaa porstuan seiniin. Sitä ei paikkakunnalta löytynyt, joten hänen piti suunnata tiistaina lähikaupunkiin. Koska Millanin piti päästä synttärilahjaostoksille, tryykäsimme mukaan, olihan minullakin asioita sinne lätsästään kuuluun  maataloustavarataloon. Poika sen sijaan jäi Kanttorilaan lukemaan Terry Pratchetteja. Mies sai villoja, minä kalkkia, kevätlannoitetta ja tuhohyönteisverkkoa ensi kesäksi - tälle kesää en enää viitsi vaivootella vähäisten porkkanoiden tai kaalien takia. Sitten bongasin vielä kauniin puutarhapatsaan. Enkeleitä olen koettanut haeskella lisää, mutta paljolti tarjonta on ollut omituisia eläinhahmoja (kuten lootusasennossa istuva kruunupäinen sammakko). Sain mielestäni loistavan ajatuksen, jonka kerroin myyjällekin: annan enkelin miehelle synttärilahjaksi, vaikka oikeasti itse aion sen paikan määrätä. Niinpä kotona en vielä vienyt enkeliä puutarhaan vaan piilotin sen vaatekaappiini. 



Kun sitten reissun jälkeen sain mieheltä etukäteen joulu- tai synttärilahjan (mulla on syntymäpäivä vasta keväällä), niin en enää juuri yhtään hävennyt loistavaa ajatustani. Sain sivuleikkurit ja ruuvimeisselin vaihtopäineen. No, niitä olin kyllä vastikään hinkunutkin, mutta mies sanoi suoraan aikovansa tarvita niitä meisselin kärkiä, kun sellaisia häneltä tahtoo vähän väliä olla hukassa.

Maatalouskaupasta menimme kirpputorille, sitten kolmeen muuhun kauppaan, kunnes jonkinlainen vaate lopulta löytyi Millanin kummitytölle. Sitten olimmekin jo kypsiä kotimatkalle.

Mutta koska en ollut raaskinut ostaa em. kirpparilta edes muutamaa nappia, kävin vielä iltapäivällä paikallisella hellarikirppiksellä, vein pois edellisillä viikoilla kasaamani kuteet ja löysin tarvitsemani pari punaista nappia ja lisäksi pari keittiötilpehööriä ja kaksi puseroa. Ne punaiset napit tarvitsin essuihin, joita ompelin neljä kappaletta entisen kansanedustajan entisistä ikkunaverhoista koulun kuvistunteja varten.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti