Pienet sammakot ne lystikkäitä on. Ja nyt niitä piisaa. En tiedä, onko tämä kesä erityisen runsas sammakkokesä, mutta viime päivinä olen törmännyt ympäri tonttia niin täysikasvuisiin kuin eritoten pikkusammakoihin. Kuvia ei niistä ole. Ehtivät hypätä pois ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Vaikka tuskin ne sitä kuulisivat muutenkaan. Ei oo korvia, ei oo korvia. Silti niille on mukava puhua kimiällä äänellä "patkakielellä". Sammakko kuuluu suosikkieläimiini.
Sen sijaan en ole onnekseni juurikaan joutunut tanimaan etanoiden kanssa Kanttorilan kulmilla. Ne eivät kuulu suosikkeihin, enempi inhokkeihin.
Eilen ennen sadetta kävi ankara tuulispää, joka pöllytti ilman sakeaksi ties mistä siemenistä. Tänään huomasin, että oli se myös ravistellut omenapuista ylimääräisiä pois. Keräsin muumiotautisia pikakompostoriin ja mahdollisesti syötäväksi kelpaavia kaneliomenoita ämpäriin. Elleivät ihmisravinnoksi kelpaisikaan, niin kuitenkin kaikitenkin naakoille, rastaille ja harakoille.
Kävimme tänään talkoilemassa Millanin apuna. Kaivettiin nurmikkoon tilaa perennapenkille ja aloitettiin pellolle hedelmätarhalle tilaa. Urakan jälkeen käytiin samalla reissulla pyörähtämässä naapurikunnan puolella, kun Millan tiesi siellä olevan parikin runsasta kirpparia. Jo ensimmäisestä löytämästämme saimme kaiken tarvittavan, välipalaa lähetyksen kahviosta ja mustan puvun ja valkoisen paidan miehelle huomisia hautajaisia varten. Miten niin pääsikin käymään, että olimme vieneet hänen hautajaiskamppeensa kaupunkiasuntoon isäni hautajaisten jälkeen?
Huomenna ajelemme äidin serkun hautajaisiin ja otamme äidin siskon mukaamme. Sunnuntainakin tiedossa sosiaalisuutta, kun käymme vastavierailulla naapuriemme mökillä. Onneksi nyt taas ei kauheasti tarvitse kastelusta murehtia, kun pitkästä aikaa on satanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti