Kyllä kai luonteeseeni taikka persoonallisuuteeni on aina kuulunut se, että haaskuu on harmittanut. Tänäkin kesänä otti koville nyppiä osa palsternakoista pois. Vaikka eiväthän ne haaskuun mene, vaan takaisin luonnon kiertokulkuun, maatuessaan maata parantamaan, jäljelle jääneitä ruokkimaan.
Punajuuria ja porkkanoita olenkin menneinä kesinä syömällä harvennellut hiljakseen, punajuuret naatteineen borssiin tai pienet lehdet salaatin sekaan. Nytkin kylvin punajuuren siemeniä aina pari kohtaansa, varmistaakseni itämisen, ettei tule aukkopaikkoja riviin. Ja sitten luinkin yhdestä Millanin lainaamasta puutarhalehdestä, että useimmat punajuurilajikkeet ovat moni-ituisia... No, ensi keväänä sitten kylvän yksitellen, jos vain löydän tuota egyptiläislajikkeen siementä.
Jätin kukkivan parsakaalin ronton viime syksynä niille sijoilleen, toisin sanoen kohtaan, johon olin luullut kylväneeni kyssäkaalin. Syksyn edetessä kukinnoista kehittyi lituja ja litujen sisällä siemenet vähitellen kypsyivät. Osan keräsin talteen, loput jätin ronttoon kiinni. Ja niinpä keväällä löytyi mukava parsakaalikylvös kohopenkin juurelta. Joitakin taimia olen siirrellyt väljempiin kasvuoloihin ja sietäisi tuota kasvustoa karsia edelleen. Mitä jos yrittäisi viedä siitä taimia Millanille sekä myöhemmin sisaruksilleni, joita odotan rookaavani siskonpojan kihlajaisissa.
Kylvin muuten sitten tänään vielä yhden kerran porkkanaa, kas kun osuuskaupalla oli sellaista lajiketta, jota sanottiin voivan kylvää vielä kesäkuun puolessa välissäkin. Jospa edes nämä tuoreet siemenet sitten itäisivät täälläkin. Ainakin kylvöalusta oli sekä kostea että lämmin (harson alla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti