Omenatarha

Omenatarha

torstai 15. lokakuuta 2015

Syysloma häämöttää

Huomenna joudamme taas pidemmän tauon jälkeen Kanttorilaan, ja pidemmäksi aikaa, kun minulla alkaa syysloma. Viime viikonlopun olimme niin sanoakseni kiinni, kun minulla oli lauantaityöpäivä, emmekä olisi ehtineet tehdä kuin päivänreissun sunnuntaina. Niinpä teimmekin Kanttorilakäynnin sijaan vierailun pappilaan, pohjoiseen sukuloimaan.
Mutta ei se olisi viimeisiä kesäomenoita silti pelastanut, vaikka olisimme viikko sitten päässeetkin puutarhuroimaan. Edellisviikkoiset yöpakkaset lienevät tehneet lopuista puuhun jääneistä ompuista selvää. Alkuharmittelun jälkeen päätin ajatella, että Taivaan Isä antoi yöpakkasen helpottamaan omenasouviani.
Jänskättää nähdä, mitä muuten puutarhaan ja kasvihuoneeseen kuuluu. Jätin kasvihuoneeseen "pouhuuttimen", joka lienee puhaltanut lämpöä aina kun lämpötila laski nollaan. Tuskin kastelun puutteestakaan kovin suurta vahinkoa on koitunut ainakaan tomaateille, joista suurin osa lehdistä on jo ruosittu pois, kypsymistä varjostamasta.
Ei mutta en nyt jouda kauempaa kirjoitella, tarttee saada huushollia reirattua sen verran, jotta tohtii jättää. Ikävä palata, jos tiskit, kompostisanko tai kuivumaan päässyt hajulukko lemuaa. Jospa loman aikana joutaisi edes hydet kuulumiset väsätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti