Omenatarha

Omenatarha

tiistai 26. helmikuuta 2019

Siemeniä

Toissaviikkoisen haipakan (= ei yhtään vapaailtaa) takia meinasi keijunmekon kylvö viivästyä tänäkin vuonna, mutta nipistettiin sitten sen verran Kanttorilaan lähdöstä, että perjantaina töistä palattuani tein ensimmäisiä kylvöjä.  Keijunmekon lisäksi kylvin mustaa petunia, punaista ahkeraliisaa sekä sekavärisiä orvokkeja.
Tällä viikolla on tarkoitukseni kylvää chilipaprikaa, mutta vielä en ole ehtinyt. Tänään oli hammaslääkärireissu ja muuta asiointia kaupungissa. Jospa huomenissa.
Toin viime viikonloppuna Kanttorilasta nipun perennansiemenpusseja, joista sitten ripottelin siemeniä kostumaan multaan viilipurkkeihin rei’itetyn kannen alle. Tarkoitus on kuskata potit loman alkaessa Kanttorilan kellariin kylmäkäsittelyyn.
Teimme Millanin kanssa siementilauksen, ja viime viikonloppuna Millanin luona poiketessamme sainkin jo siemeneni. Valkoista ritarinkannusta, ruusunätkelmää, aikaista maissia ja porkkanaa, jonka pitäisi pystyä pitämään porkkanakärpäset loitolla.



Mies osti mangon, jonka herkuttelimme jälkiruuaksi. Luin netistä ohjeet mangon siemenen kasvatukselle, joten kokeilin lyhyen liuotuksen jälkeen, onnistuuko kovan kuoren halkaisu ilman, että siemen vioittuu. Taisi onnistua. Nyt tuo iso möltti on sekin kostumassa, jos vaikka itu alkaisi pukata esiin.



Niin keijunmekko, orvokki, petunia kuin ahkeraliisakin ovat jo nousseet pintaan ja saavat päivittäin hetken lisävaloa miehen asentamasta lampusta. Keijunmekkoa on tarkoitus koulia myöhemmin oppilaiden kanssa, jotta saavat jokainen kasvattaa äidilleen kesäkukan. Mustan petunian siemenet keräsin paikallisen puistoalueen istutuksista. Ahkeraliisan siemenet sain Millanilta. Orvokinsiementä on mm. äidin haudalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti