Omenatarha

Omenatarha

perjantai 23. kesäkuuta 2023

Juhannusaatto

Sattui tänä vuonna juhannus oikeaan kohtaan, tänään aattona on Aaton nimipäivä.

Perinteinen Norjan vierailu tehtiin viime viikonloppuna, menomatka Turun ja Tukholman kautta, paluumatkalle tuli aivan uusi reitti (mm. Moran kautta Uumajaan), kun toimimme samalla postikuriireina. Haimme Millanin äidille paketin, jonka Suomen Posti oli palauttanut takaisin Ruotsiin. Koetimme tiistaina aamuyöllä torkkua tila-autossa ennen aamulaivalle menoa. Vaikka Höga Kusten bro on aina yhtä vaikuttava, niin kyllä me ehkä jatkossa koetamme hankkia hyvissä ajoin edestakaiset lauttaliput Naantalista Kapellskäriin. Reissun jälkeen tiistai-iltapäivällä purettiin matkatavaroita. 

Keskiviikkona jaksoin jo pestä pyykkiä ja mattoja, perata kasvimaata ja illemmalla kastella siellä ja levittää ruohokatetta. Semikuivat matot siirsin yöksi mattotelineeltä kuistin kaiteille katoksen suojiin. Oli toiveissa, että torstaina saataisiin kauan kaivattua sadetta. 

Eilen tehtiin päiväretki pohjoiseen sukuloimaan ja palattiin iltamyöhään ajoittaisessa rankkasateessa kahdella autolla. Vaikka kulku oli hidasta ja jännittävää osin sateen takia, niin isosti silti iloitsin sateesta, kun arvelin sen täyttäneen myös meidän sadevesiastiamme poissa ollessamme. Jo sitä kuivuutta ja hellettä ehti ollakin minun makuuni yllin kyllin. 

Mies haki meille juhannuskukat. Niistä riitti sekä porraspieleen koivujen korvikkeeksi että pariin maljakkoon.


Minulla oli agendalla iso tiski, ruuanlaitto ja kahden kamarin siivous. Iltasella raahauduin vielä ulos rustaamaan joustinpatjajousistot kuistin eteen köynnöstuiksi ja kannoin köynnöskukkaruukut tukien eteen pensaan juurelta, missä ne olivat olleet matkamme ajan paahteelta suojassa. Hyvin täällä olivat istutukset pärjänneet, kun Millanin sisko oli käynyt ohi mennessään kastelemassa. 

Huomenna ei - ilmeisesti seurakuntaliitoksesta johtuen - paikallisessa ole jumalanpalvelusta, joten en siis pue nytkään kansallispukua. Reirasin siitä sentään alushameen kuminauhan, kun se oli päässyt jo venähtämään (huomasin sen koulun kevätjuhlassa...) Huomenna on sen sijaan tarkoitus mennä aloittamaan Millanin muuttourakkaa.

EDIT. Siirsin sittenkin lupiinivaasit porraspielistä porstuan pöydälle. Kas kun kimalaiset alkoivat pörrätä niissä, ja olin juuri lukenut, että lupiinien siitepölyn alkaloidi saattaa aiheuttaa haittaa kimalaisten lisääntymiselle. Kyllä ne (pörriäiset) sen jälkeen hoksasivat hakeutua muualle, mm. juhannusruusuihin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti