Omenatarha

Omenatarha

keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Muuttoapuna ja muuta mukavaa

Teimme juhannuspäivänä ensimmäisen muuttokuormakeikan Millanin uuteen kotiin. Peräkärryyn pakattiin neljä kirjahyllyä ja muutamia vaatemosseloita. Tila-autosta oli otettu enimmät istuimet pois, niin auton kyytiin mahtui kilokaupalla kirjalaatikoita ja -kasseja, päällimmäiseksi jotain kevyempää ja särkyvää. Kun hyllyt oli saatu huoneeseen, tyhjäsimme Millanin kanssa kassit ja laatikot samantien hyllyille, jotta Millan saa täyttää ne uudestaan. Urakka sujui niin jouhevasti, että  paluumatkalla teimme mutkan ruokakaupassa.

Sunnuntai oli kirkkopäivä ja lepopäivä. 

Maanantaina kylvin taas lisää hernettä ja paikkakylvin punajuurta. Joko siemenet ovat itäneet huonosti tai linnut ovat taas käyneet nokkimassa punajuurikylvöstä. Lintujen varalle tökin nyt kylvöksen ympärille tikkuja esteeksi. (Jossain vaiheessa juhannuksen tietämillä kylvin uusinnan myös avomaankurkuista. Kolmas kerta toden sanoi, nyt ovat tulleet kaikki neljä siementä pintaan. Ehtinevätkö tuottaa satoa, se jää nähtäväksi.) Ehdin siivota kylppärin ja lakaista keittiön ja eteisen sekä laittaa ruuan ennen kuin saimme kesävieraita entisestä kotikaupungista. Toista vierastamme saimme pitää ihan yön yli. Aamupäivällä teimme kävelyretken hautausmaalle ja iloksemme päästiin käymään myös kirkossa sisällä. 

Sain kesävieraaltamme tuliaisena kolme tummanpunaista pelargonia, joille sain tänään Millanilta istutuslaatikon, kun kävimme toisella muuttokuormareissulla. Tälläkin kertaa siirtyi neljä kirjahyllyä ynnä niihin kirjat. Yhteensä kirjahyllyjä on viety nyt siis neljä leveää ja neljä kapeaa. Enää on kuulemma vain yksi hyllysatsi. Ei sovittu vielä seuraavaa muuttopäivää. Perjantaina Millanille tulee muuttoavuksi ja ikkunanpesijäksi yhteinen nuoruudenystävämme reilun tunnin ajomatkan takaa.

Tänään koetin myös siivota Millanin markiille vuokralaisten jättämiä rojuja tyhjätyn peräkärryn kyytiin kaatikselle vietäväksi. Vasta murto-osan ehdin siivota, kun ukkonen pyrki päälle ja huononsi Millanin oloa, että piti lähteä paluumatkalle. Ehdin kuitenkin saada paitani hiestä märäksi ja naamani maskin alla punaiseksi.



 Tuliaiskukat odottamassa vielä laatikkoon istuttamista. Ai, taidankin mennä istutushommiin.

EDIT. Sanottu ja tehty. Etsiskelin markiilta jotain valkoista pelakuille kaveriksi. Kokeilen nyt tuota rikkaa, jonka nimeä en ole tullut selvittäneeksi. Jos ei menesty, nappaan vähän hopeahärkkiä penkistä laatikkoon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti