Tällä viikolla en ole jaksanut töiden jälkeen kotona juuri mitään. Pienet piipahdukset puutarhassa, kuten muumio-omenoiden keruuta lämpökompostoriin. Eilen hain persiljaa ja loput basilikat pakastimeen. Nyt kun uhkailevat hallalla/yöpakkasella torstain ja perjantain väliselle yölle, niin kävin tänään nostamassa mukulasellerit ennen kuin tuli liian pimeää. Tänään hoitui yksi palaveri, jota olin etukäteen jännittänyt, niin energiaa oli vähän enemmän kuin eilen sitä hermoillessa. Vielä muutama palaveri ja saman verran OPSien päivityksiä ennen syyslomaa. Siis tietysti tavallisen koulutyön lisäksi. (Toki nykyään nuo kuuluvat tavalliseen koulutyöhön.)
Porkkanat ja purjot saavat jäädä vielä maahan, samoin enimmät palsternakat ja maa-artisokat. Viikonloppuna nostin loput vähäiset perunat ja keräsin useamman desilitran etanoita...
Lopuksi jotain aivan muuta. Vuosia sitten Martti Muurikainen kävi silloisessa kotiseurakunnassani useammankin kerran Sanan ja rukouksen illoissa. Kerran kun olin kertonut hänelle rukousaiheitani ja olimme rukoilleet, hän sanoi kokevansa, että minuakin kutsutaan rukoilemaan sairasten puolesta. Lisäksi hän sanoi jotain sen suuntaista, että hänellä oli sellainen tunne, että se tehtävä alkaisi sillä, että rukoilen lapsen puolesta. Sen jälkeen olen rukoillut työhöni liittyen monien lapsien puolesta. Mutta tänään kotiin ajellessani rukoillessani erään lapsen puolesta muistin taas yhtäkkiä nuo Muurikainen aavistukset/ tuntemukset/ profetiat ja purskahdin itkuun ajatellessani, onko tämä se lapsi. Oli tai ei, rukous jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti