Jes! Päivänvaaleansini

Nyt on! Heavenly blue kukkii ja voitti muut hiturit. Ja mikä parasta, Heavenly blue on todella ja oikeasti taivaansininen eikä tummanvioletinsininen, kuten vuosia sitten Heavenly bluena ostamani siemenpussin sato. Joka sekin on nätti. Mutta jatkossakin minulla on toivon mukaan kahta väriä päivänsinen.

Tilanne aamulla klo 7.20. Kunhan kukat aukeavat kokonaan, otan toisenkin kuvan. Mutta ennen sitä vertailun vuoksi kuva siitä toisenvärisestä päivänsinestä. Jos oikein tarkasti katsoo, saattaa erottaa köynnöstuessa myös ensimmäiset punaiset tuoksuherneen kukinnot. Ja ehkä tähän sekaistutukseen putkahtaa lopulta myös noita vaaleansinisiä. 

Ei ihan tyypillinen kesäpäivä Kanttorilassa

Aloitan aamun joko puutarha- ja kastelukierroksella tai postinhaulla, usein kuitenkin yhdistän postinhakuun puutarharundin, niin tänäänkin. Kun lähestyin verkolla suojaamaani Latvian matalaa (kirsikkapuu), niin huomasin räpistelyä verhon alareunassa. Menin katsomaan, harakanpoikahan siellä oli sotkeutunut yritettyään käydä evähillä. Yritin ensin vapauttaa sitä paljain käsin postit kainalossa, mutta osa verkosta oli siipien ja kaulan ympärillä ja osa varpaissa ja kynsissä ihan jumissa, kun lintu oikoi jalkojaan. Jätin sen hetkeksi pyristelemään, kun juoksin hakemaan pienet sakset. Harakka piti pahaa ääntä, räpisteli vastaan ja yritti välillä puraistakin, mutta suhteellisen nopeasti sain kuitenkin leikattua sen vapaaksi. Kiittämättä harakka pyrähti pensasaidan raosta taivaan tuuliin ja minä menin pesemään käteni ja sakset. Luulen, että huhu vaarallisesta kirsikkaverhosta ja vielä vaarallisemmasta saksinaisesta on kiirinyt lähilinnustoon, koska sillä saralla on ollut tänään sittemmin hiljaista.
Nyt kun on ollut helteistä, perennapenkkien uusiminen on pantu jäihin, niin sanoakseni. Kuunvaihekin on kuulemma sellainen, että nyt on mieluummin aika perata ja raivata pensaikkoja kuin istutella mitään. Olen sitten viime päivinä joko ollut laiskana (eli lukenut kirjoja tai istunut netissä tai telkkarin ääressä tai leikkaamassa matonkuteita) tai keksinyt helteelle paremmin sopivia ulkopuuhia, siis perkaamista ja raivaamista. Olin jo aikaisemmin riisunut verkon pois mansikkamaan yltä, kun sieltä ei enää montakaan marjaa ole tulossa, joten pari päivää sitten raivasin mansikkamaalta pois juolavehnää, oreganoa ynnä muuta ylimääräistä. Oreganoa revin pois lähinnä pensasmustikoiden ja mansikkamaan välistä tehdäkseni tilaa ensi kesän verkottamiselle. Samalla siirsin verkkotelineitä kauemmas mustikoista. Hetkessä kerkesi tulla kauhean hiki ja paarmanpuremia, mutta sain mansikkamaan ilmavamman ja tilavamman näköiseksi. Ja taatusti juolavehnän maavarretkin ehtivät kuoleentua kuumuudessa. Eilen sitten raivasin pensaikkoa pienen pätkän. Kanttorilassa on runsaasti pensaita ja ne on istutettu nätisti, mutta niiden pitäminen kurissa on niitä harvoja inhokkihommiani puutarhassa. Tavoitteena olisi raivata auki vanha reitti etuovelta vanhan lipputangon telineen luo, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Hiki tuli taas.
Mutta minun piti oikeastaan kirjoittaa tästä päivästä. Harakkahässäkkä oli poikkeuksellista, vaikka meillä on nyt viime päivinä näkynyt muitakin mielenkiintoisia eläimiä: KAKSI ritariperhosen toukkaa tillipenkissä. Mutta poikkeavaa tänään oli myös askareeni. Mies ehdotti, että lähtisin riihelle lajittelemaan hänen pikkuroinaansa. Olin maininnut jossain keskustelussa, että se voisi olla mielestäni mielenkiintoista puuhaa. Tottakai otin haasteen vastaan. Etsin vain varjoisan paikan, niin lajittelu sujui mainiosti. Tosin aluksi en tajunnut, ettei riitä, että ruuvit lajitellaan risti- ja tähtipäisiin (”torssi” kuten mies sanoo), vaan lisäksi pitää eritellä puuhun käytettävät ruuvit muista. Aina on uutta opittavaa. Haluaisin oikeastaan oppia enemmänkin puu- ja metallitöistä, ”poikien kässästä”, mitä ilmaisua ei enää pitäisi käyttääkään, mutta käyntinpä kuitenkin, lomalla kun olen.
Vielä loppuun uudestaan pari kuvaa ritariperhosen toukasta kolmannen nahanluonnin jälkeen.

Kasvimaan kukisto

Kanttorilan kasvimaalta voi bongata monenlaisia kukkia, siltikin vaikka pois luettaisiin vihannesten (peruna, herne, palsternakka, kesäkurpitsa, sipulit), maustekasvien (oregano, salvia...), marjojen ja ns. rikkaruohojen kukat.

Jotkut kukista olen varta vasten kylvänyt tai istuttanut (kehäkukat ja samettikukat), mutta monia on ilmestynyt omia aikojaan ja olen ne yleensä jättänyt niille sijoilleen, kuten ylläolevan orvokin.

Punakärsämöä Millan on istuttanut/ kylvänyt mm. perhospenkkiin, mutta tuohon kasvimaan laitaan vuosi sitten siihen siirtämäni luumupuun juurelle punakärsämö on ilmestynyt omin lupinensa, mutta kernaasti saa siihen jäädäkin. 

Ylläolevaa ketoneilikan tapaista olen hyysännyt ja varjellut kohopenkin kupeessa. Myöhemmin siirrän sen pieneen pyöreään perennapenkkiin valkoisten kukkien kaveriksi. 

Sormustinkukan siementaimia ilmestyy joka kesä kasvimaalle, aina en ole niitä kaikkia pois perannut. Tänä kesänä löysin iloiseksi yllätyksekseni ranskantulikukkaa keskeltä kuukausimansikoita. Kunhan helteet hellittävät ja kuu alkaa kasvaa, siirrän ranskantulikukat viimeksi kunnostamaani  perhospenkin nurkkaukseen. Alla oleva ranskantulikukka ei ole sitä kasvimaalle ilmestynyttä, kun siitä illalla ottamani kuva ei onnistunut. 

Auringonkukkaakin kasvaa taas parissa kohopenkissä, koska niihin on tyhjätty kompostoria, johon keväällä oli siivottu lintulaudan alustaa. Mutta nyt kohopenkkiin ilmestyi myös tomatilloa. Ja sitten siellä täällä on jokin outo koisokasviksi katsomani, joka ei ole vielä kertonut nimeään. 

 Vertailin oheisten kuvien kasvin lehteä ananaskirsikan lehteen, tuntemattoman lehti oli pehmeämpi, karvapintainen. Olen ällikällä.

Sinimailastakin on vielä kasvimaalla jäljellä, vaikka sen koetin viime kesänä repiä pois. Oli muuten vankat juuret. 

Tykkään, että kasvimaani on kaiken rikkakasvillisuudenkin keskellä sievä ja mukava katsella. 

Ja mukava on nyt myös seurata erästä uutta tuttavuutta eläinten maailmasta. Siskoni täällä poiketessaan sattui huomaamaan tillin rontolla komean toukan, jonka nimen hän nopeasti selvitti netistä; ritariperhosen toukka, joka on eri näköinen jokaisen nahanluonnin jälkeen, kolmannen kerran jälkeen tällainen vihreä mustin punapilkkuisin poikkiraidoin. 

 Esikoisen Ötökät-kirjasta luin, että ritariperhonen munii tietyille sarjakukkaisille, kuten väinönputkelle, mutta joskus myös tilille tai porkkanalle. Olen entistäkin enemmän hyvilläni, että olen kylvänyt tilliä useaan paikkaan ja otteeseen. Meille kaikille riittää tilliä.

Hitauskilpailu

Johtuneeko kesän olosuhteista, mitättömäksi jääneestä karaisuvaiheesta alkukesällä vai liian myöhäisestä kylvöstä, mutta tänä kesänä useat kesäkukkalajit ovat antaneet odottaa kukkimistaan, eikä muutamissa lajeissa ole vieläkään havaittavissa sanottavaa edistystä. Olenkin mielessäni julistanut kilpailun muutamien vitkuttelijoiden välillä, mikä ehättää ensiksi tuottaa kukan ja mikä taas ei ehdi ennen koulun alkua ja lähtöämme Kanttorilasta. 

Kilpailun osallistujat ovat:

- zinnia eli oppineittenkukka 

- köynnöskrassi (myöhäinen kylvö) 

- mustasilmäsusanna

- keijunmekko 

- narsissitupakka

- päivänsini 'Heavenly blue' 

Kuvassa on viimeksi mainittu. Minulla on jo vuosia ollut tummanviolettia päivänsineä ja se on kukkinut jo kauan. Mutta tänä keväänä ostin pussin Heavenly blue -siemeniä, joita noiden aiempien violettienkin piti olla. Nyt odotan hartaasti, saanko viimein myös vaaleansinisiä kukkia. Tuo ensimmäinen kukannuppu näyttää toistaiseksi lupaavalta. Istutin näitä erilleen violeteista, jotteivät ristiinpölyttyisi. Yhdessä pytyssä mulla on molempia värejä kyllä yhdessäkin ja vielä tuoksuhernettä lisäksi köynnöstuen varassa. Ei toki tuoksuhernekään vielä kuki, mutta ei se ole ennenkään aikaisin kukkinut. 

Mainittakoon vielä, että samaisista minun kylvämistäni taimista siskolla kukkii jo keijunmekko ja Millanilla narsissitupakka. Mutta tuo zinnia on kyllä toistuvasti tuottanut pettymyksiä, etten taida enää viitsiä yrittää. Toisaalta, siemeniä taisi jäädä vielä jäljelle...

Parikkala

Kanttorilan puutarhassa on kolmea eri sortin luumupuuta: Sinikka, Kuntalan punaluumu ja Parikkalan tummaluumu. Toistaiseksi hedelmiä on tehnyt vain Sinikka.
 Kuntalan punaluumu sinnitteli viime kesään asti kuusiaidan vieressä eikä oikein näyttänyt kasvavan saati kukkivan. Kun viime kesänä muutenkin mullistettiin pihassa ja kun pelkäsin luumupuun jäävän kaivuun jalkoihin, niin kaivoin sen ylös ja istutin uuteen paikkaan, omenapuurivistön toiselle puolelle kasvimaan laitaan, muutaman metrin päähän hapankirsikasta. Näyttäisi, että Kuntala on toipunut muutosta hienosti, vaikkei se vieläkään kukkia tehnyt, saati luumuja. Mutta ehkä vielä jonain keväänä se kukkii, kun pääsi aurinkoisemmalle ja ehkä myös hedelmällisemmälle paikalle.
Ja sitten se kolmas luumupuu, jolle Millan muisteli nimeksi Parikkalan tummaluumu. Tähän kesään mennessä ei siinäkään ole ollut luumuja, mutta keväällä se oli runsaassa kukassa, mikä povasi hyvää. Ja aivan totta, Millankin huomasi kastelemassa käydessään tulossa olevan ensisadon miettien, miltä mahtavat maistua. Se selviää muutamassa viikossa.

Kiveä kiven päälle

Tässä päivänä muutamana aloin pyöritellä kiviä, joita olimme miehen kanssa keränneet traktlrimiehen tekemän kasan jatkoksi. Isoimmat jätin tietenkin niille sijoilleen, mutta siirtelen niitä, mitä pystyin saadakseni kivien alta kasvaneet ruohot ja siperianhernepensaan vesat kuriin. Mies oli kaatanut hernepensasaidan vieressä erillään kasvaneen pensaan viime syksynä lämpöputkikaivauksen tieltä. No, se kantomöykky jäikin niille sijoilleen juurineen, vaikka olinkin toivoskelin, että kaivuri sen veisi mennessään putken tieltä. Mies piilotti kannon kivillä, mutta niin se vain lykkäsi vesaa esiin, tottakai. Nyt sitten revin vesat ja typistin kantoa lisää kirveen ja oksasaksia avulla. Aukaisin muutaman tyhjän multasäkin ja niillä muoveilla peittelin kannon ennen kuin ladoin kivet takaisin sen päälle. Toivon, että muovi näivettäisi ja estäisi uuden vesomisen. Aikani mietin, mitä sitten teen kivikasan kanssa. Eräänä yönä sängyssä puoliunessa tai unesta heräten olin saanut ajatuksen.

Eilen sitten toteutin yöllisen visioni; vuorasin kivien väliin jääneet syvennykset maisemointi- tms. kankaalla ja levitin päälle tuoretta multaa (tuoretta sikäli, että tyhjäsin säkin kottikärryyn ja sen päälle kaksi sangollista vettä). Sitten pääsin asettelemaan multaan maksaruohoja ja ketoneilikoita, joita olin ottanut talteen siivotessani alimman kuvan perennapenkin etureunaa. Samaisesta perennapenkistä kaivoin myös suikeroalpia (vai pitäisikö taivuttaa -alvea?), jota istutin ihan etureunaan siinä toivossa, että se suikertaisi aikanaan reunan yli ulottuen. Maahan kivikasan vasempaan päätyyn istutin vähän tarha-alpia/ -alvetta, jonka poistin aikanaan yhdestä pyöreästä penkistä liian hallitsevana ja jota mulla oli evakossa hyvin köyhässä ja kuivassa maaperässä, missä se jäi matalaksi ja kitukasvuiseksi. Jos viihtyy, niin kivikasan vieressä se saa vapaasti rehottaa. Laitoin sen viereen toistakin keltakukkaista, jotain korkeaa maksaruohoa, jota Millan arveli siperianmaksaruohoksi ja jota sitäkin kaivoin alimman kuvan penkistä hajasijoittuneena (ja jota sinne jäi iso puska ketoneilikan taakse pönöttämään). Kivikasan eteen istutin isomaksaruohoa, jota sitäkään ei kaukaa tarvitse tällä tontilla etsiskellä. 

Näitä muotinmukaisia kiviä olikin sitten paljon helpompi ja nopeampi latoa järjestykseen. Kovempi homma oli kaivaa ruohomättäitä muurin tieltä ja ruohottuneesta perennapenkistä. Ruohomättäät menivät uusiokäyttöön, sain niillä taas jatkettua palan matkaa mansikkamaan ja kukkapenkin välissä olevaa käytävää, josta kaivinkone repi syksyllä puolet pois.
Tuo yläkuva on siis alakuvassa olevan ”enkelipenkin” takanurkka, joka alakuvassa on oikealla, kasvihuoneen vieressä. Nyt kun muuri on siltä kohtaa valmis ja osa vanhasta hiekkamullasta poistettu (ruohotuppaiden mukana), tarkoitus on kärrätä tilalle tuoretta multaa ja istuttaa reunaan hopeahärkkiä  ja keskemmälle ainakin itsekylväytynyttä  alppipiikkiputkea ja ranskantulikukkaa. Löysin ruohojen seasta helminukkajäkkärää ja yhden punakärsämön, ne varmaan tulevat myös johonkin kohtaan, ja todennäköisesti sormustinkukkaa, koska en aina erota sitä ranskantulikukan taimista.

Viime syksynä sain rakennettua muuria melkein tuon enkelipatsaan kohdalle, ja tarkoitus oli jatkaa ”keväällä”, mutta kyllä alkukesä menee aina ensin kasvihuoneen ja kasvimaan laitossa, ja sen jälkeen olikin sitten muita kiireellisempiä projekteja, erityisesti kovapäinen perhospenkin laajennus, jotta sain tilaa siemenestä kasvattamilleni perennoille. Lopulta pääsin jatkamaan hinkuamaani tiilen latomista, mutta tuohon oikeaan laitaan piti jättää keskeneräinen kohta ja antaa ketoneilikalle kukkimisrauha. Vaan olipa tuolla takanurkassa tilaa ja tehtävää.

Näkeekö lintu punaista?

Parin viime kesän heikon punajuurisadon takia halusin tällä kertaa pelata varman päälle ja kylvin punajuurta eri kohtiin ja eri aikoina, ensimmäisen kylvön jo toukokuulla, vaikka perinteisesti on neuvottu, että punajuuri kylvetään vasta kesäkuun 10:nnen jälkeen.
Kun sitten ensimmäiset olivat itäneet ja olivat jo kunnolla kasvussa, löysin harmikseni ensin yhden, sitten vielä toisen irti nypätyn punajuuren taimen. Saman tien peittelin kateharson palalla loput taimet, kuten olin suojannut jo aiemmin härkäpavun taimet. Aikaisemmilta vuosilta minulla oli kokemusta siitä, että linnut käyvät nokkimassa niitä ylös. Ja nyt siis myös punajuuria.

Salaattituotannon olen myös halunnut turvata, viimeisen kylvön tein heinäkuun puolella. Osa ostosiemenistä iti huonosti, Baby leaf - salaattimixistä iti vain muutama Lollo Rosso. Tänään sitten löysin suurimman niistä irti nypättynä. En viitsi vaivootella parin jäljelle jääneen päälle suojaa, kun muun väristä lehtisalaattia on ylitarjonnaksi asti. 

Ihmettelen vain, miksi linnut ovat tänä kesänä iskeneet juuri punertaviin taimiin. Ja kun eivät sitten edes syö! Nostavat vain näivettymään. No, eipähän toisaalta ole ollut etanoista riesaa toistaiseksi tänä kesänä. 

Kirpat ovatkin sitten oma lukunsa... 

Kirpat

Nuo ristikukkaisten suursyömärit. Tänä kesänä vasta tajusin, että piparjuurikin kuuluu ristikukkaisiin, kun löysin kirppa-armeijan sitä ahmimasta. Ravistelin siitä kuoriaisia kouraani... hmm... kourakaupalla. Aion siirtää piparjuuren kauemmas kasvimaata.  Olen repinyt ristikukkaisia rikkaruohoja pois ennaltaehkäistäkseni möhöjuurta, mutta mietin vaan sitä, iskevätkö Kirpat sitten ensi kesänä johonkin muuhun kasvisukuun, jos/ kun ristikukkaisia ei ole tarjolla. En aio enää hetkeen yrittää kaalin enkä nauriin viljelyä. Mutta saapa sitten havaita, pääsenkö kirpoista.