Väinönpäivänä

Tänään on tullut 29 vuotta täyteen kihlautumisestamme. Muistin sen aamulla heräillessäni.

Meillä on ollut auto taas vaihteeksi seisonnassa. Mutta kylään piti päästä, joten otimme polkupyörät eilen alle. Eilen ei vielä tuullut aivan yhtä mahdottomasti kuin tänään, ja aurinkokin pilkahteli. Varsinainen talvipyöräni on kaupunkikodissa - ihan tyhjän panttina - ja täällä Kanttorilassa käytössäni olevassa pyörässä eivät vaihteet toimi. Niinpä vastamaan nousut olivat aika tinki, vajaan kahdeksan kilometrin matkalla mäkiä ehti olla yllin kyllin. Yhden kerran menomatkalla kaaduinkin, kun meinasin yrittää miehestä ohi, niin eturengas osui uran jyrkkään reunaan. Luojan lykky, ettei siinä kohdassa ollut ohittavia autoja, kun olin pitkin pituuttani keskitiellä.
Hikisinä ja kuumissamme saavuimme Millanin ovelle noin vartin myöhemmin kuin olin lupaillut, kas kun ei lähtö taaskaan tapahtunut niin jouhevasti kuin aina jaksan optimistisesti uskotella. Aina on jokin vaatekappale taikka avain hukassa, eikä pyörän renkaissakaan ollut tarpeeksi ilmaa. Sitten piti vielä poiketa lähikaupasta ostamassa kuohukermaa laskiaispullien täytteeksi.
Kunnon liikuntarupeaman lisäksi saimme nauttia jälleen hyvästä seurasta sekä nisukahveista. Vein Millanille yhdet Liisa-tätini kutomat villasukat, ja kotiin viemisiksi minulla oli loput tilaamani siemenpussit - joiden takia tuolle kyläreissulle olikin vähältä kiirus, sellerin siemenet piti saada jo multiin.
Tänään kaupaankävelyreissulla reidet tuntuivat vähän tönköltä eilisen polkemisen jäljiltä. Nyt on kuitenkin sekä mukula- että ruotisellerit itämässä. Mutta ruukkukasvien mullanvaihto ei ole yhtään edistynyt. Tänään tulleet suru-uutiset saivat minut tarttumaan multapussin sijasta sukukirjaan. Selasin ja lueskelin sitä pitkän tovin ja merkitsin jälleen yhden nimen kohdalle ristin.

Oikeastaan kylvöpuuhat sopivat oikein hyvin suru-uutisten käsittelyyn.