Omenatarha

Omenatarha

torstai 19. toukokuuta 2022

Kylvömuistiinpanoja

Kirjanpito olisi tärkeää puutarhahommissakin. Toimittakoon tämä blogi osaltaan sitä virkaa.

Porkkana

Kylvin syksyllä yhden lyhyen rivin porkkanaa sillä päätöksellä, että tänä keväänä huolehdin kylvöksen kosteudesta. Useinkaan syyskylvö ei ole Kanttorilassa tuottanut minulla tulosta, ja oletan sen johtuvan hiekkaisen maan kuivuudesta. Kun lumi on sulanut, ei sen antama kosteus kauaa pysy ilman katetta. Olen nyt sekä kastellut että kattanut porkkanakylvöä. Viime viikonloppuna kylvin porkkanaa lisää. Olin ostanut Hyötykasviyhdistykseltä 'Autumn King' - ja 'Early Nantes' -lajikkeita, joita nyt sitten kokeeksi kylvin valkosipulirivien viereen. Lisäksi kylvin tavallista Nantesta. Kaikki kylvöt peitin vielä harson palasilla. Ja sitten haravoituja lehtiä katteeksi, vaan ei ihan kylvörivin päälle. 

Härkäpapu

Ehkä tänäkin vuonna saan kylvää härkäpapua myös Millanin markiille, mutta toki sitä mahtuu myös Kanttorilan puutarhaan. Viikko sitten istutin muutaman perunan ja niiden kaveriksi panin multiin härkäpapua. Viime viikonloppuna kylvin sitäkin vähän lisää, lavaan, johon ajattelin tänä kesänä istuttaa kolme maissia ja yhden kesäkurpitsan (jahka kesäkurpitsan siemenet itävät, maissin esikasvatus on jo pinnassa). 

Ostin sellaisen lämpömaton, jota olen nyt sitten välillä käyttänyt joidenkin kylvöpurkkien alla itämistä auttaakseni. Välillä riitti ihan eteisen lämpöpatterin päälle asettelu, mutta enää patteri ei ole koko ajan lämmin.

Salaatit ja muut lehtivihannekset

Tein muutama viikko sitten kasvihuoneeseen salaattikylvökokeilun muovirasiaan muovisuojan alle, ovat jo iloisesti pinnassa. Sittemmin olen kylvänyt avomaallekin yhteen kohtaan, viereen persiljaa ja kesäkynteliä. Tilliä tietysti myös, ja siitäkin tein myös syyskylvön. Tilliä on itänyt myös kasvihuoneessa, kun sitä oli kylvettynä kurkun seuraksi. Olen kastellut  niitä muutamaa tillin tainta siinä toivossa, että kasvaisivat ja antaisivat vähän varhaissatoa.

Kesäkukat

Siirtelin jo kukkapenkistä pois sinne upottamiani perennakylvöruukkuja ja sain tilaa ensimmäisille kesäkukkakylvöille, pioniunikkoa, silkkikukkaa ja tuoksuampiaisyrttiä. Ai niin, kylvinhän minä toisenkin salaattikylvön, siihen saman perennapenkin reunaan.

Ensi viikonloppuna haaveilen kantavani jo tomaatteja istumaan kasvihuoneeseen, kuin myös syyssyrikän, gladiolusruukun ynnä muuta talvetettua ja esikasvatettua, kunhan vielä uudelleen tsekkaan pitkän ajan sääennustuksen. Mies asensi jo tuuletusikkunaan automaattiavaajan, joten liian kuuma ei pitäisi kasvihuoneessa tulla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti