Omenatarha

Omenatarha

lauantai 21. toukokuuta 2022

Puuhapäiväkirjaa

Kannoin ja istutin eilen tomaatit kasvihuoneeseen. Osa oli tietty tänään lotossa, kun on ollut niin lämmintä, mutta eivätköhän kohta totu. 🤔

Kannoin sinne yhtä ja toista muutakin, mutta paprikoita en voinutkaan vielä sinne istuttaa. Lehdissä olevat vioittumat huolettivat sen verran, että tänään googlasin aiheuttajan; ripsiäinen. Suihkuttelin niitä ja kannoin ne eristykseen kuistille muovikasvihuoneeseen. Illalla nostin muovihuoneen keittiön porstuaan, kun en uskalla viikoksi jättää ulos.

Jotain uskalsin jo uloskin istutella, syyssyrikän ja ystävättäreltä saamani köynnösruusun. Peittelin ne kuitenkin kateharsolla. Illan päätteeksi kaivoin purkkeihin muutamia perennat alkuja pikkusiskon uutta omaa puutarhaa varten. Ensi lauantaina olisi tarkoitus käydä siskojen luona ja samalla viedä taimia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti