Omenatarha

Omenatarha

perjantai 21. huhtikuuta 2023

Nyt nytkähtää!

Typerä otsikko, mutta sen voi ajatella sopivan kahteenkin asiaan. Aloitetaan näistä remonttiasioista. Niissähän oli sellainen pääsiäistauko, mikä olikin oikein sopivaa. Tosin meinasi hermostuttaa yhden lautakasan takia, jonka kuski oli pudottanut sellaiseen paikkaan, josta se uhkasi lumen sulaessa hojaantua minun vasta uusitun perennapenkin reunuksen päälle. Pinkka oli sinne suuntaan kallellaan, mutta mies sai tilanteen pelastettua kaivamalla lunta ja asettamalla tukiparruja lautapinon alle. Nyttemmin kun riihikaton laittavat tällä viikolla tulivat urakoimaan, kasa hupeni parissa päivässä.


Kuvassa on rännejä vaille valmis katto, eilen otettu kuva. Rännien laittajat tulevat milloin tulevat. Otin lautavaiheestakin kuvan iltahämärissä 18.4.


Mutta se mikä varsinaisesti nytkähtää remonttiasioista on ikkunat! Nyt on kuorma lähtenyt liikkeelle, ja asentaja tulee tiistaina. Tiedossa ikkunan edustojen raivausta. Niin taimille kuin huonekasveille pitää kehittää väliaikaista säilytystilaa. 

Toinen nytkähtänyt asia on se työasiani, joka on ollut mietinnässä ja vaiheessa oikeastaan joulusta asti. Lähetin irtisanoutumisilmoituksen pohjoisen työnantajalleni jo ennen kuin oli varsinaista varmuutta uudesta työpaikasta. Nyt on. Keskiviikkona sivistyslautakunta oli päättänyt valita minut virkaan. Kun tieto siitä eilen levisi opettajainhuoneessa, sain niin monta onnitteluhalausta, että alkoi itkettää. Yksi uusista kollegoistani kuiskutti minulle: "Kiitos Jumalalle!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti