Omenatarha

Omenatarha

lauantai 22. huhtikuuta 2023

Lauantain urakka

Tänään jatkoin rivakasti ikkunoiden edustojen raivausta. Aikaisemmin olen vasta ottanut alas verhoja muutamalta ikkunalta ja olohuoneen ikkunoiden edessä roikkuneet lasitähdet. Taimihyllyjä en vielä tänään siirtänyt enkä olohuoneen sisäkasveja, mutta keittiön ikkunan edessä olleen lautahyllyn tyhjäsin kaktusruukuista, jotta mies sai ruuvata hyllyn irti. 

Sitten oli vuorossa yläkerran ikkunan edusta. Aukaisemmin olin tehnyt siellä tilaa kukkapöydälle, joten siellä tyhjäysoperaatio sujui pikaisesti. Mutta keittiön sivukomeron tyhjäys olikin jo isompi urakka, vaikka sieltäkin olin kantanut hyllyistä askartelutarvikelaatikot vintille. Komeron varastohyllyt ovat hankalasti ikkunan edessä, joten tyhjätä piti ja sitten irrottaa hyllyt ja kannakkeet. Tulipa samalla perusteellinen siivous. 

Keittiön eteisen ikkunan edustan raivaus oli yhtä hidas projekti. Tästä lähdettiin:


Ja tähän pääsin - toistaiseksi. Tuo pikkuhylly pitää vielä sekin tyhjätä, kun on mokoma himpun verran ikkunan edessä.

Olen sentään hiukan ehtinyt olla pihallakin ja siellä jotain pientä krökytä Millanilta saamallani käsiharavalla. Tärkein puutarhatyökaluni meinasi olla hamoos, mutta kun tuo alakaappi piti tyhjätä, jotta sen pystyi nostamaan kuistille, niin sieltä kaapin hyllyltä työkalu löytyi puhdistettuna ja rasvattuna. "Aina löytyy kun lakaastahan", tapasi äitee sanoa.

Mainittakoon vielä, että pihalla ilahdutti erityisesti valkoiset krookukset, joita en muistanutkaan istuttaneeni uusittuun penkkiin, siihen joka oli jäädä lautakasan alle. Toki kaiken muunkin väriset krookukset ihastuttavat joka kevät yhä uudelleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti