Omenatarha

Omenatarha

perjantai 5. toukokuuta 2023

Esikasvatuserehdys

 Useasti aamuisin puoliunessa alan miettiä työasioita ennen herätyskellon soittoa. Tänä aamuna tajusin semivalveilla yhtäkkiä erään mokani. Olemme kylväneet oppilaiden kanssa kolmeakin sorttia kukkaa äitienpäivälahjaksi. Kauan aikaa ihmettelin, miten samettikukat kasvavat valoisalla ikkunalla niin pitkiksi (30cm) ja honteloiksi. Viimein totuus iski tajuntaani. Ne olivat kosmoskukan siemeniä, olin virheellisesti kirjoittanut siemenpussiin "samettikukka". Koulittuani taimia oppilaille toin loput "samettikukat" kotiin itselleni. Sillä ajatuksella jälleen, että saan niistä kasvimaalle luontoystävällisiä karkottimia.

Nyt minulla ei sitten ole kuin vaniljasamettikukkia, jotka toki ovat nättejä ja miellyttäväntuoksuisia, mutta noinkohan ne tehoavat kasvimaalla.

Vielä yöpaidassa sitten kylvin pienen annoksen oikeaa samettikukkaa astiaan. Olkoon tämä kokeilu, että riittääneekö lyhyempikin esikasvatusaika. Kosmoskukkiahn ei olisi tarvinnut lainkaan esikasvattaa. Jospa pakattaisiin vielä oppilaiden kanssa pienet annokset kosmoksen siemeniä äideille siltä varalta, että pitkät hontelot kasvit eivät selviä kotimatkasta ensi perjantaina.


Kuvasta näkyy, kuinka selvästi nuo kaksi lajia eroavat toisistaan. Enkä vain meinannut tuota hoksata... Vasemmalla siis sitä vaniljasamettikukkaa, kun tavallinen vasta siemenenä mullassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti