Omenatarha

Omenatarha

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Aprillin aattona koulimiskylläisyys

Hiljaisen viikon viettoa Kanttorilassa. Missasimme eilen iltakirkon, kun se alkoikin täällä jo kuudelta, kun olemme tottuneet kaupunkisrk:ssa klo 19:ään. Eikä tällä ollut siis mitään tekemistä kesäajan kanssa, tietääkseni.
Vaikka Millan auliisti helpotti orvokinkoulimisurakkaani, niin vielä niitä olisi tähteillä, kuten petuniaakin, jotka molemmat itivät runsaasta kylvöksestäni aivan fällynä. Minulla on itsellä koulittuna nyt yhtä, kahta, kolmea ja neljää tainta petuniaa 16 purkissa ja orvokkia 14:ssä. Lisäksi molempia on munakennoissa, 15/20 kpl. Tänään koulimieni jälkeen sain ajatuksen, miten pääsen lopuista kouluttamattomista eroon. Aion hypätä pyörän selkään ja viedä loput paikallisen helluntaikirppiksen pöydälle  tarjolle, vieköön mennessään kuka tahtoo. Eipähän tarvitsisi minun niitä pois heittää, sellaiseen kun ei millään tahdo olla sydäntä.

Vuosi sitten vietimme juhlia täällä Kanttorilassa. Kun Norjn vieraat olivat ajaneet pihaamme ja miettineet, ovatkohan oikeassa paikassa, niin perheen isä oli katsonut portaille  asettelemiani narsissiruukkuja ja vakuuttunut, että kyllä ollaan. Aivan Ailan näköistä.

Olisi minulla nytkin pari narsissiruukkua ostettuna, mutta en taida viitsiä niitä tuonne lumeen viedä. Huushollia pitäisi vähän vielä viitsiä tyrjätä, että saisi levitellä lisää pääsiäiskoristeita. Minäpä sen sanoin. Heti kirppiskeikan jälkeen alan siivota...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti