Väinönpäivänä

Tänään on tullut 29 vuotta täyteen kihlautumisestamme. Muistin sen aamulla heräillessäni.

Meillä on ollut auto taas vaihteeksi seisonnassa. Mutta kylään piti päästä, joten otimme polkupyörät eilen alle. Eilen ei vielä tuullut aivan yhtä mahdottomasti kuin tänään, ja aurinkokin pilkahteli. Varsinainen talvipyöräni on kaupunkikodissa - ihan tyhjän panttina - ja täällä Kanttorilassa käytössäni olevassa pyörässä eivät vaihteet toimi. Niinpä vastamaan nousut olivat aika tinki, vajaan kahdeksan kilometrin matkalla mäkiä ehti olla yllin kyllin. Yhden kerran menomatkalla kaaduinkin, kun meinasin yrittää miehestä ohi, niin eturengas osui uran jyrkkään reunaan. Luojan lykky, ettei siinä kohdassa ollut ohittavia autoja, kun olin pitkin pituuttani keskitiellä.
Hikisinä ja kuumissamme saavuimme Millanin ovelle noin vartin myöhemmin kuin olin lupaillut, kas kun ei lähtö taaskaan tapahtunut niin jouhevasti kuin aina jaksan optimistisesti uskotella. Aina on jokin vaatekappale taikka avain hukassa, eikä pyörän renkaissakaan ollut tarpeeksi ilmaa. Sitten piti vielä poiketa lähikaupasta ostamassa kuohukermaa laskiaispullien täytteeksi.
Kunnon liikuntarupeaman lisäksi saimme nauttia jälleen hyvästä seurasta sekä nisukahveista. Vein Millanille yhdet Liisa-tätini kutomat villasukat, ja kotiin viemisiksi minulla oli loput tilaamani siemenpussit - joiden takia tuolle kyläreissulle olikin vähältä kiirus, sellerin siemenet piti saada jo multiin.
Tänään kaupaankävelyreissulla reidet tuntuivat vähän tönköltä eilisen polkemisen jäljiltä. Nyt on kuitenkin sekä mukula- että ruotisellerit itämässä. Mutta ruukkukasvien mullanvaihto ei ole yhtään edistynyt. Tänään tulleet suru-uutiset saivat minut tarttumaan multapussin sijasta sukukirjaan. Selasin ja lueskelin sitä pitkän tovin ja merkitsin jälleen yhden nimen kohdalle ristin.

Oikeastaan kylvöpuuhat sopivat oikein hyvin suru-uutisten käsittelyyn.

Lipoosta

Löysimme viime viikolla paikallisen helluntaiseurakunnan kirppikseltä potkukelkan, jonka saimme mukaamme kympillä. Se on jo tähän mennessä haukkunut hintansa. Aamuisin otan kelkan turvakseni postinhakureissulle. Tänään kauppareissulle lähtiessämme se niinikään saatteli meidät alkumatkan yli liukkaan pihamme. Mutta kelkka olisi kannattanut ottaa kyllä mukaan koko matkalle. Ei niinkään liukkauden takia, vaan kuljetusapuvälineeksi. Ostimme nimittäin rautakaupasta 50 litran säkillisen lecasoraa. Ei mikään ihme, että myyjäsetä luuli ensin meidän olevan vailla hiekoitusmursketta ja meinasi kaupata sellaista. Mutta varaston puolelta löytyi jättisäkki kukkaruukkuihin sopivampaa sorttia. Mies sen kantoi koko matkan kotiin asti, vuoroin sylissä, vuoroin olalla ja vuoroin kummallakin kädellä, kun löytyi sopiva kantokahva.
Haaveilen olohuoneen ikkunan eteen sellaista kukkapöytää, jossa olisi koko ikkunan pituinen ja riittävän leveä muovilaatikko, jonka täyttäisin puolelleen lecasoralla ja sitten saisin siihen soran päälle latoa kukkaruukkuja huru mykky. Mies arveli, että naapurikaupungista saattaisi löytyä tarkoitukseen sopivan suuria muovikaukaloita. Yhtään ainoaa kukkapurkkia en ole vielä ottanut mullanvaihtokäsittelyyn, mutta ensimmäisiä kylväjö olen kyllä jo tehnyt, tiedä sitten, olinko niiden kanssa liian hätäinen: petunia, orvokki, kelloköynnös, purjo ja basilika. Purjoa kylvän uudestaan myöhemmin lisää, etenkin jos tämä kylvös ei tuota riittävää tulosta. Myös basilikaa kylvän lisää tuonnempana, nyt kun vihdoin olen tullut tietämään, mihin muuhun sitä voi käyttää kuin tomaatin kanssa. Kaikki lapsemme tykkäävät pestokastikkeesta, niin kylvän jokaiselle ainakin yhden oman basilikaruukun.
Vaikka netissä notkuminen onkin mielestäni pahanmoinen pahe, niin on siitä hyötyäkin. Vaikkapa silloin, kun täytyy yrittää selvittää mitä siemeniä on saamassani venäjänkielisessä kukansiemenpussissa (se oli muuten härmesalvia) ja samalla selvisi kylvöohjeetkin.
Kirjoittelin itselleni muistiin kylvöaikataulut hallussani oleville niin kukan kuin vihannesten ja juuresten siemenille, mutta varmaan täytyisi vielä piirustella puutarhasta jonkinlainen pohjapiirros - ja koettaa keksiä, mihin niitä siemeniä sitten kylvän taikka taimia istutan. Voi olla, että Millanin rakentamien perennapenkkien lisäksi ilmenee tarvetta kaivaa vielä ainakin yksi kukkapenkki, taikka laajentaa entisiä.
Etukäteen jo iloitsen tästä keväästä erityisesti myös siksi, että minulla on ainutkertainen tilaisuus seurata sen edistymistä Kanttorilan pihassa päivä päivältä.

Kynttilänpäivä

Kanttori - eräs Kanttorilan entisistä asukkaista - tuli tänään jumiksen jälkeen kyselemään meiltä, miten olemme Kanttorilassa viihtyneet, ja kertoili omia muistojaan siitä. Kerroin samalla hänelle terveisiä oman kirkkokuoroni kanttorilta, joka on opiskellut samoihin aikoihin.
Yöllä jo tuuli ankarasi, eikä se siitä ole asettunut. Melkoisessa etukumarassa kävelimme kirkosta kotiin. Pitkin pihaa hankea peittää nyt tuulen riepottelemat oksat ja pienemmät roskat. Mies lähti kuitenkin säätä uhmaten etsimään paikallisia latuja. Jos vaikka löytyisi reitti järvelle, niin voisi harkita pilkkimistä. Jos mies löytää ladun ja jos minä oikein hulluksi heittäydyn,  niin saatan vielä joku kerta lähteä hänen mukaansa hiihtämään, vastoin kaikkea aiempaa uhoamistani. Etten hiihdä pätkääkään, ellei ole pakko. Työssä ollessa on pakko toisinaan hiihtää, ja siksi minulla on sukset ja monot. Ja jopa luistimet, vaikka luistelua kammoan vielä paljon hiihtämistä enemmän.
Mutta käyttääkseni sunnuntai-iltapäivän jokseenkin järkevästi ajattelin tehdä ensimmäiset kylvöt, orvokki ja petunia. Kelloköynnöksen siemeniäkin laitoin jo likoamaan. Muista kylvöistä meinaan tehdä itselleni muistin tueksi taulukon, milloin mitäkin olisi syytä esikasvattaa.

Lopuksi kynttilänpäivänterveiset virren 48 kuudennen säkeistön sanoin:

"Jeesus, lailla Simeonin, sinuun tahdon katsoa,
nähdä, että autuuteni minulla on sinussa,
että autuus kaikkien myös on minun, syntisen."    

Melkein ahkerointia, muttei ihan

Luin Wiljatuulen tuvassa -blogista ensimmäisistä kylvöistä, niin  meinasin itsekin jo intaantua. Tongin kukkasiemenkassistani esiin orvokin ja petunian siemenet, kävin villapöksyisilläni - uhmaten tienposkessa seisoskelijoiden tuijotusta - hakemassa kasvihuoneesta minikasvihuoneeni, kaivoin ulkoportaiden alta hiekkarasian kylppäriin lämpenemään ja kannoin jo valmiiksi yhden silityslaudoistani vintin ikkunan eteen taimipöydäksi. Mutta siihen se sitten tyssäsikin, kun muistin, etten sittenkään ostanut kylvömultaa taannoin kaupungilla käydessämme. Taimimultapussia kyllä käsissäni pyörittelin samalla, kun ostin kukkamultaa.  Huomenna ollaan menossa tekemään uusi kaupunkivierailu, kun mun pitäisi käyttää liikuntasetelinin uimahallissa lokakuuhun mennessä. Jospa löytäisin nyt oikein kylvömultaakin. Ellen löydä, haen raakasti vain kasvihuoneeseen jättämistäni tomaattienkasvatusastioista viimekesäistä multaa sisään lämpiämään.

Mitä tulee noihin tienposkessa seisoskelijoihin, niin he ovat naapurikoulun tupakoivia opiskelijoita, samoja joita arastellen luikin postilaatikolle mieluummin oppi- kuin välituntien aikana.

Mitä taas tulee silityslautoihin, niin niitä minulla on kaiken kaikkiaan neljä, vaikka silitys ei kuulu suosikkikotitöihini. Sen takia, kun aina onnistun polttamaan näppini. Yhden laudoista hankin aikanaan ekaan omaan kotiimme, toisen ostin jostain kirpparilta tai kierrätyksestä tuollaiseksi taimipöydäksi. Millan myös jätti tänne toisen silityslaudoistaan, jota hän oli käyttänyt niinikään taimipöytänä. Neljännen pelastin Kanttorilan oston aikoihin isämme huushollista, jota sisarusten kanssa tyhjäsimme. Muuten se olisi joutunut roskiin.

En ole juurikaan kirjoitellut viime aikoina, paitsi kirjeitä. Sen lisäksi olen ahminut kirjastosta haalimiani (nuorten)kirjoja. Keittiön ikkunasta olen lintujen lisäksi tarkkaillut kompostoria. Tarkemmin sen lämpömittaria, jonka viisari on lupaavasti alkanut kohota viidestä kahteenkymmeneen asteeseen. Heräte toimii. Mistä keksisin itselleni sellaisen herätteen, joka saisi minuun eloa?

Lintu pieni, lintuseni

Jokohan se meni ohi, perinteinen lintulautabongauspäivä? Olen yrittänyt treenata sitä varten. Keittiön ikkunasta on hyvä näköyhteys lintulaudalle. Luin jostain, että pitäisi tiettynä aikana laskea, kuinka monta yksilöä mitäkin lintulajia pihassa vierailee. Ja jottei samaa yksilöä tulisi laskeneeksi useampaan kertaan, pitäisi räknätä kaikki yhtä aikaa laudan liepeillä olevat. Ei tule mitään! Ei ainakaan ilman apuvoimia tai jotain erityisvarustusta. Tiaisten vilinää on aivan mahdotonta ehtiä laskea, saati ehtiä erottaa, kuinka monella on sininen päälaki.
Saapi olla, laskeminen. Jatkan lintusien tiirailua ihan vain omaksi ilokseni, samalla kun väännän sämpylätaikinaa tai juon pystykaffet ikkuna ääressä.

Vanhoja kuulumisia ja vähän tuoretta

Mikä on kun ei irtoa? Olen aina välillä käynyt bloggerissa meininkinä kirjoittaa kuulumisia, mutta ei vain ole lähtenyt mitään liikkeelle.
No, olemme olleet takas Kanttorilassa sunnuntai-illasta asti. Kaupungista tuli kuitenkin niin äkkilähtö, että sinne jäi läjä likaisia vaatteita, jotka minun oli tarkoitus kiikuttaa mukana pyykättäväksi. Aina jotain jää. Se on tällaisen kahden huushollin riesa. Millaista härdelliä siitä tuleekaan, jos syksyllä on sellainen tilanne, että kaupunkikoti on myymättä ja kuitenkin hankitaan vuokrakämppä työpaikan läheltä...
Tuossa ennen joulua kirjoittelin, että jotain suurta on ilmassa. Ja lupasin toiste siitä kirjoittaa tarkemmin. Nyt jo tohtii kertoa, kun se suuri asia ei edennytkään niin sutjakasti kuin ensin vaikutti. Joulukuun alkupuolella mies kokeili kurillaan ottaa yhteyttä netistä löytyneeseen okt:n ostoilmoitukseen. Kyseessä oli perhe, joka asuu varsin lähellä kaupunkikotiamme kerrostalossa. He ovat kesästä asti etsineet omakotitaloa, joka olisi mukavampi paikka niin perheen lapsille kuin kissoillekin. Vielä samana iltana he kävivät taloamme katsomassa (ilman että minulla oli juurikaan aikaa rustata huushollia esittelykuntoon...) Ylätyksekseni he olivat varsin kiinnostuneita, kouluikäiset lapset jo jakelivat yläkerran huoneita keskenään, eikä perheenpääkään alan miehenä pelännyt remontteja. Mutta kuntokartoituksen he talosta toivoivat. Niinpä sellainen teetettiin. Ennen sen tekoa ilmassa oli sellainenkin mahdollisuus, että kaupat voitaisiin tehdä ennen vuoden vaihdetta, jolloin meillä olisi mennyt joulun välipäivät ankaraan muuttourakkaan. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Kuntokartoituksessa todettiin, että perusta on kunnossa mutta että katto ja kylpyhuone tarvitsevat remonttia. Talosta kiinnostunut perhe ei kuitenkaan saisi pankilta asuntolainan lisäksi enää remonttilainaa, joten se kauppa ei etene, ellemme me ryhdy teettämään kylppäriremppaa. Asia mietinnässä.
Mutta palatakseni Kanttorilan kulmille, niin tänään teimme taas mukavan kyläreissun Millanin luo. Vierailulla oli sellainen motiivi, että sain tilaisuuden selata Millanin puutarhaesitteitä ja tilata haluamiani siemeniä yhdessä Millanin ja tämän siskon kanssa. Sillä välin mies kävi naapurikaupungissa katsastamassa sen auton, jonka ostimme ennen joulua. Ei mennyt vielä läpi, lokasuojan ruosteiden takia.

Kanttorilasta kaupunkiin

Keskiviikkona mentiin kävelylle kirjaston, apteekin, postin ja kaupan kautta helluntaikirpparille. Halusin nähdä työpöytä- ja kaappivalikoimaa, mutta lopulta pullakahvien lisäksi ostin tyhjän kansion, yhden Irja Kilpeläisen kirjan ja Kanttorilan salin pyöreälle pöydälle sopivan liinan. Ystävällinen vapaaehtoinen kyseli, olemmeko paikkakuntalaisia ja siitä kehkeytyi pitkät keskustelut. Kävelyreissun jälkeen rupesin leipomaan ja tein uuniin makaronilaatikkoa sekä tietysti myös omenapaistosta. Mutta sitten mies tuli kysyneeksi, mihin aikaan Kanttorilaan jaetaan posti. Kun kerroin, että olen aamuisin jo puoli kahdeksalta postin hakenut laatikosta, niin mies ehdotti, että voisimme lähteä huomisiin ajelemaan  postin tultua, niin ehtisimme vielä ilmaisvälinejakeluun. Hän nimittäin odotti tra-filta jotain autoon liittyvää paperia, jotta saattoi sen toimittaa eteen päin ostajalle. Aamulla kävin sitten jo seitsemän jälkeen postilaatikolla. Odotettu kirjekuori oli siellä, niinpä ryhdyin pakkaamaan ruokia ja leipomuksia mukaamme ja muutenkin lähtöä rustaamaan.

Linnunruokasäiliön täyttö, toinenkin talipallo roikkumaan, biojätteen tyhjäys kompostoriin, tiskit pois haisemasta, valot sammuksiin ja ovet lukkoon, siinä joitakin vakiopuuhia ennen kuin lähdetään Kanttorilan kulmilta kohti kaupunkikotia. Tällä kertaa jouduttiin jättämään lintukoto hetkeksi hammaslääkäriajan ja johtokunnan kokouksen takia. Ja juuri ehdittiin sinne ilmaisvälinejakeluunkin, joka on torstaisin aamupäivällä.

Esikoinen oli kyllä käynyt kaupunkikodin pihalta lunta kolaamassa, mutta oli sitä taas kertynyt sen verran, että mies huhki aikansa kolan ja harjan kanssa ennen kuin ajoi auton katokseen. Minä kävin tyhjäämässä lumet kasvihuoneen katolta. Ja harmittelin, että Kanttorilassa sen unohdin tehdä uudelleen viimeaikaisten lumisateiden jälkeen.

Postiin olen kyllä nyt vähältä pettynyt. En pelkästään siksi, että taas ovat nostamassa hintoja, vaan ennen muuta siksi, että ovat onnistuneet tyystin hukkaamaan pikkusiskon lähettämän joulukortin. Kun se ei ollut tullut ennen joulua, ajattelin, että kyllä se viimeistään uuden vuoden jälkeen olisi ilmestynyt kaupunkikodin postilaatikkoon. Mutta ei kun ei. On kyllä sen verran myönnettävä, että kirjeeni Millanille ja hänen vastauskirjeensä kulkivat kyllä nopsasti loppiaispyhästä huolimatta.


Toivottavasti Kanttorilan pikkulinnuilla ruokaa riittää ainakin sunnuntaihin saakka. Tarkoitus on käydä täällä kauungin pikkukirkossa ja ehkä pyytää Tanjaa kylään kirkon jälken ja ennen kuin alamme teetellä paluuta Kanttorilan kulmille.