Omenatarha

Omenatarha

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Hukkunut Urocerus gigas -naaras

Tein taas surullisen löydön, kun aloin tyhjäillä sadevesiastiaa. Ko. astiassa ei ole verkkoa päällä, vaan oksa siltä varalta, että eläimet pääsisivät sitä myöten pois mentyään sinne juomaan.
No, tämä jättiläispuupistiäisnaaras ei ollut hoksannut tai onnistunut käyttää oksaa apuna. 


En tietenkään ennestään tuntenut tätä komistusta, kun en ole ennen nähnytkään. Jälleen löytyi tunnistusapua kirjaston poistokirjasta, Euroopan hyönteisopas. 


Hurjasta ulkonäöstään huolimatta naaras on ihmiselle harmiton. Sen sijaan jättipuupistiäinen  vahingoittaa kuusi- ja mäntypuutavaraa wikipedian mukaan. En silti olisi tahtonut hukuttaa. Aion joka tapauksessa viedä tämän koululaistenkin ihailtavaksi. Laitoin jo valmiiksi sen korurasiaan. 


Miehenkin mielestä tämä on kaunis kuin koru. Vaikka hän yleensä kammoaa lentäviä ötököitä. Mutta tämähän ei enää lennä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti