Omenatarha

Omenatarha

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Uusi löytö: ukontulikukka


Kuljetellessani ruohonleikkuria huomasin hurmehappomarjan likellä tällaisen töröttäjän. Se näytti etäisesti tutulta. Aluksi siinä vasta kajasti hieman keltaista väriä kukannupuista. Mutta kun menin parin päivän päästä uudestaan katsomaan, kukat olivat alkaneet aueta. 


Mietin, voisiko se olla sitä luonnonvaraista tulikukkaa, jota olen ihaillut Norjassa katujen varsilla. Hain kameran ja otin kuvia voidakseni tarkemmin perehtyä asiaan netin avulla. Olin arvannut aika likelle. Tulikukasta tässäkin taitaa olla kysymys, mutta ei siitä tummatulikukasta, joksi netistä löytämieni tietojen perusteella arvelen sitä norjalaista kaunotarta. 



Luontoportista jälleen löytyi hyviä kuvia, joiden perusteella olen melkein satavarmaa, että Kanttorilassa kasvaa ukontulikukkaa. Aion yrittää syksymmällä ottaa siitä siemeniä talteen. 

Myös yksi vanhempi, Norjaan liittyvä, kasviarvoitus taisi ratketa tänä kesänä. Siellä ystävien pihassa on kasvanut korkeaa keltakukkaista kasvia, jota en ollut ennen nähnyt. Otin siitäkin aikanaan kuvia. Vähän aikaa sitten törmäsin ottamiini kuviin ja huomasin selkeää yhdennäköisyyttä taannoin Kanttorilassa bongaamaani iltahelokkiin. 

Tässä on se Etelä-Norjassa näkemäni kasvi. 



Ja tässä Millanin iltahelokiksi arvelema. 



PS. Millan vahvisti ukontulikukkateorian, kun piipahdimme tänään luonaan. Sitä oli ollut hänellä kolmiopenkissä joskus vuosia sitten parina kesänä. Ihmeellistä, miten se vuosien jälkeen (täytyy olla lähes kymmenen vuotta kulunut) yhtäkkiä ilmaantuu esiin, vaikkakin vähän sivussa alkuperäisestä paikastaan. Mutta siis ilman muuta yritän niitä siemeniä saada. Tulikukat kuuluvat kaksivuotisiin, eikä ole itsestään selvää, että tuo pääsisi kylväytymään ruohon keskellä tai että se ilmaantuisi tuolla paikalla ensi kesänä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti