Katselu- ja kastelukierros

Tänne tultiin eikä pois lähdetä kulumallakaan, ennen kuin työt taas alkavat.
Ensimmäisenä kasvihuoneen ovi auki. Kattoikkunan automatiikka onneksi pelaa, räppänä oli seljuhun auki. Seuraavaksi arkirytkyt ylle ja kastelukannu kouraan. Pihan ihastelukierros kuten aina ensimmäiseksi Kanttorilan kesään saavuttuamme. Samalla kylvöjen kastelua. Kasvihuoneessa ei juuri kastelutarvetta ollut, kiitos Millanille, joka kävi viikolla kastelemassa.

Toimme tullessamme vielä lisää kukkia. Sain vuosi sitten oppilailta lahjakortin kesäkukkamyymälään. Olin opettanut heitä kolme vuotta ja he olivat siirtymässä seuraavalle opelle, niin siinä yhteydessä olivat keksineet tuollaisen ihanan yllätyksen. Mutta koska silloin en ehtinyt lahjakorttia käyttää, sovimme puutarhurin kanssa, että saan hakea lahjani tänä keväänä. Minulla oli mielessäni kaksi toivetta, verbena eli rautayrtti ja hopeaputous eli hopeavitja. Molemmat löytyivät, mutta rahaa riitti vielä. Päädyin daliaan ja tuoksupelargoniin, koska haaveilen saavani ne talvettumaan. Lisäksi ostin kelloköynnöksen, joka oli upeassa kasvussa mutta joka ei ole kuvassa, ja rahaa riitti vielä muutamaan orvokkiin, jotka valitsin värin lisäksi tuoksun perusteella. Kuvassa eivät myöskään näy oranssit orvokit, joita ostin kolme, mutta joista yhden annoin yhdelle oppilaistani. 

Mutta sitten kävi niin, että sain kukkia myös parilta oppilaaltani. Kuinka ollakaan, marketan ja lumihiutaleen värit sopivat täydellisesti noihin omiin ostoksiini. 

Kesä koitti Kanttorilaan

Syyttäisikö siitäkin koronaa, ettei ole näitä postauksia ilmaantunut? Onpahan ollut kevät! Pikapuoliin viimeisimmän postaukseni jälkeen koulut suljettiin ja siirryttiin etäopetukseen. Pysyttelimme sen ajan varsin visusti Kanttorilassa. Pari päivää kerrallaan viikon parin välein kävin lähiopettamassa, mutta niidenkään reissujen aikana emme pysähdelleet poikkeamaan missään.
Rehasin taimetkin kevään kuluessa vähin erin Kanttorilan kamarin klasille, mutta vaikka säät olisivatkin olleet suosiollisia pihaleikeille - mitä ne eivät olleet - niin ei minulla olisi ollut aikaa sellaiseen. Etäopetus oli työlästä ja aluksi olinkin työssä kiinni aamusta iltamyöhään, uuvuksiin asti.
 Mutta sitten palattiinkin kouluun, säät lämpenivät ja kohta alkaa loma. Minä kuitenkin pyysin ja sain pienesti kottia viime viikolla. Anoin palkatonta vapaata helatorstain jälkeiselle perjantaille ja sain ihanasti pihaleikkiaikaa juuri sopivasti samaan aikaan kuin kesä alkoi.
Kannoin suurimman osan taimista kasvihuoneeseen ja tomaatit jo sinne istuttelinkin. Millan tarjoutui käymään kastelemassa huomenna, jottei tainten ja istutusten tarvitse yrittää pärjätä viikkoa ilman kastelua.
Neljä yötä ja sitten vasta alkaakin kunnon pihaleikit!

Seikkailu isolla iillä

Tänään on taas perjantai 13. päivä. Sanottakoon heti, että minä en ole taikauskoinen. Koetan aina toppuutella oppilaitakin, jos he kovasti hirvittelevät , mikäli sellainen päivämäärä sattuu kohdalle. (Yksikin löysi kerran suureksi ilokseen koulun pihalta kolikon - kun oli aamulla manannut onnettomuutta päivämäärän takia. Kysyin sitten, ”oliko sinulla huono onni”. Eipä ollutkaan.)

Mutta siis, viittasin päivään, koska muistin tänään blogikirjoituksen, jonka aloitin, kun viimeksi oli perjantai 13. - eli viime joulukuussa - mutta joka jäi silloin lyhyenä luonnoksena odottelemaan, josko joskus kirjoittaisin valmiiksi. En päässyt otsikkoa pidemmälle. Mutta nyt, muistelen edes muutamalla rivillä perjantaiseikkailua joulukuulta:

Kuopus sai puolen vuoden harjoittelupaikan pohjoisesta ja irtisanoi opiskeluasuntonsa Kanttorilasta etelään. Hän toivoi meiltä muutto(- ja siivous-)apua. Saimme miehen veljeltä peräkärryn lainaan ja lähdimme sitä vetämään viikonlopun viettoon lähtiessämme työpäiväni jälkeen, isommalla kakkosautollamme. Joka alkoikin sitten oikutella matkalla. Tavallista enemmän, tai ainakin huolestuttavammalla tavalla. Kävi niin, että olimme ohittaneet erään taajaman kymmenellä kilometrillä, Kanttorilaan matkaa vielä kahdeksisenkymmentä kilometriä, kun auto sammui. Onneksi oli pitkä suora ja miehellä lapio peräkontissa. Hän lapioi tiensivuun tilaa sekä autolle että peräkärrylle (ihan totta, silloin OLI lunta!). Minä kävin sillä aikaa kävelyllä syvällä metsässä, sen verran syvällä, että kehtasin kyykkyä. Metsään kahlattuani ajattelin, että takuulla joku juuri NYT pysähtyy auttamaan... Ja eikös vain heti kohta joku auto hiljentänyt! Mutta se joutuikin vain siitä, että jokin auto tuli vastaan, joten hiljentyminen johtui siitä, ettei ollut tilaa kohdata. Mutta kun olin selvinnyt metsänsuojista takaisin tien laitaan, aloimme yhtenä miehenä lykkiä yhdistelmäajoneuvon osia kirjaimellisesti pois tieltä. Sen jälkeen istuimme autoon syömään eväitä ja miettimään, mitä tehdään.
Soitettiin sekä taksille (joka oli ajossa ja lupaili tulla puolen tunnin päästä) että hinausautolle. Alunperin ajateltiin, että saisimme taksikyydin ohitettuun taajamaan ja hinuri vetäisi auton samaisessa taajamassa olevalle korjaamolle. Mutta kun hinausauto tuli sitten ennen taksia, mies keksi kysyäkin, onnistuisiko hänen vetää sekä auto että peräkärry 80 kilsan päähän JA ottaa meidät hyttiin. Mies meinasi, että menee kyllä vähän ylitöiksi, mutta onnistuu. Sovittiin hinnasta, auto nousi lavalle ja peräkärry pantiin hinurin koukkuun. Sitten kavuttiin LÄMPÖISEEN hyttiin. Soitettiin vielä taksimiehelle ja peruttiin kyytitilaus. Ennen auton nostoa miehet olivat myös löytäneet syyn auton sammumiseen: laturi sökönä.
Pääsimme onnellisesti ja tyytyväisinä perille. Seikkailun ensimmäinen osa päättyi hyvin.

Toinen osa oli se, miten 1) päästäisiin seuraavana päivänä peräkärryn kanssa tekemään pojan muuttoa ja siivousta ja 2) päästäisiin sunnuntaina takaisin työpaikkakunnalle. Hädässä ystävä tunnetaan. Millan antoi mieluusti autonsa lainaksi lauantaiksi niin, että pääsimme muuttohommiin ja samalla reissulla mies sai auton laturin korjaamiseen tarvittavat osat alan liikkeestä. Lauantai oli tehokas työpäivä meillä, iltaan se meni, ennen kuin pojan loput tavarat oli kyytillä ja kämppä siivottuna, lopuksi vielä palautettiin asunnon avain kirjekuoressa firman postiluukusta. Yön pimeydessä ajettiin Millanin pihaan vaihtamaan auto, omamme oli ollut siellä roikan nokassa niin, että lataus riitti taas Kanttorilan pihaan asti (älkää kysykö minulta, miten). Sunnuntaina mies sai oman automme ajokuntoon ja niin seikkailun toinenkin osa päättyi onnellisesti takaisin arkikortteeriin.

Perjantai 13. ei ole mikään epäonnen päivä, MOT.

Talviloman aljettua

Lueskelin vuodentakaisia blogitekstejäni tsekatakseni, ettei tulisi aivan samat otsikot, mutta minkäs sille mahtaa, että talvilomani on joka vuosi näihin aikoihin - ja sille, että lomalla vasta koen ehtiväni joinki kirjoitella tätä sähköistä julkipäiväkirjaa.
Viimeinen kouluviikko ennen lomaa päättyi mukavissa Kalevalanpäivän tunnelmissa. Luokkani kanssa saimme suhteellisen lyhyessä ajassa harjoiteltua ja valmisteltua (= rekvisiitan ja lavasteiden valmistamista ja haalimista) näytelmän sammon ryöstöstä, näytelmäteksti nelosten äidinkielen kirjasta. Muutenkin meillä oli yhdessä kivaa, eräs pojista totesi, että olisipa aina koulussa tällaista.
Ohhoh, kuulostaa melkein siltä, että haikailen jo takaisin töihin! Höpsis, lomalla haluan ainakin nukkua riittävästi, tahtoo sanoa, että yritän mennä ajoissa petiin. Viime aikoina on ollut välillä huonoja öitä, mutta ihan hyvästä syystä. Tärkeitä asioita mietinnässä.
Eilen saavuttuamme pesin jo yhden koneellisen pyykkiä ja tänään toisen. Heräsin seitsemältä, joten olen ehtinyt muutakin. Olemme käyneet kahteenkin otteeseen roskakävelyllä, tosin laihoin tuloksin - mikä tietysti on hieno juttu ja kunniaksi paikkakunnalle. Aamun kävelyllä poikkesimme lopuksi kirjastoon. Keräsin Millania varten sekä poistolehtiä että muutamia lainakirjoja. Toinen kävely ruuan jälkeen kauppaan, jotta sain munia leivontaan: ensin gluteeniton kesäkurpitsakakku Millanille (hänelle on nyttemmin tullut lisää ruoka-ainerajoituksia, joutui jättämään vehnän ja varoo ohraakin ihon kutinan takia, suomalaisista viljalajeista ruista hän ei ole voinut syödä vuosiin). Sitten kun se oli uunissa turvassa, tein nisutaikinan nousemaan ja sitten omenapiirakkapohjan. Sänkyvaatteet olimme vieneet jo aamulla pakkaseen tuulettumaan, mutta kannoin myös kasan mattoja pihalle. Kun mies oli paasannut pölyt petarista ja kantanut sänkyvaatteet takaisin lämpenemään, hän hakkasi vielä matot. Leivottuani ja lakaistuani toin illan hämärässä raikkaat matot lattiaan ja hain myös kuivahtaneet pyykit sisälle tuomaan lisää raikkautta.
Huomenna toivon pääseväni jumikseen. Sitten pitäisi soittaa Millanin äidille ja sopia treffit leikkimökkiin. Hänellä on siellä lankoja, joita hän haluaisi antaa minulle ja joita minä mielelläni otan vastaan. Maanantaina olemme lähdössä miehen ja Millanin kanssa lähikaupunkiin asioimaan. Samalla kuskaamme taas hänelle vesilastin, ne kirjastotuomiset ja kakun.
Mutta nyt olisi se aika, jolloin voisin mennä hyvissä ajoin nukkumaan.

Edit. Sen verran piti palata täsmentämään tekstiä, että tsekkasin ennen kirjoittamista viimevuotisista t MAALISKUUN alun tekstit. Tälle päivämäärällä ei ihan joka vuosi postauksia tule tehtyäkään. Hyvää karkauspäivän loppua!

Kellarinsiivoussoppaa

Ei ehkä KUULOSTA houkuttelevalta saati herkulliselta, mutta tänä viikonloppuna syömme miehen kanssa Kanttorilassa kellarinsiivoussoppaa. Siivosin minä sinne pakastinta ja kuiva-ainekaappiakin. Borssikeittoa siitä oli tarkoitus tulla ja niin tulikin. Idea lähti siitä, kun arkiasuntomme jääkaapissa oli päiväyksensä ohittanut kermaviili. Muistin, että pakastimessa on joulun jäljiltä juurestenkeittolientä, jonka olin suunnitellut käyttäväni johonkin keittoon. Nyt oli sen aika. Pakkasin liemipullot mukaamme pakastimesta, samoin vähän persiljaa, kesäkurpitsaa, härkäpapuja ja tomaattimurskaa. Kellarista siivosin keittoon loput nahistuneet palsternakat, mukulasellerin ja pahiten pehmenneet punajuuret. Kuiva-ainekaapista soijasuikaleita. Sellainen pikkufiba sattui, että yksi niistä neljästä juureskeitinliemipulloista ei sitten ollutkaan sellainen, vaan siinä oli desin verran omenahöyrymehua, jota tuli sivutuotteena, kun taannoin olin siivonnut talviomenoita kellarista mehumaijaan sosetta tehdäkseni. Omenamehu antoi kuitenkin ihan mukavaa potkua borssiin. Onneksi mehussa ei ollut sokeria. En kuitenkaan ajatellut mainita asiasta miehelleni.
Siitä onkin hurahtanut taas pitkä tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut blogiin. Yhden kerran jo aloitin ja sain aikaan otsikon...
Sen verran  viimeisimpiä kuulumisia Kanttorilaan liittyen, että päättyvällä viikolla aloitin ensimmäiset esikasvatukset: keijunmekko, munakoiso, chili, paprika ja ohraa Millanin kissoille. Viritin taimihyllykön työhuoneen ikkunan eteen ja mies löysi ajastimen lamppua varten. Tästä se lähtee. Niin, Millanin kanssa on tekeillä taas myös siementilaus.

Mihin syksy hupeni?

Muutama päivä jäljellä syyslukukautta. Mihin se meni? Viimeksi kirjoittaessani olen muistellut kesää, ja tarkoituksena oli myös kirjata muistiin jotain ensi kesää varten, mutta se taisi jäädä tekemättä. Melkein joka viikonloppu olemme käyneet Kanttorilassa, isänpäiväviikonloppu oli poikkeus. Mutta kesän jälkeenkin siellä on riittänyt muutakin tekemistä kuin blogin kirjoittelu, siitäkin huolimatta, että tänä syksynä helpotimme omenaurakkaa viemällä toistasataa kiloa punakanelia mehustamolle. Miehellä on riihessä pitkällinen autoprojekti (taas tai yhä). Minä taas en hirveitä ehdi lyhyen viikonlopun aikana, mutta viime aikoina olen vähitellen rustannut paikkoja kuntoon joulunviettoa ja jouluvieraita varten. Viime viikonloppunakin saimme paljon aikaan, vaikkei kaikki mennytkään suunnitelmien mukaan. Siitä ajattelin kirjoittaa erillisen stoorin.

Lisää kuvamuistoja loppukesästä 2019

Iso, sisältä vihertävä tomaatti oli herkullisen makea pihvitomaattilajike, jonka siemeniä Millan oli tilannut Eestistä. Itselläni on vuosia ollut pelkästään Moneymaker-lajikkeen siemeniä, mutta Millanilta olen saanut joka kesäksi myös jotain muita lajikkeita.

Millanilta on myös tuon alimmaisen kuvan ihana lila gladiolus, jonka mukuloita häneltä sain keväällä. Samassa maljakossa helminukkajäkkärää ja silkkikukkaa, joka myös kesti pitkälle syksyyn.