Krookukset ❤️

Yalta vasta availee nuppuaan kolmiopenkissä.

Kanttorilassa on runsaasti Millanin istuttamia krookuksia, kuten yllä olevat omenapuiden luona kukkivat ja tuo krookuspöheikkö pari kuvaa ylempänä. Mutta viime syksynä viimein minäkin ostin ja istutin 95 krookuksen mukulaa/sipulia. Tosin en ihan kaikille silloin keksinyt paikkaa Kanttorilan kulmilla, vaan istutin muutaman työmaakopin pihaankin. Mutta ensi syksynä voisin hankkia vielä vähän lisää ja istutella nurmikkoon ja ikkunan alle niihin paikkoihin, jotka ensimmäisenä vapautuvat lumen alta. 

Ostin myös ns. kasvitieteellisiä krookuksia. 

Humauttipa huhtikuu viimein

 Melkein osasi - lämpöaallon jälkeen - odottaakin, että lumi on huvennut vähiin Kanttorilassa viikon aikana. Mutta silti yllätyin, kun sekä kasvimaa että kaikki perennapenkit olivat jo esillä. Siitäpä tietenkin ensimmäiselle puutarhakierrokselle jo ennen kuin vaatteitakaan ehdin vaihtaa.

Suurin osa syksyllä ostamistani ja istuttamistani krookuksissa oli vähintään nupullaan. Olikin hyvä hajasijoittaa niitä eri puolille, varjoisempiin ja aurinkoisempiin penkkeihin. Siten kukinta-aika venyy pidemmälle ajalle ja pörriäisille riittää niistä evästä kauemmin.

Nyt pitäisi kaivaa puutarhakansio esiin ja toivoa, että sieltä löytyy muistiinpanoja syksyn istutuksista ja kylvöistä. Koska olen uusinut taas yhden penkin, niin en voisi mitenkään muistaa, mitä missäkin on, ellen tsekkaa "penkkikartasta". Mutta olenko tehnyt kattavat muistiinpanot, se on saappanähärä.

Otin äsken kuvia vain valkoisista kukista, jotka suorastaan hohtivat pilvisenhämärässä illassa. Krookuksethan eivät ole enää tähän aikaan päivästä auki. 

Eilen ja tänään olen tehnyt "lumitöitä". Mies huolehti lumenluonnista koko talven, nyt minä puolestani lippasin lunta jäljellä olevista kasoista sadevesitynnyreihin. Olen ottanut vaarin menneistä kuivista keväistä ja yritän nyt erilaisia temppuja kuivuuden varalle. Täysinäiset astiat peittelin sitten kansilla tai verkoilla, etteivät vähäiset ötökät hukkuisi sulaveteen. Niitä varten jätin vähän lunta myös matalampaan astiaan. 

Paljon muuta en sitten ole tehnytkään (no eilen pyykkäsin villavaatteita ja tänään korjasin miehen takin kyläreissun jälkeen), aivan liikaa olen hussannut aikaa netissä. Osittain kyllä ihan oikeilla asioilla, kuten etsiessäni sopivaa laivakyytiä mahdollista Norjan matkaa varten. Olisi ihana päästä tapaamaan ystäviä kahden koronakesän aiheuttaman tauon jälkeen. 

No sen verran tuuskasin mullan kanssa, että ruukutin kellarissa talvettuneet ruostekukat ja istutin pari pistokasta (vaaleanpunainen pelargoni ja tuoksupelargoni). Ehkä tässä illan päälle ehtisi vielä ruukuttaa daliat ja onnenapilatkin. 

EDIT. En sitten löytänytkään mitään piirtämiäni karttoja, koska en ollut tainnut piirtää... Mutta onneksi olin kirjoittanut selonteon blogiin.

Pääsiäisen kirkas aamu koitti

 Kylläpä pihalla alkoi nopeasti lumi huveta. Eilen oli vähän esillä rönsytiarellan lehtiä, nyt samasta perennapenkistä oli paljastunut pari metriä lisää. Tänä aamuna oli jo myös ensimmäiset krookukset auki. Sietää ollakin, sillä perhoset jo myös lekuttelevat ympäriinsä ja jotain särvintä niidenkin pitäisi löytää. 

Nämä krookukset ovat keittiön kuistin juurella, mutta bongasin lisää postilaatikkoreittini varrella, vaikka siellä on vielä enimmäkseen täysi hanki. 

Kävimme pääsiäismessussa. Siellä oli kaikki muuten ihanaa ja upeaa, mutta sekin messu sitten aloitettiin ja lopetettiin sillä pääsiäisvirrellä, joka kuuluu inhokkeihini. (Voin minä sen paljastaakin, v. 84, joka monelle muulle lienee pääsiäisaamun "must".) Samoin kuin adventti- ja jouluvirsistä, myös hiljaisen viikon ja pääsiäisajan virsistä usein pitäydytään vain niihin vanhoihin tuttuihin. Ehkä se jopa on kirkkovieraiden enemmistön toive, vaan ei minun. 

Millan kysyi minulta perjantaina, olenko jo jotain pihalla päässyt tekemään. No nyt sain tehtyä yhden homman. Tosin tarvitsin vähän miehenkin apua ja sitten homma jäi vielä kesken. Mutta uuden kärhöportin urakka on kuitenkin hyvällä alulla. Tähän asti alppikärhö on kärhinyt pitkin rakkinetta, jonka alkuvuosina väsäsimme vanhan puutarhakeinun päädyistä, kupariputken pätkästä ja rimoista (=R.U.MA.) Se alkoi olla jo varsin hutera yhä suuremmaksi kasvavan kärhön painon alla ja viime talvenakin se kenotti vinksallaan. Liian matalakin se on, kun kumartamatta ei portista ole päässyt edes tällainen matala taakales. Päässäni oli kehkeytynyt ajatus tehdä uusi korkeampi portti kahdesta vanhasta joustinpatjasta. Nyt sitten aloin purkaa vanhaa porttia. Miestä ja rälläkkää tarvittiin yhden keinuputken katkaisemiseen, että sain pujoteltua kärhön kokonaisena päädystä irti. Uuden portin pystytyksen verran urakka jäi kesken. Odotellaan, että lumi ja routa sulaa. Toinen portin puolikas minulla oli valmiiksi kankaista riisuttuna, nyt revin toisestakin patjasta päälliset pois. Kunhan rautakanki pystyy maahan, hommaan  (pyydän mieheltä) jotkin putket/kepit, joiden varaan patjat voi pystyttää. Vielä on keksimättä myös, miten portin yläosa toteutetaan. Siihenkin tarvinnen miehen apua. 

Tänään tulee kahdeksan vuotta isän kuolemasta. 

Toisen päivän iltana

 Ajelimme pääsiäislomalle kiirastorstaina ehtien sopivasti perillä iltakirkkoon. Kiirastorstai on saanut minulle (ja muille sisaruksillemme) lisämerkityksen kahdeksan vuotta sitten. Isä kuoli kiirastorstai-iltana 17.4. 2014. Nyt sitten muistelemme isän kuolinpäivää vuosittain kahteen otteeseen, sekä kiirastorstaina että 17.4. Samaan tapaan kuin mieheni kanssa juhlimme hääpäivää sekä 17.5. että helluntaina. 

Mies jaksoi lähteä kanssani kirkkoon myös pitkäperjantain aamuna, vaikka edellisen päivän aamulenkin jäljiltä oli kuulemma lihakset vielä jumissa. Nyt kun urut eivät soineet, kuulin paremmin, että kyllä kirkossa muutkin laulavat kuin kanttori ja minä. 

Kävimme Millanin luona ja poikkesimme matkalla tervehtimässä hänen leskiäitiään, joka on tehnyt konkreettista surutyötä lajitellessaan miesvainajansa vaatteita ym. henkilökohtaista jäämistöä. 

Tänään olen pessyt koneellisen pyykkiä ja ehdin saada ne kuivana sisälle ennen kuin täällä alkavat kokot savuta. Muutamia virpojia on käynyt. Saimme näin virvoitusta kahden välivuoden edestäkin, kun viime sunnuntaina meidät virvottiin pohjoisen kodissakin kahteen kertaan.

Kevät on edennyt hitaammin kuin monena aikaisempana Kanttorilan vuotenamme (kesällä alkaa kymmenes Kanttorilan vuosi). Tänään tyhjäsin kasvimaalle tuhkat tonkasta, johon ne on talven aikana kerätty. Aamupäivällä oli vielä täysi hankikanto. Parista perennapenkistä pilkistää jokin nurkka jo paljaana. Alkavalle viikolle lupailtiin lämpenevää, ties kuinka vähiin lumi ehtii huveta ensi viikonloppuun mennessä. Paljoa ei puutarhassa ole vielä tekemistä eikä näkemistä, mutta sen ehdin huomata, että viime kesänä istuttamassani lehmuksen taimessa on yhä jäljellä vihreät lehdet.

Millanin taloasiat mietityttävät. Nykyisessä kodissaan hän kärsii sekä öljylämmittimen aiheuttamista sähköoireista että home- ja sisäilmaongelmista.  Hän on mennyt entistä huonompaan kuntoon ja on nyt ahdistunut suunnittelemaan terveemmän kodin hankkimista. 

Ilonpilkahduksia huolen ja surun keskellä

Viime aikoina sieltä täältä lähipiiristä on kuulunut ikäviä uutisia, niin viestejä sairauksista kuin kuolinsanomiakin. Millanin isä kuoli toissaviikolla. Kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta nopeasti.

Oman surunsa ja kaikkien sairauksiensa keskellä Millan jaksoi lohduttaa ja rohkaista minua, kun eilen kerroin mieltäni painaneesta koulumurheesta. On suorastaan käsittämätöntä, miten hän jälleen kerran muutamassa hetkessä pystyi palauttamaan iloni ja toimintakykyni, sillä olin ollut kuin lamaantunut monta päivää enkä ollut oikein osannut iloita niistä monista erilaisista ilonaiheista, joita pitkin viikkoa kuitenkin oli ollut (esimerkiksi veljen hyvä ennuste sairaudessaan).

Kun sitten lähdimme Millanin luota, sain taas yhden ilonaiheen; parvi pulmusia pyrähti ajotieltä lentoon. Siitä on yli kymmenen vuotta, kun edellisen - ja ensimmäsen - kerran näin pulmusia. Minä otin valkoisten lintujen lehahduksen Taivaan Isän muistutuksena siitä, että hän on Pojassa puhdistanut meidät kaikesta vääryydestä.

Tänään löytyi kellarista yksi ilonaihe, kun huomasin siellä talvettumassa olleessa syyssyrikässä versoamista. Kannoin sen samantien valoon, annoin vettä ja tuoretta multaa. Viime kesänä syyssyrikkä ei ehtinyt kukkia, kun olin jättänyt sen talveksi niille sijoilleen puutarhaan.

Viikko sitten huomasin samanlaisen ilonaiheen 'Iron cross' -onnenapilassa. Kevään hurmaa.

Iso syy kiitokseen ja iloon on myös se, että mies on saanut yksin tehtyä keittiöremontin melkein valmiiksi. Pystyimme jo palauttamaan sähkölevy Millanille, kun hella on takaisin kytkettynä. Vielä ennen Kanttorilaan lähtöä perjantaina mies sai myös jääkaapin takaisin keittiöön.

Ja tämänpäiväinen iso ilonaihe on se, että parin tunnin kuluttua meillä on mahdollisuus tavata eräs vanha ystävä Eestin ystävyysseurakunnasta.

Ehkä olisi ihan aiheellista ottaa tavaksi kirjata johonkin vihkoon päivittäisiä kiitos- ja ilonaiheita, ettei yksittäinen harmi kasva mielessä suhteettoman suureksi ja lamaannuttavaksi mustaksi möykyksi.