Kirkosta kaukalolle

Tänään ehdimme kävellen kirkkoon, Kynttilänpäivä oli iloinen yllätys, en ollut perehtynyt etukäteen kalenteriin. Hokasin vasta, kun kanttori aloitti alkuvirren 48, yhden lempivirsistäni.

Kirkosta palatessa piti tehdä mukka läheisellä jääkiekkokaukalolla, vaikka kotiinkin oli kiirus maa-artisokkapottumuusin tekoon. Halusin tsekata, olisiko jäätä eilisen suojasään ja vesisateen jäljiltä. Meillä kun pitäisi huomenna olla kaikkien koulujen yhteinen luistelutapahtuma tässä keskustan kentällä, ja kun meidän koulun valo-oppilaat tuodaan aamulla suoraan kentälle eikä kouluun, niin ehdin jo aamulla murehtia, mikä olisi varasuunnitelmani, jos tapahtuma ei onnistuisikaan. Koululle emme enää taitaisi päästä. Mietin, millaista "kotikoulua" pystyisin Kanttorilassa pitämään seitsemälletoista pirpanalle ja jässikälle, mitä heille laitettaisiin ruuaksi... Mutta onneksi kaukalon jää näytti siedettävältä, kiitos väliaikaisen käyttökiellon. Viereisellä kentällä näkyi ikävä kyllä yhdet autonrenkaiden jäljet, kun joku älykääpiö oli käynyt pyörähtämässä. Kiukuspäissäni ehdin jo ääneen ajatella, että jos mulla olisi valta päättää, niin ajokortin saisi vasta parikymppisenä.

Hätävarasuunnitelmaani ei siis tarvittane, mutta se herätti kuitenkin ajatuksen, josko jossain vaiheessa toisin oppilaani tänne meille kylään.

Äääh... pitäisi miettiä sitä lehtijuttuakin - kunhan nyt ensin saisin paperille tiistain vanhempainillan asiat. Jääköön tämä siis tammikuun viimeiseksi bloggaukseksi ja sen viimeiseksi riviksi.

Kirjallisia tehtäviä ja kevätunelmia

Minä en ole vieläkään oppinut sanomaan "ei", enkä ainakaan silloin, jos toinen vielä yllyttää... Nimittäin: minua pyydettiin koulunkäynninohjaajien koulutus- ja virkistyspäiville luennoimaan/ kertomaan maahanmuuttajalasten opettamisesta (4 x 45 min sessiot!), varsin lyhyellä harkinta-ajalla. Pyysin saada vastausaikaa siihen asti, että olen varmistanut työnantajalta, voinko olla yhtenä päivänä töistä poissa tällaisen tehtävän takia. Sivistysjohtaja vastasi: "Tottakai sinä menet, kun pyydetään!" Ai, mistä hän mahtoi sen tietää, emmehän me olleet tunteneet kuin vasta toista kuukautta.
No niin, koulutuspäivä lähestyy. Täti olisi sanonut mulle, että "kupistas löydät". Eikä tässä vielä kaikki, ostosteeveetä lainatakseni: menin sitten lupaamaan vielä lehtikirjoituksen ammattiyhdistyksemme piiirn julkaisuun. Senkin deadline lähestyy.

No, kuten Millan totesi, parempi tässä vaiheessa talvea rustata tuollaisia, kun vielä ei ihan hirveästi ole kylvö- saati muita keväthommia. Unissani olin kyllä jo keväässä. Sain Millanilta tutkittavakseni (ja yhteistilausta tehdäksemme) erään siementilausjulkaisun, jonka tarkkaan selasinkin. Se taisi tulla uniini, kuten sekin, että ennustettiin sään lauhtumista. Unessani lumi oli kokonaan sulanut ja ruoho oli aivan ihreää. Tienvieressä helmihyasintti-istutukset olivat kasvaneet polvenkorkuisiksi(!) ja kukkivat täyttä päätä, samoin narsissit. Suunnittelin poimivani siitä koululle maljakkoon, samalla miettien, mitäs me nyt teemme koko valo-oppilasrevohkan kanssa koulun pihalla aikamme kuluksi.
Vaan ei sentään ollut lumi sulanut, lisääkin oli yöllä satanut. Koulun jääkin oli avan kelvollisessa kunnossa meillle. Olin itse ekaa kertaa luistimilla taas horviin. Viime talvena vuorotteluvapaalla en todellakaan luistellut, eikä edellistalvenakaan monta kertaa oppilaiden kanssa ehditty, kun talvi oli mitä oli.

Talitintti ikkunalla

Ei ollut ensimmäinen eikä edes toinen kerta, kun talitiainen kävi minulle ilmoittamassa, että safka on loppu. On ne ihme fiksuja otuksia, ainakin täällä Kanttorilan kulmilla. Onkohan Millan ne opettanut?. Jos ruokintalaite on tyhjä, niin "puhemies" lennähtää keittiön ikkunalle ja kurkistelee sisään. Ilmeisesti käy kurkkimassa, eikö ketään ole kotona, kun palvelu ei pelaa...

Käyvätkö linnut teidän ikkunalla ruokaa pyytämässä?

Gadget ja itken

Varmaan vuoden tauon jälkeen kokeilin kurillani klikata "lisää lukijat-gadget" ja kappas vain, nyt se yllättäin onnistuikin Ei sanonut kone enää, että  "oops". Saapasnyt havaata ilmaantuuko blogille lisäkseni muita lukijoita.

Mies käväisi eilen illan päätteeksi ostamassa auton bussi- ja junamatkan päästä. Hän palasi kotiin ennen yhtätoista. Aamulla hän lähti sitten tapaamaan Norjan ystäviä ja viemään terveisiäni. Hän soitti äsken reissulta, oli tulossa jo kotia päin hyvästeltyään ystävämme, jotka lähtivät ajelemaan kohti Turun satamaa. Minua alkoi puhelimessa itkettää. Joka kerta Norjasta lähtiessämme olen itkenyt eron haikeutta. Niin nytkin, vaikken (tai sitten 'koska') ollut hyvästelemässä. Jos olisin ollut mieheni mukana, olisin itkenyt silti.

Nyt täytynee ruveta sytyttämään tulta takkaan. Pakkanen on täälläkin taas kiristynyt.

Värejä

Aikaisemmissa blogeissani olen välillä julkaissut kuvia käsitöistä, joita aikaisemmin jostain syystä ehdinkin tehdä enemmän. Toki talvisaikaan teen edelleen, etenkin telkkarin ääressä. Ettei menisi sekin aika aivan "omasta erestänsä". Sen voi ilmaista toisinkin, mutta sitä sanontaa en viitsi julkisesti käyttää.
Viime talvena neuloin useamman sukkaparin, tyttärelle ja itselleni. Tänä syksynä ja talvena olen palannut virkkaamaan. Siihen minut innosti Millanin äiti, joka asuu tällä samalla paikkakunnalla. Hän antoi minulle afrikkalaisen kukan virkkausohjeen ja roppakaupalla erivärisiä lankoja sekä näytti vielä paria peitettä, jotka hänellä on tekeillä kyseisin kukin.

Minä en vielä tiedä, mitä tästä tulee, mutta tyttärelle tätä ajattelin, joko torkkupeitoksi, päiväpeitoksi tai istuinsuojaksi. Taustaväriksi valitsin ruskean, tyttären lempivärin.

Melkein yhtä terapeuttista kuin pitsinnyplöö, leikitellä väreillä.

Toinen kahdesta

Ankara haku on päällä, mutta autoa ei meillä vieläkään ole. Ei vaikka huomenissa pitäisi päästä rookaamaan Norjan ystävät, jotka tulevat käymään Suomessa firman asioilla tuolla parin tunnin ajomatkan päässä :(  Näyttää pahasti siltä, että tavataan vasta kesällä, Norjassa.
Mutta nettiyhteys meillä nyt sitten kumminkin taas on. Jääräpäinen mieheni hankki meille oikeutta, sai tahtonsa läpi ja s-lahden antamaan meille jo maksetun kympin edestä nettiaikaa kuukaudeksi. Niinpä olenkin sitten viipyillyt netissä tiiviimmin kuin aikoihin. No, enimmäkseen kuitenkin työ- ja muita velvollisuuksia.
Olen vielä järjestäytymiskokoukseen asti sihteeri, ja niitä hommia olen koettanut edistää. Saimme sovittua vuosikokousajan ja paikan ja minä ehdin saada kutsun lehteen. Korjailin aikaisemmin kirjoittamiani kokousasiakirjoja, jotka sitten lähetin sähköpostitse johtokunnalle, tulostelin kokousmuistioita, jotka lähetän paperipostina rahastonhoitajalle, yhdessä jäsenluettelon ja muistitikun kanssa, jolle talletin matskut tältä kymmeneltä vuodelta, jonka olen sihteerinä ollut. Sitten pitää vielä joskus pohjoisessa käydessä toimittaa vanhat kansiot ynnä muu yhdistyksen omaisuus jollekin johtokunnan jäsenistä, niin sitten saan heittää huolen mielestäni.

Tänään on pakkasta taas yli oman tarpeen. Kymmentä astetta lauhemmalla olisimme kenties saattaneet lähteä pyöräilemään Millanin luo ja kaivamaan häntä esiin lumesta. "Lunta on kuin Etelänavalla, eikä auraajaa näy missään. Onneksi kaapissa on ruokaa kahdeksi viikoksi", lainatakseni Millanilta illalla tullutta tekstiviestiä.

Hyvä syy hiljaisuuteen

Terveisiä paikallisesta kirjastosta!
Meillä ollaan toistaiseksi ja edelleen netittä. Oli muka edullinen tarjous eräältä ässällä alkavalta firmalta, mutta ei siinä mitään säästä, jos maksaa nettiaikaa, jota ei sitten olekaan...
Mutta ei se mitään. Täällä miltei naapurissa olevassa kirjastossa on mukava päivittäin piipahtaa, samalla yleensä löytyy jotain lainattavaakin, tai on palautettavaa.
Mutta ei täällä (yleensä) viitsi vähäistä aikaa käyttää blogikirjoitteluun.  Kuten ei nytkään. Kirjasto suljetaan vartin kuluttua, enkä ole vielä ehtinyt käydä Pratchett-hyllyllä kerryttämässä iltalukemista.
 Sen verran kuulumisia, että sähköt ovat reistanneet, mutta Pelle Peloton sai kuin saikin homman taas toimimaan.
Netittäolon lisäksi olemme toistaiseksi myös autotta. Cool!

Kalenteri ajan hermolle

Uuden vuoden ensimmäinen jobi on siirtää syntymäpäivätiedot vanhasta seinäkalenterista uuteen. Outo juttu muuten, ettei lähisuvussa ole ainoallakaan synttäriä kesäkuussa. Sen sijaan maalis-, huhti-, elo- ja syyskuulle sattuu silmämääräisesti arvioituna varsinaiset synttärisumat. Pyöreitä vuosia ei tälle vuodelle satu, mutta lähivuosille kyllä. Toki mummu täyttää puolipyöreät 85 vuotta, mikä sekin on juhlan aihe.

Eilisilta Millanilla oli oikein mukava (ja herkullinen). Koska auto on seisonnassa ja koska pakkanen oli sopivasti lauhtunut, pyöräilimme kylänsyrjään kahdeksisen kilometriä. Pitkin matkaa saattoi nähdä järven takaa leimahtelevia ilotulituksia. Ne alkoivat melko tasan iltakuudelta.  Ja loppuivat puoliltaöin, kun olin jo kotisängyssä. Ovat säntillisiä täällä maalla.

Tänään voisin alkaa askarrella ensi jouluksi kortteja. Tai sitten voisin hoitaa vähemmän mukavat sihteerin velvollisuudet, vuosikertomukset sun muut esivalmistelut vuosikokousta varten. Ihan oikeasti, olen ollut kymmenkunta vuotta sihteerinä yhdistyksessä, jossa puheenjohtajan hommatkin on kasautunut sihteerille. Mutta nyt se loppuu, kunhan jaksan ja viitsin vielä tämän viimeisen kerran, nimimerkillä "Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä".

Alla kuva tämän vuoden joulutervehdyksistä. Olen ottanut tavaksi kuvata kortit muistoksi, nyt kun en enää jemmaa joulukortteja vuosikerroittain tyhjiin konvehtirasioihin, vaan näistäkin korteista valtaosan lähetän SLS:lle huutokaupattavaksi keräilijöille. Valokuvat ja käsintehdyt jäävät minulle.