Sadonkorjuu on jatkunut, mutta nyt tulee kylmä

Ehdinpäs tehdä toisenkin erän maustekurkkuja, vaikka avomaankurkut ovatkin tänä satokautena hidastelleet. Edellisvuotista kurkkua on kellarissa vielä yksi purkki ja jääkaapissa toinen vajaa, nyt kellarissa on myös uuden sadon maustekurkkua kaksi isohkoa purkkia ja kolme pientä, joista yhden vien piakkoin tuliaisiksi vävylle. Voi olla, ettei sen enempää saadakaan. Riippuu tulevista halloista/yöpakkasista. Peittelin kateharsolla niin kurkku penkin kuin kesäkurpitsatkin. Harsoni vain ovat jo kovin riekaleisia. En kuitenkaan halua enää ostaa uusia kateharsoja, mikromuoviksi kun taitavat vähitellen hajota.

Tänä kesänä kosteuden takia muumiotauti on taas jyllännyt ja vaivannut vähäisten omenoiden lisäksi myös luumuja ja (omppujen kanssa yhtä vähäisiä) kirsikoita. Eilen kuitenkin keräsin terveitä luumuja toista litraa, tänään kalttasin ne ja kokeilin pakastaa sokeriliemeen. Sovelsin luumuhillokeohjetta kirjasta "Kotipuutarhurin kasvisruoat". Meinaan käyttää oman pihan Sinikka-luumuja jouluna luumukiisseliin. Jos se tekee kauppansa, en enää jatkossa osta ulkomaisia kuivattuja luumuja siihen tarkoitukseen. 

Uusi kaappipakastin alkaa olla jo melkein täynnä. Valokkien (=hilla), mustikoiden ja mustaviinimarjojen lisäksi siellä on ainakin härkä-, pensas- ja Borlotto-papuja, tilliä, hernettä ja vähän tyrniä ja vadelmaa. 

Kellarissa on viime sadon omenasosetta useita purkkeja, ja voi olla, etten teekään uutta tänä syksynä. Jos saamme omenoita, ne varmaan menee syömäomenoina syksyn mittaan. 

Valkosipulit nostin pari viikkoa sitten, alkavat olla jo sopivasti kuivahtaneet. Niitäkin tuliaisiksi lapsille, kuin myös syöntikokoisia kesäkurpitsoita, jotka pelastin jo mahdollisesti ensi yön kylmiltä. 

Kysyin mieheltä, kauankohan olemme jo olleet omavaraisia tomaattien suhteen. Hän se meiltä kaupassa käy, eikä ole aikoihin ostanut tomaatteja eikä kurkkuja. Vieläkin niitä olisi kypsymässä, jos vain kylmä pysyy poissa kasvihuoneesta. En meinaa viedä sinne sähkölämmitintä (tiedätte kyllä miksen), mutta kynttilän tai pari aion öiksi viedä palamaan lyhtyihin.

Syksyn tuntu on toisaalta haikeaa, mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä. Kuinka siunattua on saada nauttia neljästä vuodenajasta!

Tytit ja muuta sadonkorjuuta

Kanttorilan ensimmäisinä vuosinamme hankimme yhden Tarmo- ja neljä Tytti-pensaan tainta, kun olin saanut päätettyä, mihin ne sopisivat. Paljon ne eivät ole vielä kasvaneet, mikä on aivan hyvä asia, ja tuotto on ollut vaihtelevaa. Ensimmäisen, muutaman marjan sadon jouduttua lintujen tms. marjavarkaiden suihin sato on pikkuhiljaa runsastunut, mutta viime kesän kuivuudesta ilmeisesti johtuen tyrnikään ei tuottanut juuri desilitraa enempää. Yhteensä siis neljästä Tytistä. 

Tänä kesänä näytti taas aivan toiselta. Keräsin marjat lopuistakin tyrnipensaista eilen, paras pensas tänä vuonna antoi puoli litraa, toiset kolme ehkä yhteensä saman verran.

Annoin tyttöpensaille nimet erottaakseni ne toisistaan. "Takimmainen oikeanpuolinen" on hankala nimi ja voi tarkoittaa katsomiskulmasta riippuen ainakin kahta eri pensasta. Niinpä tytöt ovat nyt nimeltään Tytti Matala, Tytti Pikkarainen, Tytti Vintturi ja Tytti Isola. Jos käyt niitä katsomassa, tunnistat kyllä, kuka (emi)kukin on. Toistaiseksi. Kasvavathan ne tuosta. Mutta Vintturi jäänee silti vinovartiseksi.

Mustaherukoita poimin oman puskan lisäksi Millanin takamarkilla. Se souvi on tältä satokaudelta ohi. Vadelmia vielä lienee kypsynyt, pitäisikin tästä lähteä niitä haeskelemaan - ellei eilisiltainen sade ehtinyt niitä varistella. Valkosipulit on nostettu ja Borlotto-pavut keitetty pakkaseen, ja eka erä pensaspapua, mutta pian pitänee kerätä myös härkäpavut. 

Myös metsän satoa olemme käyneet koluamassa useammin kuin moneen vuoteen, sekin hyvä tästä vuorotteluvapaastani. Viimeksi lauantaina kävimme uudestaan kantarellipaikalla, mukana sienikorin lisäksi marjasangot ja -poimurit. Ja niin mukavasti meni retkemme, alun marmatuksista huolimatta, että löysimme myös toisen kantarellipaikan sekä vaaleita orakkaita. Ja mustikoitakin yhä löytyi toisten jäljiltä reilu viisi litraa. Litran verran poimin Millanille tuliaisiksi, kun menimme metsästä päin hänen kahvipöytäänsä.

Kahvista puheen ollen, se oli yksi alkumarmatuksen syy. Kahvitermoksemme korkki oli taas jäänyt auki ja alkoi vuotaa kumossa olevaan reppuun auton takapenkillä. Mies hoksasi onneksi hajusta ja ehdin nostaa repun pystyyn ja pelastaa puoli pulloa retkievästä. Mies yleensäkin valittaa metsäretkelle mennessä esimerkiksi, että ei  sieltä mitään kuitenkaan löydy, ja nyt on jo pari kertaa käynyt niin, että hän valittaa mukaan otetun nesteen vähyyttä. Minulla oli kahden desin vesipullo, jonka hänelle lupasin, mutta ei sellainen kuulemma riitä. Kyllä ne valitukset taas metsässä loppuivat, viimeistään siinä vaiheessa, kun mies bongasi vaaleaorakasesiintymän. Nyt on vakaa aikomus hankkia uusi termospullo, jos löytyisi sellainen, missä on idioottivarma kierrekorkki, ilman napsuttelumekanismeja. Evästä oli lopulta kuitenkin riittävästi, ja kahviakin jäi vielä Millanin kahvipöytään asti.

Vaaleat orakkaat menivät perunaan soosihin, mutta keltavahverot paloittelin eilen kuivuriin. Mikä ihana tuoksu ❤️

Perennapenkkiprojekti valmis

 

Älkää antako kauniin punatähkän hämätä, täältä tulee taas tekstiä lähinnä omiksi tarpeiksi, jotta muistan ensi suvenakin, mitä pitäisi penkistä nousta - ja mitä ei. 

Kutinat vähältä unohtuivat (hetkeksi), kun pääsin työn alkuun lintualtaan projektin kanssa. Lintualtaan ympärillä olevassa perennapenkissä - oletettu - lapinnauhus on sinnitellyt hengissä mutta kukkimatta. Myös keltamaksaruoho alkoi peittyä sammaleeseen ja menettää vehreyttään. Kaiken kaikkiaan kituvaa kasvua muillakin lajeilla kuivassa maapohjassa. Mietin uusimista jo viime kesänä, mutta silloin kuivuus ja sittemmin töiden alkaminen tulivat esteeksi. Nyt ei ole kumpaakaan riesaa... 

Rakentelin kattotiilistä reunusta, jotta saisin enemmän multaa pysymään penkin takaosassa. Nauhus sai palata melkein samalle kohtaa, vähän vain syvempään, syyslannoitteella höystettyyn, multaan. 

Keltamaksaruohoa istuttelin penkin ulkopuolelle ja tuohon lintualtaan pohjalle, johon sitä oli jo itsestään alkanut  kasvaa. Altaan pohja vuotaa, joten laitoin siihen tänä kesänä kuhmuraisen paistinpannun vesialtaaksi, sen ympärille saa maksaruoho levitä. Mehitähtiä istutin harvakseltaan "rinteeseen" altaan oikealle puolelle. Niitä oli aikaisemmin nauhuksen takana. Mehitähdistä vasemmalle istutin kangasajuruohoa, mutta laitoin tuon tiilenpalan hieman rajoittamaan, ettei se heti leviäisi mehitähtien päälle. Kangasajuruohosta edelleen myötäpäivään kiertäen piilotin takaisin joukon krookuksen sipuleita. Olivat kesän tai kevään aikana lisääntyneet, jätin osan tähteelle, jos vaikka sisko tarvitsi. Krookuksista seuraavana ja osittain niiden kanssa lomittain on jotain matalaa kurjenpolvea. Altaan ja tiilireunuksen laidassa on rentoakankaalta, jota jo Millan aikanaan tuohon penkkiin istutti. Vasemmassa kulmassa olevan nauhuksen eteen istutin jonkin siementaimen perhospenkistä. Oletin ensin sen olevan sinipallo-ohdakkeen, mutta voi olla myös vaikka lohenpunaisen idänunikon siementaimi. Keskelle taakse istutin lopulta iltahelokit, jotka ovat koko kesän odottaneet paikalleen pääsyä. En ollut keksinyt niille paikkaa, enkä tuohonkaan niitä ollut suunnitellut, mutta kun kerta tilaa nyt oli. Viimeiseen nurkkaan siirsin kuunliljan ja sen eteen "rinteen" yläreunaan pienet sininatatupsut siinä toivossa, että ne kasvettuaan pidättävät vähän valuvesiä jäämään kuunliljan juurelle. 

Siinä vielä kuva mehitähtien ja kuunliljan puolelta. Sininataa tuskin erottaa. Tässä kuvassa näkyy kuunliljasta ylävasemmalle myös kaksi hentoa liljan vartta, jotka meinasin jo unohtaa. Keltaiset liljat eivät nekään ole hetkeen jaksaneet kukkia tuossa penkissä, kokeeksi laitoin pari sipulia takaisin. Muut istutin purkkiin odottamaan uutta paikkaa. 

Minä myös odottelen sitä, että perennat tässäkin penkissä aikanaan tuuheutuvat ja täyttävät maan. Odotellessa voisi käydä käsiksi seuraavaan heinittyneeseen penkkiin. Kunhan tuo uusi sadekuuro hellittää. 

(Olisi voinut tuota otsikkoa vielä fiksata, että yksi tai eräs projekti valmis...) 

Edit. Eikä se eräskään ole vielä täysin valmis. Muistin, että unohdin aikoneeni laittaa penkkiin myös lilaa iiristä (helluntaililja?) ja jotain keltakukkaista laukkaa, jonka sipulit ovat odottaneet mansikkamaan pielessä siitä asti, kun siellä aloitin pemmastusta.

Edit. 2. Niin ja sitten myöhemmin syksyllä pitäisi muistaa haudata perunanarsissi, eli nätimmin sanottuna bridal crown -narsissin sipulit/mukulat(?) samaiseen penkkiin lapinnauhuksen eteen. Laitoin siihen tyhjän pytyn merkiksi, josko paremmin muistaisin. 

Laiskotellen

Hiljaiselo blogilla kuvastaa osuvasti omaa eloani. Oikeastaan sen jälkeen, kun käteeni tuli allerginen reaktio heinäkuun 20. päivän tienoilla en ole oikein mitään projekteja saanut aloitettua.

Toki tässä on ollut mökkireissu ja tyttären häät, sekä marjastusaika kiihkeimmillään (mökkireissun lisäksi kolme mustikkaretkeä, lisäksi puutarhasta vadelmaa, mustaherukkaa ja loput saskatoonit). Mutta joinki en osaa olla tuntematta lievää syyllisyyttä pitkään jatkuneesta saamattomuudestani. Lukemiseenkin liittyy vanhastaan syyllisyyden tunnon häivähdys, mutta silti olen viimein tarttunut muuhunkin kirjaan kuin sänkylukemisena olevaan Raamattuun. Tarun Sormusten herrasta uudelleen lukeminen kesti viikon, siihen sain yllättäen inspiraation tyttären pitämästä maljapuheesta, jossa hän lainasi Bilbon syntymäpäiväpuhetta.

Tuohon ihottumaan asti pidin varsin säännöllistä puuhapäiväkirjaa, joka toimii myös tehtävälistana. Jos olisin joka päivä kirjannut joka risauksen, näkisin ehkä, että jotain pientä sentään lähes päivittäin olen saanut äntihin.

Tämä kesäkin on ollut jotenkin hidas. Olen kiitollinen, ettei minun tarvinnut palata kouluun, kun nyt vasta oikeastaan satokausikin on päässyt käyntiin. (Avomaankurkutkin ovat vasta pääsemässä kasvun alkuun, kun tähän aikaan viime vuonna taisi olla jo kaksikin kurkkuerää säilöttynä.) Puhumattakaan kaikesta, mikä olisi jäänyt näkemättä, jos pitäisi viikot olla työmaalla. Kuvan puulilja Frison tuoksuvien kukkien lisäksi olen saanut ihmetellä mm. perhosia ja niiden toukkia.

Tämä matarakiitäjän toukka yllätti minut eilen kaivautuessaan kasvimaahan. Myöhemmin oli jo tyystin piilossa, ei edes erottunut kaivautumiskohtaa, ja valmistautumassa koteloitumaan. Aiemmin tällä viikolla näin nahanluonnissa olleen pikkuiltayökkösen toukan, joka oli syönyt keltakurjenmiekkaa. 

Eilisen helteellä puuhasin pihalla liian vähissä vaatteissa (lue: suojautumatta) ja sain runsaasti osumia nokkosista ja ties mis ötököistä. Ja taas iho kutisee ja punoittaa niin käsissä kuin jaloissa. Viime yönä heräilin raapimiseeni. Tänään olisi muuten ollut mukava puuhasää - ja hetken ehdinkin jatkaa eilen alkamaan perennapenkin kohennusta - mutta sadekuurot ovat saaneet hakeutumaan katon alle. 

Mökki- ja häämatka

Palasimme muutaman päivän reissulta Kanttorilaan lauantaiyönä, tai oikeastaan aikaisin eilen aamulla. Neljältä pääsin petiin. Monia hienoja kokemuksia rikkaampana. 

Lähdimme tiistaina, miehen synttäripäivänä, ajamaan seitsemisensataa kilsaa pohjoiseen. Alkumatkasta poikettiin jättämään kullekin lapselle kesäkurpitsa Kanttorilan tuliaisena ja tyhjällä asunnolla käytiin jättämässä sinne Millanilta saatu astianpesukone.

Ehdimme Muonioon hyvissä ajoin ennen hämärää - no eihän sitä juuri Lapissa tullutkaan. Jätimme marjastuskamppeet autolle valmiiksi aamua varten, niin oli vähemmän kannettavaa mökille (n. 10-15 minuutin kävely, riippuen kantamuksista ja suunnasta, ylä- vai alamäkeen). Asetuimme taloksi (petattiin ja vietiin ruokatavarat kellariin) ja ihailimme maisemia.

Mies bongasi kuukkelin ja laittoi tuohon kuistin vieressä olevan korkean pölkyn päälle vähän lefsan palasia, joita kaksi kuukkelia kävi vuorotellen napsimassa. Aloin kutsua pölkkyä seidaksi 😁.

Pääsimme näkemään myös kuikan, joka sukelteli lähellä rantaa, mutta lähti kiihdyttämään lentoon ennen kuin sain kameran valmiiksi. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kuikkaa luonnossa.

Marjastuskin onnistui, kahtena päivänä poimimme yhteensä noin 11 kg hillaa eli valokkia. Sientäkin löytyi kahteen ateriaan, erityisesti haperoa, mutta myös muutama syömäkelpoinen voitatti. Ennen sateita saimme jonkin verran myös mustikoita, joista osan söimme ja loput veimme paluumatkalla perjantaina tuliaisiksi mummulle.

Paluumatkalla poikkesimme myös katsomaan, millä mallilla tyttären ja vävyn hääjuhlajärjestelyt olivat ja josko meistä olisi apua. Pihaan oli jo juhlateltta pystytetty ja se oli koristeltu sisältä upeasti keskiaikateemaan sopivasti viireillä, lyhdyillä, verhoilla ja seinävaatteilla. Sen verran saimme olla avuksi, että kävimme keräämässä sylillisen pietaryrttiä kukka-asetelmia varten.

Alakuvassa näkyy tätini kutomia seinävaatteita, mutta pääasiassa tytär oli ripustanut teltan seinille viirien, pöytäliinojen ja tuoliverhoilun väreihin sointuen sinisiä ja ruskeita yksivärisiä verhoja. 

Sitten asunnolle asentamaan astianpesukonetta (mies) ja siivoamaan kylppäriä (minä). Nukuimme ilmapatjalla ja lauantaina haimme esikoisen kyytiin ja sitten häihin, joita oli odotettu kaksi vuotta.

En ollut nähnyt morsiusparin hääpukuja, ja kun sitten näin heidät kirkon ovella, näky oli niin upea, että minulta pääsi itku. Molemmilla yllään vaaleanharmaata pellavaa, vihrein somistein. Tytär oli valinnut  virreksi ihanan 510, joka sopi yllättävän hyvin häihin. 

Varsinaisesta hääjuhlasta kerrottakoon  vain sen verran, että sekä menu että ohjelma noudattivat niin ikään morsiusparin harrastusten mukaisesti keskiaikateemaa. Ohjelmatirehtöörinä toimi trubaduuri, joka tosin ehti vaihtaa luutun kitaraan ennen kuin tajusin kuvata. 

Perjantain ja lauantain rankkasade-ennusteet toivat oman lisäjännityksensä häiden edelle, mutta kirkkoon mennessä jo taivas alkoi kirkastua, eikä hääjuhlan aikana satanut kuin muutamia ripsauksia. Kiitos Taivaan Isälle varjeluksesta (saimme pysyä terveinä ja päästä juhliin, eikä sadekaan tehnyt tuhoja) ja kiitos morsiusparille  juhlajärjestelyistä ❤️