Talkoisiin

Päätimme aikaistaa joulukorttiaskartelutalkoitamme Millanin kanssa. Maanantain sijaan urakoimme jo huomenna. Sitten päästään kortteja kirjoittelemaan vaikkapa adventin ratoksi. Kunhan huomenna valkenee, mies lähtee naapurikaupunkiin kaupoille ja vie minut Ruusurantaan kimpsuineni ja kampsuineni. Olen koettanut kollata ja valkata värkkejäni, jottei olisi niin kauheasti pemmastamista paikan päällä.

Vein tänään ensimmäisen erän joulutervehdyksiä punaisessa kuoressaan - vaikkakin jälleen lähetän ison osan sähköpostitse. Mutta toistakymmentä tervehdystä olisi tarkoitus vielä postittaa, ynnä muutama ulkomaille.

Paikkakunnalla on tänään sytytetty jouluvalot. Ties vaikka lähdemme vielä uudelleen kävelylle illan mittaan valoja ihmettelemään. Mutta sitä ennen perkaan vielä tilpöhöörijemmojani huomista varten.

Kehys

Kirjastosta lainaamassani farkkujen uusio- ja kierrätysideakirjassa oli useitakin erilaisia käyttötapoja farkkujen takataskuille, amppeleista kyltteihin ja näihin valokuvakehyksiin.

Valokuvien sijaan sujautin taskuihin kalenterikuvia, mahdollinen myyjäisostaja voi vaihtaa tilalle mieluisensa kuvat. Sain paikan myös parille nypläyspätkälle. Taskujen alustana on kassi, johon kokeilin greazy-tekniikkaa ja jota en myyjäisiin kelpuuta.

Kirjeitä

Kävin kahdeksan maissa pimeän turvin yöpaitasillani postilaatikolla ja löysin kirjeen Millanilta. Ryhdyin siihen heti vastaamaan. Vastauskirje on vielä kesken, joten en tänäänkään pitkästi tänne ehdi kirjoittaa. Meillä on suunnitelmissa pitää joulukorttiaskartelutalkoot Millanin kanssa pika puoliin. Ajattelin ehdottaa hänelle Oskarin päivää. Tänään onkin Kaisan nimipäivät - ja taitaa sitä kaljamaakin olla, vaikkei onneksi matkallani postilaatikolle.
Minulla on vielä yhtä sun toista ommeltavaa, neulottavaa ja mosaiikkiliimattavaa kesken ennen kuin pääsen aloittamaan joulusiivouksia. Mutta nypläystyynyn pakkasin jo suojapussiinsa. Nyplääminen on niin koukuttavaa hommaa, että mun piti nyt olla kovana ittelleni ja tehdä sille hetkeksi toppi, että joutaa muutakin.

Mies on tehnyt ruuan ja jälkiruuan, taidan mennä nauttimaan. Ja sitten jatkan kirjeen valmiiksi ennen kuin ryhdyn muuhun.

Pieruperjantai

Aamulla (= yhdeksän maissa) sängystä noustuani tunsin nenässäni tavallistakin vahvemmat pieruntuoksut. En onneksi kuitenkaan ehtinyt ääneen nimetä miestäni syylliseksi, kun jo hoksasin, että olimme yhtä syypäitä molemmat. Se oli se meidän eilinen hapankaalitekeleemme, joka oli alkanut osoittaa elonmerkkejä. Vielä toinen yö ylennöksillä uuninpankolla ja sitten siirrän sangon olohuoneesta haisemasta muualle.
Hajuun nähden on erikoista, että olen viihtynyt sisätiloissa koko armaan päivän. Kompostorilla pistäytyminen oli ainut ulkoiluni, kun postilaatikollekin prissasin miehen vuorostaan.
Olen takunnut saumurin kanssa. Lopulta ei auttanut kuin tehdä farkkutilkkukassi loppuun tavallisella ompelukoneella. Tähän tilkkutyöhön kokeilin greazy-tekniikkaa, joka oli hauskaa ja joutuisaa edelliseen tekniikkaan verrattuna. Mutta korostan sanaa "kokeilin" - en taida kehdata viedä tekelestä myyjäisiin. Omaan käyttöön kelpaa, ties vaikka jollekin lapsistakin.

Mutta mikä saumuria riaa, kun se katkaisee toisen alalangan koko ajan, niin että se putoaa silmästä? Aluksi kone toimi kelvollisesti, ompelin sillä muutama päivä sitten Millanille yhden uuden "sähkösuojahuivin" ja tänäänkin ehdin tehdä aika monta saumaa kunnes oikuttelu sitten taas alkoi. Samaa vaivaa on ollut ennenkin. Auttaisikohan huolto? Onko jokin langankireys pielessä? Taidan siirtää saumurin joululomalle.

Silppuhommia

Tiistaina saatiin käytyä Millanin ja mieheni kanssa hakemassa sänky kirppikseltä. Olin edellisenä päivänä sinne soittanut ja varmistanut, että kyseinen kaarevapäätyinen puusänky on vielä tallella. Olivatkin sitten nostaneet sen meitä varten jo lähtövalmiiksi. Muutenkin kirpparireissu onnistui, Millan löysi varavuoteeksi sopivan nojatuolin ja minä parit työfarkut. Käytiin samalla reissulla parissa kaupassakin ruokaostoksilla. Ja Millan sai tehtyä vielä viimeisiä joululahjaostoksiakin (!!!) - hänellä on fiksu tapa hoitaa tuollaiset asiat ajoissa, eikä siinä edes kauaa nokka tuhissut. Tosin eihän hän kovin kauaa olisi pystynyt kaupan loisteputkien alla viipymäänkään. Kun minäkin olin sentään aika väsynyt reissun jälkeen, niin voin vain kuvitella, miten uupunut Millan oli, kun kannettuamme sängyn peräkamariin ja nojatuolin olkkariin jätimme hänet omaan rauhaansa.

Eilen sitten aloitin vielä kahden uuden tilkkunallen tekemisen. Yhden valmiin vein diakonille, ja kuvittelinkin jo laittaneeni siitä tänne kuvan, mutten ollut tainnutkaan. Tässä siis kuva nallemallista, jonka kanssa nyt olen ikisoki (= uhallakin, ehdoin tahdoin) vääkästänyt.

Äsken satuin näkemään Tanskalaisen maajussin selittävän, miten hän omavaraistalouteen pyrkiessään uhraa paljon aikaa projekteilleen, mutta oikeastaan vain ja ainoastaan sitä aikaa, koska monessa projektissa hän käyttää kierrätys- ym. ilmaismateriaalia. Se vähän rohkaisi minuakin tänään jatkamaan  nalleprojektiani. Eilen sain leikattua palat kahteen nalleen ja ommeltua molemmille korvat ja kaikki muotolaskokset (pelkästään yhden nallen pään osiin tuli yhdeksän muotolaskosta, lisäksi 1-3 kaikkiin raajoihin ja vartaloon muutama). Kun tänä aamuna ompelin toisen nallen osat valmiiksi, tuskailin homman hitautta ja ihmettelin, miksi tuhraan aikaa tällaiseen. Mutta aikaa minulla nyt sattuu olemaan, ja kasakierrätysmateriaaleja... Jos joku nallen ostaa myyjäisissä, kenties nallen saaja ilahtuu, ja ainakin ne vähävaraiset, joille seurakunnan diakoniatyö lahjoittaa myyjäisvaroin jouluiloa.

Nuo nallet olivat se ensimmäinen tämänpäiväinen silpputyö. Se toinen olikin sitten paljon helpompaa, joutuisampaa ja maistuvampaakin, aikanaan. Hommaa joudutti, kun teimme miehen kanssa yhteistyötä. Minä leikkasin kaalisilppua, jota mies survoi sangossa. Karkeaa suolaa, porkkanasuikaleita ja vähän valkosipulia joukkoon, mehustunut survos painon alla sangossa uuninpankolle pariksi päivää. Ja kahden viikon päästä meillä pitäisi olla...
JEES, HAPANKAALTA.

Ruusua ja farkkua

Pidimme tänään Millanin kanssa sytykeruusutalkoot, päivännäön aikana saimme uusiokäytettyä kynttilänjämiä sekä munakennoja ja tehtyä 81 ruusua. Revimme ja taiteilimme ruusut sisällä, mutta talitouhut tehtiin pihamarkilla pienessä lumisateessa. En ottanut kuvaa aikaansaannoksistamme, koska jätin inhasti säteilevän kännykkäni autoon kyläreissun ajaksi.
Sen sijaan kuvasin Kanttorilassa lisää farkkutöitä, itselleni muistoksi ja malliksi ennen kuin vien nekin diakoniamyyjäisiin.

Tyyny on ensimmäinen varsinainen tilkkutyöni. Eikä ihme, etten ole ennen tehnyt. Vaativat aikaa ja tarkkuutta. No, tarkkuudesta tingin aika lailla. Millan tykästyi tuohon ja kysyi, voisinko tehdä hänelle samantyyppiset päälliset ruokapöydän tuoleihin, joita hänellä on kolme. Teen hänelle ne päälliset hieman kevennettyinä versioina, enkä aloita pikkuriikkisestä 7 cm:n neliöstä vaan vähän isommasta. Ja varmaankin vain yksi ruusublokki tyynyä kohti. Tuota varten löysin sisätyynyn paikalliselta kirppikseltä eurolla. Myös tuo kukkakangas on kierrätysmateriaalia.

Kirjastosta lainaamassani farkkutöihin perehdyttävässä kirjassa oli mm. yllä oleva nimikyltti-idea farkun takataskusta ja vyön "fankusta". Sinisellä nauhalla peitin virheeni... Olin ommellut wc-kirjaimet ensin taskun alareunaan ylösalaisin, vasta sitten muistin, että kyltti oli tarkoitus ripustaa tuolta alareunan terävästä nurkasta, eikä yläreunasta. Virhe ei mua kauheasti harmittanut, koska ekat kirjaimet aplikoin raidallisesta kankaasta, eikä siitä hahmottanut kirjaimia kunnolla. Onneksi hoksasin, että virheen voi peittää ennen kuin yritin ruveta purkamaan tiheää siksakkia. Mutta en hoksannut purkaa vihreää harsimislankaa ennen kuvan ottoa...

Puslaa ja pitsiä

Mies on toista päivää tehnyt autoremonttia. Eilen homma jäi kesken, kun päivänvalo loppui. Ja kylmäkin tuli. Nyt kuulemma on koiranluu ja puslat paikoillaan - mitä kummaa se sitten tarkoittaakaan. No, näin mä ne puslat, kun käytiin ne keskiviikkona Seinäjoelta tyyriillä ostamassa. Samalla reissulla poikettiin SPR:n kirppiksellä, ostettiin sieltä joukkoomme runkopatja siinä toivossa, että saamme Kanttorilaan jouluvieraita, ja Millanille katseltiin sänkyjä. Rautasängyn tilalle täytyi löytää puinen. SPR:llä oli varsin runsaskin valikoima ja eräs kuvailemani sänky kuulosti hänestä mieluiselta. Kunhan tuo auto tulee valmiiksi, niin kenties teemme toisen kaupunkivisiitin.
Mä olen edelleen jatkanut käsityöllistämistäni, mm. paikkasin kolmet miehen alushousut. Niistä en laita kuvaa, mutta kokosin kaikki tähän mennessä nypläämäni pätkät samaan kuvaan.

Ne ovat suurinpiirtein ikäjärjestyksessä, vanhin alimpana. Se oli nimittäin jäänyt aikanaan äidiltä kesken ja oli vielä kiinni nypläystyynyn tukissa. Halusin sen saada irti, niin jatkoin sen verran kuin mynsteriä oli jäljellä. Meni vähän arvailuksi ja kokeillen, mutta noihin muihin mulla oli tallella mynsterin lisäksi muutakin ohjetta ja apua, kansalaisopiston nypläyksen alkeiskurssin monisteita.
Tuo kirjanmerkki menee Millanille joululahjaksi, pitsinpätkiä käyttänen erinäisissä ompelutöissä somisteina.

Laastia vaille valmiita

Paikalliselta kirppikseltä löytyi mukavasti erikokoisia saviruukkuja. En tokikaan kaikkia niitä holmunnut ittelleni, mutta aika kasan kuitenkin. Osa niistä on jo saanut mosaiikkilaatoituksen. Nuo pienet, kenties munakupeiksikin sopivat, ehdin jo saumata ja viedä isänpäiväreissullamme diakonille myyjäisiä varten. Muista saumauslaasti vielä puuttuu. Ajattelin tehdä vielä ainakin yhden ennen kuin alan sotkea isompaa laastiannosta.

Strömsössä ommeltiin tyynyjä, joihin tuli geometrisia painokuvioita. Ompelija paljasti siinä kuvioita painaessaan, että mustavalkoisten kuvioiden joukkoon kannattaa laittaa myös keltainen pilkahdus (kuulemma kiinteistömainoskuviinkin laitetaan pöydille esiin sitruunoita sen takia). Mulla ei ollut keltaista, mutta kokeilin antaisiko sininen tai vihreä palanen säväyksen ruskealle purkille. Ne - piristysruiskeeksi tarkoitetut palat - voi toki kääntää piiloon, jos ei miellytä silmää.

50 vuotta 17 päivää

Olin eilen kokouksessa, jonka puheenjohtaja loppusanoissaan toivotti hyvää isänpäivää ja kertoi, kuinka monta vuotta hän sai tuntea oman isänsä.

Minä sain tuntea oman isäni 50 vuotta ja 17 päivää.

Tähän olisin halunnut liittää isästä kuvan, mutta niitä ei läppärillä ole. Sen sijaan kuvailen isän ulkomuotoa muutamalla sanalla. Isä oli pieni mies, mutta miehuutensa päivinä voimanpesä, lihaskimppu. Isä oli kalju jo silloin kun minä synnyin, jäljellä olevat pyörtänötkin hän ajeli kesäksi pois. Isä oli ollut nuorena komea mies ja vielä vanhempanakin sen saattoi hänestä nähdä. Etenkin silloin, kun oli aihetta nauruun. Totisena isä näytti kunnioitettavalta, lähes pelottavalta, ja varsinkin, jos itsessä oli syy isän totiseen ilmeeseen.

Rajasin kuvailuni isän ulkoiseen olemukseen, sillä vähänkään laajempi vaatisi muutaman luvun kirjasta. Kenties niissä muistelmissa, jotka minun pitäisi kirjoittaa nyt kun vielä viitsii.

Kiitos isästä. Kiitos isälle.



Lisäys 12.4. 2015. Mutaman pävän päästä tulee vuosi täyteen isän kuolemasta. Nyttemmin sain kännykältä tietsikalle isän armeijakuvasta nappaamani kopion.

Kohtaamisia

Olipa eilen taas vaikuttava retki kotipuoleen ja kulttuuririentoihin, yllättäviäkin kohtaamisia. Kuten sekin, että tapasimme paikallisessa ruokapaikassa tuttavapariskunnan, joka muutti seitsemän vuotta sitten kotikaupungistamme Tampereelle. Pysähdyimme vaihtamaan kuulumisia aika pitkään, mutta sitten me lähdimme äitiäni tapaamaan. Hyväntuulinen ja puhelias äiti piti keskustelua yllä, siskostaan ja puolisostaan enimmäkseen jutteli. Siinä meni pitempään kuin oli tarkoitus, mutta ehdimme kuitenkin rookata sekä pikksusiskoni että isosiskoni puolisonsa kera kuin myös pikipäin serkkulikan naapurista. Sitten kiiruusti kohti maakunnan pääkaupunkia ja valokuvanäyttelyä. Pikkusisko lähetti vielä tekstiviestinä tarkan katuosoitteen, josta en ollut ihan varma. Parkkipaikka oli vähän hakusalla, mutta se ei haitannut, sillä ennen kuin tilaisuus pääsi kunnolla alkamaan, odotettiin alkumaljoja naukkaillen yhtä pikkubussillista avajaisvieraita kuvaajan kotipitäjästa - siis miltei Kanttorilan kulmilta.
Kuvaaja, Millanin mies, kertoi  pitkään kestäneistä parisuhteista kertovan näyttelyn alkusysäyksestä: hänellä sattui olemaan kamera mukana, kun hän oli bongannut 20 asteen pakkasessa pariskunnan ottamassa aurinkoa potkukelkoissaan istuen... Perheasiainneuvottelukeskuksen edustaja sai myös puheenvuoron, jossa hän lainasi maakuntalehdestä löytämäänsä juttua. Siinä lueteltiin viisi neuvoa 50 vuotta täyttäneelle, mitä hänen kannattaisi tehdä. Ensimmäinen ohje jäi mieleeni: kirjoita muistelmat, kun vielä viitsit. Yhteistä kaikille ohjeille oli tuo loppukaneetti "kun vielä viitsit". Viimeinen ohje liittyi illan teemaan, siinä neuvottiin osoittamaan rakkautta läheisille.
Kahvikupin, rieskarullan ja tyrnikakun ääressä kuultiin musiikkia ja puhetta, jotka kuljettivat meitä seuraamaan pitkää yhteistä matkaa. Sen jälkeen olikin hyvä siirtyä tutustumaan tarkemmin pariskunnista kertoviin kuviin ja teksteihin.
Upea päätös upealle antoisalle päivälle. Sydän ja kyynelkanavat tulvien kotimatkalle.

Niin, ja aivan turhaan se äiti koko ajan murehti, eikö meille tarjota mitään. Dementiakodilla nautittujen kahvien jälkeen meitä trahteesivat molemmat siskoni niin ruualla kuin kahveillakin, ja yllättäen myös avajaisiin liittyi tarjoilua. Myöhäinen iltapala nautittiin sitten keskiyön pintaan kaupunkikodissa.  

Valokuva viiveellä

Taannoin kirjoitin keramiikkasirpaleiden lajittelustani. Nyttemmin olen tehnyt puoli tusinaa mosaiikkityötä enemmän tai  vähemmän valmiiksi ja jonkin kuvankin jo otin, mutta nekin tulevat sitten viiveellä kuten alla oleva lajittelukuvakin.

Jouduin jättämään yhden ruukun päällystyksen hetkeksi kesken, kun täytyy pakkailla isänpäiväreissua varten, joka alkaa jo huomenna. Teemme ensin sukulointi- ja valokuvanäyttelymutkan etelän suuntaan ja iltaa myöten ajatuksena olisi ajella kaupunkikotiin yöksi. Kuopus siellä jo onkin, muut lapset tullevat perjantaina.

Vettä kahvinkeittimessä ja postilaatikossa

Taivas harmaa, sataa, syksy on... jo toista päivää taas perätoukuria. Talvikin tulee keikkuen, jos aikoo tullakaan. Piti käydä laittamassa tuoreet kaffiplöröt tippumaan miehelle, joka sitä nimenomaisesti pyysi. Että hänelle olisi tuoretta kaffetta, kun palaa tuolta sateesta postilootaa rustaamasta. Meidänhän (= miehen) piti kesällä siirtää postilootamme portinpielestä vähän kauemmas, samaan ratiin muiden lootien kanssa läheisen kujan päähän. Sellainen vaade löytyi yhtenä aamuna laatikosta. Se oli oikein kirjekuoressa, sellaisessa, jossa oli meidän osoite päällä ja jonka nurkassa luki: postimaksu maksettu kotimaassa... Tunnustan nyt tässä rikoksen, olen syyllistynyt riistoon postia vastaan: vein mainitun kirjekuoren Millanille, jotta hän voisi siinä lähettää mulle kirjeen, valmiiksi maksetussa kuoressa. Hups, teinkö Millanista rikostoverin? No, enpä kerrokaan, käyttikö hän koskaan tuota kuorta.
Mutta siis siirron seurauksena postilaatikkomme kannen ja takaseinän väliin jäi rako, josta sateella valuu vettä postien päälle. Miehellä oli kuulemma jo konsti mietittynä, miten sen saa korjattua, nyt patistin hänet toteuttamaan konstinsa - tuotuani laatikosta nipun litimärkiä mainoksia. Israelin ystävien jäsenkirje oli säilynyt kutakuinkin kuivana, kiitos mainosfyllin.
Kahvinkeiton lisäksi en olekaan tänään vielä muuta huushollannutkaan. Taidan mennä maistamaan ja rauhoittumaan - ennen kuin keksin ruveta riehumaan.

Penkkiepisodin loppunäytös

Olen jossain yhteyksissä kirjoittanut riihessämme varastoiduista kirkonpenkeistä ja siitä, miten mieheni on niiden kanssa penkkiurheillut. Sitä en muista, joko olen kirjoittanut, että teimme penkeistä seurakunnalle ostotarjouksen - ratkaisuksi seurakunnan kuljetus- ja säilytysongelmiin. Tarjous hyväksyttiin, mutta siihen sisältyi toive jättää muutama penkki kaupan ulkopuolelle seurakunnan omaan käyttöön. Mies pani tuulemaan. Penkkikasa hupeni pihasta tuota pikaa, osan hän hajotti poltto- ja värkkipuuksi, osan kantoi kokonaisena takaisin riihen suojiin ja kolme viimeistä penkkiä hän nosti valmiiksi perkärryn kyytiin. Penkkien alta vapautuneen soratasanteen päälle hän pykäsi sitten pressukatoksen autoa varten.
Kun perjantaina olimme ajelemassa Millanille kaffille, niin poikkesimme ensin seurakunnan virastolle. Kävimme morjestamassa talouspällikköä ja kysymässä, mihin saisimme peräkärryllä kuljettaa nuo penkit. Hän soitti suntiolle, jonka kanssa sovittiin, että penkit voi viedä leirikeskuksen kuistin alle, jonne mieheni jo kesällä niitä suunnitteli sopimaan.  Vielä samana iltana kyläreissulta palattuamme mies lähti penkkejä viemään. Nyt se asia on loppuun käsitelty siltä osin. Aika näyttää, mitä ostamillemme penkeille tapahtuu.

Pyhäinpäivä ja marraskuu

Kylästelimme eilen vähästä aikaa Millanin ja väkensä luona, sain matkaani keinokuituisen pöytäliinan siniseen kamariin. Sähköallergiaan kun eivät sähköistyvät tekokuidutkaan sovi. Sieltä jatkoimme kaupoille ja kävin samalla ostamassa lopuilla vuoden loppuun asti voimassa olevilla smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä sarjalipun uimahalliin. Sain siten seteleille lisäkäyttöaikaa ensi vuoden lokakuuhun.
Tänään on tarkoitus ajella illaksi kotikirkkooni, jossa valta- ja seurakunnallisen perinteen mukaisesti luetaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet ja sytytetään kynttilät. Muitakin sisaruksia on tulossa sinne. Itse haluan ehtiä ennen iltakirkkoa käydä katsomassa äitiä ja kierrellä sukuhaudoilla. Jos jollain niistä ei pala kynttilä, niin sitten sytytän. Mielestäni yksi per hauta riittää kyllä.
Jonkin verran selvitimme Kanttorilan sekasotkua pyhän kunniaksi. Mies purki ja kantoi riiheen ylimääräisen pöydän olkkarista. Nyt tuossa olisi tilaa sille pianollekin. Kun vain keksitään, millä konstilla sen saisi raijatuksi kaupunkikodista tänne. Mies on suopunut vaatimukseeni, eikä ole enää puhunut pianon myymisestä. Jos se olisi sellainen viilupintainen fatseri, joutaisi minunkin mielestäni mennä. Mutta kynttilälampettipianostani en hevillä luovu, enkä millään muullakaan musiikkigenrellä.
Tarttee ruveta rustaamaan itseään liikenteeseen.