Keskeltä kumpujen, mullasta maan

Eilen oli upean kesäinen päivä, jonka vietimmekin aika tyystin ulkosalla - tai mies lähinnä ulkorakennuksessa. Hän kunnosti navetan seinää, ja illalla kun ihmiset paukuttelivat raketteja, hän antoi sahan soida ja pätki polttopuuta. Jos kerran muutkin saavat mellastaa, niin tuskin sahanpärinä ketään häiritsi. 

Minä ryhdyin viimein suunnittelemani kohopenkin tekoon. Ei ole pahitteeksi käyttää aikaa mittailemiseen ja pasteerailuun, vaan antaa suunnitelman kehkeytyä rauhassa. Olin aloittanut mansikkamaan laajennussuunnitelman kaivamalla  lopunkin raparperin ylös. Istutin osan siitä kyllä uuteen paikkaan, syrjään omenapuiden ja siperianhernepensaan väliin, kasvakoon siellä jos tahtoo. En hirveästi sure, ellei kasva. Mulla ei ole juuri käyttöä raparperille. Millan musafestareilta lähdettyämme täällä pistäytyessään kyseli, minkälaista muotoa olin suunnitellut raprperipenkin tilalle (kun siinä silloin oli epämääräinen räjäytyksen näköinen krooppi). Vastasin, ettei minulla vielä ole siitä mitään tarkkaa suunnitelmaa. Mutta ei mennut hirveän pitkää aikaa, kun yhtenä päivänä kävellessäni perennapenkin sivua, näin mielessäni kaarevareunaisen muodon, joka jatkaisi perennapenkin kaarevan linjan mukaisesti. Vähitellen kuva täsmentyi kukkareunuksella, matalia kesäkukkia, kellohunajakukkaa, orvokkia ja samettikukkaa. Samalla selkeytyi, mihin mahtuu kohopenkki ensi kesän maissille. Tänä kesänä totesin, että tuulensuunta suosisi aidansuuntaisesti rakennettua penkkiä. Kun tänä kesänä maissit ovat olleet aitaan kohtisuoraan olevassa penkissä, paririvissä kolme vierekkäin, niin vain suojan puolen kolmeen varteen on tullut tähkiä. Niinpä aloin kaivaa aidansuuntaista penkkiä kirsikan ja pensasmustikan viereen. Allaolevassa kuvassa näkyy valmis kohopenkki. Sen ympärille ratustellut ruohotuppaat ovat siinä vain väliaikaisesti. Niitä jäi yli, ja kun viimeistään keväällä uusin kuvan vasemmassa laidassa olevan kohpenkin, voin käyttää nuo ruohomättäät sen tekoon. 

Kun kohopenkin valmistuttua oli vielä valoisaa aikaa jäljellä ja rippu voimiakin, aloitin myös jo  kaarevan linjan toteutusta. Ehdin pioniin saakka. Alakuvassa pionin vasemmalla puolella oleva ruohoalue pitäisi vielä kaivaa ylös - ja siinä olisi taas lisää mättäitä kohopenkkiin. Pionin takana ehkä erottuvat muutamat mansikkamättäät. Mansikkamaata olisi tarkoitus laajentaa kohti pionia. Mansikoiden takana kanaverkon alla on pensasmustikat. Niiden alustan myös siivosin rikkaruohoista, ja nyt sinne pitäisi levittää haketta, mutta mulla ei ole sitä nyt yhtään silputtuna.

Vielä yksi kummituskuva. Peittelin maissin kateharson suojiin jo perjantai-iltana. Suojaa riitti myös yhden kesäkurpitsan päälle. Muista kesäkurpitsoista keräsin syötävänkokoiset pois, tarkoitus olisi kuskata lasti pohjoiseen lapsille ja kenties muille sukulaisille. Ensi kesänä kylvän neljän kesäkurpitsan sijaan vain kaksi, niin ei olla aivan pääsemättömissä sadonkorjuun kanssa.

Hei Viidakko-Jim

Keväällä naapurimaan vierailultaan Millanin aviomies toi tuliaisiksi vaimolleen mm. viidakkokurkun siemeniä. Ja kas vain, minäkin sain sitten kesän alussa viidakkokurkun taimen kasvihuoneeseeni. Aloin kutsua sitä Viidakko-Jimiksi. Se alkoikin kasvaa vauhdikkaasti kiertäen kärhöjään niin viereiseen tomaattiin kuin hyllyynkin. Millan oli tiennyt kertoa, että sen pitäisi kasvattaa pieniä, kirpeänmakeita hedelmiä. Pieniä alkuja tulikin runsaasti, mutta niistä näytti suurin osa varisevan. Noin kuukausi sitten yksi oli kuitenkin kasvanut maistamiskokoon. Hivenen suolainen maku, rakenne kiinteä, vaikka täynnä siemeniä.

Nyttemmin hedelmiä on alkanut tulla enemmänkin, mutten ole vielä keksinyt, mihin niitä käyttäisi muuta kuin maisteluun. Sieviä ne kumminkin ovat. Varmaan eri ruokiin sopisi koristeeksi.

Tuosta näkee vielä, minkäkokoiseksi Viidakko-Jimin hedelmät kasvavat. Jos Millan ensi keväänäkin noita esikasvattaa ja jos minulle tarjoaa, niin taidanpa taas huolia.

Penkkiurheilusta ja myöhäinen aprillipila

Taannoin laitoin tänne kuvan kirkonpenkeistä. Sille voisi nyt lisätä kuvatekstiksi esim. "vaihe 1". Sen jälkeen, kun mieheni sai penkit ulos riihestä tuohon kempuralle, hän on jo kahteen kertaan siirtänyt ne uudelleen. Ensin aidan viereen siististi lähekkäin ja päällekkäin, jotta hän sai ne vanerilevyjen ja pressujen avulla sateensuojaan. Mutta kun seurakunnan suntio ilmoitti, että uutta sijoituspaikkaa penkeille ei ole vielä saatu raivattua, niin mies alkoi tuumia, ettei ole hyvä jättää penkkejä ruohokentälle, koska sekä ruoho että penkit kärsivät. Niinpä hän tasoitti pihlajan juurella olleen sorakasan alustaksi, jonka päälle hän rakensi uuden penkkipinon, entistä korkeamman, jonka jälleen pressuilla peitteli. Siinä ne saavat nyt odotella vaikka talven yli. Vaaleaksi kalvenneen ja pitkäksi ehtineen ruohon mies vielä leikkasi, ja nyt ei juuri enää huomaakaan siinä penkkien jättämiä jälkiä.
Mies kehui, että penkkien kanssa urheilu päihittää punttisalit. Hän on kyllä muutenkin aikaansaava, ahkera, kekseliäs ja hauska mies. Tässä eräänä päivänä menin katsomaan, oliko kateharsopeite suojannut muutamaa tyrninmarjaa linnuilta, ja suureksi yllätyksekseni huomasin yhdessä (suojaamattomassa) tyrnipensaassa ryhmän upeita oransseja marjoja, joita en aikaisemmin pensaita tutkiessani ollut huomannut. Myöhemmin tyrneistä tuli puhetta ja paljastuikin, että mies oli asetellut pihlajanmarjaryppään tyrnipensaan latvaan lintuja hämätäkseen. Minuun ainakin hämäys meni täydestä, mutta täytynee silti uskoa, ettei miehen ollut tarkoitus puijata muita kuin lintuja.

Muista levätä pyhäpäivä - eiku...

On ollut jälleen vilkas, antoisa, sosiaalinen ja työteliäskin viikonloppu, joka alkoi perjantaina tuossa kulmilla (muutaman minuutin tandem-pyörämatkan päässä) talkoiluilla. Sillä välin, kun ammattimiesväki hääräsi jättikokoisen teltan pystytyksessä, me amatöörit ja naisväki kanniskelimme teltalle istuimet  noin kolmellesadalle. Yleensähän musiikkifestareilla seistään, mutta näihin festareihin sisältyi myös messu - ja luterilaiseen messuun kuuluu istuimet.
Kahvitauon jälkeen (meillä tietty oma termosmuki matkassa) leviteltiin nuorison kanssa istuimet teltan sisään, miesväki rustasi lavoista ja filmivanerilevyistä esiintymislavan, ja sitten me olimmekin mieheni kanssa valmiita kotiin ja petiin. Totesin, että tuolla tavalla yhdessä tekemällä parhaiten tutustuu paikallisiin.
Lauantaiaamupäivällä leivoin ja tiskasin, ja sitten meinattiinkin myöhästyä treffeiltä. Kävimme hakemassa Millanin kyytiimme festareille. Asetuimme teltan ovensuuhun, kauas istujista ja heidän kännyköistään, mutta aivan pian alkoi valua lisää porukkaa, joka ilman istumapaikkaa jäi niin ikään hengailemaan teltansuulle. Millan siirtyi suosista kauemmas - ja kun sade sitten ajoi kaikki muut teltan suojiin, hän jäi yksin nurmelle seisomaan. Onneksi avulias ja uskalias mieheni bongasi eräällä festivaalivieraalla sateenvarjon ja kävi pyytämässä sen Millanille lainaksi. Kaikesta huolimatta nautimme kaikin erityisesti nuoruusaikojemme gospelidoleiden musiikista. Kun olimme vieneet Millanin takaisin kotiin, palasimme vielä tandemilla takaisin ja ehdimme sopivasti messuun.
Tänä aamuna olimme kuitenkin kuuliaisesti kirkonpenkissäkin, sieltä hyvän vauhdin saatuamme ja loput borssit syötyämme kaarsimme tandemilla jälleen niemennokkaan talkoilemaan. Tällä kertaa vain muuta talkooväkeä oli kovin niukasti. Parhaimmillaan meitä oli neljä kantamassa tuoleja pois teltasta. Festari-isäntä oli niitä jo valmiiksi kasannut, mikä joudutti mukavasti. Samoin jelppasi peräkärry. Reilu kolme tuntia tänäänkin kuitenkin hikoiltiin. Harmi vain, että telttaa ei sitten saatukaan aivan kuivana kasaan, kun ihan viime metreillä sadetta ripsutteli alas saadun telttakatoksen päälle. Oli mielenkiintoista nähdä ja olla mukana avittamassakin, kun isoa telttaa purettiin.
Iltapäivällä kotiin palattuamme piti alkaa uudestaan ruuanlaittoon, vaikka taaskin olimme saaneet myös talkooevästä. Syötyämme istuttiin telkkarin ääreen. Katsottiin yhtä tallennettua elokuvaa ja samalla siivottiin omenoita. Kun leffa loppui, oli mehustimen siiviläosa täynnä omenalohkoja, jotka nopsasti höyrystyivätkin soseutettavaksi. Vähän aikaa sitten sain purkituksen jälkeen siivottua pahimmat sotkut keittiöstä, ja äsken kuului jo ensimmäinen omenasosepurkin kansi napsahtavan.
Yhtään kuvaa ei nyt ole, koska emmehän me ottaneet kännyköitä mukaan Millanin kiusaksi. Sain muuten häneltä lainaksi ison kattilan soseen kuumentamiseen, kun unohdin omani kaupunkikotiin. Eikä paikallisista kaupoista löytynyt kuin pieniä. Borssikeittoa varten löytyi sentään kolmilitrainen emalikattila kirpparilta.

Päivänsini

Minulla on Kanttorilan vieras-/ mökkikirjan sisäkannessa kuva Millanin päivänsinistä, joka kukki muutama kesä sitten Kanttorilan nurkalla rehevänä ja kukikkaana ränniin kietoutuen. Olin antanut hänelle kyseisen päivänsinin alun, ja minulla oli niitä itsellänikin puutarhassa. Mutta eivät ne minun kasvattamanani ole koskaan yltyneet pensasmaiseen kasvuun, saati kukkimaan kuin paria kolmea kukkaa kerrallaan.
Kun tänä kesänä istutin päivänsinejä täällä Kanttorilassa pariinkin paikkaan, toinen niistä sama kuin Millanilla aikanaan, niin jotenkin odotin samanlaista vehmautta. Pöh. Ehkä minun olisi pitänyt ahkerammin latvoa sitä alkukesästä, jotta se olisi vehmautunut. Mutta kaiketi osasyynsä hitaaseen kasvuun oli kesäkuun säilläkin, ettei se nyt pelkästään minun tumpeloudestani johdu.
Heinäkuussa päivänsini kuitenkin alkoi kukkia runsaammin. Ja kun ensimmäistä kertaa oli neljä kukkaa yhtä aikaa auki, pyysin miestä ottamaan siitä kuvan todisteeksi.

  
Minä puolestani ikuistin kuvanoton. (Ikuistaminen on kyllä turhan paljon sanottu mielestäni.) Myöhemminkin yhtäaikaiskukintaa on ilmentynyt, ja olen kuvannut sitä itsekin. Tuo miehen ottama kuva on nyt jossain kovalevyllä, mutta tässä vielä omani:

Yritin haeskella Millanin Kanttorilan puutarhassa -blogilta em. päivänsinikuvaa vertailun vuoksi, mutta en nyt hötäkässä ennättänyt. Mulla on tiskit kesken, ja tunnin päästä pitäisi olla jo tien päällä, akustisen musiikin festarit.

Juhlaisan viikonlopun jälkeen paluu arkeen ja Kanttorilan kulmille

On mukavaa saada kutsu häihin, niitä ei nykyisin enää tuttavapiirissä ole tulossa, eikä kovin usein suvussakaan. Lauantaina saimme olla mukana juhlimassa miehen veljentytön ja sulhasensa häitä. Sää oli melkein yhtä kaunis kuin morsian, ja kaikki muukin oli hienosti järjestetty ja sujui mallikkaasti. Aivan erityisesti iloitsin morsiamen isän puheesta, taisi sen aikana muutkin pyyhkiä silmiään. Tosin minä itkin jo kirkossa siitä alkaen kun samainen isä luovutti tyttärensä vävylleen.
Häiden jälkeen lähdimme yöksi mummolaan ja sunnuntaiksi Kirkkojen juhlaan. Siellä myös koettiin hienoja hetkiä ja mukavia tapaamisia.

Kuvassa osin kaksi kolmesta juhlitusta. Ison kirkon äänentoisto alussa takkusi, mutta aika hyvin piispan johdantosanat silti kuuluivat peremmällekin. Seurakunta tarjosi lounaan, ja paljon meitä syömämiehiä olikin. Ruuan jälkeen päiväjuhlassa kuultiin mielenkiintoisia esitelmiä seurakunnan historiasta sekä upeita musiikkiesityksiä. Ullalle terveisiä, ettemme sitten rookanneetkaan. En osannut kuvitella sellaista väenpaljoutta, ettei sieltä löydä. Mutta Eemelin kirjan ostimme kotiin vietäväksi. Taikka siis Kanttorilaan. Ostin myös pari paperijoutsenta itärajan takaa, valitsin niiden värit Kanttorilan tapettiin sointuvaksi. Kaupantekijäisiksi sai mummon.

Paluumatkalla vielä sukulointia miehen enon luona, ja pyhäillaksi takaisin kaupunkikotiin. Maanantaina miehellä oli kaupungilla asiointeja, ja minulla puutarhassa. Herukoitten rippeet keräsin talteen, punaisia ei tullut (tai ei ollut linnuilta jäljellä) kuin kilon verran. Eihän sellaista nokkoa kannata mehustaa, vaikka olin raijannut Kanttorilasta laukullisen pulloja. Keitin hilloksi vadelmien kanssa. Mustaherukat perkasin rasioihin ja toin niitä tänne pakastimeen, kun tänään vihdoin palasimme. Eilisilta meni niin myöhälle pakatessa ja siivotessa, ettei kannattanut yön selkään lähteä ajelemaan, etenkään, kun oli tarkoitus tulla kahdella autolla. Mies olisi saanut koko ajan pelätä, että nukahdan rattiin. (No, pelkäsi hän tänään kuitenkin, että ajan kolarin, mutta sitten oli hoksannut ruveta rukoilemaan...)
Hyvin matka kuitenkin meni, mies veti peräkärryllisen roinaa, jota oli siivonnut kaupunkikodin varastosta. Ensi töiksi minun piti käydä keräämässä kasvihuoneesta kypsät tomaatit tupaan ja - ikävä kyllä - edelleen myös toukkia ja toukansyömiä tomaatteja kompostoriin.
 Aikani levättyäni kävin äsken sitten keräämässä yhden sangollisen avomaankurkkujakin, koska huomenna minun täytyy alkaa niitä säilöä. Jätin pienet (lue "normaalikokoiset") vielä paikoilleen. Nyt taitaa olla parasta etsiä käsiini äidin suolakurkkuresepti, jonka niin ikään toin följyssäni. Muistaakseni sen mukaan kurkkuja pitää liottaa vedessä yön yli. Jonkun toisen reseptin mukaan suolavedessä.

 

Kökkää, kuunliljaa ja kirkonpenkkejä

Tänään kävimme jatkamassa Millanin apuna hänen hedelmätarhaprojektiaan. Tämä talkoilu eli kökkä on oikeastaan osa Millanin synttärilahjaa. Mietittyäni hartaasti, mitä minä voin sellaista antaa, jota hän oikeasti tarvitsisi, annoin hänelle kesällä 50-vuotislahjaksi lahjakortilla aikaa ja apua. Tämän vuorotteluvapaavuoteni aikana hän voi pyytää minua avukseen mihin tahansa hommiin, joissa hän apua tarvitsee. Kaikki rankemmat fyysiset puuhat ovat sellaisia.
Saimme mieheni avulla raivattua riittävästi tilaa, jotta Millan saa istutettua kaikki jo valmiiksi hankkimansa marjapensaat ja hedelmäpuut. Hän aloittikin istuttelun heti ensimmäisen nurkan valmistuttua, musta-aroniaa, latvian matalaa ja jokin kuusama, jonka marjat ovat paitsi syötäviä myös terveellisiä.
Toin samalla Millanille mm. kuunliljaa. Koskapa se mätäs, josta sitä irrottelin, oli siten valmiiksi irti maasta, niin kotiin palattuamme ryhdyin jakamaan mätästä pienempiin osiin ja istuttelin sitä vähän muuallekin.

Kuvassa on pätkä Millanin tekemästä kivikkokukkapenkistä, jota heinäkuussa perkailin. Mies sai äidiltään synttärikukaksi muurikellon, jonka istutin tyhjäksi jääneeseen tilaan. Penkin takareunaan sitten rustasin tänään tilaa niille kuunliljoillekin. Millan oli nimittäin maiminnut, että tuo penkki on kivikkokasveille turhan varjoinen, joten ne eivät siinä kovin hyvin menesty. Nyt elän toivossa, että sekä vihreä- että vaalealehtiset kuunliljat ehtivät vielä juurtua ja ensi kesänä kasvavat komeasti. Muurikellonkin voi saada säilymään hengissä talven yli peittelemällä - mikäli ei tule kovin ankaria pakkasia.

Länttäänpä vielä kuvan yhdestä miehenkin projektista. Hän odotteli pari viikkoa, että suntio tulisi noutamaan traktorilla noita kirkonpenkkejä ulkovarastostamme (Kanttorila on ollut seurakunnan omistuksessa siihen asti, kun Millan puolisoineen sen osti - ja ulkorakennus on ollut seurakunnan varastokäytössä vielä senkin jälkeen...).

Mutta sitten mieheni alkoi raahata penkkejä ulos varastosta saadakseen sinne tilaa ja päästäkseen sitä siivoamaan. Osan penkeistä hän sai keploteltua yksin pihalle, en kyllä käsitä miten. Nuo ruskeat ovat nimittäin tuhottoman raskaita. Osan rehaamisessa autoin minkä kykenin, siten että mies nosti penkin päätä, jotta sain sujautettua tuon kottikärryn penkin pään alle. Mä pitelin ja kiskoin aisoista, kun mies kantoi penkkiä toisesta päästä. Kuvassa on penkeistä vain osa, ehkä neljäsosa. Nyt ne ovat siistissä pinossa tuon pensasaidan vieressä, pressulla peiteltynä. Ja seurakuntaan on tiedotettu, että ne ovat jo ulkona ja että sopii tulla noutamaan. Kyllähän ne haetaankin, heti kun niille on jostain muualta järjestynyt varastotilaa...

Lilja tuo, kuka katseen häneen luo

Millan kirjoitti Kanttorilan puutarha-blogissaan, etteivät liljat ole hänen kukkiaan, kun ne ovat liian elegantteja. Minun onnekseni - ja aika monien muidenkin silmäniloksi - hän kuitenkin on niitäkin puutarhaansa istuttanut. Nyt ne ovat jo toki kukkimisensa kukkineet tältä kesältä, mutta kuvia mies ehti ottaa.

Varjoja paratiisissa

Vaikka olemme eläneet ja nauttineet Kanttorilan kulmilla miltei paratiisimaisista olosuhteista - mikäli niitä nyt osaa ihminen edes kuvitella - niin totuus kuitenkin on, ettei ihminen täällä enää paratiisia tavoita ennen kuin kaikki luodaan uudeksi.

Juttelimme tänään erään ystävän kanssa syvällisiä, mm. syntiinlankeemuksen seurauksista. Kas kun muistelimme synnytyksiämme... Viime päivinä olen myös pihamaalla ja kasvihuoneessa muistanut tuota luomiskertomukseen nivoutuvaa kuvausta siitä, miten maa on kirottu ihmisen synnin takia ja miten ihmisen vaivannäkö tuottaa aina myös (ja joskus pelkästään) orjantappuraa ja ohdaketta. Vaikkei minun ole juurikaan tarvinnut tania etanoiden kanssa, niin muita tuhoeläimiä kyllä olen harmitellut. Alkukesästä oli sakeanaan pientä mustaa ja vihreää elukkaa, mitä lie kirvoja melkein kasvissa kuin kasvissa. Niitä torjuin käsipelillä ja osin tolu-ruiskutuksella. Mutta nyt olen muutaman päivän ajan joutunut torjuntatöihin myös kasvihuoneessa. Kun viikko pari sitten löysin ensimmäiset vioittuneet pensastomaatit, luulin, että olin itse niitä tallonut, kun hedelmät roikkuivat lattialle asti. Nyttemmin löysin lisää pintavaurioisia ja reikäisiä kirsikkatomaatteja ja huomasin samalla myös isoja toukkia, jotka noukin pois. Kun tajusin, että niitä taitaa olla enemmältikin, aloin ravistella lähimpänä lattiaa olevia pensastomaattien oksia ja keräsin lattialle varisseet toukat pikakompostoriin.
Äsken netin avulla luultavasti löysin viholliselle nimenkin, vihannesyökkönen on tainnut käydä munimassa kasvihuoneeseen. Inhottavaa, kun nyt silmät sulkiessani näen vain noita isoja vihreitä ja ruskeita toukkia.

Toki omenapuitakin vaivaa edelleen muumiotauti. Tänä kesänä lisäksi olisi varmaan kannattanut antaa lisäkastelua omenapuillekin. Tädiltäni kuulin juuri, että omenapuu saattaa karistaa osan hedelmistä kuivuuden takia.

Nyt pikakompostorissa muhii muumio-omenoita ja yökkösentoukkia. Yök.

Kasvimaata kuvassa. Lehtimangoldia vihdoin ryöppäytin ja hienonsin pakastimeen, kun isoimmat lehdet alkoivat nuutua kuivuudessa. Nyt on taas sadetta saatu useampana päivänä peräkkäin, mikä tulikin tarpeeseen. Keskiviikkoon mennessä olinkin jo kastellut kaiken varastossa olleen sadeveden, mutta enemmänkin olisi pitänyt vettä antaa. Eniten kuivuudesta näytti kärsivän pari perennapenkkiä ja iso- ja ohutlehtiset vihannekset lehtimangoldi, salaatti ja punajuuri. Ja herne. Paratiisissa ei ollut edes kastelun vaivaa, eikä myöskään rajuilmojen riesaa.

Puutarhan ja täkäläistä elämää

Pienet sammakot ne lystikkäitä on. Ja nyt niitä piisaa. En tiedä, onko tämä kesä erityisen runsas sammakkokesä, mutta viime päivinä olen törmännyt ympäri tonttia niin täysikasvuisiin kuin eritoten pikkusammakoihin. Kuvia ei niistä ole. Ehtivät hypätä pois ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Vaikka tuskin ne sitä kuulisivat muutenkaan. Ei oo korvia, ei oo korvia. Silti niille on mukava puhua kimiällä äänellä "patkakielellä". Sammakko kuuluu suosikkieläimiini.
Sen sijaan en ole onnekseni juurikaan joutunut tanimaan etanoiden kanssa Kanttorilan kulmilla. Ne eivät kuulu suosikkeihin, enempi inhokkeihin.

Eilen ennen sadetta kävi ankara tuulispää, joka pöllytti ilman sakeaksi ties mistä siemenistä. Tänään huomasin, että oli se myös ravistellut omenapuista ylimääräisiä pois. Keräsin muumiotautisia pikakompostoriin ja mahdollisesti syötäväksi kelpaavia kaneliomenoita ämpäriin. Elleivät ihmisravinnoksi kelpaisikaan, niin kuitenkin kaikitenkin naakoille, rastaille ja harakoille.

Kävimme tänään talkoilemassa Millanin apuna. Kaivettiin nurmikkoon tilaa perennapenkille ja aloitettiin pellolle hedelmätarhalle tilaa. Urakan jälkeen käytiin samalla reissulla pyörähtämässä naapurikunnan puolella, kun Millan tiesi siellä olevan parikin runsasta kirpparia. Jo ensimmäisestä löytämästämme saimme kaiken tarvittavan, välipalaa lähetyksen kahviosta ja mustan puvun ja valkoisen paidan miehelle huomisia hautajaisia varten. Miten niin pääsikin käymään, että olimme vieneet hänen hautajaiskamppeensa kaupunkiasuntoon isäni hautajaisten jälkeen?

Huomenna ajelemme äidin serkun hautajaisiin ja otamme äidin siskon mukaamme. Sunnuntainakin tiedossa sosiaalisuutta, kun käymme vastavierailulla naapuriemme mökillä. Onneksi nyt taas ei kauheasti tarvitse kastelusta murehtia, kun pitkästä aikaa on satanut.

Hellehommaa

Tänään en ole taas jaksanut olla pitkiä toveja pihalla. Mukava tuulenvire hieman helpottaa paahdetta, mutta silti väsy tulee äkkiä. Aamupäivän puuha oli sentään varjon puolella, kun istuttelin takaisin rönsytiarellat ja kevätkaihonkukat, jotka eilen illalla kaivoin ylös penkistään saadakseni heinät ja muut ylimääriset lajit pois. Jätin osan istukkaista (onko tuo oikea sana?) purkkeihin viedäkseni niitä Millanille sekä siskolleni synttärilahjaksi. Toivon tapaavani hänet synttäripäivänsä aattona samalla, kun käymme yhden äidin serkun hautajaisissa.
Siskoa varten olen myös keräillyt muutamien lajien siemeniä, sellaisten, joiden siemenet alkavat olla kerättävissä ja joita en usko siskon puutarhassa vielä kasvavan. Millankin keräsi mukaansa joitakin siemenlajeja, kun he kävivät mieheni syntymäpäivillä.
Kesken erään perennapenkin kitkemistä muistin, että olin aikonut kuivattaa lisää oreganoa. Tällä säällä yrttien kuivaaminen kyllä onnistuu. Kokeeksi keräsin myös ruohosipulia, jonka kuivattamista en ole ennen yrittänytkään. Sipulin pakastamista en suosittele... Miltei mahdoton pakata niin, ettei haju karkaisi pakastimeen ja muihin pakasteisiin.
Nyt kun on taas viileä ja mukava olo, voisin mennä jatkamaan perennapenkin kitkemistä. Tarkoitus olisi samalla ottaa turhan kauas levinnyttä lyhtykoisoa purkkiin Millanille. Odottelen tässä kutsua, milloin menisimme lapioimaan hänen pihaansa hedelmätarhaa. Ukkosilmalla se ei onnistunut viime viikolla, mutta ei tämä hellekään ole hääviä kaivuu-urakointiin.
Muutama kuva ja sitten lähden:

                                                                  Helminukkajäkkärä

                                                       Yksi keijunkukista, olisiko koralli-?

                                                       Nyt on mm. ruusumalvan aika.

Eilen pörräsi pihalla nähdäkseni ennätysmäärä kimalaisia. Eräs niiden suosikeista on tämä ruusuruoho, toinen yhtä suosittu näyttäisi olevan yrtti-iiso. Toinen pikkueläin, minkä lukumäärää eilen ihailin ja kiittelin, oli leppäkerttu (tai mikä niiden oikea nimi lieneekään, seitsenpistepirkkoko? Yhdessä palsternakan varressa oli ainakin 280 pistettä.) Kun alkukesästä oli hurjasti kirvoja ja ties mitä tihutyöntekijöitä, niin nyt pirkkoarmeija tulee tasapainottamaan luonnon ekosysteemiä. Kimalaisten hurja määrä näkyi myös siinä, että jouduin pelastelemaan niitä vesiastioista tavallista enemmän.

Anoppi tulossa (ja tuli) käymään

Uusi yritys. Nimittäin. Kun perjantaina iltasella siivousten lomassa yritin jotain kirjoittaa, niin onneton läppäri oikutteli tavallista enemmän, ja kesken jäi homma. Tekstin pätkäni oli kuitenkin ehtinyt tallentua, joten jäliistä joulun sen nyt julkaisen, pienine alku- ja loppusoittoineen:

"Nyt kyllä pidän hetken huilootauon siivoonteoosta. Huomenna, jos Jumala suo - imorgon vill Gud - on minun anoppini tulossa kylään, onnittelemaan poikaansa, omaa synttärlahjaansa, ja samalla katsastamaan tämän Kanttorilamme. Anopin ja nuorimman poikansa vierailu riippuu toki terveydentilasta ja säästä, mutta koetan silti järjestää miehelleni kelvolliset synttärit. On meille toiveissa tulla muitakin vieraita, Millan miehensä kanssa. Toki heidänkin tulonsa voi kariutua terveydellisiin esteisiin, mutta tiedän Millanin yrittävän pitää lupauksistaan kiinni, vaikka pää paketissa.
Mies on ollut sopivasti poissa jaloista, kun olen siivonnut huushollia ja aina välillä karauttanut pihalle vetämään kiireesti muovia..."

Ja tuossa kohdassa kone sitten tilttasi. Olin kirjoittamassa, että vetelin muovia suojaamaan pestyjä ja melkein kuivia mattoja piskotteluilta. Ja että mies oli auttelemassa esikoista muuttopuuhissa.

Nyt on siis jo sunnuntai, ja jos perjantai meni siivotessa niin eilispäivä meni juhliessa. Heräsin aamulla jo ennen kellonsoittoa (ei minulla todellakaan kesälomalla ole normaalisti kello herättämässä, mutta erityistapauksissa kylläkin), ja hyvä niin. Ehdin täyttää ja koristella kakun, tehdä ruuan ja liottaa lefsat valmiiksi pehmenemään täyttämistä varten ennen kuin ensimmäiset vieraat olivat tulossa yhden ja kahden välillä. Syötyämme ehdin vielä tehdä munavoin, voidella lefsat katkaraputuorejuustolla ja täyttää kylmäsavulohella, salaatilla ja tillillä ja lopuksi ladata kahvin ja kattaa pöytää niin valmiiksi kuin tohti (ilman kylmäketjun katkeamista). Millan puolisoineen saapuivat ja Millanin kanssa tein tietysti ensi töiksi puutarhakierroksen. Vietimme mukavan tuokion niin kauan kuin Millan kykeni siedettävästi viipymään Kanttorilassa (kännyt, tietsikat ja telkut kiinni, valot ym. turhat sähköt pois päältä). Heidän lähdettyään ehdimme odotella anoppia ja lankoa jonkin aikaa. Ehdin tuulettaa vielä makkarin matot ja pyyhkäistä lattian, jotta siellä kehtaisi mummun yövyttää.

Me nukuimme itse olkkarin vuodesohvalla, anoppi meidän makkarissamme ja lanko yläkerran kamarissa, jonne mies kasasi vintiltä löytyneen sänkyrungon jo ennen muuttohommiin lähtöään, ja sieltä palattuaan toi tullessaan sahalta pohjalaudat sänkyyn. Mummun koiralla oli oma peti mukana, mutta se taisi nukkua suurimman osan yötä vessan oven edessä, niin että iltapesulle piti tunkea ovenraosta. Kaikki me kuitenkin nukuimme enemmän tai vähemmän hyvin, vieraamme lähtivät kotimatkalle aamiaisen jälkeen, ja mummu soitti äsken, että olivat jaksaneet ajella kotiin saakka.

Mukava aktiivinen viikonloppu, jonka päätteeksi tänään vielä kävelimme reippaasti perhekirkkoon. Loppupäivä mennyt enempi velttoillessa. Yhden maton vielä pesin huomiselle povattuun helteeseen kuivumaan, ja nyt illalla kastelin kasvimaan nokkosvedellä. Vielä pitäisi käydä kastelemassa loput perennapenkitkin. Niitä rutiinihommia.