Heinäkuu alkoi Kanttorilan kulmilla

Heinäkuun alkamisen kunniaksi oli pitkästä aikaa lämmin päivä. Jopa niin lämmin, että minäkin intaannuin pukemaan shortsit. Eilen pesemäni pikkumatot kuivuivat telineellä sukkelasti. Tänään pesin lisää ruukkuja pois nurkista lojumasta. Tein samalla vähän tilaa kuistin alustaan. Oli minulla vähän sisähommiakin, kun olin päättänyt tehdä pitsaa samalla kun teen kakkupohjan Millanin synttäreitä varten. Sain pitsaan upotettua yhtä ja toista pakastimesta. Jälkiruuaksi tein mangotuorejuustokakun, jotta sain käytettyä vanhenevan mascarponen ja agar-agarin. 

Ehdin illemmalla vielä pihalle jatkamaan eilen aloittamaani urakkaa ja pilkkomaan siinä irrottamiani rikkaruohotuppaita vesurilla kuusipölkkyä vasten. Tämä urakka jäi vielä vähän kesken. Ja se oli vasta ensimmäinen perennapenkki. Viime kesänä jäi Kanttorilan perennapenkkien hoitaminen vähiin, kun (silloinkin) urakoitiin ankarasti Ruusurannnassa.

Vapaapäivä

Nykyinen kuntatyönantajani on päättänyt satsata siihen, että työntekijät pysyisivät kunnassa töissä mahdollisimman pitkään. Tänään nautin eräästä satsaustavasta. Kaikki yli 60 vuotta täyttävät saavat syntymäpäivävapaan, joka pidetään viikon sisällä syntymäpäivästä. 

Ennen kuin kirjoitan, miten olen viettinyt vapaata, selitys alla olevaan kuvaan. 

Ruskealla kehystetyt afrikkalaiskukat ovat odottaneet kamarin sängyn alla ties kuinka kauan inspiraatiota, tai oikeastaan ideaa ja päätöstä siitä, mitä niistä tulee. 

Niistä oli tulossa ensin keinutuolin päällinen, mutta koska keinutuoli odottaa yhä riihessä kunnostusta, enkä viitsinyt siellä kulkea mittailemassa, hylkäsin sen ajatuksen.

Punaisen sohvan päällistä varten kukkia olisi pitänyt olla vielä paljon enemmän, joten senkin ajatuksen siirsin sivuun, samoin kuin kukat, sinne sängyn alle. 

Kaipasin uutta käsityöprojektia telkkarin ääreen, joten kaivoin kukat esille ja aloin yhdistellä, ajatuksena että tekisin itselleni pitkähelmaisen villatakin. Käytin kaavana vakiokäytössä olevaa kotineuletakkiani ja ennätin helmasta kainaloihin asti, kunnes tulin taas toisiin ajatuksiin. 

Takin helma sopi aika kivasti tuohon pikkusohvan suojaksi, lopuista kukista riitti vielä tyynynpäälliseksi. Voi olla, että jää pitkäksi aikaa viimeistelemättä, mutta jääköön. 

Vapaapäivää olin ajatellutkin viettää leipomalla, lähinnä täytekakun pohjia, mutta koska aion tehdä ne gluteenittomina, päätin valmistella leipomista pesemällä uunipellit. 

Suunnitelma lähti sitten rönsyämään. Ensin uunin pesuun, sitten vielä uunin luukunkin. Kiertoilmauunillinen liesi siirrettiin Ruusurannasta Kanttorilaan puoltoista vuotta sitten, ja nyt vihdoin opettelin irrottamaan luukun sisälasit, joita oli kaksi!

Mutta onpa mukava kun nyt näkee, mitä uunissa on ja kuinka kypsää 😁

Pääsin sitten leipomuksiin asti ja samalla uunin lämmöllä lohkoperunoita koko viikonlopuksi. 

Ulkona on ollut harmaata, kävin siellä vain tyhjäämässä kompostiastian kompostoriin ja postilaatikolla. Siellä oli vain vaalimainoksia, jotka menivät suoraan paperinkeräykseen. Väärä puolue. Postinhakureissulla löytyi myös tyhjä Smirnoff-pullo kukkapenkistä, kun menin kurkistelemaan sieltä mahdollisia lumikelloja. Kauaksi oli jaksettu pullo viskata, tieltä pensasaidan yli kymmenkunta metriä. 

Kompostorista puheen ollen, sain eilen kaksi uutta bokashiastiaa, jotka olin tilannut netin kautta lähimmälle Hankkijalle, edulliseen poistomyyntihintaan. Myös Millanin kanssa yhteinen puutarhafirman tilauksemme tuli tällä viikolla. Istutin laukkaneilikat ja asensin tilaamani kasvivalon saman tien. Vähän lisää kylvöjä (päivänsini Heavenly blue, punarevonhäntä, mustasilmäsusanna ja ahkeraliisa - joka olisi pitänyt kyllä kylvää jo hyvän aikaa sitten) ja istutuksiakin (mustanmerenruusu) tein tällä viikolla, ja päivänsinet ja revonhännät jo itivätkin. 

Nisua

Tänään todella pitkästä aikaa tein pullataikinan, ja nytkin vain puolen litran taikinan, josta tuli kolme pitkoa eli lonkaa. Viimeksi olen tainnut leipoa nisua joskus kesällä. 

Nisuleipomattomuus johtuu mm. siitä, että se vaatii vaivaamisineen ja nostatuksineen vähän pidemmän ajan kuin eri sortin piirakat ja leikkokakut, joita kyllä on syksynkin mittaan syntynyt - erityisesti hyödyntäen kesäkurpitsaa ja omenoita. Lauantai on ollut minulle perinteisesti leipomapäivä, ja etenkin aikaa vievän nisun leipomapäivä. Pitkin syksyä olemme kuitenkin käyneet melkein joka lauantai Millanin luona päiväsydännä, jonka jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanutkaan ryhtyä mihinkään suurisuuntaiseen. 

Tänä viikonloppuna menemme kuitenkin vasta huomenna visiitille ja poikkeamme samalla eri pitäjän jumalanpalveluksessa, siellä kun on tuttu mutta harvemmin livenä kuultu vieraileva saarnamies. Ensi viikonloppuna pidämme sitten taas väljännestä kyläreissulta, ties mitä ohjelmaa silloin keksin. 

Eilen töiden jälkeen oli kyllä sellainen fiilis, etten uskonut vielä tänäänkään oikein mitään jaksavani. Mutta jotain sentään jaksoin, vaikka kymmenen jälkeen vasta pääsin käyntiin saatuani yhden sukan kavennettua valmiiksi. Kotihommat ja pikkupuuhailu auttavat ajoittain irrottautumaan työmietteistä. (No nyt mä taas hairahduin fundeeraamaan, miten saisin yhden oppilaan itsetuntoa kohennettua ja miten pääsisi ymmärtämään, mitä hänen mielessään liikkuu... Sainkin sellaisen ajatuksen, että kun hän ei välillä suostu kuuntelemaan rohkaisun sanoja, niin voisin kirjoitella hänelle kehuviestejä 🤔)

Joulu on jo hyvän aikaa ollut mielessä, ainakin jossain ajatusten takana luikkimassa. Tänään tyrjäsin vinttikamarista ylimääräistä kampetta muualle ja sain kamarin siihen kuntoon, että sen saa äkkiä pyyhkäistyä ja pedattua jouluvieraille valmiiksi. Sama temppu pitäisi tehdä peräkamarissa, mutta ennen sitä olisi ainakin kokeiltava joulukorttisabluunaa ja lahkajortilla ostamiani askartelumaaleja. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Saha, kirves, rautakanki - hyvää juhannusta!

Eilen juhannusaattona minulla oli leipomapäivä, tai oikeastaan ilta, kun ensin oli sitä sun tätä pihahommia, mm. multa-astioiden pesua. Niitä piisasikin pestäväksi vielä täksikin päivää (ja yhä olisi, mutta kaadoin jo veden pois), koska olimme tuoneet Ruusurannan autotallista reilun säkillisen muovinkeräykseen kuuluvia multa-astioita, jotka olisivat joutuneet poltettavaan jätteeseen, ellen olisi pessyt niitä.

Työn merkeissä juhannusaatto siis meni tälläkin kertaa. Olin sekä eilen että torstaina  välillä todella uupunut, joten tänään olen ottanut rennommin. Torstaina en meinannut jaksaa noustakaan, mutta se johtui ennen kaikkea illalla ottamastani allergialääkkeestä. Olen huomannut aiemminkin sillä sellaisen sivuvaikutuksena.

Paikallisessa kirkossa ei ollut tänään jumalanpalvelusta, joten tyydyin netin antiin. Miehen eilen iltapäivällä keittämää lohikeittoa on riittänyt tälle päivälle, niin ei ole tarvinnut laittaa ruokaakaan. Ison tiskin kyllä aamulla tiskasin, kun eilen illalla en jaksanut. 

Mutta tuo otsikon työkaluluettelo... Mansikat jo punoittaa, niin kuin laulussa sanotaan. Ja linnutkin ovat sen tietysti huomanneet. Eilen ruvettiin rakentamaan suoja-aitaa mansikkamaan ympärille. Olimme torstaina tuoneet Ruusurannasta kapeaa ja leveää myyräverkkoa. Mies kantoi minulle koivukarahkoja, joista sahasin aidanseipäitä. Joidenkin paksumpien päitä koetin kirveellä naputella suipommiksi. Sitten olikin rautakangen vuoro. Mansikkamaani on epämääräisen muotoinen, joten aidastakin tuli varsin moikuliaanen. Siinä olikin miehelle haastetta kattoverkkojen rustaamisessa. Mutta onpahan minullakin sitten haastetta, kun on aika mennä mansikoita poimimaan... En ota kuvaa meidän tekeleestämme. Laitan sen sijaan kuvan tuoksuvasta juhannuskukastani.

Muut juhannuskukat ovat vielä keräämättä. Lupiineja pitäisi käydä taas hakemassa sylikaupalla. Kaikkien! 

Juhlavalmistelua

Hautajaiset olivat viime sunnuntaina, palmusunnuntaina. Ihan kaikki mummun rakkaat eivät päässeet paikalle, mutta oli meitä silti koolla lähes neljäkymmentä. Tänä sunnuntaina kokoonnutaan täällä Kanttorilassa pienemmällä porukalla, kun meidän lapset ja minun sisarukseni tulevat viettämään pääsiäistä ja synttäreitä. Meiltä on jäänyt pitämättä jo neljät kuusikymppiset pelkästään sisaruspiirissämme, paikataan sitä nyt vähän samalla. 

Pääsin hiljaisella viikolla joka ilta kirkkoon, lisäksi pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen. Mutta huomisen pääsiäispäivän messu jäänee nyt väliin. Siivoukset ovat valmiina, mutta tarjottavien kanssa on vielä valmistelemista

Saha soittaa ja iskee kirves ynnä oksasakset purevat

Lupasin yhdelle oppilaalleni, että hiihtoloman aikana käyn hiihtämässä. Lupaus on yhä lunastamatta ja voi jäädäkin. Keksin tänään korvaavaa liikuntaa. Mies on huudattanut moottorisahaa nyt jo toista päivää, viimeisetkin pihan lahot koivuvanhukset ovat nyt nurin. Risusavottaa niiden kanssa riittää minullekin. Ja hangessa kahlaamista. 

Tienvieren suurimman koivun viimeinen haara oli niin laho, että se kaatui liian aikaisin ennen kuin mies ehti sitä ohjata. Niinpä se rysähti sinne, minne ei pitänyt, mennessään sivalsi saskatoonia ja vielä pahemmin se kohteli Latvian matalaa. Kirsikkapuusta halkesi useampi paksu haara. Puu oli saanut kasvaa rehottaa omaan tahtiinsa, nyt sitä karsittiin, vaikkakin hallitsemattomasti. Aika näyttää, mitä siitä seuraa. Mutta ajattelin säästää Millania yhdeltä murheelta, enkä kerro hänelle, miten hänen istuttamalleen kirsikalle kävi. Yritin sanoa miehellekin, ettei puhuta siitä Millanin kuullen. Saa nähdä, muistaako hän pitää suuns kiinni. Katkoin osan kirsikan revenneistä oksista ja jätin ne hangelle pupuja varten. Jos tuo puu tuosta tokenee tekemään satoa, niin voi olla, että nyt sitä taas yltää suojaamaan linnulta. 

Toisenkin puunrungon kanssa tuli häihäräppiä. Pihlaja sai osumaa, samoin joustinpatjojen rungoista kasattu kukkaportti, joka oli mennyt taas lysyyn. Taannoin oli lumi painanut sen luokalle. Silloin se nousi  takaisin, että bojoing vain, kun tyhjäsin lumen sen päältä. Mutta nyt tarvittiin oksasaksia ja kahta sorttia sahaa, ennen kuin portti ponnahti pystyyn paksujen oksien alta.

Kuvista näkee, millaiset säät ovat vallinneet lomalla. Ei ole minua eikä sisähommiani haitannut. No, tänään en ole vielä paljoa ehättänyt tuvalla touhuta. Virkkasin muutaman afrikankukan trikoomekkoni tahrojen peitoksi ja keitin pakastimentyhjäyskeittoa (keitinlientä, tomaattia, tomaattimehua, lehtikaalta, härkäpapua, pensaspapua, basilikaa, persiljaa, hapankaalta ja revittyä tofua, ynnä muutama pottu).

Kastelin risusavotassa jo kahdet toppahousut, siis lumessa kahlaamalla. Jos jommat kummat ovat ehtineet kuivua, voisin mennä miehen kaveriksi risuja katkomaan ja raahaamaan risuaidan päälle. 

Pizzaa

Uusi vuosi on alkanut kylmänä. En ole juuri nenääni ulos pistänyt uudenvuodenaaton jälkeen. Silloin kävimme kirkossa ja minä illansuussa vielä omatoimikirjastossa. Enpä ole paljoa muuta sitten tehnytkään kuin lueskellut. Kirjastosta lainatut luettuani olen aloittanut Ryhmy-tiiliskiven, jonka sisko palautti lauantaina, kun käytiin sukuloimassa. Siitä sen verran, että tapasimme kummitätini hoitokodissa, molemmat siskot, siskonmiehen, toisen siskon tyttären, vävyn ja pojan sekä koiran. Söimme runsaan ja herkullisen jouluaterian ja nauroimme paljon. 

Jouluruokien jälkeen on pitänyt taas erikseen funtsia ruuanlaittoa. Mies on jo pitkään mielitellyt pitsaa. Nyt oli sen aika, kun kaappeihin oli kertynyt sitä sun tätä pitsaan sopivaa. Rupesin kirjoittamaan muistiin tämänkertaista reseptiä, koska kokeilu oli menestys. Itse asiassa käytin vanhan ja uskollisen Ruutukokkini reseptiä, vain vähän soveltaen. 

Kuumensin ensin öljyssä oreganoa, silputun sipulin ja pakastimesta klöntin öljyyn säilöttyä basilikaa, päälle paseerattua tomaattia, suolaa, pippuria, suppilovahveroa ja lopuksi muutaman murskatun valkosipulin kynnen. Pohjaan laitoin vehnä- ja ruisjauhojen lisäksi psylliumia, mikä helpotti kaulimista. Tomaattikastikkeen päälle pitsaan tuli loput oliivit viipaleina ja loput homejuustosta, lisäksi yksi purkki tonnikalaa ja vähän ananasmurskaa, pinnalle nuukansorttisesti. polarjuustoraastetta.

Pitsat menivät uuniin nisulonkien jälkeen. Nisukin onnistui. Liekö syynä, että käytin tällä kertaa kuivahiivaa. En yleensä edes osta sitä, vaan joulun edellä paikallisesta oli palahiiva loppunut, niin onpahan nyt hätävarahiivaa kuiva-ainekaapissa.

Viattomien lasten päivä

Sydänjoulu riemukas vaihtuu välipäiviin, lähestytään uutta vuotta ja siitä edelleen kohti loppiaista. 

Saimme kuin saimmekin koko väkemme tänne, lapset ja vävyn. Jouluvieraat tulivat aatonaattona, poikarevohka lähti paluumatkalle joulupäivänä, nuoripari tapanina. Tehtyäni tapanina ja eilen lahjapalapelin aloin pestä lakanoita ja jouluastioita. Hoksasin viimein, että voin hyödyntää pesukoneen express-ohjelmaa parina yönä käytettyjen pussi- ja aluslakanoiden pesuun. 

Jouduin taas priorisoimaan ja karsimaan jouluvalmisteluitani. Koristelut jäivät melko tyystin tyttären hommaksi. Suurinpiirtein vain seimiasetelman pykäsin klaffipiironkiin. Ja ensi jouluna tiedän jättää taas jotain turhaksi osoittautunutta pois (= valkosipulin kynsien marinointi). Mutta toisaalta tiedän ja muistan kuoria syömäperunoita kerralla reilusti. Aattona kuvittelin, että ehtisin ja muistaisin kuoria ja keittää uuden perunaerän joulupäiväksi. En muistanut. 

Yhden uuden jouluvalmistelun hoksasin hyvissä ajoin ennen joulua. Pyysin miestä hakkaamaan pienet naulat keittiön nurkassa tönöttävään lastikostoon. Lähempänä joulua - kun ei ollut enää niin suurta likaantumisriskiä - ripustin nauloihin joululiinasta ompelemani suojaverhon. 

Verhon takana on nyt piilossa entisen kodin entisestä keittiöstä haalattu vetolaatikosto, jonka laatikoista on poistettu päätylevyt. Rumat muovilaatikot toimivat  pahvinkeräysastiana sekä siivousliinojen ja pesuaineiden säilytyspaikkana. Taidanpa ommella jostain kierrätyskankaasta myös kesä-/arkikäyttöisen suojaverhon. Pitäisi vaan vielä löytää lyhyt verhovaijeri, kun tuota ripustusnarua ei saa kiristettyä suoraksi.

Kun pojat oli saateltu kotimatkalle, me lähdimme tyttären ja vävyn kanssa vierailemaan Millanin luona, hänhän on tyttäremme kummitäti. Tytär ja vävy harrastavat viinejä, joten heillä oli tuliaisina Millanin toivelahja, omatekemää aronia-herukkaviiniä. Mekin lopulta korkkasimme aattona viime jouluksi saadun viinin, jota jäi tyttären ja vävyn häistä. Isolla väellä ei ollut pelkoa joupumisesta (siksipä pulloa oli säästeltykin, emme olisi miehen kanssa saaneet sitä asiallisesti tyhjättyä). Jäi pullon pohjalle maistiainen vielä Millanillekin.

Eilen tein uuniin riisipuuron jämästä karjalanpiirakkaa, samalla uuninlämmöllä kypsyi juuresvuoka. Tänään meinaan tehdä klimppisopan karjalanpaistin liemeen. Piilotan taikinaan myös valkuaisen, joka jäi käyttämättä, kun lapset eivät piitaneetkaan ruveta pipareita koristelemaan. Itse olin koristellut kaikki aikaisemmin leipomani, mutta lopputaikinasta tein lisää pipareita aatonaattona, jolloin leivon myös tortut. Ja mallasleipää. Silloin uuni olikin melkein koko päivän päällä, kun siellä vuorollaan olivat myös makaronilaatikko, karjalanpaisti, lanttulaatikko ja punajuurivuoka. Millanin kiertoilmauuni on kyllä mainio hankinta! 

Marraskuun toinen sunnuntai

Nenää aristaa koko päivän kestänyt niistäminen. Onneksi kurkkukipu kuitenkin hellitti yhden yön ja päivän jälkeen. Olen kiitollinen, ettei nuha ole vienyt tyystin voimia. Olen vähitellen aloittanut joulusiivoukset, sellaisista paikoista kuin keittiön kuisti (roinaa oli kertynyt pitkin kesää ja syksyä), keittiön peräkomero (hyllyjä piti tyhjäillä ja järjestää, jotta sain tilan lisäksi irrotettua pari hyllytukea Millanille) ja peräkamarissakin pääsin jo alkuun (sängyn päällystä ja alusta sekä pianon päällystä. Työpöytä vaatii vielä toisenkin tuokion.) 

Isänpäivä on illassa, juhlistimme vaatimattomasti, tein uunissa juurespaistosta ja kurpitsakakkua. Juhlitaan toivon mukaan sitten jouluna isommalla porukalla.

Yksi maan isä on saatettu nimipäivänään perjantaina viimeiselle matkalle Narvan marssin sävelin. 

Aatonaattoa!

Kansa kartanon hiljaisen torkkuu jo, uupunut työssä. Mutta meinaan silti jotain vielä kirjoittaa, ehkäpä jotain jouluvalmistelujen onnistumisia ja - melkein - epäonnistumisia.

Tämä vuorotteluvapaa on auttanut pitämään hermot kurissa, kun ei ole tarvinnut huolehtia koulukiireistä. Joululomaa edeltävät viikot tahtovat olla tyrmäävän hektisiä koulussa.

Istun salissa lempinojatuolissani kuusenkynttilöiden valossa. Koristelin kuusen jo eilen illalla, koska tytär viettää tämän joulun miehensä kanssa omassa kodissa eikä ole kuustamme koristamassa, ja koska huomenna en kuitenkaan ehtisi ennen iltapäivää siihen askareeseen (meidän miesväkeä koristeiden ripustelu ei nappaa).

Ajelimme tiistaina pikasukulointireissun pohjoisessa. Ajokeli ei ollut paras mahdollinen, mutta taas meitä varjeltiin, ja saimme tehtyä, mitä oli aiottukin. Esikoinen tuli paluumatkalla kyydissämme Kanttorilaan joulun viettoon. Huomenna pitäisi tulla seuraavan pojan ja jos kuopus tervehtyy, niin hän lähtee tänne tapaninajelulle.

Pesin saunan pari viikkoa sitten ja tänään pesin kylpyhuoneen. Olen saavutukseeni tyytyväinen. Jostain luin ihmisten erilaisista joilusiivoustyyleistä, kuinka joku rassaa ja hinkkaa joka paikan seinistä ruveten, kun taas toinen piilottaa ylimääräisen roinan kaappeihin. Oma tyylini taitaa olla sekoitus kumpaakin. Tänään tosin jouduin etsimään uuden piilon yhdelle tavarakasalle, kun piti raivata tilaa maalämpöhuollolle. Sekin oli ihanaa johdatusta, että miehillä sattui kaiken kiireen keskellä olla toinenkin työkeikka tähän lähelle, niin ehtivät meilläkin pistäytyä. Toivat alkoholia ja kolistelivat pattereita.

Melkein epäonnistuminen sattui lanttulaatikon kanssa, kun lisäsin lanttusurvokseen liikaa valkopippuria (koska minulla oli reseptiin nähden tuplamäärä lanttua, tuplasin myös pippurin...) Mutta onneksi olin keittänyt perunoiden kanssa palsternakkaa, joista pari oli vielä jäljellä. Survoin ne jatkeeksi. Se ei kuitenkaan riittänyt laimennokseksi. Tavallisesti en lisää korppujauhoja räätikkälooraan, mutta nyt oli pakkorako. Lisäksi otin pakastimesta lisää esikeitettyä palsternakkaa, jonka sulatin ja survoin sekaan. Tapojeni vastaisesti lorautin vielä siirappiakin. Huomenna sen tietää, oliko toimista apua. 

Mutta nyt olisi vielä keittiössä vielä pari pikku askarta - joista taidan hoitaa vain yhden, puuroriisit likoamaan - ja sitten saunapuhtaana petiin. 

Eiköhän blogikin hiljene ainakin joulun ajaksi. 

Rauhallista Joulua meille kaikille! 

Lihatonta juhlaruokaa - onko tästä tulossa ruokablogi 🤔

Eilen mies oli otettu, kun pyytämättä lupauduin lähtemään kaveriksi iltalenkille kauppaan. Matkalla sinne totesin hänelle, että pyhäinpäivän menu taitaa riippua siitä, löytyykö iltamyynnistä jotain sopivaa värkkiä (vai kaivetaanko pakastinta). Palaan siihen kohta. Sitä ennen taustaa.

Vuosia sitten jollain silloisen kotiseurakunnan lähetyslounaalla oli kanan ja riisin lisukkeena ns. vihreää kastiketta, johon ihastuin ja jonka reseptiä kysyin keittiön emännältä. Sain reseptin, jota olen soveltaen käyttänyt siitä lähtien riisin ja kanan kaverina, ynnä mustaherukkahilloa.

Mutta sitten, joskus vuoden 2017 aikoihin, siirryimme miehen kanssa pääsääntöisesti kasvisruokavalioon, johon kuitenkin sisältyy maitotuotteet, muna ja kala. Myöskään kanaa emme ole sen koommin ostaneet. Edellä kuvattua ruokalajia olen kyllä kaipaillut, vaikka muuten en ole liharuokia ikävöinyt (paitsi joskus maksamakkaraa). Olen vihreää kastiketta sittemminkin toisinaan tehnyt, mutta ilman kanaa se ei ole ollut ihan yhtä iso kulinaristinen ilo.

Viime keväänä sain jostain vinkkiä, miten soijapihvin voisi maustaa kanamaiseksi käyttämällä esim. kalakastiketta(!) ja vihreää currya. Sitä konstia käyttämällä olen pari kertaa tehnytkin "kana-aterian" vihreine kastikkeine kaikkineen.

Mutta nyt takaisin kauppaan. Mies alkoi lipata hyllyltä aleleimalla merkittyjä paketteja, joissa luki ulkomaankielellä "kananpoikaa", ja aloin toppuutella häntä, että emmehän me kanaa osta. Mutta sitten hoksasin, että paketissa lukikin ulkomaaksi tarkemmin katsoen "NIINKU kananpoikaa". Mies saikin lipata kaikki kolme alepakkausta kärryymme. Kierros jatkui, ja mies kysyi, pitäisikö ostaa myös maapähkinävoita (se on yksi olennainen ainesosa vihreässä kastikkeessa, annan kyllä koko reseptinkin kohta). Sekunnin mietinnän jälkeen tajusin idean hyväksi. Pyhäinpäivän kunniaksi minun oli helppo suostua myös siihen, että ostimme jälkiruuaksi vielä juustokakun 60% alennuksella.

Tänään sitten teimme ja söimme täysin korvaavaa versiota herkkuklassikosta, ohraryynejä, sokeroitua mustaherukkaa, niinkuin kanaa, vihreää kastiketta ja salaattia, jälkiruuaksi mustikkavaniljakakkua.

Alkuperäisen vihreän kastikkeen reseptiin tuli muistaakseni kiinankaalta, sipulia, tomaattia, suolaa, pakastepinaattia ja maapähkinälevitettä. Olen melkein aina korvannut pinaatin nokkosella (pari vuotta sitten minulla taisi olla lamopinaattia kasvamassa, ja sitä myös pakastin kastikevärkiksi). Tomaattia en ole malttanut aina ennenkään pilkkoa soosiin, saati näillä hinnoilla, eikä se sitä ole kaivannut. Kiinankaaliakaan en ole vuosiin käyttänyt, kun olen korvannut sen usein oman maan kesäkurpitsalla. Tänään lisäksi hain sekaan lehtikaalta, jonka ryöppäsin ennen kastikkeeseen silppuamista. Sipulin korvasin ruohosipulilla, jota yhä on pystynyt pihalta hakemaan.

Riisiä emme ole lisukkeeksi ostaneet aikoihin, ekologisista syistä. Ohra ja kaura korvaavat lisäkeriisin vallan hyvin. Puuroriisiä olen kylläkin joulupuuroa varten ostanut, sen verran olen antanut myönnytystä, kokeiltuani yhtenä vuonna ohrapuuroa. 

Joulukin on ollut jo muutenkin mielessä, mutta ei mennä siihen vielä.  Eilen sain viimein äntihin miehen  hiustenleikkuun hautajaiskuosiin. Sen jälkeen revin vielä pari säkillistä ruohotuppaita perennapenkistä, kun sää oli suosiollinen. Tänään kävimme ruuan jälkeen perinteisellä lauantaiajelulla Millanin luona. Ensi viikolla pitää muistaa käydä äänestämässä ennakkoon. Varsinaisena äänestyspäivänä se ei onnistukaan tässä lähikotikirkossa, emmekä halua lähteä "isoolle kirkolle", vaikka sinne kuljetuskin järjestetään. 

Kotiruuasta, taas - tapojeni vastaisesti

Kyllä ruoka-asiat ovat miltei päivittäin mielessä nyt, kun en ole nauttimassa valvontaruokailun eduista. Ai mikseivät päivittäin? Koska melkein aina laitamme ruokaa, jota jää tähteeksi ja syömme parillakin seuraavalla aterialla.

Kuten aiemmin viittasin, sunnuntaina kävimme Millanin luona, mutta samalla reissulla myös sieniretkellä. Kotiin palattuamme perkasin pannulle saaliin vanhimpia suppiksia, jotka söimme tuorepastan kanssa. Maanantaina oli tähdepäivä lisättynä grillilapasilla. Eilen piti sitten taas miettiä ruokaa. Olin jättänyt osan suppilovahveroista pakastamatta ja kuivaamatta, halusin lounaaksi kokeilla sienikeittoa, mutta reseptiä soveltaen. Sipulin tilalle ruohosipulia ja ilman ranskan- tms. kermoja. Sen sijaan jauhoin sekaan paahdettuja maapähkinöitä ja lisäsin myös sienijauhetta, jota tein aiemmin kuivaamistani suppiksista kahvimyllyllä, pikkuserkkuni mieheltä saadun vinkin mukaan.

Mies kommentoi: "Sienikeitoksi hyvää." Mutta koska tiesin, ettei hän pidä sienikeittoa oikeana tai riittävänä ruokana, tein illaksi lisäksi vegekuutiot ja kasvikset (ryöpätty lehtikaali + kesäkurpitsaraaste) teriyaki-kastikkeeseen, ohrasuurimoita lisäkkeeksi. Mies kysyi "onko nyt joku juhlapäivä?"

Tänään oli taas tähteiden vuoro. Olin ajatellut taas sienikeittoa alkukeitoksi, sitten teriyakikasvikset ja -kuutiot + ohra. Mutta mies, jolle aikaisin heränneenä ensin tuli nälkä, ehdotti, että hän sekoittaa kaiken risotoksi (=ohratoksi), sienikeitonkin, ja. lisäksi paistaa vielä härkistä samaan keitokseen. Olin edelleen allukeiton kannalla, mutta hän väitti, ettei sitä riitä kahteen annokseen. Annoin periksi. "Tee mitäs taharot." Syötyään mies totesi: "Ketsupin kanssa oli ihan hyvää." Minä en periaatteesta töräyttänyt ketsuppia lautaselleni. 

 Syömme nyt sitten ainakin vielä illalla, ehkä huomennakin ruskeaa pataa/muhennosta, jossa ei maistu sienikeitto eikä teriyaki... Mutta maha tulee täyteen, mikä sekin on tärkeää. Ja salaatti pelastaa aterian kuin aterian. 

Taas mm. sähkön säästöä

Reilu viikko edellisistä suru-uutisesta, kun tuli seuraava (ensin suvun sitten ent. kotiseurakunnan piirissä). Jospa nyt hetkeen ei tulisi lisää.

Tässä oli useita sadepäiviä, kunnes eilen ja tänään on ollut poutaa. Ja yöpakkasta. Ehkä nostan viimein loput porkkanat, joita on vielä muutama maassa, sekä lisää palsternakkaa, ennen kuin maa jäätyy liikaa. Eilen hyödynnettiin poutaa yhdistämällä kyläreissuun sieniretki, tänään pesemällä pyykkiä. 

Sadepäivien puuhiin on sisältynyt mm. korjausompelua - kunhan olin raivannut kamarin pöydälle tilaa ompelukoneelle. Perjantaina otin urakaksi tyhjätä, sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastimen. Paksu jääkerros oli päässyt kertymään pakastimeen olletikin siksi, kun sen ovi oli kerran kesällä jäänyt raolleen useammaksi tunniksi. Nyt päätimme miehen kanssa, että jätetään kaappiyhdistelmä sulana tyhjilleen käynnistämättä uudestaan hetkeen. Pakasteet mahtuivat uuteen kaappipakastimeemme ja jääkaapin korvikkeena toimii keittiön porstuan "kylmäkomero". Jouluksi viimeistään otetaan jääkaappi käyttöön uudestaan, mutta eiköhän tässä välissä säästy sähköä. 

Odotin, että normaaliaikaan siirtyminen auttaisi minua pääsemään takaisin "ihimiseltääseen" unirytmiin. Meinasi mennä etenpeten, kun uni ei meinannut tulla ollenkaan sunnuntain vastaisena yönä. Lopulta nousin keittiöön syömään ja ratkomaan sudokua. Kaikesta huolimatta heräsin ajoissa kirkkoon. Sunnuntain kirkkoreissupyöräily ja sieniretkikö avittivat, että eilen menin petiin yhdentoista maissa ja kesken kirjan lukemisen silmät lupsahtivat, ja aamulla nousin jo seiskalta. Vaiko kenties Millanin antama ravintolisä jo vaikutti. Oli miten oli, yritän liikkua päivittäin (tänäänkin tehtiin kävelylenkki kirjaston ja kirppiksen kautta) ja syödä ainakin viikon kuurin Millanin medisiiniä.

Joululahjaneuleita syntyy hyvää vauhtia, mutta pitäisikö minunkin aloittaa jo myös joulukorttipuuhatkin, kuten eräs tuttava, joka soitti ja kysyi osoitetta joulukortin lähettämistä varten.

Sähkön säästöä

Taannoin aloittamani kasvihuoneen siivous on yhä kesken, mutta nyt olen kuitenkin tyhjännyt sen kasveista. Taitoin ananaskirsikasta maljakkoon pari vartta, joissa oli kesän ainoat hedelmät, katsotaan jos kypsyvät valmiiksi. En halunnut myöskään heittää hukkaan basilikan rippeitä saati sitä ainokaista pientä munakoisoa.

Eilen kaupunkiretkemme jälkeen olin vähän väsyksissä (tottumattomalle neljän kaupan kiertäminen ottaa koville), mutta illansuussa ryhdyin kuitenkin jalostamaan munakoisosta zakuskaa. Samalla sain hyödynnettyä muutaman pienen nahistuneen puolikypsän paprikani. Ja zakuskasta särvintä leivälle.

Basilikasta halusin tehdä pestoa. Se on ollut turhan hankalaa tehosekoittimella, kun mössö jumittaa vain paikallaan eikä sekoitu kunnolla ilman että vähän välillä sammutan koneen ja avitan lusikalla. Sitten pestoa ei kuitenkaan saa kokonaan astiasta pois, kun hyvää tavaraa jää hankalasti silppuriterien alle. Niinpä päätin jättää tehosekoittimen kaappiin. Onhan ennenkin tultu toimeen ilman moisia. Olen ollut silminnäkijänä, kun romanialainen ystäväni on sekoittanut majoneesin ihan vain haarukalla. Hiljattain nisua leipoessani päätin sähköä säästääkseni vaivata taikinan käsin, kuten tein vuosia, ennen kuin laiskistuin ja teetin sen monitoimikoneella. Nyt pestokin syntyi sähköttä. Silppusin basilikan ja valkosipulinkynnen leikkuulaudalla. Auringonkukan siemenet sai kätevästi hienonnettua huhmareella (olen aina korvannut tyyriit pinjansiemenet edullisemmilla siemenillä, täydestä menee, kun ei muusta tiedä). Sitten vain kaikki öljyn kanssa sekoitellen kannellisessa tarjoiluastiassa, ja tiskiäkin tuli vain leikkuulaudan ja veitsen verran.

Tänään näyttäisi olevan myös sopiva sää ulkotöihin. Voisin kärrätä loput mullat kasvihuoneesta kasvimaalle tai - lavaan ja sitten kasvihuoneen voisikin jo pestä. Kun vielä joinki tarkenee.

Vielä toinen kuva gladioluksesta. Vein sen eilen tuliaisiksi Millanin äidille, jonka luona poikkesimme ennen ostosmatkaa Millanin kanssa. Tykkään maljakkokukista toki itsekin, mutta ne ovat enemmän edukseen siistissä kodissa kauniisti katetulla pöydällä. Joten suursiivouksen sijaan päätin, että itse ihailen vain kuvaa ja leskiäiti voi jakaa kukkailoni.

Sateen sattuessa sisällä

Kaikki muut gladiolukset - niiden mukulat - ovat jo kellarissa odottamassa ensi kasvukautta, mutta tämän huomasin jokin aika sitten tekevän nuppua, niin nostin sen ensin eteiseen lämpimään, missä nuput alkoivatkin nopeasti suurelta, ja sitten keittiöön etelän ikkunalle. Tänään katkaisin kukkavarren maljakkoon ja hain parsaa kaveriksi. Mukula saa vielä hetken odottaa purkissa ennen kuin nostan senkin kuivahtamaan ja vien kellariin. Varteen voisi kyllä laittaa lapun, jotta kirkkaan punainen. Pihalla olisi vielä ainakin pari ritarinkannusta nupulla. Ensi yöksi povataan kylmää, mietin pitäisikö ritarinkannuksetkin katkaista vielä tänään maljakkoon. 

Tällaisena sadepäivänä ei oikein pääse tai ei huvita mennä pihatöihin. (Voin siis aivan hyvin kirjoitella...) Eilen jotain ulkona ehdin, kun oli kaunis aurinkoinen sää. Mutta kesken hommien piti lähteä ruuanlaittoon. Nyt kun olen vuorotteluvapaalla, olen ehtinyt itsekin osallistua ruuanlaittoon muutenkin kuin viikonloppuisin. Kesällä pihakiireiden aikaan keittiövuorot jakautuivat suhteellisen tasan (kunhan jotain jompi kumpi nopeasti kyhäsi, hampurilaiset tai uudet potut), mutta nyt ne hommat ovat mielestäni siirtyneet enimmäkseen minulle. Mies voisi tästä olla kyllä eri mieltä. Hän vastaakin yleensä jälkiruuasta, jos sellaista on (marjarahkaa).

Eilisen päivällisen olin suunnitellut etukäteen. Olin löytänyt sienikastikereseptin, jota halusin kokeilla ja jota varten sunnuntain metsäretkeltä mukaamme lähti suppilovahveroita ja vaaleaorakkaita. Keräsimme samalla myös muutaman litran sekamarjaa, juolukkaa, mustikkaa ja puolukkaa (joista osasta mies tekikin sunnuntaijälkkäriksi marjajogurttirahkaa).

Suunnitelmani vaati jonkin verran juoksentelua kasvimaan, kylppärin ja kellarin välillä. Pihalta nostin muutaman palsternakan ja kellarista hain perunoita kolmea sorttia, tavallisen lisäksi Rosamundaa ja yhden Blue Congon. Millan oli saanut sinistä perunalajiketta tuliaisiksi, ja kun niitä oli ollut hänelle liikaa, niin antaja oli ehdottanut "anna Ailalle".

Koska aioin tehdä metsämarjapiirakkaa uuniin, olin päättänyt kypsentää myös potut ja palsternakat uuninlämmössä, vaikka sienikastikkeen kanssa olisi sopinut kuoripotutkin. Kuoritut kasvikset suikaleiksi uunipellille, sekaan öljyä, suolaa, pippuria ja valkosipulimurskaa, nam! Sillä aikaa kun ensimmäinen kasvispellillinen oli uunissa, tein salaatin ja sienikastikkeen. Reseptin olin löytäny Maaseudun Tulevaisuudesta netistä.

Tokikaan en noudattanut ohjetta kirjaimellisesti. Sipulit korvasin paksulla ruohosipulinipulla. Dijon-sinappi oli ihan tavallista eikä kokojyvää. Nyhtökauraa ei ollut, eikä kastike sitä kaivannutkaan. Persilja jäi pois, kun oli jo niin nälkä, etten viitsinyt enää juosta pihalle persiljaa hakemaan. Maustepippuripurkin pohjalta karistin kouransydämeen vähän kuorirouhetta. Koska olin ehtinyt jo laittaa suolan, ja arvelin ilman nyhtökauraa tulevan liian suolaista, niin en laittanut noin paljoa maustekurkkua. 

Huh sentään, sillä aikaa kun toinen pellillinen perunaa ja palsternakkaa oli uunissa, rupesin kiireesti murotaikinan tekoon. Ja sain kuin sainkin marjapiirakan uuniin, kun kasvikset olivat kypsiä. Ja sitten ehdin jo itsekin syömään. 

Tänään söimme samaa ruokaa, mutta mies kaivoi pakastimesta lisukkeeksi vielä punajuurifalleroita. 

 Ei liene tapojeni mukaista selostaa - ja kuvittaa - näin seikkaperäisesti ruoka-asioita, mutta eipä ole tapojeni mukaista juuri myöskään käyttää reseptejä onnistuneesti... Tämä kasviskastikkeen resepti jää vakituiseen käyttööni. Voin kuvitella, että uuni- ja kuoripottujen lisäksi se sopii yhtä lailla esim. pasta- ja nuudeli kastikkeeksi. Kenties ihan joulupöytäänkin? 

Sadonkorjuu on jatkunut, mutta nyt tulee kylmä

Ehdinpäs tehdä toisenkin erän maustekurkkuja, vaikka avomaankurkut ovatkin tänä satokautena hidastelleet. Edellisvuotista kurkkua on kellarissa vielä yksi purkki ja jääkaapissa toinen vajaa, nyt kellarissa on myös uuden sadon maustekurkkua kaksi isohkoa purkkia ja kolme pientä, joista yhden vien piakkoin tuliaisiksi vävylle. Voi olla, ettei sen enempää saadakaan. Riippuu tulevista halloista/yöpakkasista. Peittelin kateharsolla niin kurkku penkin kuin kesäkurpitsatkin. Harsoni vain ovat jo kovin riekaleisia. En kuitenkaan halua enää ostaa uusia kateharsoja, mikromuoviksi kun taitavat vähitellen hajota.

Tänä kesänä kosteuden takia muumiotauti on taas jyllännyt ja vaivannut vähäisten omenoiden lisäksi myös luumuja ja (omppujen kanssa yhtä vähäisiä) kirsikoita. Eilen kuitenkin keräsin terveitä luumuja toista litraa, tänään kalttasin ne ja kokeilin pakastaa sokeriliemeen. Sovelsin luumuhillokeohjetta kirjasta "Kotipuutarhurin kasvisruoat". Meinaan käyttää oman pihan Sinikka-luumuja jouluna luumukiisseliin. Jos se tekee kauppansa, en enää jatkossa osta ulkomaisia kuivattuja luumuja siihen tarkoitukseen. 

Uusi kaappipakastin alkaa olla jo melkein täynnä. Valokkien (=hilla), mustikoiden ja mustaviinimarjojen lisäksi siellä on ainakin härkä-, pensas- ja Borlotto-papuja, tilliä, hernettä ja vähän tyrniä ja vadelmaa. 

Kellarissa on viime sadon omenasosetta useita purkkeja, ja voi olla, etten teekään uutta tänä syksynä. Jos saamme omenoita, ne varmaan menee syömäomenoina syksyn mittaan. 

Valkosipulit nostin pari viikkoa sitten, alkavat olla jo sopivasti kuivahtaneet. Niitäkin tuliaisiksi lapsille, kuin myös syöntikokoisia kesäkurpitsoita, jotka pelastin jo mahdollisesti ensi yön kylmiltä. 

Kysyin mieheltä, kauankohan olemme jo olleet omavaraisia tomaattien suhteen. Hän se meiltä kaupassa käy, eikä ole aikoihin ostanut tomaatteja eikä kurkkuja. Vieläkin niitä olisi kypsymässä, jos vain kylmä pysyy poissa kasvihuoneesta. En meinaa viedä sinne sähkölämmitintä (tiedätte kyllä miksen), mutta kynttilän tai pari aion öiksi viedä palamaan lyhtyihin.

Syksyn tuntu on toisaalta haikeaa, mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä. Kuinka siunattua on saada nauttia neljästä vuodenajasta!

Tytit ja muuta sadonkorjuuta

Kanttorilan ensimmäisinä vuosinamme hankimme yhden Tarmo- ja neljä Tytti-pensaan tainta, kun olin saanut päätettyä, mihin ne sopisivat. Paljon ne eivät ole vielä kasvaneet, mikä on aivan hyvä asia, ja tuotto on ollut vaihtelevaa. Ensimmäisen, muutaman marjan sadon jouduttua lintujen tms. marjavarkaiden suihin sato on pikkuhiljaa runsastunut, mutta viime kesän kuivuudesta ilmeisesti johtuen tyrnikään ei tuottanut juuri desilitraa enempää. Yhteensä siis neljästä Tytistä. 

Tänä kesänä näytti taas aivan toiselta. Keräsin marjat lopuistakin tyrnipensaista eilen, paras pensas tänä vuonna antoi puoli litraa, toiset kolme ehkä yhteensä saman verran.

Annoin tyttöpensaille nimet erottaakseni ne toisistaan. "Takimmainen oikeanpuolinen" on hankala nimi ja voi tarkoittaa katsomiskulmasta riippuen ainakin kahta eri pensasta. Niinpä tytöt ovat nyt nimeltään Tytti Matala, Tytti Pikkarainen, Tytti Vintturi ja Tytti Isola. Jos käyt niitä katsomassa, tunnistat kyllä, kuka (emi)kukin on. Toistaiseksi. Kasvavathan ne tuosta. Mutta Vintturi jäänee silti vinovartiseksi.

Mustaherukoita poimin oman puskan lisäksi Millanin takamarkilla. Se souvi on tältä satokaudelta ohi. Vadelmia vielä lienee kypsynyt, pitäisikin tästä lähteä niitä haeskelemaan - ellei eilisiltainen sade ehtinyt niitä varistella. Valkosipulit on nostettu ja Borlotto-pavut keitetty pakkaseen, ja eka erä pensaspapua, mutta pian pitänee kerätä myös härkäpavut. 

Myös metsän satoa olemme käyneet koluamassa useammin kuin moneen vuoteen, sekin hyvä tästä vuorotteluvapaastani. Viimeksi lauantaina kävimme uudestaan kantarellipaikalla, mukana sienikorin lisäksi marjasangot ja -poimurit. Ja niin mukavasti meni retkemme, alun marmatuksista huolimatta, että löysimme myös toisen kantarellipaikan sekä vaaleita orakkaita. Ja mustikoitakin yhä löytyi toisten jäljiltä reilu viisi litraa. Litran verran poimin Millanille tuliaisiksi, kun menimme metsästä päin hänen kahvipöytäänsä.

Kahvista puheen ollen, se oli yksi alkumarmatuksen syy. Kahvitermoksemme korkki oli taas jäänyt auki ja alkoi vuotaa kumossa olevaan reppuun auton takapenkillä. Mies hoksasi onneksi hajusta ja ehdin nostaa repun pystyyn ja pelastaa puoli pulloa retkievästä. Mies yleensäkin valittaa metsäretkelle mennessä esimerkiksi, että ei  sieltä mitään kuitenkaan löydy, ja nyt on jo pari kertaa käynyt niin, että hän valittaa mukaan otetun nesteen vähyyttä. Minulla oli kahden desin vesipullo, jonka hänelle lupasin, mutta ei sellainen kuulemma riitä. Kyllä ne valitukset taas metsässä loppuivat, viimeistään siinä vaiheessa, kun mies bongasi vaaleaorakasesiintymän. Nyt on vakaa aikomus hankkia uusi termospullo, jos löytyisi sellainen, missä on idioottivarma kierrekorkki, ilman napsuttelumekanismeja. Evästä oli lopulta kuitenkin riittävästi, ja kahviakin jäi vielä Millanin kahvipöytään asti.

Vaaleat orakkaat menivät perunaan soosihin, mutta keltavahverot paloittelin eilen kuivuriin. Mikä ihana tuoksu ❤️

Talvilomaviikko loppupuolella

Vielä loman aikanakin ehti sadella lisää lunta, mutta eivät silti taida enää tästä kinokset kasvaa. Aikalailla samoihin mittoihin päästiin kuin viime talvena. 

Kun sain eilen tehtyä uuden istumajärjestyksen luokalleni, niin kaikki tärkeimmät aikomani hommat olen saanut lomalla hoidettua - paitsi että pitäisi minun laatia istumajärjestys myös 5.-6.lk:n oppilaille musiikin ja kuviksen tunteja varten, jotka pidän heille omassa luokassani. Yritin eilen, mutta en saanut tehtyä. Jäi sen verran vaivaamaan, että he tulivat uniini. 

Sunnuntaina tulee täyteen kaksi viikkoa kahvittomuutta. Paitsi että olen tänä aikana juonut puoli kuppia kahvia. Kyläilimme keskiviikkona siskojeni luona, niin sallin itselleni sen verran juhlan kunniaksi. Koetan nyt paaston ajan kuitenkin olla muuten kahvitta. Töissä ollessa se on helpompaa, kun ei siellä muutenkaan ole juuri aikaa kahvitella, mutta nyt lomalla lakkoilu on tuntunut psyykkisesti haastavalta, vaikka fyysisiä vieroitusoireita ei enää ole (toki päänsärkyä, mutta siihen on muitakin syitä). En halua pääsiäisen jälkeenkään palata vanhaan kahvinjuontitahtiin, sillä vatsani on selvästi ollut kiitollinen lakosta. Yritän lakon jälkeen pitäytyä yhdessä  päiväkahvikupillisessa. 

Ajatuksenani on tehdä huomenna uuniin makaroni-suppislaatikkoa, jota otettaisiin loman lopussa mukaan pohjoisen kotiin - ynnä kaikenlaista muuta einestä pakastimesta, jotta on, mitä laittaa mikroon. Varmaan menee vielä jonkin aikaa, ennenkuin hella saadaan takaisin rempattavaan keittiöön.

Huomenna mennään kuitenkin myös  kyläreissulle Millanin luo. Viedään kauppa-asioita ja "kahvitellaan" - minä viljakahvilla, jota toinen rakas ystävä lähetti meille joululahjaksi. 

Jo viikko mellastusta

Viime torstaina 24.2. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuhoa, surua, pakolaisia, mutta myös urheutta, myötätuntoa, yhtenäisyyttä. Aika näyttää, mitä vielä tapahtuu ja mitä seurauksia tulee.

Samalla kun maailmalla on melskettä ja tuhoa, meidän asunnossamme on käynnissä myös pienimuotoinen melskaus ja tuho (lue 'purku'). Rivitalo-osakkeemme keittiössä on ollut alkuperäinen kaapisto jostain 60-luvulta. Ei minua sen ulkonäkö ole haitannut, mutta esim. vetolaatikoiden nihkeä kulku on syönyt kärsivällisyyttä. Olen myös alusta asti moittinut asunnon tunkkaista hajua, joka on ilmeisesti pinttynyt lastulevypintoihin eri huoneissa. Mies etsi pitkään netistä käytettyjä keittiökalusteita, joita onkin yllättävän paljon tarjolla ympäri Suomea. Yhtä kalustoa yritimme päästä katsomaankin, mutta varaston numerolukko ei toiminut. Se kalusto olisikin mielestäni ollut liian hieno, kallis ja turhan suuri. Nyttemmin löytyi sopivan läheltä sopivan edullinen ja sopivan ikäinen vaihtoehto, jonka kaapeista osaa mies onkin juuri noutamassa - samalla kun vei peräkärryllä kaatopaikalle edelliset kaapit. Mies on pitkin viikkoa jatkanut keittiön purkamista sillä välin, kun olen ollut töissä. Maanantaina jääkaappi, mikro ym. tuikitähteellinen siirtyi työhuoneeseen, joka toimittaa väistökeittiön virkaa. Eilen lähti sitten tiskipöytä ja tänään viimeisetkin, kattolamppu ja liesi. Tiskit hoituu kylppärissä, ja liettä ei nyt vain käytetä. Onneksi on kattilallinen hernekeittoa, ja mikro.

Kaapiston myyjän oman keittiön purku ja remontti piti tapahtua viikonloppuna, mutta se viivästyi hiukan (siten että ensimmäiset kaapit olivat tosiaan tänään haettavissa). Joten tuskin meidän keittiömme uudistuu ennen perjantain lomalle lähtöä, vaikka mies aikaansaapa onkin. Katon ja lattian laittamiseen menee kuitenkin ensin jonkin aikaa. Sitten voikin olla jo loputkin kalusteet haettavissa.

Itse olen ollut tämän viikon huonolla hapella. Viime viikolla alkaneet vatsavaivat pakottivat minut sunnuntaina päätökseen jättää kahvinjuonti toistaiseksi. Ajattelin, että se olisi tällä kertaa samalla minulle sopiva tapa paastota. Maanantai oli pahin päivä vieroitusoireiden suhteen. Välillä päänsärky aiheutti jo oksetuksen tunteenkin, mitä se ei ole aikoihin tehnyt. Migreeni ei ole vaivannut sitten vaihdevuosien alkamisen. Tädilläni oli sama juttu, mutta hänen migreeninsä oli paljon pahempi kuin omani konsaan. Ylävatsan turvotuksen tunne on helpottanut ja voimatkin ovat alkaneet palata. Tosin päiväunet olen nukkunut joka päivä töiden jälkeen. Päänsärkyä on edelleen, mutta tämänpäiväinen voi hyvin olla niska-hartiaperäistä, liittyen ehkä repunkantamiseen ja virkkaamiseen.

Kohta miehen pitäisi tulla. Hän herätti minut sohvalta soitollaan vajaa tunti sitten kertoakseen olevansa ruokakaupassa ja tulevansa sieltä päin kotiin.

En halua  julkistaa kuvia tästä sekamelskasta enkä edes tyhjästä keittiöstä, sillä kaappien taustat eivät ole mikään siisti näky.

Lomaa odotellessa...