Good Friday

Esikasvatuspäivityksiä

Ilokseni Pulsatilla on kuin onkin itänyt, olen saamassa jopa kolme tarhakylmänkukkaa. Ensi keväänä kylvän vielä loput ostosiemenet, josko niistäkin jokunen pitäisi. Sen sijaan heitin jo toiveet sinipallo-ohdakkeesta, kun taas kukontöyhdöstä kokeilen vielä uutta kylvöstä.

Saadakseni lisää tilaa esikasvatukseen koulin jo orvokit isompiin astioihin ja vein ne kasvihuoneeseen. Tänään siellä oli jo liikaa lämpöä, niin nostin orvokit ulos. Illalla vien ne taas kasvihuoneeseen, mutta sinne pitäisi varmaan asentaa myös jo tuuletusautomaatti aurinkoisten päivien varalle. 

Parin vuoden tauon jälkeen minulla on nyt tomatilloakin esikasvamassa. Siivosin kyllä jo multatouhut pääsiäisen tieltä, mutta pitäisi minun kylvää vielä tänään kokeeksi tuoksuköynnöskuusaman ja sikurin siemeniä. 

Loma-aikoja

Työnantajani lahjoittaa joka vuosi yhden ylimääräisen palkallisen vapaapäivän meille yli kuusikymppisille, niinpä sain viime viikonlopun pidennettynä, ja kolmen työpäivän jälkeen nautin taas neljän päivän lomaa. 

Tälle keväälle on luvassa vielä vapun ansiosta pitkä viikonloppu sekä helatorstain jälkeisen perjantainkin saamme vapaaksi, kun pidimme yhden lauantaityöpäivän.

Pääsiäisloma alkoi tuttuun tapaan kiirastorstain ehtoollisjumalanpalveluksella. 

Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa sekä saarna että virret koskettivat. Tämän vuoden evankeliumiteksti oli Johanneksen mukaan. Päätösvirren jälkeen (Voi Hänen rakkauttaan) kävin vielä ottamassa kuvia alttarilta. 

Lankalauantaina on tarkoitus kyläillä Millanin luona ja syödä vielä kerran synttärikakkua. Ajattelin kuitenkin jättää namusia ja terveisiä virpojille, jotka täälläpäin kiertelevät vasta huomenissa. 

Kevättää

Neulonta jatkuu, mutta nyt pidän taukoa sukista ja aloitin villatakkikokeilun. Selasin lomalla nipun käsityölehtiä etsien neuleohjeita villatakkeihin. Sain siskolta ison määrän lankaa, joka mielestäni sopisi pitsineuleeseen. Löysinkin mukavan mallisen villatakin, mutta sen ohjetta en ryhtynyt seuraamaan kirjaimellisesti, koska se olisi pitänyt tehdä taka- ja etukappaleet yhtä aikaa samoilla puikoilla. Minä kun halusin tehdä kappaleet erikseen. Niinpä olenkin joutunut pärvöttämään eli purkamaan ja aloittamaan alusta kolmeen kertaan. Ehdin jo tehdä molemmat etukappaleet (samaan tahtiin molempia neuloen) kuvan näyttämään pituuteen, kun päätin aloittaa alusta. Pärvötin toisen puolen ja aloitin uudelleen isommalla silmukkamäärällä, toinen kappale sai jäädä vielä vertailun vuoksi ja suunnittelun avuksi. 

Eilen illalla pärvötin uudestaan (en sentään ollut tehnyt kuin kymmenkunta senttimetriä) ja vähensin silmukoita puolen kuvion verran. Nyt etukappaleem leveys helmassa vaikuttaa sopivalta. 

Sää on muuttunut varsin keväiseksi. Keväistä tunnelmaa lisäsi viikolla vielä postilaatikosta löytynyt siemenlähetys.  

Kuvassa osa tilaamistani siemenistä, parista pussista tein jo esikasvatuskylvön, nimittäin syyssyrikkää ja tarhakylmänkukkaa. Niiden lisäksi kylvin perjantaina muitakin perennoja, sininataa,  mustasilmäsusannaa, yrtti-iisoa, sinipallo-ohdaketta, jotain laukkaa (jonka siemeniä keräsin mukaani viime kesänä veljen morsiamen puutarhasta) ja lisäksi tähkäverbenaa, jota olisi pitänyt kylvää ULOS RUUKKUUN jo tammikuussa lumen alle, mutta kokeeksi laitoin nyt ulos varjoisaan paikkaan  ruukkukylvön, jonka peittelin ensin perliitillä ja sitten lumella. 

Sittemmin kylvin myös ahkeraliisaa, joka unohtui perjantaina, samoin Sungold-tomaatteja, joita en muistanut helmikuussa, kun kylvin muita tomaatteja. Blue pitts - ja Moneymaker -lajikkeita kylvin muutaman siemenen lisää, kun edelliset eivät näyttäneet itävän. 

Pian pitäisi kylvää ilmeisesti myös samettikukkaa. Mutta en vielä tänään. Tänään tein kaalikääryleitä romanialaisella reseptillä ja samalla uuninlämmöllä vähän hyväskääkin. Kirkossakin käytiin. Suntio tuli kysymään meitä tekstinlukijoiksi, mikäpäs siinä, kun molemmilla sattui olla lukulasit mukana. 

Nisua

Tänään todella pitkästä aikaa tein pullataikinan, ja nytkin vain puolen litran taikinan, josta tuli kolme pitkoa eli lonkaa. Viimeksi olen tainnut leipoa nisua joskus kesällä. 

Nisuleipomattomuus johtuu mm. siitä, että se vaatii vaivaamisineen ja nostatuksineen vähän pidemmän ajan kuin eri sortin piirakat ja leikkokakut, joita kyllä on syksynkin mittaan syntynyt - erityisesti hyödyntäen kesäkurpitsaa ja omenoita. Lauantai on ollut minulle perinteisesti leipomapäivä, ja etenkin aikaa vievän nisun leipomapäivä. Pitkin syksyä olemme kuitenkin käyneet melkein joka lauantai Millanin luona päiväsydännä, jonka jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanutkaan ryhtyä mihinkään suurisuuntaiseen. 

Tänä viikonloppuna menemme kuitenkin vasta huomenna visiitille ja poikkeamme samalla eri pitäjän jumalanpalveluksessa, siellä kun on tuttu mutta harvemmin livenä kuultu vieraileva saarnamies. Ensi viikonloppuna pidämme sitten taas väljännestä kyläreissulta, ties mitä ohjelmaa silloin keksin. 

Eilen töiden jälkeen oli kyllä sellainen fiilis, etten uskonut vielä tänäänkään oikein mitään jaksavani. Mutta jotain sentään jaksoin, vaikka kymmenen jälkeen vasta pääsin käyntiin saatuani yhden sukan kavennettua valmiiksi. Kotihommat ja pikkupuuhailu auttavat ajoittain irrottautumaan työmietteistä. (No nyt mä taas hairahduin fundeeraamaan, miten saisin yhden oppilaan itsetuntoa kohennettua ja miten pääsisi ymmärtämään, mitä hänen mielessään liikkuu... Sainkin sellaisen ajatuksen, että kun hän ei välillä suostu kuuntelemaan rohkaisun sanoja, niin voisin kirjoitella hänelle kehuviestejä 🤔)

Joulu on jo hyvän aikaa ollut mielessä, ainakin jossain ajatusten takana luikkimassa. Tänään tyrjäsin vinttikamarista ylimääräistä kampetta muualle ja sain kamarin siihen kuntoon, että sen saa äkkiä pyyhkäistyä ja pedattua jouluvieraille valmiiksi. Sama temppu pitäisi tehdä peräkamarissa, mutta ennen sitä olisi ainakin kokeiltava joulukorttisabluunaa ja lahkajortilla ostamiani askartelumaaleja. 

Heinäkuun ensimmäinen sunnuntai

Tänään oli hyvä päivä, vaikka aamupäivän olinkin jostain syystä äreä.

Olimme tekstinlukuvuorossa, pappisvuorossa puolestaan oli miehen opiskelukaveri teologisesta. Ennen messua eräs vakituinen kirkkovieras kävi meitä jututtamassa.

Kirkon jälkeen lähdimme Ruusurantaan puuhastelemaan, tällä kertaa miehen ehdotuksesta. Mutta minähän olen heti valmis, kun sellaista ehdotellaan. 

Mies jatkoi aiemmin viikolla aloittamaansa risuaidan kohennusta. Vanha risuaita oli jäänyt piiloon pajupöheikön taakse ja alkanut kenottaa, kun osa aitakepeistä oli lahonnut. Ruohoakin piti taas ajella. Minä  jatkoin porraspielessä aloittamaani raivausta. Viimeksi pesemäni kolme pikkumattoa olivat jo kutakuinkin kuivat, mutta vieläkään ne eivät olleet tyystin tuoksuttomat. Heiluttelin taas hetken myös viikatetta, mutten vieläkään päässyt tontin takarajalle asti.

Tuossa illan päätteeksi ja ratoksi olin vielä hetken tässä kotipihallakin, joka on Ruusuranta-uurastusten takia jäänyt paikkapaikoin "uuruomenehen". Sateiden ansiosta pihatähtimö, eli tuttavallisemmin vesiheinä tai muro, on päässyt rehottamaan, niin sitä revin vähemmäksi kaksin käsin. Harvensin vähän taas myös palsternakkaa ja porkkanaa. Pikkuporkkanoita oli kiva natustella, mieskin kehui makua.

Huomenna saamme siskoni yökylään.

PS. Päivä oli siis muuten oikein hyvä, mutta sellainen häihäräppi tuli, että mun kauaskatsomislasini menivät rikki. Sanka ereepoikki, ei pysty korjaamaan. 

Myöhäinen kevät

Jossain vaiheessa huhtikuussa lumien sulettua oli ainakin yhtenä viikonloppuna yksi lämmin päivä, jolloin lopulta rapsuttelin perennapenkeistä roskat. Mies on sitten muuten huolehtinut pihan tyhjäämisestä ja haravoinnista, kun hänellä on ollut sitä pölli- ja risusavottaa. Nyt se on risujen osalta jo hyvällä mallilla, pölliurakkaa piisaa kenties koko kesäksi.

Näillä säillä ei ole pahemmin viemistänyt pihahommiin. Mutta vappu oli poikkeus säiden suhteen, kahdessakin mielessä. Tavallisesti vappuna tulee räntää tai vettä. Nyt sattuikin vapulle tähän mennessä lähes ainut ulkoleikkipäivä.

Otin silloin urakakseni kanadanpiiskun ylöskaivuun, se kun on nyttemmin luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Sain siten tilaa navetanpäätypenkkiin muille lajeille. Ja samalla kaivoin pois aika tavalla myös juolavehnää. Jotain muuta pienempääkin ehdin pihassa hommailla, ja sitten käytiin miehen kanssa vielä mutka Ruusurannassa. Meillä on aikomuksena ostaa se pois Millanin vaivoista. Vein tontille myyräkarkottimen, tyjjäilin kasvihuoneessa kasvatusastioita, tutkailin kotilotilannetta ja kierrettiin takamarkilla etsimässä tontin rajapyykit.

Tänä viikonloppuna olen taas vähän edistänyt puutarhatöitä, vaikka käytiin eilen kyläilemässäkin Millanin luona. Tein kohopenkin, kylvin porkkanaa, persiljaa, härkäpapua ja jotain salaattilajeja. Istutin veljeltä saamani ja esikasvattamani ilmasipulit porkkanoiden liki, samoin purjon rääpäletaimet.

Tänään oli oikein mukava kirkkoreissu, kun kirkossa oli paljon nuoria. Kirkon jälkeen olen jatkanut kevätpuuhia lähinnä sisällä.

Monien lajien esikasvatus on jäänyt paljon tavallista myöhemmälle. Tänä viikonloppuna kylvin kokeeksi kuitenkin esikasvamaan kesäkurpitsaa, kasvihuonekurkkua, tuoksuhernettä, kyssäkaalta, lehtikaalta ja talvikynteliä. Lisäksi laitoin purkkeihin auringonkukkaa, valkoista Galahad-ritarinkannusta, sininataa, lamopinaattia, ruusupapua ja pari omakeräämää siementä tarhavarjohiippaa. Nyt on samettikukat ja kirjokakkarat koulittuna. Viime kesänä en onnistunut kirjokakkaran suorakylvössä, niin päätin kokeilla esikasvatusta. 

Kuistilla on vilpoisessa tarhaverbenaa itämässä. Tänään kylvin kanadanpiiskun tilalle kehäkukkaa ja eilen kamomillasauniota. Navettapenkin reunaan kylvin loput Schneeball-kaukasianpitkäpalon siemenet.

Kasvihuone on yhä siivoamatta. Alkavalle viikolle povataan yhä viileää ja yöpakkasia, joten ei kasvihuoneeseenkaan ole tomaateilla mitään kiirettä. 

Pakkasta luvassa lähipäivinä

Tällä viikolla en ole jaksanut töiden jälkeen kotona juuri mitään. Pienet piipahdukset puutarhassa, kuten muumio-omenoiden keruuta lämpökompostoriin. Eilen hain persiljaa ja loput basilikat pakastimeen. Nyt kun uhkailevat hallalla/yöpakkasella torstain ja perjantain väliselle yölle, niin kävin tänään nostamassa mukulasellerit ennen kuin tuli liian pimeää. Tänään hoitui yksi palaveri, jota olin etukäteen jännittänyt, niin energiaa oli vähän enemmän kuin eilen sitä hermoillessa. Vielä muutama palaveri ja saman verran OPSien päivityksiä ennen syyslomaa. Siis tietysti tavallisen koulutyön lisäksi. (Toki nykyään nuo kuuluvat tavalliseen koulutyöhön.)

Porkkanat ja purjot saavat jäädä vielä maahan, samoin enimmät palsternakat ja maa-artisokat. Viikonloppuna nostin loput vähäiset perunat ja keräsin useamman desilitran etanoita...

Lopuksi jotain aivan muuta. Vuosia sitten Martti Muurikainen kävi silloisessa kotiseurakunnassani useammankin kerran Sanan ja rukouksen illoissa. Kerran kun olin kertonut hänelle rukousaiheitani ja olimme rukoilleet, hän sanoi kokevansa, että minuakin kutsutaan rukoilemaan sairasten puolesta. Lisäksi hän sanoi jotain sen suuntaista, että hänellä oli sellainen tunne, että se tehtävä alkaisi sillä, että rukoilen lapsen puolesta. Sen jälkeen olen rukoillut työhöni liittyen monien lapsien puolesta. Mutta tänään kotiin ajellessani rukoillessani erään lapsen puolesta muistin taas yhtäkkiä nuo Muurikainen aavistukset/ tuntemukset/ profetiat ja purskahdin itkuun ajatellessani, onko tämä se lapsi. Oli tai ei, rukous jatkuu. 

Valinta, ontto puu ja kirkkoilta

 Tässä aiemmassa jutussa kerroin mm. vaikeasta valinnasta. Nyt päätös on tehty. Olen nimittäin tänä keväänä hakenut kahteenkin työpaikkaan ja molempiin olen nyt käynyt haastattelussa. Jälkimmäisessä kävin tällä viikolla, nykyisellä työnantajallani. Toki jo siellä alkuvuodesta aloittaessani kuulin, että sinne olisi tulossa virkoja auki. Lisäksi annettiin ymmärtää, että minunkin toivottiin hakevan. Näin tapahtui, ja nyt sitten haastattelijat kertoivat aikovansa esittää minua virkaan. Vaikuttaa vieläpä siltä, että minulla ja työnantajalla on yhteinen toive, että voisin jatkaa nykyisen luokkani kanssa kakkoselle. 

Tämä työasioista, nyt on alkanut pääsiäisloma ja työajatukset saavat jäädä vähemmälle. 

Mies oli tänään kaatanut vanhan pihlajan, jota oli jo aiemmin jouduttu kovasti karsimaan, jotta pihaan saatiin tuotua pelti- ja puukuorman. Samaisessa pihlajassa pesi mehiläisiä muutamina kesinä sekä meidän että edellisten asukkaiden aikana. Puu oli sisältä aivan ontto, paitsi että se oli täynnä kennostoja. 

Mies mietti tekevänsä rungonpätkistä linnunpönttöjä.

Tänään on kiirastorstai. Olimme paikallisessa kirkossa. Enkä taaskaan pystynyt laulamaan päätösvirttä itkemättä, kun muistui mieleen kiirastorstai yhdeksän vuotta sitten. Silloin palattuamme kirkosta siskoni soitti ja itkien kertoi isän kuolleen. 

Palmusunnuntai ja vaalipäivä

Kaunis huhtikuinen päivä, oli ilo käveleskellä kirkkoon. Mies antoi minulle syntymäpäivälahjaksi mm. lupauksen lähteä kanssani kirkkoon (eikä "lahjakortissa" ollut mitään rajoitusta, kuinka usein tai monta kertaa), joten taidan päästä alkavalla pääsiäisviikolla kirkkoon vielä pari kolme kertaa. Kirkossa ei nyt näkynyt sitä nokkosperhosta, joka viime kerralla seikkaili kirkon käytävällä ja joka lehahti lopuksi kämmeneltäni ikkunalle. Tällä kertaa iloitsin erityisesti virsistä ja musiikista muutenkin. Päivän tekstinä oli Jeesuksen voitelu Betaniassa. Epistolateksti viittasi kyllä myös perinteiseen palmusunnuntain tekstiin mainiten 'voittosaaton". 

Minulla on ollut kauan oheinen postikortti. Olen sitä säästellyt, samoin muutamia muita hiljaisen viikon aiheisiin liittyviä kortteja, jotta olen voinut käyttää niitä uskonnon tunneilla pääsiäisen aikaan. 

Kirkon jälkeen söimme ja sitten lähdimme yhdistetylle äänestys- ja kyläilyreissulle. Poikettiin ensin itse äänestämässä, sitten käytettiin Millan omalla äänestyspaikallaan ja palattiin hänen luokseen kirkko-, synttäri-ja vaalikahveille, kakku oli minulla matkassa. 

En aio kovin myöhään valvoa vaalien takia, huomenna taas aikainen herääminen ja töihin lähtö. Alkavalla viikolla kuitenkin vain neljä lähtöä. Eikä viikkojakaan ole tästä lukuvuodesta aivan paljoa jäljellä, tarkkaan ottaen yhdeksän. 

Aprillia!

Minun piti asijauheesta selata blogini menneitä huhtikuita, että onko montakin päivitystä aprilliotsikolla. Eipä ollut, yhden kerran aiemmin olin sattunut kirjoittamaan 1.4. enkä silloinkaan ollut käyttänyt tuota otsikkoa, joten nyt sitten käyttöön, vaikken aiokaan yrittää aprillata tahi kertoa aprillauksista. (Asijauheesta = varta vasten)

Edellisen postauksen jälkeen remontti on edennyt jo katon ja seinien osalta loppuun. Ikkunat ja ovet uusitaan muutaman viikon päästä. Riihen ja autokatoksen kattoa varten tuli jo ruoteet ja peltikuorma, kai niiden laitto alkaa ensi viikolla. 

Tuosta pohjoispäädystä jäi nyt kyllä uupumaan se katkolauta, josta oli jossain vaiheessa puhetta. Kai sitä voisi vielä kysyä. Valkoisella paneloidut pystypalkit näyttävät minun silmiini vähän hassuilta, jos ei niiden päälle tule katkoa. Aikaisemmin päädyssä vaihteli vaaka- ja pystylaudoitus. 

Se remontista tällä erää. Elämässäni on muutakin, paljolti koulutyötä tällä hetkellä. Viikko sitten perjantaina työasiat mietityttivät toden teolla, mutta tällä viikolla huoltajien kanssa pidetty palaveri ja siinä sovittu toimintatapa on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Tämä viikko oli aivan erilainen viime aikoihin verrattuna tämän yhden oppilaan kohdalla. Toki luokassa on muitakin haasteita, mutta usko tulevaan on vahvistunut. 

Sää on ollut nyt aurinkoinen joskin pakkastakin on piisannut. Hyvästä koulupäivästä, synttäritunnelmasta ja valoisuudesta johtuen kenties jaksoin eilen töiden jälkeen jotain pientä kotonakin (pyykkäystä ja tuhkan levitystä). Sitten vielä sain yllättäen puhelun Signe-ystävältä Kainuusta, oli mukava kuulla hänen ääntään pitkästä aikaa, kuin myös tänään Liisa-ystävän, joka lähetti whatsapp-ääniviestin. 

Huomenna palmusunnuntain jumikseen, sitten äänestämään ja käyttämään myös Millania äänestämässä. Sitten juodaankin vaali- ja kirkkokahvit kakun kera, kunhan saan äntihin leipoa kakkupohjan. 

Sydän syrjällään

Heräsin tänään kymmentä vaille kymmenen - ei puhettakaan, että olisimme ehtineet livekirkkoon. Kyllähän minä sitä jo aavistelinkin, kun vasta neljän jälkeen nukahdin. Eikä mieskään nukahtanut sitä ennen, mutta hän tosin oli jo torkkunut sohvalla katsoessamme Wallanderia. Mikä meitä sitten valvotti? Odotimme kuopusta yökylään. Nuorin poika oli reissulla Tampereella ja oli sieltä tulossa yöksi tähän. Illalla laitoin hänelle viestin ja pyysin, että hän ilmoittaisi kun on tulossa. Kymmenen maissa sitten tuli vastausviesti, jossa hän arveli, että siinä vaiheessa puhelimen akku voi olla jo tyhjä mutta että varmaan puolen tunnin päästä lähtee, joten yli puolen yön menee, ennen kuin on täällä. Minä odottelin poikaa jo yhteen mennessä, mutta mies arveli, että menee lähemmäs kahta.

Wallander loppui, mutta toisella kanavalla jatkui Paluu tulevaisuuteen II uusinta. Katsoin vielä senkin ja neuloin lapasta. Puoli kolmelta sitten ahdistuin laittamaan pojalle viestin, vaikka arvelin että hänellä ei välttämättä enää ole puhelimessa virtaa. "Vähän jo huolettaa. Ootko jo lähellä?" Muutaman kerran tarkistin, oliko tullut vastausta, mutta näytti siltä ettei lapsi ollut saanut viestiäni. Lopulta suljin puhelimen, sammutimme muut paitsi eteisen lampun ja menimme petiin. Kello oli kolme. Luin vielä Raamattua, mutta en pystynyt keskittymään Hesekieliin, joka minulla on tällä hetkellä menossa, vaan luin muutaman matkalaulun Psalmien kirjasta, mm. tämän pyhän tekstin Ps. 127, jonka loppujakeissa sanotaan, että lapset ovat Herran lahja. Sen jälkeen luin vielä hetken Mma Ramotswea. Sitten sammutin lukulampun ja lepuutin silmiä unta odotellen, huoli sydämellä.

Huokailin yhä Jeesuksen puoleen ja ehdin murehtia jo pahinta. Toki ajattelin myös vähemmän pahoja syitä, mikä saattaisi viivyttää saapumista, ehkä poika on eksynyt/ ajanut ohi jostain risteyksestä pimeillä teillä, kun tyhjää kännykkää ei pysty käyttämään navigointiin. Rukoilin ja muistelin pätkää Bilbon laulusta "Koko ajan kun istun ja mietin nyt mitä ennen oli vain, minä askelten paluuta kuuntelen ja ääniä oveltain."

Vähän ennen neljää vihdoin kuulin ääniä oveltain. Pukkasin miestä ja kuiskasin, että nyt poika tuli. Isä nousi kysymään lapselta, onko tällä nälkä. Kun jäin yksin kamariin peiton alle, purskahdin helpotuksen itkuun.  Miehen palattua petiin meni vielä hetken aikaa ennen kuin rauhoituin nukkumaan.

Aamulla selvisi, ettei viipymiseen liittynyt mitään sen kummempaa dramatiikkaa kuin lähdön viipyminen aiotusta. Puhelimen avattuani näin myös, että olihan se poika vastannut viestiini, puoli tuntia kysymykseni jälkeen, ja kertonut että tunti vielä menee.

Vaikka pojan saimme elossa ja hyvissä voimin luoksemme, niin eräs kuitenkin oli yön aikana menehtynyt. Nimittäin mummon kavaljeeri Murre. Se oli lähipiiristä jo toinen koirakaveri, josta tällä viikolla olemme kuulleet suru-uutisen, kun veljeni kääpiösnautserikin kuoli pari päivää sitten. Molemmissa tapauksissa hivenen lohduttaa se, että koiran emäntä ei enää muistisairauden takia osaa kaivata puuttuvaa karvakaveria. 

Kesäjuhlaa ja kesävaivaa

Melkein perinteeksi muodostunut kesäihottuma  iski käsivarsiin viikko sitten keskiviikkona. Koko alkukesän koetin olla tarkoin ja suojata kädet ja käsivarret aina puutarhatöihin. Viime viikolla roikoottelin pihalla hihattomassa paidassa ja varomattomasti suojausta muistamatta käsittelin useitakin eri kasvilajeja. Kutiseva tulehtunut ihoalue ranteesta puoleenväliin kyynärvartta vähältä invalidisoi minut muutamiksi päiviksi. Piti varoa likaantumista ja rasittumista.

Viikonloppuna oli Uusheräyksen Kesäseurat Kurikassa, ja sinne pukeuduin pitkähihaiseen puseroon, joka piilotti oikeaan, pahemmin tulehtuneeseen, käsivarteen kietomani sideharsosuojan. Oli ihana tavata tuttuja ja erityisesti äidin sukua. 

Sunnuntaina juhlien jälkeen olin jotenkin alamaissa, mutta maanantaina sain miehen kanssani lähtemään mustikkametsään, niin se kyllä piristi, koska marjaa löytyi, jonkin verran jopa hillaa eli valokkia. Valokki oli vähän ylikypsää ja mustikka olisi saanut olla aavistuksen kypsempää. Mutta mustikkaa jäi löytämäämme paikkaan runsaasti. Jos tässä vielä poutaantuisi, voisi tehdä toisen reissun - etenkin jos saisimme hankittua uuden kaappipakastimen, joka mahtuisi sinisen kamarin nurkkaan.

Nyt käsi alkaa olla parantunut (toki vielä rumien arpien vallassa) ja olen vähitellen pystynyt ja innostunut pihatöihin. Olen jatkanut syyslannoitteen levittelyä, ja viimein olen raaskinut kurittaa kehäkukkaa, joka on tapansa mukaan vallannut kasvimaan. Olkoonkin, että se on ötökkäsuojakasvi, mutta pitää sitä kasvutilaa olla niille suojattavillekin. Vielä sitä piisaisi pois revittäväksi. Muutaman maljakon ja yhden sangon olen täyttänyt kehäkukin, ja loppuja ruosinut katteeksi kasvimaalle. Vaikka koville se ottaa repiä kauniita, reheviä ja kukoistavia kukkavarsia. Pitäisi vissiin mainita naapureille, että saisivat hakea halutessaan maljakkokukkia. Siskoni tapaa käyttää kehäkukkaa saippuoiden teossa, mutta miten näitä hälle toimittaa? Elleivät ne sitten kelpaa kuivattuina 🤔. 

Kovakourainen perkuu on luonut tilaa myös uudelle salaattikylvökselle. Tilliä ei ehdi enää kasvattaa, mutta kunhan nostan valkosipulit pois, niin viimeistään silloin kylvän vielä salaattivuonankaalta syyssalaatiksi. 

Jätin perkaamatta pieniä perunantaimia. Oletan, että viime vuosina perunoihin ilmestyneet "marjat" ovat kylväytyessään itäneet. Katsotaan, josko ne selviäisivät taas talvesta ja kasvaisivat aikanaan oikean kokoisiksi.

Porkkanasadosta on tulossa monikertainen viimesyksyiseen verrattuna. Kas kun viime vuonna sain vain yhden porkkanan... 

Västäräkit, vähäsen hassuja

Tulimme äsken tandemilla kirkosta. Oli taas hyvä ja palkitseva reissu. Jo pelkästään siksikin, että bongasin kirkkomaalla ensimmäiset västäräkkini tälle keväälle. Sitten lähtiessä sattui vielä jotain hassua. Tapulin seinässä olevan vaivaisukon lähimaastossa kiilteli useampi kolikko. Keräsimme kouran täyteen ja lähdimme takaisin kirkkoon suntion puheille ihmetellen, mitä oli voinut tapahtua. Tuskin rosvoja asialla, koska rahat oli jätetty ympäriinsä lojumaan. Olisiko jokin eläin, orava tai lintu asialla? Suntio kiitti rahanpalautuksesta (diakonialle) ja kertoi itsekin aiemmin keränneensä jonkin kolikon ja pudottaneensa ne takaisin vaivaisukon sisuksiin. Kirkkotarhan portilla jäimme vielä seuraamaan, noinkohan näkisimme jonkin linnun lentävän vaivaisukkkoon. Ja eikös vain kohta sen sisältä lehahtanutkin västäräkki kuusen oksalle. Ne tunnetusti tekevät pesänsä usein aika outoihin koloihin. Viime kesänä oli mm. samaisen kirkkotarhan kiviaidassa västäräkki pesimässä. Mies lähti sitten vielä uudestaan kirkkoon suntion puheille ehdottamaan, että vaivaisukkoon voisi laittaa kyltin, ettei nyt pidä pudotteleman sinne rahaa, jotta lintu saa pesimärauhan. Suntio lupasi hoitaa asian. Se oli päivän hyvä työ, pelastettiin linnun pesintä ja ainakin kymppi diakonialle. 

Pääsiäisen kirkas aamu koitti

 Kylläpä pihalla alkoi nopeasti lumi huveta. Eilen oli vähän esillä rönsytiarellan lehtiä, nyt samasta perennapenkistä oli paljastunut pari metriä lisää. Tänä aamuna oli jo myös ensimmäiset krookukset auki. Sietää ollakin, sillä perhoset jo myös lekuttelevat ympäriinsä ja jotain särvintä niidenkin pitäisi löytää. 

Nämä krookukset ovat keittiön kuistin juurella, mutta bongasin lisää postilaatikkoreittini varrella, vaikka siellä on vielä enimmäkseen täysi hanki. 

Kävimme pääsiäismessussa. Siellä oli kaikki muuten ihanaa ja upeaa, mutta sekin messu sitten aloitettiin ja lopetettiin sillä pääsiäisvirrellä, joka kuuluu inhokkeihini. (Voin minä sen paljastaakin, v. 84, joka monelle muulle lienee pääsiäisaamun "must".) Samoin kuin adventti- ja jouluvirsistä, myös hiljaisen viikon ja pääsiäisajan virsistä usein pitäydytään vain niihin vanhoihin tuttuihin. Ehkä se jopa on kirkkovieraiden enemmistön toive, vaan ei minun. 

Millan kysyi minulta perjantaina, olenko jo jotain pihalla päässyt tekemään. No nyt sain tehtyä yhden homman. Tosin tarvitsin vähän miehenkin apua ja sitten homma jäi vielä kesken. Mutta uuden kärhöportin urakka on kuitenkin hyvällä alulla. Tähän asti alppikärhö on kärhinyt pitkin rakkinetta, jonka alkuvuosina väsäsimme vanhan puutarhakeinun päädyistä, kupariputken pätkästä ja rimoista (=R.U.MA.) Se alkoi olla jo varsin hutera yhä suuremmaksi kasvavan kärhön painon alla ja viime talvenakin se kenotti vinksallaan. Liian matalakin se on, kun kumartamatta ei portista ole päässyt edes tällainen matala taakales. Päässäni oli kehkeytynyt ajatus tehdä uusi korkeampi portti kahdesta vanhasta joustinpatjasta. Nyt sitten aloin purkaa vanhaa porttia. Miestä ja rälläkkää tarvittiin yhden keinuputken katkaisemiseen, että sain pujoteltua kärhön kokonaisena päädystä irti. Uuden portin pystytyksen verran urakka jäi kesken. Odotellaan, että lumi ja routa sulaa. Toinen portin puolikas minulla oli valmiiksi kankaista riisuttuna, nyt revin toisestakin patjasta päälliset pois. Kunhan rautakanki pystyy maahan, hommaan  (pyydän mieheltä) jotkin putket/kepit, joiden varaan patjat voi pystyttää. Vielä on keksimättä myös, miten portin yläosa toteutetaan. Siihenkin tarvinnen miehen apua. 

Tänään tulee kahdeksan vuotta isän kuolemasta. 

Toisen päivän iltana

 Ajelimme pääsiäislomalle kiirastorstaina ehtien sopivasti perillä iltakirkkoon. Kiirastorstai on saanut minulle (ja muille sisaruksillemme) lisämerkityksen kahdeksan vuotta sitten. Isä kuoli kiirastorstai-iltana 17.4. 2014. Nyt sitten muistelemme isän kuolinpäivää vuosittain kahteen otteeseen, sekä kiirastorstaina että 17.4. Samaan tapaan kuin mieheni kanssa juhlimme hääpäivää sekä 17.5. että helluntaina. 

Mies jaksoi lähteä kanssani kirkkoon myös pitkäperjantain aamuna, vaikka edellisen päivän aamulenkin jäljiltä oli kuulemma lihakset vielä jumissa. Nyt kun urut eivät soineet, kuulin paremmin, että kyllä kirkossa muutkin laulavat kuin kanttori ja minä. 

Kävimme Millanin luona ja poikkesimme matkalla tervehtimässä hänen leskiäitiään, joka on tehnyt konkreettista surutyötä lajitellessaan miesvainajansa vaatteita ym. henkilökohtaista jäämistöä. 

Tänään olen pessyt koneellisen pyykkiä ja ehdin saada ne kuivana sisälle ennen kuin täällä alkavat kokot savuta. Muutamia virpojia on käynyt. Saimme näin virvoitusta kahden välivuoden edestäkin, kun viime sunnuntaina meidät virvottiin pohjoisen kodissakin kahteen kertaan.

Kevät on edennyt hitaammin kuin monena aikaisempana Kanttorilan vuotenamme (kesällä alkaa kymmenes Kanttorilan vuosi). Tänään tyhjäsin kasvimaalle tuhkat tonkasta, johon ne on talven aikana kerätty. Aamupäivällä oli vielä täysi hankikanto. Parista perennapenkistä pilkistää jokin nurkka jo paljaana. Alkavalle viikolle lupailtiin lämpenevää, ties kuinka vähiin lumi ehtii huveta ensi viikonloppuun mennessä. Paljoa ei puutarhassa ole vielä tekemistä eikä näkemistä, mutta sen ehdin huomata, että viime kesänä istuttamassani lehmuksen taimessa on yhä jäljellä vihreät lehdet.

Millanin taloasiat mietityttävät. Nykyisessä kodissaan hän kärsii sekä öljylämmittimen aiheuttamista sähköoireista että home- ja sisäilmaongelmista.  Hän on mennyt entistä huonompaan kuntoon ja on nyt ahdistunut suunnittelemaan terveemmän kodin hankkimista. 

Huikean hieno loppiaissää

Aurinko on paistanut tänä aamuna kirkkaasti. Heräsin yhdeksältä ja ehdin sen nähdä. Myöhään heräsin, koska myöhään vasta sain taas unen. Kahteen asti painiskelin ajatusteni kanssa, kunnes nousin tekemään sudokuja tunniksi. (Annoin taas yhden fb-kommentin viedä mielenrauhani. Otin itseeni, vaikkei se edes liittynyt minuun. Minulla on rasittava taipumus öiseen painiskeluun, usein murehtien vanhoja syntejä.)

Loppiaista olen juhlistanut kuuntelemalla paikallisen loppiaissaarnan sekä joululauluja ja -runoja, ahtamalla itseeni pipareita kahvin kanssa (on kyllä turhan kova tinki, jos mun pitäisi tehdä selvää kaikista lopuista pipareista) ja  sytyttämällä kuusenkynttilät vielä yhden kerran. Enköhän illan kuluessa siivoa kuusenkoristeet laatikkoihinsa. 

Äsken tuli Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton. Sitä katsellessa innostuin tarttumaan aiheeseen sopivaan käsityöhön. 

Ostaessamme antiikkikalusteet saimme kaupan päälle kaksi tyylinmukaista sohvatyynyä, myyjän isoäidin tekemiä. Molemmissa oli vähän korjattavaa ja kuvassa olevan "jo" korjasin (vitkuteltuani pitkin loppusyksyä). Samalla käänsin reunuskankaan toisin päin, siten että vähemmän auringossa haalistunut taustapuoli on nyt edessä kehystämässä ruusuja. Toiselle tyynylle meinaan tehdä saman tempun, mutta se tyyny vaatii  korjaamiseen ompelukonettakin. Sen otan esille kuitenkin vasta huomenna. 

Mies kertoi huolestuttavan huomion: lintulaudalla pitkin talvea vierailleen neljäntoista peltopyyn parvi oli tänään pistäytyessään typistynyt yhteentoista. Kellarin portaalta kuolleena löytämäni kottaraisen kohtalo oli jo ihan tarpeeksi murheellista. 

Nyt pitäisi siirtyä kynällä kirjoittamiseen; Millanin kirje on vielä vähän kesken ja tänä iltana se olisi hyvä kiikuttaa lootaan, niin lähtisi aamusta liikkeelle. 

Voi olla, että koulukiireiden alettua en taas hetkeen ehdi päivittää blogia. Mahdollinen etäkouluun siirtyminenkään ei suinkaan  lisäisi vapaa-aikaa... Minulla yhdistetty 3-4lk, olisi kyllä haastava yhtälö, jos toisen ryhmän kanssa oltaisiin koulussa ja toista pitäisi työllistää kotiin. 

Ensin nolotti, sitten nolotti vielä enemmän

  Viime pyhänä missattiin kirkkoon meno syystä, jota en julkisesti avaa sen enempää. Tänään kuitenkin sain tahtoni läpi, vieläpä suht. vaivattomasti ja niin tandemoimme paitahihaisillamme kirkkoa ympäröivän kiviaidan viereen. Siinä huomasin muita kirkkoon menijöitä maskit naamallaan. Silloin muistin unohtaneeni ottaa itse maskia mukaan. Mies kysyi, eikö veskassani sattuisi olemaan. Pengoin pohjaa, mutta ei. Miehellä oli yksi maski. Hän antoi sen ritarillisesti minulle ja aikoi pyöräillä kotoa itselleen toisen. Sanoin kuitenkin, että tarviiko hän kahdesti rokotettuna sitä ns. kipeästi. Ja hän arveli ettei, eikä pyörtänyt kotia. Kirkon ovella pysähdyin lukemaan siihen kiinnitetyt koronaohjeet, ja hieman häpeääni helpotti, kun niissä ei mainittu maskista mitään, lähinnä vain turvavälit ja käsidesi.

Oli mukava päästä veisaamaan yhdessä (kanttorin ja papin kanssa, muu väki tahtoo olla vaisuja veisaajia), ja erityisen mukavaa oli päästä käymään ehtoollisella. Edelliskerrasta ei ollut sentään vuotta kulunut, mutta ei paljoa puuttunut. Siellä alttarin äärellä muutkin olivat maskitta. (Ja itse asiassa, oli kirkossa muutama muukin vallan maskiton. Ja pari, jotka pitivät sitä vain leuallaan. Jotta.)

Mukava yllätys oli myös se, että eräs rouva kävi messun jälkeen meitä jututtamassa. Meillä on yhteinen tuttava, joka oli kehoittanut tulemaan juttusille, jos näkisi meitä kirkossa. Kysyin uteliaisuuttani, mistä tunnisti meidät ystävämme tarkottamaksi pariskunnaksi. Hän oli saanut tuntomerkiksi pitkät hiukseni, jotka ovat letillä. Niin kuin ne tänäänkin olivat. Oli riittävä tuntomerkki, sillä pitkä tukka ja letti/letit/palmikot ovat kuulemma harvinainen näky. Enpä ole huomannut, kun itse näen joka päivä 😁

Kotimatkalla minulta putosi alamäessä avokas jalasta, kun satulalaukku oli pökännyt  kangaskengän kantapäästä irti ja kun mies alkoi yllättäen polkea niin, etten ehtinyt varautua. Mies jälleen ritarillisesti juoksi hakemaan kenkäni, kun mä jäin pitelemään tandemia pystyssä. Mutta tämä ei vielä ollut syy siihen toiseen isompaan nolostumiseen.

Kotipihassa mies pyysi sen käyttämäni maskin, ja kun aloin kaivaa sitä laukun sisätaskusta, jonne sen kirkon pihassa olin tukkinut, huomasin, että siellähän niitä oli,varamaskeja, laukun sivutaskussa... 

Yövieraita

 Kyllähän se sitten selvisikin, miksi minun piti jättää multaleikit kesken. Tiistaina kuulin, että saisimme yövieraita myöhään torstaina (tai hyvin aikaisin perjantaina). Siivosin sitten kolme päivää, että sain vinttikamarin, peräkamarin ja salongin yöpymiskuntoon. Juhannussiivoukset "jäliistä joulun". Tiistaina pidin vielä laastaria peukussa ja hanskaa suojana, ja senkin jälkeen jotain pehmikettä, etten töki peukkua, mutta sormi on parantunut hienosti, kiitos ja ylistys!

Veljen perhe tuli Lapin reissusta tämän päivän puolella, kun olimme itse jo nukkumassa. Hiljaa pääsivät tulemaan. Nyt on meidän vuoro olla hiljaa, saavat nukkua niin kauan kuin unta piisaa.

Tämän päivän vietämme vieraittemme kanssa. Huomiseksi on sovittuna treffit Millanin luona vadelmapiirakan äärellä. Uusheräyksen etäseurojakin olisi mahdollista seurata netistä klo 16:sta alkaen.

Mutta ensi viikolla voisin palata pihaleikkeihini.

Juhlapyhä

Tänään on ollut perhepiirissä kaksikin päivänsankaria, kun pojistamme keskimmäisellä on synttäripäivä ja kun lastemme serkku, kummipoikamme konfirmoitiin. Koska koronarajoitusten takia paikan päälle rippikirkkoon pystyi menemään vain muutama kirkkovieras rippilasta kohti, niin Kuuntelimme Kanttorilassa netin kautta konfirmaatiomessua (ja kylläpä oli ihana ja raikas sovitus ja esitys isosilla, "Jeesus, kirkkauden toivo") ja lähdimme sitten ajelemaan juhlakahveille ja rippiraavasta onnittelemaan. Keräilin pihasta hänelle kukkakimpun (zinniaa, väriminttua, tuoksuhernettä, helminukkajäkkärää, kosmosta ja vihreäksi asparagusta). Mutta koska kiireessä ei tullut mieleen ottaa kimpusta kuvaa, niin laitanpa päivänsankareiden kunniaksi kuvan marketasta. 

 

Viikonloppuloma talvilomaa odotellessa

Olipa hektinen viikko. Kirjoitin sunnuntaina Millanille ystävänpäiväksi kirjeen, jossa väitin, että minulla olisi alkavalla viikolla vain yksi vapaailta, maanantaina. Mutta muistin väärin. Ei minulla ollut maanantainakaan vapaailtaa, kun silloin oli koko koulun yhteinen vanhempainilta. En sitten saanut vieläkään korjattua äidinkielen kokeita kuin vain kolmasluokkalaisten osalta. ”Onneksi” nelosilla itselläänkin oli enimmäkseen hektinen viikko, niin eivät muistaneet krävätä kokeitaan enää loppuviikosta.
Tiistaina oli jälleen jokatoisviikkoiset lauluseurat, joissa mies piti seurapuheen ja joissa minä säestin lauluja. Keskiviikkona lähdimme heti töitten jälkeen sukuloimaan. Ensin kävimme tapaamassa miehen iäkästä äitiä ja paluumatkalla poikkesimme tyttären luona vaihtokaupoilla. Vein mm. pöytäliinoja ja muuta matskua venäläishenkistä blini-iltaa varten, jota tytär poikaystävänsä suunnittelee järjestää. Sain tilalle kolme laatikollista kierrätyskamaa. Jos vaikka varaisin lopulta kirpparipöydän paikallisesta... Torstai-iltana meillä olisi ollut kaksikin menomestaa, valitsimme raamattuluennon (galatalaiskirjeestä).
Kiireen ja tekemättömien töiden (kokeet ja kylvöt) lisäksi hermojani tällä viikolla kinnasi  Virsivisa, jossa meidän luokaltamme oli mukana kaksi joukkuetta ja joka järjestettiin meidän koulullamme. Järjestelyvastuu painoi niin, että parikin yötä näin levottomia unia kilpailuista. Aamuyöstä heräsin tuulenkohahdukseen, joka aiheutti jonkin rämähdyksen, saman tien hereille havahduttuani rupesin miettimään työasioita ja kesti taas aikansa, että sain uudestaan unen päästä kiinni. Mutta nyt on visa visailtu ja ensi viikko voi olla vaihteeksi normaali työviikko.
Minulla on ollut jo pitkään mielessä, että pitäisi ainakin keijunmekot ehtiä kylvää, kun viime keväänä muistin niiden kylvön turhan myöhään. En kuitenkaan tälläkään viikolla ehtinyt ryhtyä kylvöihin - ennen kuin tänään töistä palattuani. Mies oli pakannut kaiken valmiiksi Kanttorilaan lähtöä varten, mutta kyllä hän malttoi vielä sen aikaa odottaa, että sain kylvettyä keijunmekon lisäksi vielä orvokkia, petunia ja ahkeraliisaakin. Ensi viikolla taidan jatkaa kylvöjä, ainakin chilin, paprikan ja sellereiden osalta. Mies saa sitten jo asentaa kukkalampunkin taas taimihyllyn ylle.
Täällä Kanttorilassakin olisi tarkoitus aloittaa kylvö, pelargonian testausta. Se kun pitäisi kai olla alkuun viileähkössä itämässä.
Viimeksi viikko sitten Kanttorilassa ollessamme käytin hyväksi suojasään ja keräsin pihalta talteen jouluvalot. Suojasää on nytkin, pihatiellä liukasta. Mutta pääsipä ajamaan pihaan ilman, että tarvi ensin tehdä lumityöt, kuten viikko sitten.

Joulupäiväkirja

Talo on tyhjentynyt ja hiljentynyt. Niin nyt ehdin istua ja kirjoitella. Ensimmäinen kuva on lauantailta, jolloin tytär koristeli kuusen. Hän on hoitanut sen askareen suvereenisti jo useita vuosia, mikä tuntuu sopivan hyvin meille kaikille. Ensi jouluksi täytynee yrittää hankkia jostain toinenkin punainen girlander, jollaista tytär hivenen kaipaili symmetrian vuoksi.

Sunnuntaina tytär ja hänen suloinen poikaystävänsä koristelivat piparkakut sillä välin, kun minä leivoin joulutorttuja. Pojat sen sijaan lusikoivat tryffelikarkkeja tyhjiin konvehtirasioihin. Sanoin lapsille, että saavat tehdä siitä itselleen joululahjan, niin jokainen täytti itselleen tryffelirasian, ja tytär vielä kuopuksellekin, joka tuli vasta aattona.
Aattoaamuna nousin tuttuun tapaan puuronkeittoon, mutta tällä kertaa spelttihelmiä kookosmaidossa. Hyvää tuli. Istuin kuitenkin liian kauan keittiössä aamukahvilla siivoamassa työsähköpostiani, kun aattolounaan kanssa tuli sitten kiirus ja hermostus... mutta ruoka oli kuitenkin valmiina, kun kuopus saapui. Ja sekin harmitti vain hetken, etten sitten kuullut keittiöön asti joulurauhanjulistusta.
Kiertoilmauuni Kanttorilassa olisi kyllä kova juttu. Silloin saisi kaikki laatikot ym. lämmitettyä kerralla.
Luulin lauantaina, että minulta jäisi tänä vuonna jopa joulukirkko väliin, mutta pääsin kuin pääsinkin sekä aattohartauteen (sieltä palatessa nappasin pimeän kuvan kirkosta ja tapulista) että jouluaamun messuun, josta alempi kuva.

. Joulupäivänä ruokailun jälkeen aloimme  valmistautua tapaninajelua varten.

Olisi minulla enempikin kirjoittamista aatosta, mutta nyt minua odottaa Ihmeotukset ja niiden olinpaikan