Itkusta pitkä ilo - vai miten se menee

Vihmoo räntää. Kylvin erinäisiä perennoja ja vein ruukut kuistille. Jos ne tarvitsevat kylmäkäsittelyä, niin siinäpä saavat. Koulimani leijonankidat näyttävät terhakoilta, ehkäpä pian rohkenen koulia myös hieman myöhemmin kylvämäni leijonankidat. Tai siis ei se ole niinkään rohkeudesta kiinni, vaan lähinnä tilanpuutteesta. Mies kuitenkin lupasi rustata keittiön ikkunan eteen hyllyn taimilaatikoita varten, parista hyllynpidikkeestä ja laudanpätkästä. Kun hylly on valmis, ryhdyn koulimaan.

Tänään oli kaiken kaikkiaan hyvä päivä koulussa. Se alkoi sikäli hyvin, että meillä synkkasi heti aamusta sen murheenkryynipoikani kanssa. Toki hän ei nytkään jaksanut ruveta kirjoittamaan suomea (funtsasinkin tuossa, että huomisesta alkaen annan hänelle tehtävät pikkupaloina, kas kun A4-tehtäväpaperikoko lannistaa hänet). Ennen ruokaa muutkaan oppilaat eivät enää tehneet yhtään sitä mitä piti, vaan tytötkin menivät luokan taakse pöydän alle piiloon, eikä kukaan tuntunut kuulevan kehoituksiani siirtyä omalle paikalleen omien tehtäviensä pariin. Turhautumistani purin ensin karjumalla ja sitten olemalla hiljaa ja pidättelemällä itkua. Suurin osa oppilaista ymmärsi siinä vaiheessa, että nyt kannattaa istua hiljaa omalle paikalleen. Kun itkun pidättely ei ihan onnistunut, niin tuo murheenkryynipoikani tuli halaamaan minua. Minä halasin takaisin. Hän ja toinen poika halusivat lohduttaa/ hyvitellä minua siivoamalla työpöytäni. Ja kun palasin ruokavälitunnilta ulkovalvonnasta, oppilaat taputtivat ja hurrasivat minulle kuin synttärisankarille, ja luokan taululle oli ilmestynyt nimiä ja sydämiä... Halasin vielä kaikkia - ja sitten oppilaat halusivat auttaa minua siivoamalla koko luokan :)

Eihän loppupäivän paperinvalmistamisesta ihan ongelmitta selvitty, mutta kaikki kuitenkin pääsivät tekemään viiralla muutamia arkkeja. Ja lattian kuivaamiseenkin sain siivoojalta lainaksi kunnon vehkeet. Huomenna toivon mukaan on eilen sanomalehdellä ja liisterillä peitetyt ilmapallot kuivuneet, että päästään tekemään niistä naamarit torstain naamiaisia varten.

En sitten suotta yrittänytkään oppilaille vastata kysymykseen "miksi sinä itket?" selittämällä, että näihin vaihdevuosivaivoihin kuuluu myös mielialavaihtelut...

Kouluasian vierestä

Eilen vimpan tunnin alussa vain yksi sinä päivänä koulussa olleista oppilaistani teki sitä mitä pyysin. Niinpä istuin hänen viereensä auttamaan tavujen tunnistamisessa. Silloin taotaan, kun rauta on kuuma, se pätee kyllä oppimisasioissakin. Poika, joka tavallisesti kieltäytyy edes ottamasta harjoitusvihkoaan esille, on nyt saanut uutta intoa lukemaan opetteluun. Kiitos makaronien.
No, ne toiset sitten - jotka jo pystyvät itsenäisesti lukemaan ja puhuvatkin jo paljon enemmän suomea - vääntelivät muovailuvahaklönttejä. Yksi poika teki kilpikonnan, ja se inspiroi meitä keskustelemaan. Minulta kyselivät, olenko nähnyt kilpikonnaa tai pitänyt sellaista kädessäni. Siitä, että Suomessa ei elä kilpikonnia luonnonvaraisena, päästiin muihinkin vaihtolämpöisiin, mm. sammakoihin. Yksi pojista näytti käsillään, kuinka isoja sammakkoja voi olla. Toinen poika ei uskonut, enkä minäkään osannut vahvistaa asiaa suuntaan tai toiseen, joten ajattelin tarkistaa luokan eläinkirjastosta. Hetken päästä olimmekin täysin eläinkirjojen lumoissa. Niiden kuvista riitti juttua koko lopputunniksi, mutta tavuharjoittelija sai kuitenkin tehtyä kaksi sivua harjoitusvihkostaan.
Eiköhän tuokin tunti mahtunut valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan.

Pieni vinkki: kesken leipomusten ei kannattaisi ruveta kirjoittelemaan blogiin. Nimim. Yksi palanut kauralastupannullinen - kohta palaa toinen.

Riekkuminen kostautuu

Noinkohan ylirasituin lauantaina taimipöytiä ja-hyllyjä rustatessa ja raahatessa - mattojen kanniskelusta puhumattakaan. Kai se oli oudokseltaan liikaa tällaiselle siistiin sisätyöhön tottuneelle. Joka tapauksessa sunnuntain makasin sohvalla, lepopäivä meni levähdellessä, välillä palellen ja välillä hikoillen. Yö meni samaan malliin ja aamulla heräsin voipuneena. Mutta kun kuumetta ei ollut, suorin töihin. Sieltä palattua hetken jaksoin tentehilläni, mutta sitten taas painun sohvan pohjalle nukkumaan. Jos nyt muutaman päivän rotumalla tästä taudista tointuisi. Paitsi, että huonot yöunet ovat tainneet tulla jäädäkseen joksikin aikaa.

Kevättouhuja ja kesäajatuksia

Ehtookaudet on menny koulimisessa, ja iltapäivät puutarhassa krökytessä. Nyt(kin) on se aika vuodesta, jolloin ei juuri jouda kirjoitella. Vaikka olisikin hyvä saada itselle muistiinpanoja.

Käytiin tänään hakemassa Millanille ja meille multakuorma. Meidän tarttee kuskata multaa myös kaupunkikodin pihankunnostusta varten. Ostin tällä kertaa vähän rodomultaakin, pensasmustikoiden juurelle ja havupuiden istutukseen: kuusentaimia, mänty ja pihta.  Tien poskessa ojassa on vieretysten kaksikin vajaan metrin korkuista männyntainta, joista toisen meinaan kuopaista ylös ja istuttaa köynnöshortensian viereen. Haaveeni olisi, että vuosien kuluttua köynnöshortensia olisi kietoutunut korkean männyn rungon ympärille... Pihtaesiintymä oli hauska ja yllättävä löytö. Viime syksynä löysin riihen takaa jo yhden ja tänä keväänä pari pientä lisää riihen seinustalta. Niistä riittää Millanillekin. Joku pihtalaji käsittääkseni kuuluu niihin ongelmallisiin vieraslajeihin, mutta kuulukoon.

Ostin samalla kauppareissulla lisää kurkunsiemeniä ja kesämalvikkia. Kylvämistäni kasvihuonekurkuista on itänyt vain kaksi, joten kylvän vähän keväämpänä lisää. Kuulin Millanilta, että kasvihuonekurkkua kannattaa kylvää parissa erässä, jos haluaa saada satoa pitkälle syksyyn, koskapa kurkku tuottaa satoa vain tietyn ajan. Vähän niin kuin hernekin.

Punarevonhännät ja leijonankidat saavat kasvaa vielä ennen kuin koulin niitä, mutta munakoisot pitäisi varmaan pkapuoliin koulia. Tilanpuute helpotti hetkellisesti, kun raahasin kasvihuoneesta hyllykön vintin ikkunan eteen. Siellä on ennestään kyllä jo yksi kapea pöytä ja kaksi silityslautaa, mutta josko valoa riittäisi vielä hyllyköllekin asti.

Kylvämättä vielä leimurakkaus, tarhaneito (viime kesänä suorakylvä ei tuottanut yhtään kasvua, joten kokeilen esikasvatusta) ja sitten tuonnempana kesäkurpitsa. Ai, olisikohan kukkakaali pitänyt myös jo kylvää?

Tarttis vielä illan päätteeksi kaivaa puutarhakansioni esiin ja tsekata, millaista kasvimaasuunnitelmaa laadiskelin syksyllä. Nyt kun mies leikkasi siperianhernepensasaidan varsin matalaksi, niin kasvimaalle tulee entistä enemmän valoa. Tosin tuuletkin sopivat nyt enemmän puhaltelemaan, etenkin kun vastakkaiselta puolelta naapuri purki vanhan asuinrakennuksen.

Lahja kahteen kertaan

Sain pari vuotta sitten sisaruksiltani synttärilahjaksi mm. omenapuun, kukkien ja herneen siemeniä sekä pari kätevää puutarhatyökalua. Toinen oli hara, jonka päähän voi vaihtaa toisen työkalun ja toinen oli jämeräleukaiset pitkävartiset oksasakset, joita tarvitsin nyt syksyllä myös kaupunkikodissa, kun siellä kaadettiin pihapuita viemäröinnin tieltä. Oksasaksilla karsimme puut ja pienen osan oksista ehdin sulloa silppuriin. Silppurin vieressäkin pitää olla oksasakset koko ajan saatavilla.

Tuossa talvella oli puhetta Millanin kanssa, että voisin tulla taas pajutalkoisiin oksasaksineni. Kerran jo olin menossa, mutta kökkä peruuntui, kun  Millan olikin poikkeuksellisen huonossa kunnossa. Siinä vaiheessa rupesin vasta haeskelemaan oksasaksiani, jotta ne olisivat valmiina ennen vesakontorjuntakökkäämme. Vaan eipä löytynyt työkaluani eteisen nurkasta, jossa olin tavannut saksia pitää, eikä myöskään navetan ovipielestä, jossa myös olin niitä säilyttänyt. Olinko sittenkin unohtanut ne kaupunkikotiin syksyn urakoinnin jäljiltä?

Talkoot sitten tulivat ja menivät, ilman fiskarsin vipuvoimaa, mutta katkesivat pajut pienemmilläkin oksasaksilla. Pääsiäisenä kaupunkikodissa koetin haeskella synttärilahjaani, mutta turhaan. Olivatko fiskarsit kuitenkin jääneet jonnekin pihalle lojumaan ja makasivat nyt lumihangen alla. Vai olisiko peräti käynyt niin nolosti, että joku ohikulkija olisi hyötynyt unohdetut sakset mukaansa :(

Taannoisena syntymäpäivänäni sitten töistä palattuani mies tuli pihalta keittiöön kädet selän takana ja sanoi: Minulla on sinulle synttärilahja. Ja mikä ihana yllätys! Mies oli löytänyt kateissa olleen työkaluni, jonka sain nyt sitten uudestaan lahjaksi. No, sain minä suklaatakin, vaikka olin sanonut, etten mitään tarvitsisi. Mutta mies osasi taas yllättää mukavasti, siivoamalla navetan markin perinpohjaisesti ja löytämällä tärkeän kapistukseni.

Hengenpelastaja

Palattuamme pääsiäisreissulta Kanttorilassa odotti parikin yllätystä. Pääsiäissunnuntain iltahämärissä löysin portailta kauniin virpomavitsan. Arvelin tietäväni, ketkä olivat käyneet virpomassa ja pyysinkin töihin palattuamme kollegaani, naapurin lasten äitiä kertomaan tyttärelleen, että kävisi hakemassa virpomapalkan. Vitsa oli tosi mukava yllätys. Ei ole koskaan kaupungissa tapahtunut meille sellaista, vaan jos virpojat ovat käyneet oven takana niin, ettei kukaan ole ollut kotona, niin ei ovelle ole mitään muistoa jätetty.

Toinen yllätys odotti sisällä toisen pääsiäispäivän aamuna. Heräsimme erikoisiin ääniin, joiden ajattelimme ensin kuuluvan katolta: naakat tanssivat. Mutta pitkin päivää ääni kuului vähän väliä, aivan kuin seinien sisältä. Ensin se paikallistui kylpyhuoneeseen ja iltapäivällä se tuntui kuuluvan keittiön eteiskomerosta. Kun sitten tiistaina palasin koulusta, mies kertoi ratkaisseensa äänen arvoituksen. Hän oli aivan oikein päätellyt, että jokin lintu oli pudonnut katolta ilmastointikanavaan, jota pitkin oli edennyt kellariin asti. Vuosi pari sitten mies oli löytänyt kellarin ilmastointiritiän takaa muumioituneen vesilinnun ruumiin. Nyt hän oli kammennut samaisen ritilän auki sorkkaraudalla ja nähnyt kanavassa räpistelevän linnun. Miten saada se ulos? Mies oli sammuttanut kellarin valon ja jättänyt kellarin oven auki, kuin myös avannut reitin ulos asti. Niin vain lintu - naakkapa tietenkin - oli lähtenyt valoa kohti, Mies oli vielä huitonut käsillä, ettei se olisi lentänyt olkkarin puolelle. Niin naakka öysi tiensä ulos ja kummitusäänet lakkasivat. Sankarimieheni ansaitsisi hengenpelastusmitalin. Sai tyytyä halaukseen.

Tuulikello kilkkaa

Aprillipäivä meni koulussa vaihteeksi taas mukavasti, ja kotiin ehdittyäni energiaa riitti pieneen siivoiluun (mies oli toki siivonnut jo enimmät) ja brita-kakun täyttämiseen. Millan oli tulossa kylään. Niin tulikin ja toi tuliaisiksi yhden kätsyn puutarhatyökalun sekä kuvassa olevan tuulikellon. Hänelle oli jäänyt mieleen, kun taannoin kirpparilla käydessämme olin kysynyt hänen mielipidettään yhdestä vaaleanpunaisesta tuulikellosta, sopisiko tuo lainkaan Kanttorilan tyyliin. Prinsessatuulikello jäi kirpparille, ja Millan oli löytänyt sittemmin minulle lahjaksi Kanttorilan kuistille sopivan ja kaunisäänisen kilkahtelijan.

Voi olla, että huomenna käymme vastavierailulla ja aloitamme samalla tandem-kauden.  Jos vain selkäni kestää. Se on nyt viikon verran vihoitellut, huonosta kohtelusta kaiketi (sohva, kudin, kumarassa nostelu, kouliminen kontallaan...) eikä ole oikein antanut yölläkään kunnolla nukkua. Nyt otin aamulla särkylääkkeen ja mies pyynnöstäni länttäsi alaselkääni venäläisen lämmittävän paprikalaastarin. Jokohan niitä saisi suomalaisista apteekeista?