Perunaa punajuuripenkistä

 Jos ei ollut tämä kesä kurkun eikä kesäkurpitsan kulta-aikaa, niin olisi myös punajuuri varmaan tarvinnut lämpöisemmän alkukesän.

Nyt kun täälläkin uhkaa halla useampana yönä ja kun tänä aamuna auton lämpömittari näytti työmatkalla ulkolämpötilaksi -2°C, niin päätin nostaa punajuuret, vaikkeivät olekaan ihannemittoihin ehättäneet.

Otin avuksi lapion, jotta saisin samalla rikkaruohotuppaita perattua pois. Eipä aikaakaan, kun lapion terä osui ensimmäiseen perunaan. Sitten muistinkin, että punajuuripenkissä oli kesällä näkynyt myös perunanvarsia, edelliskesänä maahan vahingossa jääneistä mukuloista. Aloin kaivaa varovaisemmin, mutta silti halkesi vielä muutama peruna.

Hyvin äkkiä alkoi näyttää siltä, että perunasatoa kertyy punajuurimaasta enemmän kuin punajuurta. Vaan kyllähän pottua käytetään ja tarvitaankin useammin kuin punajuurta. Mies ei juuri syö etikkapunajuuria, ehkä kuitenkin teen niitä kaikkein pienimmistä omaa rosollimuunnelmaani sekä satunnaisia silakkaruokia varten. Mutta voi olla, että joulupöydän punajuuripaistokseen täytyy värkki hakea kaupasta.

En vielä aivan kaikkea kerännyt pois kasvihuoneesta, kun siellä on vielä varsin runsaasti vihreitä paprikoita. Vien ensi yöksi taas kynttilän sinne palamaan. 

Puutarhan satokausi lopuillaan

 Viime postauksessa yli kk sitten mainitsin lyhtykoisosta. Nyttemmin siinä on jo väriä.

Kävin aamulla keräämässä loput avomaankurkut pois ja revin jo rumaksi menneet varretkin pois. Mennyt kesä ei suosinut kurkkua eikä kesäkurpitsaa, ei ole ollut ylituotantoa eikä ylenmääräistä säilömisen vaivaa. Kaksi pientä erää olen

tehnyt maustekurkkua, ja aamulla kerätyistä tulee vielä yksi pienehkö purkillinen. Varmaankin alle 3 kg yhteensä. Mietin, viitsinkö kesäkurpitsaakaan enää peitellä mahdollisia kylmiä aamuja varten, koska tuskin pienistä aluista jaksaa enää

mitään kasvaa, etenkin kun pölyttäjiä ei näy ja kun en enää ole ehtinyt itse pölytellä.

Kasvihuoneestakin kurkut ja tomaatit hupenevat, mutta paprikat alkavat vuorostaan kypsyä. 

Töissä on ollut hektistä tälläkin viikolla, vaikka luokkani kanssa onkin suorastaan leppoisaa enimmäkseen. Mutta sitä ylimääräiseltä tuntuvaa on riittänyt niin aamuihin (tukiopetusta, turvakävely) kuin iltapäiviin (kokouksia ja palavereita). Kotona piti kuitenkin myös yrittää ruosia tilaa, kun vanhimmat pojat olivat tulossa täksi viikonlopuksi yökylään. Eilen kävinkin sitten miesporukassa juhlimassa vanhinta veljeä ❤️

Palatakseni satopäivitykseen, perunat pitäisi nostaa, mutta nyt on märkää. Luumuista osa on kerätty ja säilötty pakastimeen ja kellariin. Luumu-urakka kesken. Härkäpavuista loput keräsin tuleentuneena siemeneksi. Omenan satokausihan on hiljan vasta alkanut, syksyn säistä riippuu, kauanko se kestää. Punajuurilla ehkei vielä kiirettä, niistäkään ei ylituotantoa tule, koska lämmöstä punajuuri tykkäisi, mutta porkkanasato lienee suurempi kuin koskaan. 

Kunhan toetaan synttärireissusta ja kunhan vähän kuivahtaisi, voisi jotain puutarhapuuhaa viikonlopun aikana taas ehtiäkin. 

Muistiinpanoja syyslomaviikolta

Vaikka loma alkoi vähän väsyneissä tunnelmissa - ehkä vähän univelkaa, lisäksi lauantaina ajo vieraalla autolla vieraassa kaupungissa taisi ottaa voimille - niin sunnuntaina jo reipastuin. Kirkon jälkeen tein jo monta syyslomalle säästelemääni puutarhapuuhaa. Lisäksi ehdin järjestellä tapaamista. Haaveenani oli saada tavata kaikki lapsemme ja olin ehdotellut heille kokoontumista jossain pohjoisen kaupungin pizzaravintolassa periaatteella 'pappa betalar'. Meinasi olla kovan takana löytää kaikille sopivaa ajankohtaa, mutta lopulta se järjestyi maanantaille. 

Maanantaille mies sopi lisäksi parin autonrenkaan oston matkan varrelta. Renkaat jätimme ravintolareissun ajaksi esikoisen pihaan, jotta kyytiin mahtuisi esikoisen lisäksi tytär ja vävy. Kuopus naisystävänsä kanssa tulivat omalla kyytillä pizzeriaan, keskimmäinen veljistä sähköpyörällään. Olin varannut meille kahdeksan hengen pöydän. Ehdotin, että tekisimme tällaisesta tapaamisesta oman perinteen, tutustuen samalla pohjoisen kaupungin eri ravintoloihin. 

Tapaamisen järjestymisestä minulle jäi niin hyvä mieli, että koko syysloma on sen jälkeen tuntunut huippuhienolta ja tavoitteet täyttäneeltä. 

Säätkin ovat suosineet. Enimmäkseen on tarjennut hyvin ulkotöissä. Yhtenä päivänä kosteus ja koleus tunkeutui silikoni- ja työhanskojen läpi. Muuten on enempi tullut hiki. Koskapa lämpimien säiden povataan jatkuvan, en ole vieläkään kiirehtinyt porkkanoita maasta enkä talviomenoita puusta. Palsternakkoja olen nostanut saadakseni kasvimaalle tilaa syysistutuksiin ja -kylvöihin. Upotin narsissien lisäksi kasvimaan nurkkaukseen hapankirsikan ja koristearonian lähelle kukkaruukkuja, joihin kylvin joitakin perennoja. Pioniunikkoa ja rantalaukkaneilikkaa kylvin pariin perennapenkkiin. Ruusurannassa kylvin palsternakkaa ja valkosipulia, Kanttorilan kasvimaallekin istutin valkosipulia ja kylvin sitä salaattivuonankaalta. Merkkasin kivillä ja kepeillä. Ehkä olisi hyvä vielä ottaa kuva istutuspaikoista, mutta toki valkosipulit ainakin paljastavat aikanaan paikkansa. 

Otin sentään kuvan ruotsinköynnöskuusamasta, joka avasi kukkansa Ruusurannassa ❤️

Eilen pihaan peruutti rekka. Siinä tuotiin nippu puutavaraa. Viikolla 43 kattofirma käy vielä laittamassa uudet räystäslaudat, niin sitten on koko Kanttorilan ulkokuori uusittu.

Tiistain vietimme Ruusurannassa. Sain raivattua lisää kasvimaata, pussittaen juolavehnän juurta, sillä sitten pystyin vähän kylvämäänkin. Kaivaessa löytyi vielä perunoita ja nousi vähän myös maa-artisokkaa, niin kotona tein niistä keskiviikkona sosekeittoa, johon tuli myös porkkanaa, palsternakkaa, kesäkurpitsaa ja vähän omenaa (söimme 5 litran kattilallisesta viimeiset sopat eilen). 

Keskiviikkona kävimme uudestaan Millanin luona. Mies purki autotallin homeisia sisäseiniä ja pussitti eristeenä käytettyjä toppakankaita. Torstaina hän sitten kävi purkamassa lisää ja viemässä eristepussit kaatopaikalle. Sillä aikaa minä säilöin; omenoista ja pakastevadelmista sosetta ja mehua, laitoinpa sekaan kesäkurpitsaakin. Desinfioin purkit ja pullot uunissa, niin tein sinne sitten vielä leipää ja omenapiirakkaa. 

Eilen perjantaina ruuan jälkeen aloimme tehdä lähtöä yhdistetylle metsä- ja Ruusuranta-retkelle. Löysimme suppilovahveroita kaksi kuivurillista ja kolme pannullista, puolukoita vain muutaman desin. Ruusurannassa oli tarkoitukseni tehdä loput syystyöt, mutta verkkojen ym. suojien rustaaminen hedelmäpuiden, pensasmustikoiden ja marja-aronioiden ympärille oli sellaista ähräämistä, etten muuta ehtinyt ennen pimeää. Vesiastioiden tyhjääminen pitää ainakin huolehtia ennen pakkasia, mutta onneksi niitä ei ihan nurkan takana olekaan. 

Kun tänään mietin, mitä vastaan, kun kysytään miten loma meni, niin muistin, että olenhan ehtinyt myös lukea. Sain loppuun Maiju Lassilan Kootut teokset ja aloitin Alivaltiosihteerien Se virallinen tarina -kirjan, jonka senkin sain veljen kihlatulta. Olen myös vihdoin saanut alkuun ns. telkkarikäsityöt, ts. kun istun nojatuoliini, niin käsillä on jokin... käsityö. Aloitin parsimisella, mutta nyt on neulepuikot vuorossa. Neulomisessa vaan on ikävä sivuvaikutus, niskajumit ja siitä seuraava päänsärky. 

Loppuun vielä pari kuvaa kellarista. Mehupullojen alle piti tökätä tuollainen levy, kun ylähyllyssä on niin leveät raot, ettei pullot sopisi kuin takimmaiselle laudalle. Alahyllyllä on viimevuotisia säilykkeitä, mutta epäilen, että myös toiseksi alimmalla vasemmassa laidassa olevat omenasoseet taitavat nekin olla viime vuosikertaa. 

Ylähyllyllä on gladioluksen mukulat puuhakkeen seassa sekä loput kesäkurpitsat. 

EDIT. Lisään vielä jälkikäteen 25.10. yhden  muistiinpanon, jolla saattaa olla minulle myöhemmin merkitystä, jos ei muuten, niin mielenkiinnosta. Tänä kasvukautena saimme syödä omia salaatteja syyslomalle asti. Nyt en ole käynyt katsomassa, olisiko nämä viimeaikaiset lämpöiset ja kosteat säät saaneet salaatin vielä kasvamaan, mutta tuskin enempää kuin leivän päälle. Viimeinen tomaatti on jäljellä, ja lisäksi muutamia paprikoita, joista saatan tehdä toisen erän tsakuskaa, kun sain Millanilta lisää munakoisoa. Hän oli saanut niitä tutultaan Etelä-Suomesta. 

"Lähti laukalle..."

Jo viime satokaudella totesin, että valkosipulia tuli turhan paljon. Se johtui siitä, että nostettavaksi kasvaneita oli sekä toissa vuoden itusipulikylvöstä että edellisvuoden kynsi-istutuksista. 

Vielä enemmän valkosipulia nousi tänä vuonna, en tiedä miksi... 

Vein ensimmäisenä nostetut Millanin synttäreille, ja niistä Millan jakoi osan synttärivierailleen. 

Seuraaville synttäreille (serkkulikan kuuskymppiset, ikätoverini...) saan viedä kynsilaukkaa aika mekosta, vai miten Aleksis sen sanoisikaan, kun useampi lähisukulainen ilmaisi huolivansa liikojani.

Kyllä liian kanssa aina pärjää, tapasi äiti sanoa.

Tänä syksynä en sitten meinaakaan tähän Kanttorilan pihaan istuttaa/ kylvää valkosipulia - juurikaan. Ehkä yhden kukinnollisen itusipuleita, joista sitten keväällä voi siirtää porkkanakylvöjen kavereiksi. Ruusurantaan ajattelin istuttaa ensi kesänä nostettavat, samaten sinne levitän myös palsternakan siemeniä. Tänä kesänä koko Kanttorilan kasvimaa on enemn tai vähemmän palsternakan vallassa. Vastaavan tapahtuman yritän estää tulevina kesinä. Ensimmäinen toimenpide oli poistaa liiat palsternakan kukinnot. 

Sadonkorjuuta siinä sivussa

Uudenlainen syksy. Kiireinen. Kyllä. Mutta siinä ei oikeastaan ole mitään uutta, että blogikirjoittelu tahtoo jäädä niin koulutöiden kuin sadonkorjuupuuhien jalkoihin.

Se mikä on uutta ja ihanaa, on mahdollisuus vaikka joka työpäivän jälkeen pistäytyä puutarhassa ja ehkä puuhata siellä jotain. Mikäs sen palauttavampaa ja voimaannuttavampaa! Toissa syksynä piti vielä odottaa viikonloppua, että pääsi jatkamaan kauhealla kiireellä syysaskareita Kanttorilassa.

Toki alkusyksyn mittaan on ollut viikottain vähintään yksi työpäivä alkuiltaan asti, ja joidenkin koulupäivien jälkeen on tuntunut, että kakki mehut on puristettu, ja vähän tautejakin on ollut viikonloppuisin. Mutta esimerkiksi tänään ja eilen olen ehtinyt pihalle räämästämään.

Vähän saldoa ja muistiinpanoja, mitä puutarha ja kasvihuone ovat tuottaneet. Tähän asti olemme saaneet syödä kasvihuoneesta omia tomaatteja, kurkkuja ja nyttemmin myös paprikaa. Jonkin verran niitä liikeni lapsillekin tuliaisiksi, ja laskeskelin että vielä ainakin tämän viikon ne riittävät meille aamu- ja iltapalaleipien päälle, paprikoita senkin jälkeen.

Puutarhasta olen kerännyt härkäpapua vähän pakastimeen ja siemeneksi. Tällä kertaa jäimme ilman silpoydinherneitä. Pensaspapu ei ihan sitä korvaa joulupöydässä. Olemme syöneet kolme maissintähkää ja neljäs vielä tuleentuu. Kesäkurpitsoista isoimmat ovat kellarin hyllyllä. Kellarissa on jo myös vähän perunaa ja isoimmat punajuuret, vadelmahillo- ja omenasosepurkkeja sekä maustekurkkua. Vaikkakaan omista avomaankurkkukylvöstä ei ole ehtinyt kasvaa kuin kaksi hedelmää (jotka ovat yhä poimimatta), olen saanut silti säilöä kurkkua, kun Millan kehotti hakemaan säilöttävää hänen entisen kotinsa kasvimaalta. Valkosipuleista tuli hyvä sato, ne nostin kuivumaan elokuussa. Jos 

Viime vuosi oli omenapuille sapattivuosi, mutta tänä syksynä kerättävää on taas ollut. Lähinnä mies on urakoinut omenapuiden alla. Yhdessä on siivottu omenoita höyrymaijaan ja minä olen keitellyt sosetta purkkeihin. 

Pitkään lämpimänä kestänyt syksy on antanut lisäaikaa, venyttänyt sadonkorjuujaksoa pidemmäksi. Tänä iltana nostin loput punajuuret ja pari itsekseen ilmestynyttä kyssäkaalta. Ja siivosin taas purkillisen etanoita pois kasvimaalta 😒 Perunoista osa on vieläkin maassa, samoin kaikki mukulasellerit. Persiljaakin voisi vielä korjata pakastimeen. Porkkanat saavat jäädä vielä hyväksi aikaa, samoin purjot ja maa-artisokat. 

Metsän satoakin on saatu, vajaa sangollinen mustikkaa ja pari kertaa on käyty suppismetsällä, samalla on löytynyt vähän kantarelleja, ja karvarouskuja ryöppäsin sienisalaattiin. Mutta puolukat olivat sienipaikallamme vielä raakoja. Ehkä niitäkin vielä ehdimme kerätä. 

Nappiajoitus

No nyt on satanut. Eilen jo aamusta täyttyi kaikki sadevesiastiat, joista suurimman osan olin edellisenä päivänä tyhjännyt (seisoneesta ja roskaisesta vedestä). Sade jatkuu vielä ainakin tämän päivän. 

Sadevesiastioiden tyhjäyksenkin ja puhdistuksen lisäksi onnistuin ajoittamaan pari muutakin duunia sopivasti ennen sateita. 

Pesin vielä viimeiset kaksi isoa mattoa viime perjantaina. Mutta kun lauantaiksi sää muuttui - kuten oli ennustettukin - helteisestä suorastaan koleaksi, paksujen puuvillamattojen kuivuminen kesti pitkään. Aikaisemmat kolme mattoerää kuivuivat helteillä noin vuorokaudessa. Maanantaina  paisteli välillä aurinko, mikä viimein kuivatti Matot niin, että ehdin saada ne jo iltapäivällä sisään turvaan. 

Toinen poutahomma oli tillin keruu ja kuivatus. Olin kylvänyt tilliä avomaankurkun kanssa samaan penkkiin. Mutta kun jouduin kylvämään avomaankurkut kaksi kertaa uudestaan, niin tillit ehtivät jo kovin taajaksi ja pieniä kurkuntaimia liikaakin varjostavaksi kasvustoksi, niin oli aika karsia kasvustoa. 

Senkin homman tein tapani mukaan kovin hitaasti, lehti kerrallaan. En halua leikata tillikasvustoa nippu kerrallaan matalaksi, vaan jätän aina latvuksen koskematta, tekemään lisää lehtiä. En tiedä, viitsiikö kukaan muu tuollaista hidasta nyhräämistä vai onko se kenties aivan tavallinen tapa korjata tilliä. 

Säilön tilliä sekä kuivattamalla että pakastamalla. Nyt olen kuitenkin sulattanut ison kaappipakastimen ja siirtänyt sieltä loput pakasteet jääkaappi-pakastimeen. En aio käynnistää isoa pakastinta ennen marjakautta, joten vielä en voinut pakastaa tilliä pienen tilan täytteeksi. Kaksi kuivurillista tilliä on nyt purkitettuna.

Tilli on keittiömme tärkeimipiä mausteyrttejä ympäri vuoden. Siksi olen tehnyt siitä jo useita uusintakylvöjä. Viimeksi vielä eilen, kun löysin takkini taskusta kourallisen tillin siemeniä, jotka olivat karisseet taskussa olleesta siemenpussista. Nyt kun viileni, toivoskelen myös salaatin uusintakylvöjen itävän. Eilen mietin kylväväni sitäkin lisää, kylvöriveihin jääneisiin aukkopaikkoihin, mutta sitten ajattelin, että täytyy jättää tilaa myös salaattivuonankaalen kylvölle heinäkuun lopulla. Jospa tähän asti kylvetyt salaatit riittäisivät meille alkusyksyyn asti. 

Kotiruuasta, taas - tapojeni vastaisesti

Kyllä ruoka-asiat ovat miltei päivittäin mielessä nyt, kun en ole nauttimassa valvontaruokailun eduista. Ai mikseivät päivittäin? Koska melkein aina laitamme ruokaa, jota jää tähteeksi ja syömme parillakin seuraavalla aterialla.

Kuten aiemmin viittasin, sunnuntaina kävimme Millanin luona, mutta samalla reissulla myös sieniretkellä. Kotiin palattuamme perkasin pannulle saaliin vanhimpia suppiksia, jotka söimme tuorepastan kanssa. Maanantaina oli tähdepäivä lisättynä grillilapasilla. Eilen piti sitten taas miettiä ruokaa. Olin jättänyt osan suppilovahveroista pakastamatta ja kuivaamatta, halusin lounaaksi kokeilla sienikeittoa, mutta reseptiä soveltaen. Sipulin tilalle ruohosipulia ja ilman ranskan- tms. kermoja. Sen sijaan jauhoin sekaan paahdettuja maapähkinöitä ja lisäsin myös sienijauhetta, jota tein aiemmin kuivaamistani suppiksista kahvimyllyllä, pikkuserkkuni mieheltä saadun vinkin mukaan.

Mies kommentoi: "Sienikeitoksi hyvää." Mutta koska tiesin, ettei hän pidä sienikeittoa oikeana tai riittävänä ruokana, tein illaksi lisäksi vegekuutiot ja kasvikset (ryöpätty lehtikaali + kesäkurpitsaraaste) teriyaki-kastikkeeseen, ohrasuurimoita lisäkkeeksi. Mies kysyi "onko nyt joku juhlapäivä?"

Tänään oli taas tähteiden vuoro. Olin ajatellut taas sienikeittoa alkukeitoksi, sitten teriyakikasvikset ja -kuutiot + ohra. Mutta mies, jolle aikaisin heränneenä ensin tuli nälkä, ehdotti, että hän sekoittaa kaiken risotoksi (=ohratoksi), sienikeitonkin, ja. lisäksi paistaa vielä härkistä samaan keitokseen. Olin edelleen allukeiton kannalla, mutta hän väitti, ettei sitä riitä kahteen annokseen. Annoin periksi. "Tee mitäs taharot." Syötyään mies totesi: "Ketsupin kanssa oli ihan hyvää." Minä en periaatteesta töräyttänyt ketsuppia lautaselleni. 

 Syömme nyt sitten ainakin vielä illalla, ehkä huomennakin ruskeaa pataa/muhennosta, jossa ei maistu sienikeitto eikä teriyaki... Mutta maha tulee täyteen, mikä sekin on tärkeää. Ja salaatti pelastaa aterian kuin aterian. 

Sähkön säästöä

Taannoin aloittamani kasvihuoneen siivous on yhä kesken, mutta nyt olen kuitenkin tyhjännyt sen kasveista. Taitoin ananaskirsikasta maljakkoon pari vartta, joissa oli kesän ainoat hedelmät, katsotaan jos kypsyvät valmiiksi. En halunnut myöskään heittää hukkaan basilikan rippeitä saati sitä ainokaista pientä munakoisoa.

Eilen kaupunkiretkemme jälkeen olin vähän väsyksissä (tottumattomalle neljän kaupan kiertäminen ottaa koville), mutta illansuussa ryhdyin kuitenkin jalostamaan munakoisosta zakuskaa. Samalla sain hyödynnettyä muutaman pienen nahistuneen puolikypsän paprikani. Ja zakuskasta särvintä leivälle.

Basilikasta halusin tehdä pestoa. Se on ollut turhan hankalaa tehosekoittimella, kun mössö jumittaa vain paikallaan eikä sekoitu kunnolla ilman että vähän välillä sammutan koneen ja avitan lusikalla. Sitten pestoa ei kuitenkaan saa kokonaan astiasta pois, kun hyvää tavaraa jää hankalasti silppuriterien alle. Niinpä päätin jättää tehosekoittimen kaappiin. Onhan ennenkin tultu toimeen ilman moisia. Olen ollut silminnäkijänä, kun romanialainen ystäväni on sekoittanut majoneesin ihan vain haarukalla. Hiljattain nisua leipoessani päätin sähköä säästääkseni vaivata taikinan käsin, kuten tein vuosia, ennen kuin laiskistuin ja teetin sen monitoimikoneella. Nyt pestokin syntyi sähköttä. Silppusin basilikan ja valkosipulinkynnen leikkuulaudalla. Auringonkukan siemenet sai kätevästi hienonnettua huhmareella (olen aina korvannut tyyriit pinjansiemenet edullisemmilla siemenillä, täydestä menee, kun ei muusta tiedä). Sitten vain kaikki öljyn kanssa sekoitellen kannellisessa tarjoiluastiassa, ja tiskiäkin tuli vain leikkuulaudan ja veitsen verran.

Tänään näyttäisi olevan myös sopiva sää ulkotöihin. Voisin kärrätä loput mullat kasvihuoneesta kasvimaalle tai - lavaan ja sitten kasvihuoneen voisikin jo pestä. Kun vielä joinki tarkenee.

Vielä toinen kuva gladioluksesta. Vein sen eilen tuliaisiksi Millanin äidille, jonka luona poikkesimme ennen ostosmatkaa Millanin kanssa. Tykkään maljakkokukista toki itsekin, mutta ne ovat enemmän edukseen siistissä kodissa kauniisti katetulla pöydällä. Joten suursiivouksen sijaan päätin, että itse ihailen vain kuvaa ja leskiäiti voi jakaa kukkailoni.

Sadonkorjuu on jatkunut, mutta nyt tulee kylmä

Ehdinpäs tehdä toisenkin erän maustekurkkuja, vaikka avomaankurkut ovatkin tänä satokautena hidastelleet. Edellisvuotista kurkkua on kellarissa vielä yksi purkki ja jääkaapissa toinen vajaa, nyt kellarissa on myös uuden sadon maustekurkkua kaksi isohkoa purkkia ja kolme pientä, joista yhden vien piakkoin tuliaisiksi vävylle. Voi olla, ettei sen enempää saadakaan. Riippuu tulevista halloista/yöpakkasista. Peittelin kateharsolla niin kurkku penkin kuin kesäkurpitsatkin. Harsoni vain ovat jo kovin riekaleisia. En kuitenkaan halua enää ostaa uusia kateharsoja, mikromuoviksi kun taitavat vähitellen hajota.

Tänä kesänä kosteuden takia muumiotauti on taas jyllännyt ja vaivannut vähäisten omenoiden lisäksi myös luumuja ja (omppujen kanssa yhtä vähäisiä) kirsikoita. Eilen kuitenkin keräsin terveitä luumuja toista litraa, tänään kalttasin ne ja kokeilin pakastaa sokeriliemeen. Sovelsin luumuhillokeohjetta kirjasta "Kotipuutarhurin kasvisruoat". Meinaan käyttää oman pihan Sinikka-luumuja jouluna luumukiisseliin. Jos se tekee kauppansa, en enää jatkossa osta ulkomaisia kuivattuja luumuja siihen tarkoitukseen. 

Uusi kaappipakastin alkaa olla jo melkein täynnä. Valokkien (=hilla), mustikoiden ja mustaviinimarjojen lisäksi siellä on ainakin härkä-, pensas- ja Borlotto-papuja, tilliä, hernettä ja vähän tyrniä ja vadelmaa. 

Kellarissa on viime sadon omenasosetta useita purkkeja, ja voi olla, etten teekään uutta tänä syksynä. Jos saamme omenoita, ne varmaan menee syömäomenoina syksyn mittaan. 

Valkosipulit nostin pari viikkoa sitten, alkavat olla jo sopivasti kuivahtaneet. Niitäkin tuliaisiksi lapsille, kuin myös syöntikokoisia kesäkurpitsoita, jotka pelastin jo mahdollisesti ensi yön kylmiltä. 

Kysyin mieheltä, kauankohan olemme jo olleet omavaraisia tomaattien suhteen. Hän se meiltä kaupassa käy, eikä ole aikoihin ostanut tomaatteja eikä kurkkuja. Vieläkin niitä olisi kypsymässä, jos vain kylmä pysyy poissa kasvihuoneesta. En meinaa viedä sinne sähkölämmitintä (tiedätte kyllä miksen), mutta kynttilän tai pari aion öiksi viedä palamaan lyhtyihin.

Syksyn tuntu on toisaalta haikeaa, mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä. Kuinka siunattua on saada nauttia neljästä vuodenajasta!

Laiskotellen

Hiljaiselo blogilla kuvastaa osuvasti omaa eloani. Oikeastaan sen jälkeen, kun käteeni tuli allerginen reaktio heinäkuun 20. päivän tienoilla en ole oikein mitään projekteja saanut aloitettua.

Toki tässä on ollut mökkireissu ja tyttären häät, sekä marjastusaika kiihkeimmillään (mökkireissun lisäksi kolme mustikkaretkeä, lisäksi puutarhasta vadelmaa, mustaherukkaa ja loput saskatoonit). Mutta joinki en osaa olla tuntematta lievää syyllisyyttä pitkään jatkuneesta saamattomuudestani. Lukemiseenkin liittyy vanhastaan syyllisyyden tunnon häivähdys, mutta silti olen viimein tarttunut muuhunkin kirjaan kuin sänkylukemisena olevaan Raamattuun. Tarun Sormusten herrasta uudelleen lukeminen kesti viikon, siihen sain yllättäen inspiraation tyttären pitämästä maljapuheesta, jossa hän lainasi Bilbon syntymäpäiväpuhetta.

Tuohon ihottumaan asti pidin varsin säännöllistä puuhapäiväkirjaa, joka toimii myös tehtävälistana. Jos olisin joka päivä kirjannut joka risauksen, näkisin ehkä, että jotain pientä sentään lähes päivittäin olen saanut äntihin.

Tämä kesäkin on ollut jotenkin hidas. Olen kiitollinen, ettei minun tarvinnut palata kouluun, kun nyt vasta oikeastaan satokausikin on päässyt käyntiin. (Avomaankurkutkin ovat vasta pääsemässä kasvun alkuun, kun tähän aikaan viime vuonna taisi olla jo kaksikin kurkkuerää säilöttynä.) Puhumattakaan kaikesta, mikä olisi jäänyt näkemättä, jos pitäisi viikot olla työmaalla. Kuvan puulilja Frison tuoksuvien kukkien lisäksi olen saanut ihmetellä mm. perhosia ja niiden toukkia.

Tämä matarakiitäjän toukka yllätti minut eilen kaivautuessaan kasvimaahan. Myöhemmin oli jo tyystin piilossa, ei edes erottunut kaivautumiskohtaa, ja valmistautumassa koteloitumaan. Aiemmin tällä viikolla näin nahanluonnissa olleen pikkuiltayökkösen toukan, joka oli syönyt keltakurjenmiekkaa. 

Eilisen helteellä puuhasin pihalla liian vähissä vaatteissa (lue: suojautumatta) ja sain runsaasti osumia nokkosista ja ties mis ötököistä. Ja taas iho kutisee ja punoittaa niin käsissä kuin jaloissa. Viime yönä heräilin raapimiseeni. Tänään olisi muuten ollut mukava puuhasää - ja hetken ehdinkin jatkaa eilen alkamaan perennapenkin kohennusta - mutta sadekuurot ovat saaneet hakeutumaan katon alle. 

22022022

 Vaikkei nyt niin mitään erityistä asiaa mielen päällä olekaan, niin näin herkullisena palindromipäivänä pitää kuitenkin jotain kirjoittaa blogiin. Jos oikein järkeilin, niin seuraavan kerran palindromipäivää vietetään vasta 03. 02. 2030.

On minulla asian tynkääkin. Tai siis... tynkää ja tynkää... Hain viikonloppuna viimeisen kesäkurpitsan kellarista. Millan olisi kuvaillut sitä valaan kokoiseksi. Toimme sen mukanamme sunnuntaina ja saavuttuamme aloin sitä jalostaa.

Noin puolet kurpitsasta raastoin kakkuvärkiksi. Suuren osan raasteesta pakastin annosrasioihin, osasta leivoin heti kaksi leikkokakkua. Samalla kun kakut kypsyivät, hellalla kypsyi sosekeittoa, johon kurpitsalihan lisäksi pystyi hyödyntämään myös tuon sisushötön sekä pakastimesta selleriä, palsternakkaa ja maa-artisokkaa.

Vajaa puolet kurpitsasta jäi vielä jääkaappiin odottamaan myöhempää hyödyntämistä, ja tänään mies olikin käyttänyt vähän kurpitsaa härkiskastikkeeseen. Torstaina voisin leipoa lisää kakkua, ainakin gluteenitonta Millanille tuliaisiksi, ja jos senkin jälkeen vielä kurpitsaa on tähteillä, niin taidan raastaa loputkin kakkuvärkiksi. Ties vaikka johonkin juhliin tässä vielä kakkuja tarvitaan.

En ole ihan näin pitkään aikaisempina talvina kesäkurpitsaa kellarissa jemmannut. Perunat tahtovat siellä itää, mutta ilmeisesti kesäkurpitsalle lämpötila ja kosteus on sopiva. 

Salin matto

Kun Millan kuuli antiikkikalustekaupoistamme, hän kertoi, että hänellä olisi kellarissa joutavana kalusteisiin sopiva matto, jos huolisin sen. Olen saanut häneltä aikaisemmin ihanat joulumatot Kanttorilan saliin. 

Kun tänään poikkesimme Millanilla kaffeella sieniretken jälkeen, hän oli hakenut mattokäärön valmiiksi kellarista. Vaihdossa hän sai takaisin Kanttorilaan aikanaan jättämänsä cd-tornin, jota hän voisi nyt hyödyntää kaiuttimen telineeksi. Hän on nyt pystynyt kuuntelemaan musiikkia, kun on rustannut cd-soittimen toiseen päähän taloa. 

Matto saa nyt hetken tuulettua. Sillä välin minun pitäisi siivota suppilovahveroita kuivuriin - ja tehdä sitä punajuuripestoa, ettei jää vain aikomiseksi. 

Talvitelat

 Syysloma hupenee luvattoman kovaa kyytiä. Jossain loman puolessa välissä kirjoitin listaa, mitä vielä pitäisi ennättää tehdä. Sain listan rastittua loppuun eilen - lukuunottamatta kirjaston kirjojen palauttamista. Omasta pihasta poistuminen meinaa ottaa lujille.

Olen sentään onneksi saanut aikaan enemmänkin kuin mitä listassa luki, muun muassa siivottua kasvihuoneen. Myös kasvimaa alkaa olla valmis talvea varten, kun olen nostanut perunat (sekä ainoan porkkanani) ja  istuttanut valkosipulia. 

Talviteloille laittaminen liittynee oikeasti veneisiin, mutta siitä on muodostunut yleistermi kuvaamaan erilaisia kesänpäättämistöitä. Venettä ei meillä ole, eikä tuskin hankitakaan (ainakin itse vastustan ajatusta hanakasti). Tätä Kanttorilaakaan ei tarvitse laittaa talviteloille, kun melkein joka viikonloppu täällä käydään talvellakin. Sen verran kuitenkin vielä pitäisi täällä sisälläkin valmistautua talveen, että viritän killerön tai pari. Iskin kylläkin jo pistokkeeseen sellaisen laitteen, jonka pitäisi äänellään pitää hiiriä loitolla. Vielä ei ole näkynyt pispanointia, Luojan lykky (tai siis kiitos, kas kun lykky tarkoittaa kotomurteessani neulesilmukkaa).

Eilisilta meni omasta erestänsä, kun hairaannuun ensin vitsi- ja sitten musiikkikirjan pariin. Niinpä tälle päivälle jäi mm. bokashiastian tyhjäys ja punajuuripeston tekeminen. Eilen keitin koko vähäisen punajuurisatoni, pienimmät etikkapunajuuriksi ja loput jäi jääkaappiin odottamaan jatkojalostusta. Pakko siellä kirjastossakin on käydä, palautusluukulla. Yksi kirja on tosin niin paksu, että saattaa joutua menemään omatoimisesti sisälle asti.

Vielä niistä antiikkikalusteista. Mies onnistui lomalle lähtiessämme ahtamaan pojan farkkuautoon molemmat nojatuolit ja pari pikkutuolia. Sohva ei mahtunut luukusta, niin se jäi vielä odottamaan kuskausta. Mutta autoon mahtui silti vielä mm. nypläystyynyni tykötarpeineen, muovilaatikollinen lankoja yms. Autonkorjaushommien lisäksi mies olisi pätevä myös vaikka muuttofirman ahtaajana.

Kohta nähdään, käynnistyykö auto niin kuin pitääkin. Jos remontti onnistui, niin huomenna palataan työmaakopille samalla (pojan) autolla, jolla lomille lähdettiinkin. 

Sadonkorjuu kiihtyy ja monipuolistuu

 Työteliäs viikonloppuvapaa taas menossa. Niin kuin viikko sitten, nytkin melkein ensi töiksi siivottiin omenapuiden alustat. Mutta onneksi puutarha tarjoaa vähän  myös vaihtelua omenasadon keruuseen ja käsittelyyn. Luumut alkavat kypsyä, keräsin niistäkin varisseita, jotka huuhtelun jälkeen menivät parempiin suihin, minun ja miehen. Uusi kasvihuone on osoittautunut loistohankinnaksi. Vaikka sain tomaatit istutettua sinne vasta 12.6., olen saanut kerätä kypsiä nyt yhä kiihtyvään tahtiin. Loman loppupuolella oli yhtä ja kahta kerralla kypsymässä, mutta nyt täytyy jo alkaa miettiä pakastamista, jos emme saakaan leivän päällä syötyä kaikkia.

Todennäköisesti tuo tomaattien halkeilu johtuu kastelun epätasaisuudesta; viikon saavat sinnitellä kastelutta ja viikonloppuna sitten rojautan roimasti sadevettä kasvulaatikoihin.

Lämmin kesä tietysti myös on osasyynä satomääriin. Avomaankurkkua keräsin eilen neljännen satsin säilöttäväksi, kun ensimmäisiä pääsin säilömään jo kesäloman aikana.

Oli siis pelkästään hyvä, että vain kaksi avomaankurkun tainta jäi henkiin ja satoa tuottamaan kevään esikasvatuksista. Jätin kuitenkin rontot vielä aloilleen kohopenkkiin pienine alkuineen, kun ei vain raaski repiä irti kesken satokauden. Kesäkurpitsaa saa tullakin niin paljon ja niin kauan kuin tulee, isoimmat säilynevät kellarissa taas kuukausimäärin. 

Leikkasin illalla persilja pakastimeen ja siirsin persiljamättään portaalla olleesta astiasta kasvimaalle (samoin sitruunamelissa samasta astiasta). Siinä huomasin, että sateista huolimatta maaperä on yhä kovin kuivaa. Niinpä olen kanniskellut taas  sateessakin vettä kannukaupalla kasvimaalle ja kukkapenkkeihin, erityisesti istutuksille. 

Aamulla keitin osan eilisestä omenasaaliista soseeksi. Mutta nyt pitäisi taas kiertää puiden alustat pudokkaat keräten. Kyllä sen jaksaa, kun muistaa, että aikansa kutakin. 

Amaryllis nauttii, päivänsini ei - eikä emäntä

Kolmas jaloritarinkukka, toinen valkoinen on innostunut kukkimaan tänä kesänä. Kelpaahan noiden sipulikukkien, kun niillä on vesivarastot omasta takaa. 

Mutta esimerkiksi tänään, kun nukuin niin myöhään, etten ehtinyt aamukastelua, lotossa ovat olleet niin tomaatit kuin suurilehtinen päivänsini - joka ei edelleenkään ole tehnyt minulle nuppuja saati kukkia. Ei taida olla luvassa Heavenly bluen siemeniä tänäkään kesänä. 

Eihän minulla oikeasti pitäisi olla mitään valittamista kesälomani suhteen. Mutta valitanpa silti hiukan. 

Monta puutarhaprojektia on jäänyt suunnittelun asteelle, kun helteen takia ei ole jaksanut eikä kuivuuden takia olisi kannattanutkaan ruveta istuttelemaan tai kylvämään. Silläpä näitä blogikirjoituksiakin on tullut tavallista enemmän, kun ei ole oikein voinut muutakaan. Sain keskeneräiset ompeluprojektit valmiiksi jo edellisen hellekauden aikana, kirjoitellut olen blogitekstien lisäksi myös kirjeitä, Millanille. Illan viilennyttyä olen jatkanut myös matonkuteiden leikkuuta, nyt kun peukalo on parantunut tarpeeksi. Tänään hoksasin yhden puutarhaprojektin, jota voin tehdä aamupäivisin, kun projekti (risuaidan jatkaminen) sijaitsee pohjoisseinustalla. Hoksasin sen vain niin myöhään tänään, etten ehtinyt kauaa raivata rusopajuangervoa ennen kuin aurinko kääntyi porottamaan. Mutta huomenaamulla jos pääsisi ihmisten aijoos ylähä, niin kastelun jälkeen voisin riehua ryteikössä. Torstaina onkin ohjelmassa härkäpapujen korjuu Millanin luona, missä minulla on ns. vuokrapalsta. Kanttorilan kasvimaalle aikaisemmin kylvämistäni härkäpavuista keräsinkin jo eilen pienen sadon pakkaseen. Kunhan saan kerättyä härkäpavun pois tieltä, Millan pääsee istuttamaan niiden tilalle ne synttärilahjaksi saamansa pensasmustikat. Sopivasti pitäisi sateiden alkaa torstaina. Jos Herra suo. Myös helteen lupailtiin hellittävän. Voi olla, että suotuisat olosuhteet uusille puutarhaprojekteille koittavat juuri vähän ennen töihin paluuta. No, pakolliset istuttamiset pystynen tekemään tarvittaessa vaikka viikonloppuisin, niin että nyt purkeissa odottavat taimet ehtivät juurtua sijoilleen syksyn mittaan. 

Sellaista kivaa tämän päivän helteissä silti oli, että saatiin serkkuni tänne ensivisiitille, kun hän kävi tuomassa äitinsä, kummitätini, tekemän ryijyn ripustettavaksi Kanttorilan salongin seinälle. Kunhan olen paikannut siitä pari reikää ja mies saa laitettua ripustuskoukut kaappikellon viereen, niin kuvakin vois olla luvassa. 

Säilöntä alkaa/jatkuu

Säilöntäkausi alkaa vähitellen. Pakastamisen lisäksi säilön kuivaamalla ja sitten tätä purkitussouvia, etikkasäilykkeitä (kurkku ja punajuuri) ja omenasosetta, joskus omppujen höyryttämisen sivutuotteena myös mehua kellariin. 

Alkukesästä kuivasin yhden kuivurillisen mäkimeiramia, sittemmin on satoa syöty kädestä suuhun. Mutta nyt minun piti hieman etuajassa aloittaa avomaankurkkujen säilöntä, kun neljä kurkkua oli kasvanut kovin isoiksi ja kun yhden pintaa oli jo etanaryökäle ehtinyt vikuuttaa. Oikeastaan tämähän olikin ihan fiksua. Neljän kurkun pilkkominen ja purkittaminen ei ollut liian rasittavaa lomapäivän iltana. Ja onpahan pois vaivoista tuohippuolin, jos ja kun tulee lisää säilöttävää.

Hevoskastanjoita ja suppilovahveroita

 Eilisen pyhäinpäivän aikana ja päätteeksi minulla oli varsinainen voittajafiilis. Olen himoinnut molempia otsikossa mainittuja asioita, ja nyt minulla oli mahdollisuus saada himoitsemiani, mutta se edellytti itseni ja pelkojeni voittamista.

Mitä tulee hevoskastanjoihin niin sellaisia oli tarjolla Facebookissa Roskalavalla. Ihan helppo juttu jopa minulle, kirjoittaa kommentti ja ilmoittaa kiinnostuksesta. Mutta sitten se hakeminen... Pitää tohtia lähteä etsimään uutta osoitetta, mennä vieraiden ihmisten pihaan ja - mikä pahinta - ehkä tulla nähdyksi. Mies lähti kuitenkin "tohoriksi", ja hakureissu onnistuikin helposti. Otin runsaasta tarjonnasta puunsiemeniä myös Millanin varten.

En ole koskaan aikaisemmin saanut tilaisuutta sienestää suppilovahveroita. Olemme niistä kyllä päässeet vuosien mittaan nauttimaan, kun olen saanut niitä kuivattuina enimmäkseen veljeltä mutta myös siskolta ja Millanilta. Tänä syksynä kuitenkin tuli iso hinku vihdoin löytää itsekin, kun somessa näin jatkuvasti kuvia sienisaaliista ja kun jopa pikkusiskonikin oli saanut suppissaaliin. Mutta minnepäin mennä metsälle? Tuskin kukaan paikallinen haluaa paljastaa apajaansa. Mutta Millanpa ehdotti erästä tuttua miestä, jolta kannattaisi kysyä ja joka saattaisi antaa koordinaatteja.

No niin. Laitoin viestiä mesen kautta. Helppo homma tähän asti sekin. Minulle luvattiin ohjeet, mutta ne haluttiin antaa suullisesti puhelimessa. Se meinasi sitä, että minun piti SOITTAA PUHELIMELLA! 

Kun hinku on tarpeeksi kova, se kyllä toimii pontimena. Tartuin härkää luurista, puheluani oli jo odotettukin, sain ohjeet, jotka skrivasin paperille pikakirjoituksella. Ohjeet näyttivät erittäin sekavilta, mutta sitten kun lähdimme niitä seuraamaan, ne osoittautuivatkin varsin täsmällisiksi.

Olin perehtynyt mm. Luontoportti.comin avulla niin suppiksien ulkonäköön, tuntomerkkeihin ja matkijasieniin kuin niiden kasvupaikkatietoihinkin. Ja, kiitos tarkkojen ohjeiden, sieniä löytyikin yllättävän helposti. 

Olimme vain hetken verran sienestämässä, otin sen lähinnä opintoretkenä, enkä halunnut liikaa perattavaa enkä kuivattavaa. Parin litran saaliimme oliki juuri sopiva. Siitä, mikä ei mahtunut kuivuriin, tein tänään sienikastikkeen muusin kaveriksi.

Tänään istutin kymmenen hevoskastanjaa ruukkuun, jonka upotin kasvimaalle ja suojasin kateharsolla.

Viikko 43

Anoin ja sain taannoin palkatonta vapaata niin että pystyimme viettämään Kanttorilassa pidennetyn viikonlopun, ja silloin ehdin tehdä pihalla yhtä ja toista talven varalle. Saamani vapaa osoittautui sittemmin jopa odotettua aiheellisemmaksi. Nimittäin nyt kun varsinainen syyslomani perjantaina alkoi, niin minulla oli tasan lauantai aikaa tehdä loput välttämättömät syystyöt puutarhassa. Sitten tuli ensilumi. Yksi välttämätön oli omenapuiden tyhjäys. Onneksi suurin osa talviomenoista oli tullut alas vähin erin pitkin syksyä, joten kolmen omenapuun tyhjäämiseen ei meiltä kahteen pekkaan mennyt kauaakaan. Mies keikkui tikkailla ja ojenteli minulle omppuja, jotka pakkasin papereilla fylläten pahvilaatikoihin.

Puutarhan syystöihin kuuluu myös istuttamista ja kylvöjä. Tulppaanit olin tohtinut istuttaa jo reilu viikko sitten, mutta eilen lopulta sain päätettyä, mihin kylvän valkosipulit ja palsternakat. Ja sitten olikin helppo ryhtyä tuumasta toimeen. Merkkasin kylvöpaikkoja tikuilla, mutta pitäisi vielä piirtää kylvökartta ensi kasvukautta varten. 

Viime syksyn juurisikurikylvö ei sitten koskaan kasvanut kohopenkistä, ja syyksi arvelen kuivumista. Nyt kokeilin kylvää niitä kylvölaatikkoon, jonka suojasin sadevesiastian suojaverkolla ja sijoitin talon pohjoispäätyyn, jossa minulla oli viime talvenakin onnistunut kylmäkäsittelykylvökokeilu. En tiedä sitten, miten juurisikurin juureen vaikuttaa kouliminen. Sitä ei juureksille yleensä tehdä. Mutta murehdin sitä sitten, kun näen ensin, itävätkökään ne siemenet nytkään.

Kuten niin usein syksyisin (tai keväisin tai kesäisin), nytkin olen rakentanut kohopenkin. Eilen lykkäsin monta kottikärryllistä kompostia sen päälle. Kompostimultaa riitti vielä muuallekin, pariin lavaan ja viime vuonna rakennetulle kohopenkille, joka tarvitsi lisähumusta, koska ydinrisut pilkottivat esillä. Vuosi sitten mulla oli vähemmän värkkiä kasattavaksi risujen päälle, mutta hyvin kesäkurpitsat ja maissit risujenkin päällä kasvoivat.

Niin, toki ensilumi suli pois, mutta kylmä pihalla on ollut. Pari erää omenasosetta olen nyt lomalla keittänyt, ja ne saa hetkeksi piisata. Yhteensä aikaisemman kesäomenasose-erän kanssa 19 purkillista. Ja muutama pullo omenamehua sivutuotteena. 

Töitään luettelee

Kanttorilaan saavuttuamme poimin jälleen ilokseni kukkia maljakkoon, kun niitä vielä on jäljellä. Jotkut lajit ovat lämpimän syksyn ansiosta alkaneet kukkia uudelleen, ja tuntuu että esimerkiksi harmaakäenkukka vain jatkaa ja jatkaa kukintaansa. Mikäs sen mukavampaa. Jokin noista maljakkokukista tuoksuu kivasti, epäilen kanadanpiiskua. 

Sää on suosinut sekä eilen että tänään. Tyhmästi kylläkin haaskasin osan kauniista säästä eilen sisätöissä. Kun kerran olin päättänyt keittää ekan erän omenasosetta, niin keitin kans. Ja kun kerran sosepurkit olivat uunissa  steriloitavana, niin pitihän uuniin saada vielä nisuakin. Etenkin kun hiivapalakin piti vihdoin käyttää. Sitten kun olin valmis, iltahämärä oli laskeutunut ja vesisade ropisi. Mutta aamulla oli taas pouta ja pääsin takaisin pihaleikkeihin. Olin kuullut puolella korvaa, että halla viimein uhkaisi, joten päätin nostaa lopulta myös mukulasellerit. Samalla siivosin selleripenkistä rikkaruohoja pois. Edellispäivänä olin alkanut perata perhospenkkiä, koska puutarhurin perjantaipostissa kehotettiin perennapenkkien perkaamiseen ennen talven tuloa. 

Ketjutukseksi pihapuuhani taas meni, periaatteella "viedään mennessään ja tuodaan tullessaan". Moni siivoushomma liittyi kohopenkin tekemiseen. Kuopan kaivuun olin aloittanut jo viikko sitten. Nyt pääsin sitä täyttämään. Irto-oksia keräsin sieltä täältä, mutta oksasaksilla leikkasin lisää paristakin kohteesta. Portin pielessä oleva pikkukuusi kaipasi mielestäni ympärilleen lisää tilaa, joten raastoin liian likellä olevaa siperianhernepensasta ankarasti. Kuusiaidan laidassa omia aikojaan kasvavaa orapihlajapensasta sieti myös kurittaa. Minulla oli jemmassa kaksikin kasaa mättäitä risujen päälle, mutteivät ne silti riittäneet peittämään kauttaaltaan. Mättäistä on aina kohopenkkiä rakentaessani suuri uupelos, mutta kompostimullasta yleensä vielä suurempi. Vielä en siihen asti edennyt, lehtiä sen sijaan sain jo haalattua aika mekosta. (Olkoon tuo lainaus Aleksis Kiveltä hänen päivänsä kunniaksi.) 

Viikko sitten istutin Millanilta saamani viisi tulppaanin sipulia perhospenkkin. Tökkäsin siihen muutamia tikkuja merkiksi ja kissankarkoitukseksi. Valkosipulit on vielä kylvämättä. Samoin palsternakat ja sikuri. Mutta sembramänty- ja lehmuspurkit muistin viimein upottaa kasvimaalle talvisuojaan. Ja samaan syssyyn meni hevoskastanjakylvöpurkkikin. Vielä vain toivoskelen, jos vaikka sieltäkin taimi nousisi. 

Minne ihmeeseen istuttaisin sen lehmuksen? Haapaakin hiniööttisin tälle tontille. Mies sellaisen taimen siirsi kesällä ojan laidasta ja tökkäsi koivuvanhuksen kupeelle. Ensi keväänä näkee, onko se hengissä. Se haapa. Koivuvanhus sinnittelee vielä, vaikka Aila siltä olikin pari oksaa taas irti retuuttanut. Siis myrsky. 

Mutta nyt on tämä suomalaisen kirjallisuuden päivä illassa, ja minunkin on aika päättää kirjallinen selvitykseni ja mennä maata. 

Kahden tahi kolmen vaateparren jälkeen

 Säätiedotus piti paikkansa, kun povasi tälle lauantaille runsaita sateita. Onneksi uskoin asian jo eilen illalla. Minun piti välttämättä pestä pyykkiä pian saavuttuamme, kun sitä oli muutaman viikon aikana kertynyt, mutta illan hämärässä ennen nukkumaan menoa kävin hakemassa melkein kuivat vaatteet sisälle pyykkitelineelle.

Aamulla nousin ennen seitsemää ja sade oli alkanut hyvän aikaa aikaisemmin. Satoi tai ei, minulla piisasi ulkohommia. Nostin punajuuret, palsternakat ja perunat. Välillä piti käydä sisällä ja silloin aina vaihdoin kuivan vaatekerran. Toki yritin sovittaa ulkopuuhat kuurojen väliin, mutta välit olivat aina lyhyempiä kuin urakkani kesto. 

Päätin tehdä rakuunalle saman kuin aikanaan raparperille. Tällä tontilla oli valtavan iso raparperialue, jota jo Millan alkoi typistää mutta jonka minä raivasin lopulta kokonaan pois kasvimaalta saadakseni lisää tilaa mansikalle. En kuitenkaan raaskinut tuhota raparperia kokonaan, koska se oli hyvin vanhaa alkuperää, vaan siirsin pienet alut kahteenkin kohtaan syrjemmälle tonttia. Rakuuna on minulle vähintään yhtä tarpeeton kuin raparperi. En ole osannut käyttää juuri lainkaan mihinkään ruokiin. Lisäksi olin huomaavinani tänä kesänä, että sain siitä sekä hengitys- että iho-oireita, kun käsittelin sitä ilman hanskoja. Siirsin pienen juuren pätkän varsineen omenapuiden takana olevan kohopenkin laitaan. Samalla sain tilaa Millanilta saamalleni appelsiinimimtulle ja ruukussa kesän olleelle sitruunamelissalle.

Muutakin pientä siivoilua kasvi- ja pihamaalla. Kasvihuoneen tyhjäyksenkin aloitin yhdestä kurkunrontosta.

Lopulta oli aika siirtyä sisätöihin, säilömään eiliset kurkut. Sitten pesin jääkaapin, en muista miksi siihen ryhdyin (asia kai johti toiseen), mutta hyvä, että se on nyt tehtynä. Se on nimittäin ollut nyt pari viikkoa tyhjänä ja sulana.

Illan päätteeksi saunassa sain itseni kutakuinkin puhtaaksi mullasta, mutta kaikki muut työvaatteet ovat ryöttäisinä kuivumassa eteisen naulassa.