Ensimmäisen joulupäivän iltana

Olemme viettäneet joulua kaupunkikodissa koko perheellä. Kuopus tuli jo torstaina, sisko ja sen veli perjantaina samaa matkaa pohjoisen suunnasta, esikoinen kävi perjantaina leipomassa ja koristelemassa pipareita, mutta meni sitten yöksi omaan asuntoonsa. Lauantaina hänkin tuli sitten pariksi yöksi ja vielä ensimyöksi, kun aamulla lähdetään yhtä matkaa perinteiselle tapaninajelulle sukuloimaan.
Loppusyksyn aikana toin Kanttorilasta yhtä ja toista tarpeellista joulunviettoa varten,  lähinnä astioita, liinoja ja koristeita, mutta jouluvalmistelujen aikana huomasin yhtä ja toista unohtaneeni. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun oli aika koristella pipareita, huomasin jättäneeni matkasta niin kaupan tyllat ja truutut kuin myös voipaperirullan, josta olisin voinut leikata ja taitella pursottimen. Löysin kuitenkin laatikon pohjalta ruttuisen palan voipaperia, joka riitti yhteen tötteröön. Onneksi koristeltavia pipareita oli huomattavasti tavallista vähemmän, kun nelinkertaisen annoksen sijaan olin tehnyt vain kaksinkertaisen taikinamäärän. Tötterö alkoi kuitenkin pehmetä ja pursuilla ennen kuin kuorrute ja koristeltavat piparit loppuivat, joten kasvin lopun vesi-tomusokeriseoksen astiaan jääkaappiin. Ehkä käytän sen jossain vaiheessa leivontaan.
Kun aattona aloin kattaa pöytää, olisin kaivannut yhtä sun toista tarjotinta ja tarjoiluastioita, mutta saimme kuitenkin kaiken tarjolle aivan kelvollisesti, vaikka kaljalle pitikin kelpuuttaa muovinen kannu, kun kaikki lasiset mehukannut (4 kpl) olivat Kanttorilassa.
Ensi vuonna täytyy porkkanalaatikkoakin ostaa seurakunnan myyjäisistä enemmän kuin vain yksi rasia, kun tyttären lisäksi myös kuopus yllättäen tykkäsi. Itse kun en kauheasti siitä piittaa, niin en ollut ymmärtänyt sitä varata muiden tarpeiksi. Samoin karjalanpaistivärkkiä olisin saanut ostaa toisenkin rasian, vaikka meistä puolet ei sitä syönytkään. Tytär kiitteli, että oli hyvää. Se ehti hautua uunissa riittävän kauan lauantaina yhdessä juurespaistoksen kanssa.
Kuoron kanssa olimme aattona kirkossa laulamassa, tänä aamuna olimme miehen kanssa sitten muuten vain joulukirkossa. Vaikka minua välillä nukutti armottomasti, nautin kuitenkin kovasti aamukirkosta. Ja erityisesti mieskvartetin esittämästä laulusta Enkellaulu kajahtaa.
Muutama vuosi sitten Kanttorilassa joulua viettäessämme miehen aatto meni melko tyystin ulkona autoremontissa. Tällä kertaa hän innostui aattokirkon ja päivällisen jälkeen irrottamaan vanhan astianpesukoneen liitännöistään ja siinä sivussa tyhjäsi ja siivosi tiskiallaskaapin. Tiskikonetta olemme käyttäneet edellisen kerran vissiin vuosi sitten jouluna, ja jo silloin paheksuin sen pitämään pahaa ääntä ja huonoa pesutulosta. Nyt testailin konetta uudestaan ja koetin sitä puhdistaakin lataamalla sisään soodaa ja etikkaa. Kun ylimääräisen huuhtelunkaan jälkeen tiskit eivät vaikuttaneet puhtailta, päätin että joulun tiskit pestään käsin. Rappujen alla odottaa muovikääreissään ”uusi” kone, jonka toimme tyttären muutossa, sille kun ei ollut tilaa tyttären uudessa asunnossa. Se vain jäi asentamatta ennen joulua, kun toivoskelin vanhan koneen vielä jonkin ihmeen kaupalla pelittävän. Miehen remontti-innostus muutti hieman minun aattosuunnitelmiani, mutta eipä siinä mitään suurta vahinkoa tullut, vaikka kieltämättä aluksi mielessäni harmittelin odottamatonta ohjelmanumeroa tiskikoneen kanssa.
Mies kävi tänään viemässä tyttären asunnolleen, koska hän on huomenna päivystysvuorossa eikä siis pääse lähtemään mukaamme sukulointiretkelle.
Huomisen ajomatkan jälkeen olisi tarkoitus miehen kanssa sitten suunnata kohti Kanttorilaa. Millan kutsui luokseen uutta vuotta juhlimaan. Niistä juhlista on tullut melkein jo perinne.

Tervehdys, Kanttorila

Olemme käyneet Kanttorilassa pitkin loppusyksyä kahden viikon välein -maksimiaika, jonka talvettumassa olevat keijunmekot ynnä muut huonekasvit selviävät kastelematta. Mutta vasta nyt joulun kynnyksellä, kun työasioista syyslukukauden vaikein homma on ohi, ehdin, pystyn ja jaksan jotain pitkästä aikaa kirjoittaa blogiinkin. Viimeksi kirjoittaessani olin väsäämässä koulun itsenäisyysjuhlaan oppilailleni esitystä Vänrikki Stoolin tarinoihin ja Runebergiin liittyen. Itse nyt kissanhäntääni nostaen totean, että teimme hyvää työtä. Olihan siinäkin hommaa, ensin kirjoittaa näytelmä, roolittaa ja puvustaa se, ja sitten ruveta tekstiä muokkaamaan. Typistin pitkiä sepustuksia Suomen sodan syistä ja vaiheista loppujen lopuksi pariin riviin ja annoin enemmän tilaa lainauksille Runebergiltä. Unohtamatta kuitenkaan Napoleonin ja Aleksanteri I:n kohtaamista Niemen-joella. Sitten kun selvittiin juhlasta, oli arviointikeskustelujen aika, 24 X 30 min. Ja nyt perjantaihin mennessä piti olla arvioinnin wilmassa.
Syksy on tuntunut poikkeuksellisen rankalta ja väsyttävältä. Pari kertaa olen tullut kotiin itkuun asti nääntyneenä. Joskus vastoinkäymiset ja pettymykset tulevat trusapäin. Mutta eipä työasioista sen enempää. Nyt olen viettämässä viikonloppua Kanttorilassa. Tänään ajelimme siskoni luokse, Millan mukanamme. Haimme hänelle siskoni pentueesta kauniin puolipitkäkarvaisen kollin. Se tuli sopivasti paikkaamaan aukkoa, jonka Millanin vanhin, pitkin syksyä kuolemaa tehnyt ja eilen menehtynyt kissa jätti. Meillä oli jälleen kerran antoisa sukulointireissu, tapasimme nuorempaakin siskoani, joka tosin poti kauheaa räkätautia. Äiti oli tällä kertaa hereillä, kun kävimme häntä miehen kanssa katsomassa, mutta ei hän reagoinut läsnäoloomme mitenkään. Aikamme kun lauloimme vanhoja tuttuja joululauluja, hän alkoi yhtyä niihin. Myös toinen dementikkorouva yhteistilan pöydän ääressä yhtyi lauluihin, ja kohta kolmas käveli siihen lähemmäs istumaan ja kuuntelemaan myös.
Vietyämme Millanin ja Pietun kotiin ja palattuamme Kanttorilaan hain muovikuuseen vintiltä ja aloin koristella sitä, asettelin seimiasetelman Esteri-tädin piirongin päälle ja ripustin keittiön verhotankoon havuköynnöksen ja joulupalloja. Vaikka vietämmekin joulun lasten kanssa kaupunkikodissa, tulemme  miehen kanssa taas välipäivinä tänne, ja silloin on mukava, kun meitä täällä odottaa joulu kuusineen.
Matka tänne kesti eilen tavallista pidempään, kun rehasimme auton perässä kärryä ja kärryn päällä oli auto. Se sama, jota jouduimme rehaamaan vuosi sitten itsenäisyysloman aikana niinikään peräkärryllä talvisäässä ja jota mies on sen jälkeenkin joutunut kuskaamaan trailerista kahteenkin otteeseen pohjoisesta korjattavakseen. Tuotiin se tänne sateen suojaan ja odottamaan, josko ensi kesänä ihmeen kaupalla sen saisikin korjattua.
Lunta oli tullut, muttei liikaa; pihaan pääsimme helposti raskaan kuormankin kanssa. Kasvihuoneen katolla olleet lumet sain varisteltua alas, mies teki muut lumityöt. Hupsista, vuorokausi ehti vaihtua ennen kuin sain postattua. Aloitin lauantaina ja nyt on alkanut pyhäpäivä, kolmas adventtisunnuntai. Neljäs onkin sitten jo jouluaatto.

Syksy loppui kesken

Ajelimme illanhämyssä täysikuun loisteessa reilun viikon poissaolon jälkeen Kanttorilaan. Täällä satoi lunta, kun viimeksi täältä lähdimme. En tiedä, onko maassa nyt oleva lumi vielä sitä samaa. Kun kävin ensi töikseni tyhjäämässä postilaatikkoon kertyneen mainospostin, huomasin lumessa jäniksen jäljet. Siitä muistin, että ainakin yksi syystyö unohtui tehdä syyslomalla, puhumattakaan niistä muutamasta hommasta, jotka vain jäivät kesken lumen tultua. Teinpä siis puutarhakierroksen 
lehtikasa kainalossani. Onneksi sentään useimpien nuorten hedelmäpuiden runkojen ympärillä oli verkkosuojat jäniksiä vastaan valmiina, kun en ollut niitä kesäksi poistanut, kun ne olivat olleet lintusuojina hdelmäaikaan. Pensasmustikan päällä ollut verkko oli jäänyt irralleen marjojen poimimisen jälkeen, täytyy päivännäöllä kiinnittää se paremmin aloilleen. Yksi hapankirsikkapuu oli ilman runkosuojaa, samoin Lavia-omenapuu. Ainakin sen myös suojaan huomenna, hapankirsikka ei ole niin kiireellinen suojattava. Huomisen pyhäinpäivän ohjelmaksi on luvassa myös ainakin kauppareissu Millanin kanssa. Normaalisti en tapaa pyhäpäivänä käydä kaupoissa, mutta tämä on poikkeustapaus, UT:ta lainatakseni "järjellinen jumalanpalvelukseni, käydä katsomassa leskiä, orpoja..." ja miksei myös hylättyjä.
Kirjoitus-ym. kouluhommiakin olin ajatellut tälle viikonlopulle. Vänrikki Stoolin tarinoista pitäisi dramatisoida oppilaille passeliksi pätkäksi. Sitä varten haeskelin Grimbergin Kansojen historiastakin taustatietoa, mutta Suomen sota oli siinä kuitattu yhdellä virkkeellä. Enempi taustoja antaa vanha kunnon Horisontti, muinainen yläasteen historiankirja.
Nyt siis muunlaisiin kirjallisiin töihin.

Kuvia jälkijättöisesti

Koska olen sekä kirjoittanut blogiini että ottanut kuvia enimmäkseen tabletilla ja koska sillä ottamani kuvat eivät ole minun siirrettävissäni bloggeriin, niin kuvia ei ole tullut postauksiini.
Nyt kun palasimme syyslomaviikolta Kanttorilasta, niin kotiovesta astuessamme mies muisti unohtaneensa mokkulan sinne. Niinpä olen yrittänyt perehtyä älykännykkään, jonka työnantaja hommasi. Mutta sillä en toistaiseksi yritäkään kirjoittaa postauksia. Mies kävi ostamassa ärrältä nettiaikaa, joten istun nyt poikkeuksellisesti hänen läppärinsä ääressä. Ja TÄNNEPÄ OSAAN siirtää kuvat vanhalta nokialaiseltani. Totesin, etten ole sillä montakaan kuvaa kesän mittaan napannut, mutta niistä vähistä koetan nyt tähän postaukseen joitakin sijoitella.

Japaninakileija on nyt kahtena kesänä ilmestynyt kukkimaan perennapenin reunuksessa olevan reikätiilen reiästä. Nyt hoksasin koettaa kerätä siitä siemeniä talteen. Akileijoja on Millanin jäljiltä Kanttorilassa monenmoisia, mutta tämän soisin leviävän näyttävämmällekin paikalle.

Tarhavarjohiippa  teki tänä kesänä kukannuput, jotka meinasivat jäädä minulta huomaamatta. Kuvanottokaan ei oikein onnistunut, vaikka koetin asettua viereen makaamaan. 

 Kuva ei tee oikeutta kääpiöunikon upeanheleälle sitruunanvärille. Se on nyt parina kesänä ilahduttanut päästyään kasvun alkuun, ja Millanillekin olen siitä jo siemeniä saanut. Hänhän senkin alunperin Kanttorilaan hankki.

Lopuksi vielä ylläoleva kuva yhdestä perennaprojektistani viime kesältä. Tämä ei ole se viimeinen, jonka kanssa tuhrasin loppukesän ja alkusyksystäkin useamman viikonlopun. Tämä pienempi ympyräpenkki taisi kyllä olla alkusysäys siihen suurempaan projektiin. Tämäkin oli reunaltaan kovin ruohottunut, ja laukkaneilikka näytti ruohon seassa kituvalta. Hajasijoitin sen kolmeen kohtaan lähelle penkin ulkoreunaa, ja minusta se jo ennätti loppukesästä komistua joka kohdassa. Ties vaikka näkisin senkin vielä kukkivan, kun toistaiseksi olen nähnyt sen vain pienen ruohotuppaan näköisenä. Tässä penkissä on ollut tarhakylmänkukan ja esikoiden lisäksi (ja niiden kukkimisajan jälkeen) lähes vain valkoisia lajeja, kurjenkelloa, malvaa ja peurankelloa. Nyt lisäsin vaaleanpunaista malvaa, jotain (keto?)neilikkaa ja keskelle vielä puskan harakankelloa, antamaan väriä, kun sellainen oli kukkivana siirrettävissä mansikkamaalta. On siinä nyt myös vaaleanpunaista kellopeippiä, joka kukkii syksyllä. Siirsin keltaiseksi paljastuneen syyshohdekukan toiseen, kelta-violettivoittoiseen perennapenkkiin harmoniaa rikkomasta.

Mies, minä ja Millan

Kävimme tänään kylästelemässä Millanin luona. Vasta tänään, vaikka olemme maisemissa olleet jo perjantai-illasta ruveten. Alkuloma meni saarna- ja puutarhakiiruissa, alkuviikosta taas Millan oli niin kipeänä, ettei ollut saanut nukuttua eikä näin ollen olisi jaksanut seurustella vieraiden kanssa. Ei hän nytkään itse pystynyt kahvia juomaan, mutta me joimme hänenkin edestään.
Reilu viikko sitten olimme kolmestaan mielenkiintoisella autoajelulla. Vedimme peräkärryllä kattopeltikuormaa siskolleni ja samalla poikkesimme tapaamaan entisiä seurakuntanuoria. Entisiä siinä mielessä, ettemme kukaan enää olleet kauhean nuoria. Meillä oli mukava nyyttäritapaaminen ja Millanin sähköyliherkkyyskin osattiin huomioida, eikä kenelläkään ollut kännykkä päällä. Kuvatkin otettiin normi digikameralla. Siskon luona jeesattiin Millanin kanssa keräämällä omppupudokkaita (no, tulihan ne omput taas sieltä...) koska sisko oli potenut selkäänsä ties miten pitkään ja kerättävää oli puiden alla niin, ettei jalka jakaantunut. Mies tyhjäsi peltikuorman kempuralle ja yhdessä istuttiin siskon ruoka- ja kahvipöytään ("candlelight supper" sadonkorjuujuhlan tunnelmissa). Kun sitten iltapimeällä toimme Millanin ja koiruuden takaisin kotiin, keräsimme hänen kirjahyllystään metrin verran tiiliskivipäätaloja auton kyytiin. Eronnut ja karannut mies oli ne jälkeensä jättänyt eikä perästäkään huolinut. Ne olivat menossa paperinkeräykseen. Katsotaan, josko me löytäisimme niille uuden kodin. Toistaiseksi saavat väliaikaisen turvapaikan Kanttorilan hyllyssä. Millan oli tyytyväinen lisätilaan, johon hän oli ehtinyt hankkia itselleen sopivampaa täytettä kirjaston poistomyynnistä.

Tänä vuonna olisi kuulemma kunnat saaneet itse päättää syyslomaviikkonsa. Niin sitä ihmettelen, että miksi meillä kuitenkin piti olla näin myöhään tämä loma, vaikka sen olisi saanut pitää varhemminkin? Viime viikolla vielä olisi joinki tarjennut... Kyllähän nytkin olen pihalla tarjennut, kun olen kunnolla pukenut, mutta eipä enää pysty nauttimaan syksyn kukista, kun pakkanen puri krassit ja muut. Eilen keräsin loput leijonankidat maljakkoon. Tänään vihdoin muistin nostaa dalian juurakon ylös kukkapenkistä. Olin sen vallan unohtaa, kun olen noita omenoita vain hyysännyt. Kävin hakemassa talvikynteliä nyhtökaurakastikkeeseen, niin siinä tulin katselleeksi viereistä perennapenkkiä, äkkäsin siinä ensin unohtuneen gladiolusryppään ja siitä muistin daliankin, jonka varret ja lehdet olivatkin jo menneet ruskeaksi. Jossain ohjeessa sanottiinkin, että pakkanen saa niitä nipistääkin ennen kuin juurakot kannattaa nostaa. Aika komeaksi oli ehtinyt juuri paisua, vaikkei se koko kesää ehtinytkään maassa olla.
Eilen mies kävi etelässä myymässä auton ja poikkesi mennessään viemään Millanille vettä ja kirjeeni. Auton myytyään mies oli hypännyt junaan hakeakseen toisen auton kaupunkikodin pihasta. Puolilta öin hän palasi retkeltään, kun ei raaskinut yksin jäädä nukkumaan tyhjään kotiin. No, tänään jaksoi kuitenkin kyläillä kanssani. Paluumatkalla poikettiin vielä paikallisella kirppiksellä. Ostin pienen kattilan ja ikkunaverhot vintin klasiin. Kas kun kuopus oli sieltä vienyt verhona pitämäni tumman lakanan opiskelijaboksinsa ikkunaverhoksi.

Ensilumiryökäle

Kun perjantaina viimeisenä koulupäivänä alkoi sataa lunta, olin melkein yhtä innoissani kuin lapsetkin valtavista hiutaleista, joita leijaili taivaan täydeltä ja joita sieppailimme suuhun. Heti alkoi myös pallojen pyörittely ja koulupäivän päätteeksi koulun pihaan oli ilmestynyt ukkojen rivi.
Mutta kun sitten tänä aamuna mies herätti minut Kanttorilassa kertomalla, että yöllä oli satanut lunta, olin epäuskoisen ja harmissani. Miten nyt käy lopuille omenoille?
Perjantaina saavuttuamme Kanttorilaan puoliltaöin tryykäsin ensi töikseni sankojen ja kumihanskojen kanssa omenapuiden alle kokoamaan saalista mahdollisen yöpakkasen alta pois. Lauantaina niistä osan keitin soseeksi ja osan sain kuopuksen kyytiin, vaan jäi niitä silti muuhunkin.
Tänään iltapäivän liikunnaksi olimme yhdessä omenapuiden alla, minä jatkoin omenoiden keräämistä ja mies haravoi lehtiä jätesäkkeihin. Tarkoituksenaan ehkäistä muumiotaudin leviämistä. Talven mittaan ehdin mahduttaa osan lehdistä lämpökompostoriin. Omenat vaikuttivat siltä kuin eivät olisi nähneetkään pakkasyötä. Ehkeivät ne hetkellisestä pikkupakkasesta olekaan moksis. Aion askartaa edelleen sosetta, mutten millään ehdi enkä pysty koko määrästä. Purkitkin siinä loppuvat, vaikka niitä kerännyt olenkin.
Meni taas tähän omenateemaan, mutta josko syysloman aikana ehtisin toisenkin postauksen kirjoittaa. Jostain muusta.

Omenoista yhä

Olemme vähitellen pakanneet taas uutta omenakuormaa auton kyytiin. Tämä on kolmas lasti pohjoiseen. Kun veimme ensimmäiset pudokkaat pari viikkoa sitten, ajoimme suoraan seuroihin. Siellä mainitsin yhdelle illan puhujista, että auton perässä olisi omenoita ja että hakisimmeko niitä seuroihin ihmisten otettavaksi. Mutta rouva oli sitä mieltä, että nyt on kaikilla niin paljon omenoita, että tuskin kukaan haluaa. Emme siis tarjonneet siellä omppuja. Mutta minäpä keksin laittaa paikalliselle Roskalavalle - siis faceryhmään - kuvan ompuista ja kyselyn haluaisiko joku hakea sangollisen tai pari. Ja niitähän haettiin. Kaikilla ei siis ollutkaan, kuten arvelinkin. Vein myös mennessäni pari kassillista mukanani hoitaessani muita Roskalava-keikkoja. Ja loput mies vei naapureiden rappusille  perjantaina ennen kuin lähdimme viime viikonlopuksi tänne hakemaan kakkoslastia. Siitäkin päästiin helposti eroon: sangollinen Millanin vanhemmille, yksi banaanilaatikollinen Roskalavalaiselle, joka ei ehtinyt saada eka kuormasta, ja kolme laatikkoa miehen veljen perheelle, jotka mies vei tiistaina samalla, kun kävi  pohjoisessa asentamassa pojan autoon lohkolämmittimen ja viemässä pojalle ja tyttärelle syksyn satoa. Siis muutakin kuin kassillisen punakanelia.
Viikko sitten pääsimme siis kepeästi eroon seitsemästätoista sangollisesta. Eilen ja tänään olemme keränneet noin 36 ämpärillistä, joista neljä eli banaanilaatikollinen meni jo Millanin vanhemmille. Eiköhän lopuistakin eroon pääse. Yhden laatikon vien koululle. Nyt vain on tullut välipää laatikoista, vaikka puiden alla olisi vielä noukittavaa.

Enimmäkseen omenaa

Onpas taas vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta, kuukausikin on ennättänyt vaihtua. Viimeksi kuvailemani kutina yltyi silloin illalla ja yöllä aivan kauheaksi, välillä jo pelkäsin pimeässä, kuulostellen, alkaako minulla kurkku turvota. Aamulla soitin päivystykseen, jossa neuvottiin lopettamaan antibioottikuuri ja hakemaan apteekista antihistamiinia. Mutta eihän tällä paikkakunnalla sunnuntaisin ole apteekki auki. Onneksi Millanilla oli antaa minulle histamiinia, jolla kutina alkoikin hellittää. Kolmannen yön sain jo nukkua heräämättä raapimiseen.
Antihistamiinin lisäksi sain Millanilta myös niitä tulppaaninsipuleita, jotka piilottelin tuoreeseen perennapenkkiin heti kylänsyrjästä palattuamme. Nyttemmin kun ei ole enää tarvinnut ährätä tuon kukkapenkin kanssa, olen ennättänyt täällä viikonloppuisin käydessämme tyhjätä kasvihuoneen, kerätä omenoita, nostaa punajuuret, kerätä omenoita, kaivaa parsoille penkkiä, kaivaa maa-artisokkaa, kerätä omenoita, korjata härkäpapusatoa, kerätä omenoita... Tänä syksynä on siis vaihteeksi riittänyt punakanelia. Muillekin jaettavaksi.
Viikko sitten kävimme kaivamassa perunasadon ja keräämässä härkäpavut Millanin kasvimaalta, jossa meillä oli pieni "vuokrapalsta". Palkoina mitattuna härkäpapua tuli kutakuinkin yhtä paljon kuin perunaa, mutta toki sato meni sitten pienempään tilaan, kun olin saanut palot riivittyä. Siihen ei taida olla mitään helppoa tai nopeaa konstia? Kaupunkikodissa sitten esikeitin suurimman osan pavuista pakastimeen, loput keitin ja muhensin pihvitaikinaksi, johon lisäsin oman maan sipulia, valkosipulia ja chilipaprikaa. Kananmunaa ja mausteita lisäksi ja se oli siinä. Perunoista suurimman osan jätimme Kanttorilan kellariin, pienimmät keitimme saman tien. Osan perunoista jouduin valikoimaan myös kompostoriin ruttoisina. Savimaa oli tänä kesänä turhan märkä potuille.
Tänään taitoin maissintähkät talteen, viisi pienehköä tähkää, jotka huomenna syömme hyvällä halulla. Hiukan aloin jo haravoida koivun lehtiä, koska haluan koota niitä kompostin kuivikkeeksi talven varalle. Muuten en juuri taida haravoida kuin noiden portinpielen isojen vanhojen koivujen alta.
Mukavasti sadonkorjuuta on riittänyt, vaikka kaikki ei tänä kesänä menestynytkään aiempien vuosien tapaan. Mutta uskon, että Taivaan Isä on ihan oikein mitoittanut tuon satommekin. Ei minulla olisi tänä syksynä ollut aikaa eikä energiaakaan esim. avomaankurkkujen säilömiseen. Muutaman pienen kurkun otin talteen ja aika pienellä työpanoksella laitoin ne etikkaliemeen. Viimesyksyisiä kurkkuja on vielä kellarissa, joten ei hätiä mitiä senkään suhteen. Ja mitä tulee omenoihin, niin noita kesäomenoita ei kauheasti liioin tarvi säilöä eli soseuttaa, kun niitä pystyy jakelemaan syötäväksi, lähinnä pohjoisessa. Talviomenoita tulee vuorostaan vähemmän kuin parina edellisenä syksynä.
Huomenna nostan vielä mukulasellerit suojaan kylmältä, niin sitten lienee arimmat tallessa. Palsternakka kestänee vähän kylmän puraisuakin. Kuten pienet purjonikin. Parsantaimet mietityttävät. Ohjeen mukaan keväällä kylvetyistä siemenistä kasvaneet taimet pitäisi nyt syksyllä istuttaa varsinaiseen parsapenkkiin, jolle olen siis jo kaivanut valmiiksi pohjaa. Ja vihdoin sain aikaiseksi myös selvittää, mistä täällä voisi hakea hevosen lantaa parsoille. Mutta vielä pitäisi saada haettua lantaa. Niin sitä mietin, miten myöhällä vielä ehtisi parsan uudelleen istuttaa vai pitäisikö suosista jättää kevääseen.

Terve taas!

Sen verran lisäisin vielä eiliseen postaukseen, että olihan Kanttorilan puutarhassa toki myös liuta vanhoja ihania omenapuita silloin, kun Millan tähän muutti. Se oli yksi syy, miksi hän muutti juuri tähän taloon.
Tänään minulla on ollut ensimmäistä kertaa terve olo - saa sanoa - kahteen viikkoon. Tosin nyt illalla jotain ihmeen kutinaa, johtuukohan antibiooteista. Onneksi kuuri on kohta syötynä. Mutta päivän mittaan sain kuin sainkin ikuisuusprojektilta tuntuneen perennapenkkiurakan viimeistelyä vaille finaaliin. Aika monta kottikärryllistä jouduin vielä kuskaamaan, ja joka kärryllisen jälkeen piti pysähtyä puuskuttamaan, ennen kuin pääsin asettelemaan muovireunusta, tyhjäämään tuoreet multasäkit reunuksen sisään ja lopulta istuttelemaan perennat. Suurinpiirtein keskelle penkkiä jätin mullattoman raitin, jonka täytin vanhalla hiekansekaisella mullalla, josta olin koettanut noukkia juuret pois. Myöhemmin on tarkoitus valaa laattoja sekä penkin ympärille että tuohon "keskikäytävälle". Näin sain mullankin paremmin riittämään, ja aikanaan käytävältä yllän niin kastelemaan kuin kitkemäänkin koko penkin leveydeltä.
Työkalut, kärryt ja perennapurnukat jäivät vielä pillanpärääten ympäri penkkiä, mutta niittenkin siivoamisen jälkeen on vielä viimeistelyä jäljellä. Millan nimittäin tarjosi minulle osan ostamastaan tulppaanisipulisatsista, ja nyt minulla olisi sopivasti niille paikka tarjolla uusitussa penkissä.
Ilta ehti jo hämärtää, kun piti vielä palata ulos pariin hommaan. Toin kasvihuoneesta pois sekä satoa että muutamia talvetettavia kasveja. Ensi viikolla voi lämpötila vielä pysytellä nollan yläpuolella, mutta seuraavalle viikolle ennuste näyttää jo yöpakkasia. Toinen homma, minkä pysyin kutakuinkin suorittamaan vähästäkin valossa, oli herneiden kerääminen. Huomiselle jäi vielä tyrnien poiminta ynnä muuta sellaista. Aamuksi povattu poutaa, niin mukavampi kerätä tyrnit kuivemmasta säässä kuin mitä tänään on ollut, hoppas det.
Ennen kaupunkiin lähtöä käymme vielä morjestamassa Millania. Tuliaisiksi herneiden lisäksi pensasmustikoita, palsternakkaa ja maa-artisokkaa, joita itsekin syötiin tänään. Nam!

Penkki vaiheessa

Kuten olen aiemminkin maininnut, Millan on perustanut Kanttorilaan uusia perennapenkkejä hurumykky. Täällä oli hänen aloittaessaan umpeenkasvanut kasvimaan pläntti (tai ainakin Millan oli päätellyt niin jostain esiin kaivamistaan todisteista), julmettu raparperipuska ja yksi iso pyöreä perennapenkki, jossa kasvoi ainakin keltakurjenmiekkaa ja idänunikkoa. Hän ehti täällä asuessaan kertaalleen jo kunnostaa tuon vanhankin perennapenkin niiden uusien rakentamisen sivussa, mutta silti se vanha penkki on jo ehtinyt odotella uutta käsittelyä heinittyessään kovaa kyytiä.
Loppukesän mittaan otin sen vihdoin kohteekseni. Minulla on nyt erinäisiä perennoita erinäisissä pytyissä odottelemassa penkkiin paluutaan. Kaivaessani mättäitä ylös - ja niistä juolavehnää siivotessani - kaivoin samalla lisää nurmeakin. Päässäni oli vihdoin kehkeytynyt suunnitelma. Ison pyöreän penkin lähellä on kaksi pienempää pyöreää, jotka Millan on perustanut ja joista toisen kunnostin kesällä. Nyt yhdistin kaksi muuta kaarevalla linjalla lähinnä helpottaakseni ruohonleikkaajan hommaa sekä hivenen pienentämällä leikattavaa alaa että muotoilemalla sitä joutuisammaksi lykkiä.
Odotin kovasti jo viikko sitten Kanttorilaan ja keskeneräisen perennapenkin kimppuun pääsyä, vaan sitten mokoma sairastuin. Nyt vihdoin olen täällä, mutta ulkona oli koleaa, märkää ja kylmää. Sormet kohmeessa poimin meille pensasmustikoita ja vadelmia jälkiruokajugurttiin. Ilman vedenpitäviä käsineitä ei olisi mitään asiaa pihatöihin. Puin lämpökerraston päälle fleecen, villahousut, toppahousut ja sadetakin, päähäni pipon ja ohuiden neulesormikkaiden päälle silikoniset kertakäyttösormikkaat ja sillä varustuksella ehdin aloitella puutarhapuuhia herneitä ym. satoa keräten. Kohta mies palaisikin kaupasta ja toi minulle isoimmat mahdolliset kumihanskat, joiden alle mahtui fleecesormikkaat. Ihmettelen kyllä, ettei XL-kokoiset olleet sen väljemmät. Eikö ns. keittiöhansikkaita myydä ollenkaan miehiä varten? No, se siitä. Hanskat saatuani sotkin ne heti mullankaivuussa, mutta en jaksanut kovin kauaa kaivaa multaan jääneitä juurenpätkiä. Täytyy huomenna koettaa edistää urakkaa taas hitusen. Minulla on oikein paperille piirretty suunnitelma, mihin mitäkin perennaa istutan. Kunhan nyt ensin pääsen siihen asti.

Viikonloppu sairaalassa

Ei aina käy niin kuin haaveillaan. En päässyt viime viikonlopuksi Kanttorilaan jatkamaan yhä keskeneräistä perennapenkin uusimistani. Vietin viikonlopun perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään sairaalassa. Tai siis ensin makoilin päivystyksessä, omassa rauhassa, ja perjantai-iltana pääsin osastolle, firman kuteisiin ja petiin, edelleen omaan rauhaan. Nyt olen ollut pari päivää sairauslomalla, huomenna takaisin töihin, vaikka kieltämättä edelleen on hontelo olo niin kuin aina korkean kuumeen jälkeen.
En taida nyt jaksaa kirjoitellakaan tämän enempää. Toivoskelen toipuvani kunnolla ensi viikonlopuksi.

Juhlaviikonloppu

Minulla olisi ollut lauantaina työpäivä yleisurheilukilpailujen merkeissä, mutta minulla oli hyvä syy anoa palkatonta virkavapaata: vanhimman veljen tytär kirjoitti IB-lukiosta ylioppilaaksi ja lakitettiin perjantaina, juhlat lauantaina tuolla kotikonnuilla.
Niinpä lähdimme perjantaina kohti Kanttorilaa poikkeuksellisesti kolmen hengen porukalla, kun esikoinen tuli samaa matkaa kanssamme juhlaa varten. Kuopus oli tulossa serkkua juhlimaan omia teitään, mutta keskimmäiset lapsemme eivät näihin pippaloihin ehtineet. Jospa sitten tätinsä viisikymppisille ensi keväänä pääsisivät kaikin.
Perjantaina saavuttuamme joskus kuuden maissa painelin ensi töikseen pusikkoon keräämään vaapukoita, vaaraimia eli vattuja. Löysinkin todella kauniita isoja marjoja kakunkoristeeksi ja riitti niistä täytteeseenkin. Toki pyöriskelin kasvimaallakin. Keräsin sokeriherneitä, muutaman kesäkurpitsan ja sangollisen kukkia, juhlapaikan koristelua varten. Siskoni, juhlakalun kummitäti, oli ottanut asiakseen vuokrata juhlapaikan, ja juhlien rustaamiseen otimme sitten kaikki sisarukset osaa. Etsin aamuksi valmiiksi myös muutaman pöytäliinan.
Aamulla täytin vadelmilla gluteenittoman kakkupohjan, jonka olin aiemmin viikolla leiponut kaupunkikodissa ja  kuskannut mukana. Päälle kermavaahto ja vadelmaraidat. Pakkasin mukaan myös leikkokakun ja kaurakeksejä sekä gluteenitonta leipää ja leikkokakkua, joita oli jäänyt pakastimeen kesän sukutapaamisesta. Hain vielä vähän lisää kehäkukkia, tillin oksia ja oreganoa pöytämaljakoita varten sekä kokosin ylioppilaalle hempeän kimpun: vaaleanpunainen syysleimu, viininpunertava korkea leijonankita, ranskantulikukka, helminukkajäkkärää ja harjaneilikkaa, niin ja vaaleanpunaista malvaa (ruusu-?) Sattui vielä sävyt sopimaan ylioppilasneitosen mekon väreihin.
Olimme ajoissa perillä, noin tuntia ennen juhlien alkamisaikaa, niin ehdimme autella siskojani pöytien kattamisessa. Juhlat onnistuivat mukavasti, sää oli aurinkoinen, joten valokuvien ottaminenkin onnistui ulkona, vaikka koleassa tuulessa juhlakalun meinasi tulla vilu. Vähän aikaa kanssamme yhtäaikaa kuvia ottamassa kauniin kartanon pihapiirissä oli myös hääseurue, ja velmu veljemme meinasi, että taustalle sopisi vielä hautajaissaattuekin.
Juhlatalo oli vuokrattu kuuteen asti, hyvissä ajoin ennen sitä, kun useat vieraista alkoivat tehdä lähtöä, aloimme raivata pöytiä ja jakaa saalista. Syötävää oli kertynyt niin paljon, että sitä jäi itse kullekin vielä kotiin vietäväksi.
Otimme hyvää lähdevettä kanisteriin Millania varten. Vesiriesa jatkuu yhä hänen kulmakunnillaan. Kanttorilaan ehdittyämme mies jatkoi kuistiprojektia pimeään saakka ja minä keräilin lisää herneitä ennen kuin ratustelin kateharsoja erinäisten kohopenkkien suojaksi. Sunnuntaina asettelin harsoja sitten vähän paremmin päivännäöllä ja keräsin vielä pari kesäkurpitsaa harsojen alta. Nostin myös jo porkkanat pois. Melkein kaikki olivat madonsyömiä pieniä nysiä, ja silppusinkin ne saman tien kompostoriin. Sunnuntaina jatkoin herneiden keräämistä, otin myös muutaman härkäpavun ja tomatillon mukaan ruokavärkeiksi, samoin salaattia. Sitä keräsin myös kassiin, kukannupulla olevia ronttoja, ja toin ne kaupunkiin yhden roskalavalaisen kanoille.
Ehdin myös tiskata ja lakaista keittiön ja tehdä meille matkaevääksi ennen kuin mies sai pääoven kuistin sille mallille, että malttoi lähteä. Esikoinen pakkasi sillä välin tavaroita autoon, niin että olimme valmiit lähtöön heti, kun kuisti oli valmis.
Porkkanoita nostaessaan nostin myös niiden väliin istuttamani sipulit. Eivät nekään olleet isoiksi kasvaneet, mutta terveeltä näyttivät. Samoin nostin jo siemensipulitkin ja valkosipulit. Niiden joukossa oli muutama kookaskin.
Ei minun kannata ensi keväänä kylvää porkkanaa Kanttorilaan. Suunnittelin jo, että voisin yrittää täällä kaupunkipihassa rustata porkkanapenkin jo syksyllä. Ja valkosipulin siemensipuleita riviin molemmille puolille porkkanaa. Ongelmana on vain, miten porkkanantaimet selviävät rikkaruohojen (pihatähtimön) kanssa kilpailussa.
Kaalit ja nauriit kasvoivat tänä kesänä kyllä aika hyvin ja kaalit vieläpä lähes ilman tuholaisia, mutta niiden kanssa tein sellaisen virheen, että kylvin eri lajeja liian lähelle toisiaan, niin nyt en sitten erota, mikä on kukka-, mikä parsa- ja mikä lehtikaalta. Kas kun parsakaaliinkaan - tai siihen, minkä piti olla parsakaalta - ei ole vielä tullut nuppuja.

Eka viikonloppureissu

Melkein kahden viikon tauon jälkeen olemme päässeet taas Kanttorilaan. Töihin. Heti eka lauantai töiden alettua oli työpäivä, KiKy-päivä, tyhy-päivä, kävimme kollegoiden kanssa seinäkiipimässä, joten emme lähteneet yhdeksi yöksi Kanttorilaan. Sen sijaan menimme miehen kanssa kiipeilyn jälkeen tutulle hillasuolle - mikä osoittautuikin oivaksi ajankuluksi. Hillaa löytyi, ylikypsyydestä huolimatta hyvänmakuista, ja saimme raitista ilmaa ja lisää liikuntaa kiipeilyn päälle.
Ensimmäinen kokonainen kouluviikko takana, maanantaista ruveten laskin päiviä, milloin pääsisi tänne. Mutta ei se johtunut siitä, että töissä olisi ollut jotenkin kurja olla. Toki minulla riittää haastetta
selvitä ison yhdysluokan kanssa. Mutta Kanttorilaan kaipasin ihan vain Kanttorilan itsensä takia. Ihana Millan kävi täällä huolehtimassa kastelemisesta kaksikin kertaa poissaolomme aikana, ja sen ansiosta täällä kukoistettiin.
Heti kun mies kurvasi autolla portista, silmiini osui kolmiopenkin päädyssä komeilevat valkoiset liljat. Ne ovat tällä hetkellä puutarhamme kuningattaria. Ei ihme, että valkoiset liljat liitetään taiteissa sekä neitsyt Mariaan että Jeesukseen.
Paljon muutakin ihasteltavaa bongasin jo ennen kuin pääsin ulos autosta. Sieltä selvittyäni ja vietyäni osan kamppeista tupaan tein ensin kastelukierroksen (kasvihuone ja kukkaruukut, muut olivat saaneet taivaallisen kastelun) ja sitten kamerakierroksen.  Valitettavasti vain iPadilla. Illan mittaan ennätin kerätä yhtä ja toista satoa, ihan ensiksi ahomansikoita jälkiruokaa varten. Nauriit nostin jo pois, kirpat söivät loppukesästä lehdet reikäisiksi. Jotain eloa löytyi kuitenkin juurista.
Täytyy jatkaa kirjoittamista myöhemmin, siis toisena päivänä, nyt on nukkumaanmenoaika.

Loppukiri

Loman loppua kohden elämäämme tuli hektisyyttä. Ensin oli sukutapaamisen järjestelyä ja itse sukutapaaminen, josta minun on myös ollut tarkoitus kirjoittaa (no niin no, kirjoitinhan kirjeessä yhdelle äidin serkuista). Välittömästi sukutapaamisen jälkeen saatuamme hoidettua tiskit ja ruuat lähdimme viemään isoja poikiamme pohjoiseen. Olimme yötä kaupunkikodissa, sunnuntaiaamuna kävimme ostamassa vetoauton ja sitten kotikirkkoon. Lehterillä tuttu pariskunta, emeritus kirkkoherra ja rouva. Iltapäivällä mies lähti viemään keskimmäistä poikaa Länsi-Lappiin ja hakemaan sieltä trailerilla pojalta hajonneen auton. Auto on nyt kaupunkikodin pihassa trailerin päällä odottamassa korjaamolle pääsyä. Sama auto on nyt toisen kerran trailerin päällä...
Sillä aikaa kun mies oli autoa hakemassa, minä puuhailin lähinnä puutarhassa. Asioin myös Roskalavalla ja sain tyttärelle kaksi käytävämattoa ovelle tuotuna. Pakkailin ja tiskailin, jotta olisimme valmiita lähtemään takaisin Kanttorilaan kohtsilleen, kun mies palaa reissultaan. Hän tulikin pian kahdeksan jälkeen ja yhdeksältä olimme jo liikkeellä.
Yöllisestä ajomatkasta mainittakoon, että silloin on mahdollista nähdä yöelämää: rookasimme syrjäisen tien varrella yhden ketun ja kymmenittäin sammakonpoikasia, jotka loikkivat tien yli. Mieskulta koetti niitä väistellä ja hyvin sammakot itsekin pääsivät pois alta.
Superviikonlopun jälkeen alkuviikosta olin ajoittain varsin väsynyt, mies samoin, mutta muiden päivittäisten puuhien lisäksi piti alkaa pakata seuraavaa reissua varten, siinä ohessa vietettiin Millanin kanssa etukäteen miehen synttäreitä.
Torstaina oli taas vuorossa lähtövalmistelut, mutta tällä kertaa ajoimme mummolaan asti kulkematta kaupunkikodin kautta. Poikkesimme matkalla viemässä tyttärelle käytävämattoja, hivenen puutarhasatoa ja kukkia maljakkoon sekä häneltä Kanttorilaan unohtuneita tavaroita. Iltapala ja yöpyminen mummolassa eli anoppilassa, iltakävelyllä ennen nukkumaan menoa kävimme viemässä osan anopille tuomistamme kukista papan haudalle, mm. kaikki sellaiset, jotka tuoksuivat turhan voimakkaasti. Anopille on hajuherkkyytä. Autossa olin nimittäin huomannut, että jokin poimimistani puutarhan kukista tuoksui häiritsevän voimakkaasti. Eihän sitä pihalla niin huomaa. Syypääksi paljastui tähtiputket, jotka siis päätyivät haudalle maljakkoon.

KESÄSEURAT

Perjantaiaamuna matkamme jatkui Rovaniemelle Uusheräyksen kesäseuroihin. Ennen seura-alueelle menoa poikkesimme Motonettiin hakemaan autonosaa, jonka mies oli sieltä varannut. Mutta osana ei ottanut löytyäkseen. Kun myyjä viipyi osaa hakemassa, niin huikkasimme lopulta toiselle myyjälle, että tulemme uudestaan myöhemmin, kun emme jouda odottelemaan. Meidän peräämme ehdittiinkin jo sitten soitella, kun lauluharjoitukset olivat alkamassa.
Symposium oli mielenkiintoinen, ja oli myös mukava yllätys tavata siellä miehen isän pitkäaikainen ystävä ja kollega. Symposiumin ja ensimmäisen laulusessiomme jälkeen menimme käymään uudestaan siellä varaosakaupassa ja sitten veimme tavarat ja jätimme auton yöpaikkaamme. Sieltä takaisin kävellessämme (n. 1,5 km kirkolle) rookasimme äitini serkun vaimonsa kanssa. Uskollisia vakiovieraita kesäseuroissa, Mikko usein myös puhujana ja vuosikokousedustajana palvellut. Tällä kertaa me olimme paikallisosastomme vuosikokousedustajia, kokous oli mielenkiintoinen, mutta se oli vasta lauantaiaamuna. Sitä ennen ehti olla mm. Tunturimessu. Upea musiikki, paljon seurakuntaa eikä ehtoolliselle tarvinnut pitkiä aikoja odottaa, koska jakajia oli monta eri pisteissä. Messun jälkeen kohtasimme yllättäen pari opiskeluaikaista tuttua.
 Lauantaina kokouksen lisäksi saimme mm. kuulla Rovaniemen kirkon esittelyä. Kanttori esitteli urkuja ja kanttorin rouva mm. upeaa freskoa ja muita teoksia. Lauantai-illan matkalaulutilaisuus oli viimeinen, jossa olimme mukana. Siellä oli toinen laulusessiomme. Urkuparvella oli helteisen päivän päätteeksi hikiset oltavat, vaikka juuri oli saatu sadekuuro niskaamme.

HILLAA ETSIMÄSSÄ

Sunnuntaina matkamme jatkui vielä pohjoisemmaksi, Muonioon mökille. Automatkalla saimme olla vielä kesäseuratunnelmissa, kun kirkosta radioitiin piispanmessu.
Olimme erämaamökillä sen verran aikaisin iltapäivällä, että ehdimme ja jaksoimme käydä soutaen tsekkaamassa saaren hillatilanne. Raakoja olivat ne vähäiset, mitä löydettiin. Tai no, oli siellä kourallinen kypsiäkin. Siirryimme yöpuulle pian sen jälkeen, kun porolauma oli ohittanut mökin iltaysiltä. Aamupalan jälkeen laittauduimme patikkaretkelle kohti autiotupaa. Matkaa on kolmisen kilometriä ja paikoin rämeisessä, paikoin kivikkoisessa maastossa siihen menee kolmisen varttia, palatessa väsyneenä pidempäänkin. Myöskään autiotuvan lähistöllä ei ollut kypsää eikä kyllä juuri raakaakaan hillaa. Siispä eväskahviteltuamme lähdimme patikoimaan takaisin. Perillä hikisinä pulahdettiin järveen, vaikka tuuli kylmästi. Vesi oli kuitenkin vain sopivasti viilakkaa, minäkin sain monen vuoden talviturkit niskastani.  Mies veti katiskan uimalla rantaan, onneksi se oli tyhjä. Meillä oli muutenkin liikaa ruokaa, siihen nähden, että lähdettiin paluumatkalle yhden yön jälkeen. Patikoinnin ja uinnin jälkeen keitin meille tomaattikeittoa höystettynä kuivatuilla kasviksilla, soijalla ja täysjyvämakaronilla. Sitten tiskaus, pakkaaminen ja loppusiivous, kantamuksistaan selkään ja vielä yksi patikointi, noin kilsa harjun yli autolle. Olimme tien päällä yhden jälkeen. Suunta takaisin kohti mummolaa, ajatuksena käydä tsekkaamassa siellä päin yksi tuttu varmahko hillapaikka. Niin teimmekin. Iltapäivän helteessä mustissa tuulipuvuissa ja hyttysverkkohatuissa oli todella tukalaa rämpiä vaivaiskoivikossa leveiden letto-ojien yli, mutta löysimme sentään hillaa. Ei mitään hirveitä määriä, mutta pakastaessani niitä arvioin meidän saaneen reilun puolisentoista litraa. Paettuamme mäkäräisiä, paarmoja ja muita verenhimoisia otuksia sekä armotonta kuumuutta ja saavuttuamme välietappiin mummolaan syöksyimme uimaan jo toisen kerran samana päivänä. Jokivesikään ei ollut liian kylmää, friskasi ihanasti ja taisipa helpottaa puremakutinoitakin. Mummo tarjosi meille iltakahvit ja purtavaa, jotta jaksoimme ajaa vielä kaupunkikotiin yöksi.

VÄLIETAPPI KAUPUNKIKODISSA JA TAKAISIN KANTTORILAAN

Tiistaina mies tutkaili trailerin päällä olevaa autoa ja totesi, ettei hän löydä vikaa, joten täytyy viedä auto merkkiliikkeeseen. Minä ajelin nurmikkoa niin pitkään kuin bensaa riitti - kunhan mies ensin veti koneen minulle käyntiin... Siirsin narsissin sipulit kasvimaan ja nurmikon välistä hiekkalaatikkoperennapenkkiin, kun narsissin naatit ovat olleet ruohonleikkuun haittoina sen jälkeen, kun ojurit kylvivät ruohoa kaivamansa ojan päälle rennolla kädellä. Narsissit jäivät silloin ruohon keskelle, kun ne ennen olivat kasvimaan laidassa.
Sitten kun olimme valmiita, lähdimme kohti Kanttorilaa. Vielä viikoksi ennen töiden alkua.
Täälläkin ryhdyin ruohonleikkuuseen, kun olin ensin kantanut vettä kasvihuoneeseen ja kesäkukille. Lykkiessäni ruohonleikkuria pihaamme tormasi joku tyyppi numerolappu rinnassaan. Hieman eksyksissä oleva suunnistaja.
Eilen keskiviikkona aloitin tämän kesän viimeisen perennapenkkiurakan, pihan alkuperäisen, ison pyöreän penkin ylöskaivuun. Tänään Millania tavatessamme ja kuulumisia vaihtaessamme kyselin myös tuosta perennapenkistä, mitkä sen lajeista olivat alkuperäisessä ja mitä Millan oli siihen lisännyt. Melkein kyllä arvasinkin, etteivät kellopeippi saati punatähkä kuulu vanhanajan perennoihin. Tänä aamuna huuhtelin pari mattoa kuivumaan. Olin ne iltamyöhäisellä jättänyt pihalle likoamaan pesuaineveteen, tutkittuani sadetutkan netistä. Että olisi toiveissa saada matot kuivattamaan ennen seuraavia ryöppyjä.
Tänä syksynä taidan päästä vähällä ainakin avomaankurkun säilömisessä. Tuskin alkua kummempaa vieläkään.

Tapaamistohinoita

Kuuntelen ulkoa kantautuvaa sateen kohinaa ja vesipisaroiden tipahtelua sanomalehdelle keittiön eteisessä. Juu, ei kun minun piti mennä vaihtamaan pesuvati sanomalehden tilalle. Ei tarvitse huolehtia kastelusta ulkona, mutta kasvihuoneessa pitäisi mennä käymään ensi tilassa. Eilen iltapäivällä siellä piipahtaessani huomasin, että mullan pinta oli kuivaa yhdessä ja toisessa ruukussa. Mutta silloin en halunnut iltaa ja yötä vasten kastella, kun ei aurinkoakaan näkynyt edistämässä liian kosteuden haihtumista. En halunnut edesauttaa sieni-, home- tms. itiöiden leviämistä ja kasvua.
En ole tainnut muistaa tai ehtiä kirjoittaa tämänviikkoisista puutarhan ilonaiheista, joista suurin lienee se, että vihdoin tänä kesänä näyttäisi tulevan kukkia myös ruostekukkaan. Kun ostimme Kanttorilan heinäkuussa 2013 ja kun sitten täällä touhusimme loppukesän, niin silloin Millanin ruostekukat ilahduttivat erikoisilla kauniinpunaisilla kukinnoillaan. Seuraavaksi kesäksi esikasvatin ja istutin ne toiveikkaana, mutta kukkia en saanut. Vähitellen Millanin mukulat taantuivat ja menehtyivät ja ostin toissakeväänä uudet mukulat. Ne ovat kyllä lykänneet lehdet molempina aiempina kesinä, mutta siis nyt vasta suovat myös kukan.
Nyt kun olen keskittynyt tällä viikolla rustaamaan paikkoja kuntoon lähinnä sisätiloissa, en ole niin ehtinyt kuljeksia saati kuopsutella puutarhassa. Vaan eipä sinne näiltä sateilta olisi muutenkaan päässyt tai viitsinyt. Lauantaina ja sunnuntaina perkasin kasvimaan lanttalauree, joskaan en kauhean uten...
Eilen testasin pitkästä aikaa, vieläkö osaan käynnistää Kanttorilan tiskikoneen ja yhäkö se toimii. Pesin ilman pesuainetta lyhyellä ohjelmalla koneellisen puhtaita mutta käytön puutteesta johtuen mahdollisesti pölyisiä astioita huomista varten.
Eilen sain viimein valmiiksi terassin raivauksen. Mattoja siellä toki vielä roikkuu, kun en tohtinut jättää niitä yöksi telineellä roikkumaan. Ja hyvä, etten jättänyt... likaisen ja märän maton haju olisi suotta häirinnyt juhlatunnelmaa. Likaisimmat matot kuskaan jonnekin syrjään - kuivina - ja hain jo vintiltä niiden tilalle siistimpiä, muuta nekin kaipasivat tuuletusta.
Tänään nuoremme tulevat junalla pohjoisesta läheiselle asemalle, josta mies illalla heidät hakee Kanttorilaan yöksi. Laitoin sitä varten eilen herneitä likoamaan, rokka on kätevä ja ruokaisa eväs koko väelle ennen huomisia syöminkejä. Tai siis melkein koko väelle - kuopus tulee vasta huomenna etelän suunnasta.
Tänään pitäisi myös Millanin piipahtaa tässä tuomassa pari kasvihuonekurkkua ja astioita huomista varten, samalla saan tökätä hänen följyynsä kirjeen ja muuta luettavaa (ai niin, en olekaan käynyt vielä postilaatikolla).
Kunhan olen siellä kipaissut, taidan aloittaa päivän puuhat sillä kasvihuoneen kastelulla (ja tomaattien pölyttämisellä) ja jatkan tekemällä majoneesin. Ehkä sitten jo pestään lattiat ja levitetään matot. Keittelen rokan lisäksi tänään jo huomista varten valmiiksi sosekeiton, ja täytän täytekakut,  mutta täytyy vielä funtsia, kandeeko tuoremarjakiisselin teko jättää huomisaamulle vai voiko senkin jo tehdä tänään valmiiksi. Ehkä kannattaisi ihan ekaksi tehdä paperille suunnitelmaa ja aikataulua.

Äkikseltään

Meillä on täällä miehen kanssa menossa kova rustoo, kun lauantaina Kanttorilassa kokoontuu äitini isänpuoleisia sukulaisia. Vähän samaan tapaan kuin kaksi vuotta sitten. Nyt on toiveissa saada tänne muutama sellainenkin, jotka eivät olleet viime kerralla.
Kaustisen reissusta halusin mainita vielä sen verran, että ostimme likeltä festarialueen sisäänpääsyä  vietnamilaisnaiselta kasviskevätkääryleitä kympillä seitsemän kappaletta, jotka söimme makoisiin paloihin herkullisen topoteskasteen ja limpparin kera. Sen päälle piti kylläkin ostaa vielä pehmis, jonka söimme puokkiin.
On se hyvä toisinaan järjestää jotain juhlia tai kutsuja, niin on kerrankin motiivia siivota vähän nuukemmin. Tai saa oikeastaan jättää edellisestä lauseesta lopusta kaksi sanaa pois. (Hah, nythän minulta meinasi jäädä TÄSTÄ lauseesta het useampi sana pois... mietinkin, olinko kirjoittanut päähän asti...) Ikkunoita en kylläkään ole pessyt, mutta eivät ne täällä maalla niin ryöttäiset olekaan kuin kaupunkikodissa. Eivätkä ne juuri pesemällä kummene, kun niissä on jotain ajan patinaa, liekö välissä, jonne ei pääse edes käsiksi.
Just tuossa viestittelin Millanin kanssa, mitä astioita hän voisi tuoda meille perjantaina, kun on muutenkin liikkeellä tänne päin. Aika paljon on itsellänikin, kun raijattiin taas kaupungista mukanamme astia-arsenaalia, mutta varalta on hyvä olla ylimääräistäkin. Ja kun sain päähäni, että voisin tehdä jälkiruuaksi tuoremarjakiisseliä jäätelön kanssa, niin siihen tarvittavia jälkiruoka-astioita en varannut tänne tarpeeksi.
Mies pystyttti tänään jo valmiiksi pihamaalle katoksen, jos lauantaina sattuisi tarkenemaan ulkonakin. Minulla on vielä terassin, olohuoneen, eteisen ja keittiön siivous kesken, mutta aika hyvällä mallilla nekin.
Sain tänään yhdeltä äidin serkulta kirjeen, jossa hän tervehtii sukutapaamiseen kokoontuvia. Laitoin sen jo valmiiksi vieraskirjan päälle, jotta muistaisin lukea sen ääneen. Täytyy vielä varata siihen raamattu käden ulottuville, koska hän halusi tervehtiä sukua myös Jumalan sanalla. Samoin virrellä. Harmi, että jäi pyytämättä pianonvirittäjä käymään...
Loppukevennys: lopettelen tässä, kun kohta mennään saunaan. Keskustelimme saunan lämmityksestä aiemmin päivällä tähän tapaan:
- Eiköhän lämmitetä tänään sauna jo vihdoin, minä ehdotin.
- Mitä suotta, kyllä tässä vielä voidaan viikko olla saunomatta, ei haju vielä ole kovin paha, heitti mies.
- Ei haju mitään, mutta tämä kutina! minä puuskahdin.

Aika muistella Kaustista

Kaustisen vuosittainen festari päättyi sunnuntaina. Ehdimme viettää siellä vain muutamia tunteja torstaina, mutta se oli kuitenkin enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Meillä ehti olla varmaan lähes parinkymmenen vuoden tauko edellisen Kaustisen festarivierailun jälkeen. Ehkä tälläkin kertaa meiltä olisi jäänyt väliin, kun on tässä mukamas kiirettä pitänyt sukutapaamista järjestellessä. Mutta kaksi hyvää motiivia meillä oli. Minun pitäisi saada käytettyä työnantajan antamat kulttuuri- ja liikuntasetelit, ja sinne uppoaisi kevyesti useampi. Toinen motiivi oli Millan. Hän oli menossa sinne yksin koiransa kanssa, jos vain kunto antaisi periksi. Keskiviikkona lähetin viestin, että mikäli hän on muuten festarikunnossa mutta ajaminen hirvittää, niin voimme lähteä saatolle. Hän oli positiivisesti yllättynyt ehdotuksesta, ja niin tehtiin treffit yhdeksitoista.
Mieheni asettui kuskiksi, kuten aina kun olemme olleet yhteisillä reissuilla Millanin autolla, minä viereen ja Millan koiran kanssa takapenkille. Menomatkalla poikettiin yhdellä isohkolla kirpparilla, josta mies löysi itselleen vesivaa'an ja minä marmorikuulia irakilaislapsille lahjoittamieni sijaan sekä helmet, joista saan värkit yhteen helmikirjailutyynyyn.
Perillä löysimme pysäköintitilaa lyhyehkön kävelymatkan päästä, sitten lippuluukuille ja festarialueelle. Siellä Millan esitteli meille hiukan paikkoja, sitten hän jatkoi matkaa eteen päin, kun me jäimme pitämään ensimmäistä evästaukoa. Millan oli näyttänyt meille vakiopaikkansa, josta hänet löytäisimme pitkin päivää. Hän kun ei pysty menemään mihinkään sisätiloihin ihmisten kännyköiden sun muiden vempainten takia, niin tyytyy kuuntelemaan Mondon ja areenan ääniä rinteellä istuen.
Evästeltyämme lähdimme mekin kiertelemään, basaarissa ja yläkoululla. Ensimmäinen sykähdyttävä musiikkikokemus oli Eilan ja Einon kupletit, Eila-mummo veteli haitaria ja Eino-pappa istui rollaattorissa laulamassa  Emmaa kauniilla kuuluvalla äänellä. Laulun päätteeksi Eila vielä jatkoi hetken soittoa, Eino katsahti päälle ja totesi: "Laulu loppuu silloin, kun sanat loppuu." He esiintyivät pienehkössä tilassa matalalla lavalla, joten yleisön ja esiintyjien välille syntyi välitöntä vuorovaikutusta. Se kuuluu Kaustisen henkeen, luulemma.
Päivän mittaan vistasimme miehen kanssa useaan otteeseen auton, festarialueen ja parin kaupan välillä. Hommasin samalla reissulla itselleni sauvasekoittimen sosekeittoa varten. Olin saanut menovinkkejä, jotka auttoivat suunnittelemaan päivän festariohjelmaa. Ehdimme kuulla mm. sukulaismiestä kahdessa eri kokoonpanossa ja kahden eri instrumentin kanssa. Ensin Martti säesti haitarilla toista Marttia, huuliharpputaituria, ja sitten bassolla Heikin maniskaa yhdessä kitaristin ja hanuristin kanssa. Välillä mentiin aika veikeitä rytmejä.
Mutta Kalevauvan ruokotonta tekstiä paremmin meille passasi Rasinkankaan pupulaarimusiikki. Setorin lavalta kuultiin ensin Cantavierteen acappellaa ja sitten palattuamme autolta samalle paikalle kuultiin Kipinää. Sateen vuoksi olimme ainoat yleisössä sillä hetkellä. Millankin oli jo väsynyt sateeseen ja kysyi treffipaikalle ehdittyämme, joko lähdettäisiin kotiin.
Lähdimme tyytyväisinä päivän antiin, tunnelmaan ja kohtaamisiin (Martin lisäksi rookattiin Maija, Anna-Maria ja Ritva sekä juteltiin monien outojenkin ihmisten kanssa). Vaikka kauhean paljoa ei ainakaan Millan ehtinyt tai pysynyt musiikista nauttimaan.
Ensi vuonna taidamme ottaa uusiksi.

Matkapäiväkirja VI ja vihoviimeinen osa, kotiinpaluu

Päästyämme lähtemään Turun satamasta ajoimme huoltamolle tankkaamaan ja tutkimaan netistä, löytyisikö lähistöltä tai matkan varrelta autoomme puskuri. Eräällä tamperelaishajottamolla sellainen oli, joten matkareittimme määräytyi sen mukaan. Tampereelta tiesimme löytävämme myös Forexin
valuuttaongelmaamme.
Jälleen aloin torkuskella jo alkumatkasta, ensimmäinen piristyspysähdys kirpputorilla ja viereisessä kahviossa jossain päin Lounais-Suomea. Seuraava pysähdys levähdysalueella ja kaasuhella käyntiin. Tampereella ajoimme ensin hajottamalle. Olimme aprikoineet, saisimmeko puskurin mahtumaan auton sisään vai pitäisikö pyytää kuopusta tulemaan farkkuautollaan sitä noutamaan. Lippasimme kuitenkin kaikki pakaasit ulos autosta, ja miehen saatua työnnettyä puskuri peräkontista irrotetun takapenkin päälle aloimme pakata kampetta takaisin sisään, ja kaikki mahtui. Hyvä niin, koska ei kuopus olisi ollut kotonakaan. Heidän pihastaan soitimme hänelle ja kuulimme, että hän on töissä ja tyttöystävä asioilla, joten jätimme tuliaissuklaan yms. postilaatikkoon ja lähdimme jatkamaan Rautatienkadulle. Siellä ajoimme parkkihalliin, josta saimme mukaamme lipukkeen, jossa neuvottiin maksamaan automaattiin ennen parkkihallista ajamista. Forexissa oli erittäin ystävällinen nuori nainen meitä palvelemassa. Hän kuunteli asiamme ja sääli niin, ettei perinyt viiden euron palkkiota, koska menetimme jonkin verran vaihtaessani vanhat kruunut euroiksi huonommalla kurssilla. Uusiin kruunuihin kun ei ollut mahdollista vaihtaa. Hän valisti meitä myös siitä, että Norjassa on menossa samanlainen setelien uusiminen kuin Ruotsissa tapahtui. Hallussamme olevat sadan ja kahdensadan norjankruunun setelit eivät kelpaa maksuvälineiksi enää ensi toukokuun jälkeen. Ja Ruotsin kolikoista kelpaavat kuulemma kaikki kuparin ja kullan väriset, vain hopeiset ovat käyttökelvottomia. Niitä jäi meille muutama. Käynevät leluiksi tai askarteluun. Vielä ennen Forexista lähtöä kysyin, osaisiko ystävällinen neiti neuvoa, missä lienee se automaatti, johon meidän pitäisi maksaa pysäköinnistä. Ja osasi hän, vaikkei itse autottomana ole automaattia käyttänyt. Ja helpostihan automaatti löytyi parkkihallin sisäänkäynnin läheltä, maksamisen jälkeen viisitoista minuuttia aikaa ajaa ulos. Ihmettelin mielestäni turhan pitkää aikaa, mutta en sitten enää, kun seisomme poistumisjonossa muutaman auton takana, joista ensimmäisen kuskille portti ei avautunut. Seuraavana jonossa ollut hoksasi, että vieressä on toinen portti, jonka hän saikin maksetulla lipukkeellaan nousemaan. Mutta sitten edessämme ollut auto jäi niin ikään jumiin. Onneksi hän hoksasi ajaa lopulta sivuun niin, että takaa olleet pääsivät koettamaan onneaan. Niin pääsimme ulos parkkihallista, muttemme meinanneet päästä ulos Tampereelta. Meille kävi siinä mielessä vanhanaikaisesti, että navigaattori ohjasi meidät samaan umpikujaan kuin viime vuonnakin, kun edelleenkään Kekkosentielle ei päässyt ison tietyön takia. Aikamme pyörittyämme mies lähti ajamaan oman suuntavaistonsa mukaan piittaamattta navigaattorin mutinoista.
Päästyämme turvallisen välimatkan päähän kaupungista pois lähetin äidin serkulle viestin, milloin hän voisi odotella meitä kalakeittopöytään.
Sannin luo navigaattori vei helposti, kaunis piha ja koti, herkullista kuhakeittoa mahantäydeltä ka päälle vielä nisukahvit hyvässä seurassa. Kävimme yhdessä jaloittelemaan Kirkkojärven rantaan. Sieltä kuulemma löytyisi mudan alta hylätty ruuhi, jollaista olen haeskellut puutarhasomisteeksi kaupunkikodin laiturinnäköisen terassin viereen. Ihastelimme vielä Sannin takapihan kukkia, puita ka pensaita, paljon nähtävää, viehkeitä kokonaisuuksia ja luonnonmukaisuutta. Erikoisesti mieleen jäi mm. mahtavankokoinen villiviini ja kolmisekymmentävuotias kaktus, joka saa viettää kesät ulkona ja jolla minun mielestäni oli luonnetta ja sielukkuutta.
Jatkoimme matkaa virkistyneinä ja iloisina odotellen seuraavaa kohtaamista sukutapaamisessa. Sitten ei ollutkaan enää paluumatkaa jäljellä kuin tunnin verran. Mutta siinäkin ehdin vielä torkahtaa sen verran, että havahduin vasta kun olimme jo ohittaneet Millanin kodin.
Kanttorilaan paluusta kirjoitinkin heti palattuamme, joten vihdoin päätän tämänvuotisen matkapäiväkirjan. "See you next year!"
PS. Jossain vaiheessa mies laittanee ottamiaan matkakuvia koneelle, ja periaatteessa silloin voisin lisätä tännekin jonkin otoksen.

Matkapäiväkirja V osa, seikkailuntapaista Ruotsissa

Viimeisenä aamuna Norjassa heräsimme niin aikaisin, että ehdimme hyvästellä myös töihinlähtevät miehet. Keskimmäinen poika totesi osuvasti, kuten muutkin lapset: "See you next summer." Sitten oli enää jäljellä vaikein osuus, Dalian hyvästely, kyynelittä ei selvitty tälläkään kertaa.
Aamuliikenne, paikallista aikaa seitsemän hujakoilla, oli sopivan rauhallista Tønsbergissä ja myös lauttamatka Hortenista Mossiin sujui vaivatta. Jälleen torkuin osan matkasta.
Ensimmäisellä taukopaikalla lähellä Årjängiä Sandaholmissa kävimme ostamassa kahviosta kotonaleivotun suklaaleivoksen, mutta sitä maksaessamme kuulimme, että meidän kruunumme olivat vanhentuneita... Myyjä suostui ottamaan rahamme vastaan, vaikkei hänen olisi tarvinnut, koska 1.7. alkaen vanhat setelit eivät olleet enää käypää rahaa. Perjantaina Ruotsin halki ajaessamme rahat olisivat vielä kelvanneet. Varmemmaksi vakuudeksi kokeilimme vielä eräällä huoltamolla ostaa jäätelön hallussamme olleilla kolikoilla, mutta nekin olivat vanhaa lajia, joten veimme jätskin takaisin pakastealtaaseen. Huoltamon kassa kuitenkin lohdutti, että pankissa vaihtavat, kun mies kysyi, onko setelinippummekin silkkaa roskaa.
Strängnäsissä pidimme reilunpituisen tauon, koska Tukholmaan ei ollut enää kuin noin tunnin matka. Ensimmäiseksi ajoimme vakiopysäköintialueelle, mutta se olikin täpösen täynnä. Mies puuskahti, että alkaisipa sataa, että lähtisivät pois. Saimme kuitenkin auton sopimaan tien laitaan ja lähdimme etsimään pankkia. Se löytyi tutun kävelykadun varrelta, mutta sielläkään ei rahojamme vaihdettu. Tiesivät kertoa, että forexilla vaihtavat, myös Suomessa. Se tieto rauhoitti ja minäkin saatoin lakata murehtimista ja alkaa taas nauttia matkan annista. Se miehen anoma sadekin alkoi, ja vessaa hyödennettyämme kävimme siirtämässä auton pysäköintialueelle, jonne tuli kuin tulikin tilaa. Keitimme vettä ja kahvia termoksiin ja sitten lähdimme ajelemaan. Löysimme kyltin, joka osoitti Lidlin parkkipaikan. Jätimme auton sinne ja lähdimme tsimään kauppaa. Mutta nuolen suunnassa näkyi kerrostaloasuntojen lisäksi vain parakilta näyttävä hökkeli ilman mitään kauppakylttejä. Olimme jo kääntymässä pois, kun suuntaan tuli vanhempi pariskunta, joilta kysyimme, missä kauppa on. He osoittivat vaatimattoman näköistä sisäänkäyntiä, ja kas, tuulikaapista pääsi alakertaan, josta kauppa löytyikin. Ja matkaevästä. Sieltä palattuamme mies huomasi, että automme kolaroidusta ja kokoon kyhätystä puskurista roikotti muovisista maahan asti. Mies koetti etsiä jotain, millä saisi sen kiinni ja minä etsin netistä, löytyisikö lähistöltä varaosapuskuria. Mutta ei löytynyt riittävän läheltä, että olisimme ehtineet ajaa sieltä laivalle ajoissa. Mies riuhtaisi muovin irti, nakkasi sen peräkonttiin ja niin lähdimme jatkamaan matkaa. Mariefredin kohdalla huomasimme nähtävyyttä osoittavan kyltin, Gripsholmslottet. Käännyimme suuntaan ja lähdimme etsimään linnaa tietämättä lainkaan, kuinka kauas pitäisi jatkaa. Ajoimme jo kerran ohikin, kun emme huomanneet yhtä kylttiä, vaikka olin kyllä huomannut upean kupolin, jonka arvelin voivan kuulua linnaan. Arvaukseni osui oikeaan, ja saimme viettää miellyttävän tauon upealla paikalla, linnan lisäksi niittyä, kanava, siltoja, riimukiviä  ja upea puutarha. Merkitsin paikan karttaan, vaikka tuskin koskaan olemme ajamassa ohi siihen aikaan, että linna olisi auki (klo 10-16). Mutta omatoimitutkimistakin siellä riittää.
Kaikista ennakkopeloista ja viimevuotisen Tukholmakaaoksen muistoista huolimatta pääsimme navigaattorin neuvojen avulla terminaaliin kerralla oikein. Siinä vaiheessa tuntui, että olemmekin jo melkein kotona. Jonossa muitakin suomalaisia. Tällä kertaa pääsimme hyttiin heti laivaan päästyämme, piipahdus puodissa ja kierros kannella, sitten sänkyyn.

Välillä vähän muutakin

Eilinen päivä meni Kaustisella, joten en saanut edistettyä jatkoromaania. Vähän saattaa ärsyttää sekä itseä että mahdollisia blogin lukijoita moinen juurtajaksain matkamuistelu, mutta toisaalta "oli hyvä reissu" ei enää vuosien päästä palauta mieleeni mitään muisteltavaa. Lähes poikkeuksetta kaikki, mitä olen vuosien varrella kirjoittamaani löytänyt luettavakseni jälkeenpäin, on herättänyt minussa tyytyväisyyttä, kun olen aikanaan tallentanut asiat "ulkoiseen muistiin".
Eilinen Kaustisen retkemme on vielä tuoreessa muistissa, mutta kyllä aion siitäkin jotain kirjoittaa ylös, kunhan ehdin. Nyt minulla on tutinaa vielä viikon verran sukutapaamisen järjestelyissä, suunnittelua, siivousta ja trahteerausta, enkä oikeastaan joutaisi pitkiä aikoja netissä notkua. Mutta jos kerran ehdin facettamaan, niin aina jokusen rivin joudan tännekin kirjoittaa.
No niin, kaksi kappaletta jo mennyt, enkä vieläkään ole aloittanut varsinaisesti mitään "vähän muutakin"...
Puutarhakuulumisia:
Ostamani daalian mukula lykkää kasvua, mutta tuskin kukkii tänä kesänä. Jospa saisin mukulan pysymään talven hengissä. Poistin viikko sitten harson kaikkien kasvustojen päältä, myös nauriin, vaikka arvelinkin ilmojen lämmetessä olevan odotettavissa tuholaishyökkäyksiä. Ja niinpä huomasin toissapäivänä ensimmäiset kirpat nauriiden lehdillä, osa taisi olla parittelemassa. Liiskasin julmasti kaikki, mitkä kiinni sain. Kirpat tahtovat ovelasti pudottautua alas, jos kasvin lehti niiden alla liikahtaa. Joka päivä puutarhassa saa kyllä tehdä iloisiakin löytöjä, vaikka näitä ikäviäkin tupsahtaa. Ikäväksi on luettava se, että mansikoillani on tänä vuonna vaikeuksia kasvaa terveiksi ja kypsiksi. Silti levitin niille rastasverkon. Iloa tuottavat aina auenneet kukkaset, viimeisimmäksi ensimmäinen mustasilmäsusanna ja espanjanunikko. Uusimani balkaninkohokit ovat korkeita ja kukkivat terhakkaasti. Illakkojen keskellä näyttäisi valkoinen kerrattu ritarinkannus (Galahad?) sittenkin olevan elossa, vaikkamalkukesästä luulin sen menettäneeni. Raivasin sille vähän tilaa irrottamalla ympäriltä liikoja illakoita purkkiin Millania varten.
Juhannuksen paikkeilla kirjoitin navetanpäädyn perennapenkin ehostamisesta. Siitä innostuin kokeilemaan sementtilaattareunusta myös toisen perennapenkin uusimisessa. Pienin kolmesta ympyränmuotoisesta perennapenkistä oli päässyt niin pahoin ruohottumaan, että valkoinen malva oli jo vaarassa tukehtua. Käytin toista päivää penkin ylöskaivuuseen ja uudella mullalla penkin täytettyäni perennojen uudelleen istuttamiseen sekä lopuksi sementtilaatoilla reunustamiseen. Löytämäni reunusmuovin pätkät riittivät sopivasti istutusten ja reunuksen väliin. Heiveröisiä rantalaukkaneilikkatuppaita hajasijoitin eri puolille penkkiä, josko jokin niistä alkaisi menestyä aiempaa paremmin. Ilmeisesti myös pari syyshohdekukkaa on kuin onkin elossa kyseisessä penkissä. Aika näyttänee, ovatko ne niitä. Sen sijaan törmäkukkaa en hoksannut edes etsiä, kun pelastin vain malvan siementaimia. Saadakseni penkkiin myös jotain paraikaa kukkivaa siirsin sinne mansikkamaahan ilmestyneen harakankellomättään.
Toissapäivänä vaihdoimme miehen kanssa kasvihuoneeseen hapristuneen kennomuovikaton tilalle sen ostamani kasvihuonemuovin. Muovi roikkuu sekä etu- että takaseinän päällä niin, että myöhemmin voi myös seinämuovit irrottaa lisävalon saamiseksi. Lähes kymmenen vuotta vanha kennomuovi on etenkin etupuolelta samentunut niin, etteivät tomaatit tahdo saada tarpeeksi valoa sen kautta. Mutta katsotaan nyt ensin, antaako uusi katto riittävästi lämpöä ja valoa. Seinäelementit kun ovat vielä ehyitä, niin niitä ei ole yhtä helppo irrottaakaan kuin katto oli.
Miehellä jatkuu navetanlattiaprojekti ja samalla auto- ja peräkärryremontti. Molemmat pitäisi saada katsastuskuntoon tässä kuussa.
Vielä vähän muutakin:
Alkuviikosta saimme pitää hetken vieraita, kun siskoni poikkesi miesystävänsä kanssa Kaustis-retkellään mennen tullen. Onneksi hän varoitti tuntia ennen, että ovat tulossa, niin ehdin sopivasti siivota tärkeimpiä ja enimpiä, nakkasi matot pihalle eteisestä ja keittiöstä, tyhjäsin pöydän ja siistin vessaa. Ja sillä aikaa, kun he olivat festareilla, ehdin vielä siivota vinttikamarin heille yöpaikaksi. Samalla tuli siinä edistettyä huushollin valmistamista sukutapaamista varten. Vinttikamarin siivous oli ollut agendalla ja olin sitä aiemmin jo aloitellut. Kuopuskin tässä taas piipahti mennen tullen kaupunkikodissa käydessään.
Ja josko nyt välillä vähän muutakin kuin kirjoittelua...

Matkapäiväkirja IV osa, pyhä

Kesäaikaan paikallinen Betel-kirkko vuorottelee sunnuntaikokousten järjestämisessä vähän kauempana olevan Betanian kanssa. Tuolla kertaa Betelissä ei ollut kokousta, joten päätimme sen sijaan vierailla paikallisessa luterilaisessa kirkossa, joka on puolen tunnin kävelymatkan päässä. Menomatkalla kävelimme mieheni ja Dalian kanssa yhdessä, Emil tuli myöhemmin autolla perässä. Siten Dalian ei tarvinnut jaksaa kävellä enää paluumatkalla, vaan hän pääsi aloittamaan ruuanlaiton sillä välin, kun me kävelimme miehen kanssa takaisin.
Olin hetken harkinnut, pukisinko kirkkoon sen kansallispuvun, joka jäi synttäreillä pitämättä. Mutta onneksi olin tyytynyt tavallisempaa kirkkoröijyyn. Ei pelkästään siksi, että sunnuntainakin oli yhä turhan kuuma kansallispuvulle, vaan vielä enemmän siksi, että tuona pyhänä kirkossa sattui olemaan tavallista enemmän kansallispukuisia naisia. Silloin nimittäin kastettiin kolme lasta jumalanpalveluksen alkajaisiksi, ja ainakin useimmilla kummeilla oli kaunis norjalainen kansallispuku. Olipa kirkossa yksi pikkutyttökin kansallispuvussaan, varmaan alle kaksivuotias. Messu puhutteli ja kosketti monin tavoin ja kaikkien aistien kautta. Siinä oli paljon tuttua suomalaisesta jumalanpalveluksesta, ja lisäksi kirkkoväelle oli jaettu  moniste, josta tällaisen kielipuolisenkin oli helppo seurata. Opin ainakin yhden sanankin siitä. Menigheten tarkoittaa seurakuntaa. Annoin Dalialle jopa sellaisen virheellisen vaikutelman, että ymmärsin kaiken 😀
Kaste on aina koskettava hetki salatulla tavalla, Sana on sama, vaikka vieraalla kielellä. Raamatun tekstit oli helppo tunnistaa. Erityisesti iloitsin kasteen ja ehtoollisen lisäksi virsistä, jotka olivat virkistävän erilaisia sekä suomalaisiin verrattuna että keskenään. Yksi tuttu sävelmäkin oli mukana ehtoollisen yhteydessä, Lina Sandellia lauletaan koko Skandinaviassa. Sitä lauloin suomeksi ehtoolliselle kävellessäni - "Kun on turva Jumalassa..."
Jotain eroja oli liturgisessa järjestyksessä oman luterilaisen kirkkomme käytäntöihin verrattuna (mikä osittain saattoi johtua myös kasteesta), samoin se oli erona, että loppuylistyksen jälkeen kuunneltiin seisaaltaan ensin kellojen soitto ennen kuin pappi laski siunauksen kirkkoväen ylle.
Koko upean ja puhuttelevan elämyksen kruunasi päätösmusiikki, Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Siinä kohtaa minun piti taas itkeä. Se soitettiin aikanaan myös appeni hautajaisissa, ja siksikin se aina uudestaan liikuttaa.
Kuvailin jumiskokemustani Dalialle kertomalla, että se oli sikälikin aivan samanlaista kuin ollessani suomalaisessa kirkossakin, että eniten saan Raamatun teksteistä ja virsistä, kun taas saarna menee yleensä ohi. Saarnan aikana selasin "salmebokia" sen verran, että löysin sieltä virren "Jesus, din søte forening og smake", mutta sillä oli aivan eri numero ja melodiaakin oli yksinkertaistettu. Tykkään enemmän siitä versiosta, jonka kuulin muutama vuosi sitten Norjassa vieraillessamme vanhaluterilaisessa jumiksessa.
Ruuan jälkeen pidettiin valokuvaussessio, kun vielä oltiin kaikin koolla. Iltapäivällä hyvästeltiin tytöt, joiden piti lähteä takaisin Osloon. Ennen iltagrillausta me aloitimme miehen kanssa jo enimpien tavaroiden pakkaamisen autoon, että aamulla ei tule kiire. Ennen nukkumaanmenoa pojista nuorin ja vanhin halattiin hyvästiksi, koska he vielä nukkuisivat aamulla, kun me jo olemme lähteneet paluumatkalle. Vähitellen ajatukseni siirtyivät kohti Kanttorilaa. Mitä siellä olisi tullut kukkaan tällä välin ja onko ollut sadetta vai kuivuutta. Tosin huolta ei ollut sikäli, että Millan oli luvannut käydä kastelemassa, jos helteilee poissaollessamme.

Matkapäiväkirja III osa, synttärit

Lauantaiaamuna terassilla aamukahvilla annoimme synttärilahjaksi tuomamme lapiopaketin Dalian avattavaksi. Minulla oli siinä sellainen ketunhäntä ojassa, että ajattelin pyytää lapiota heti kohta lainaksi testattavaksi... Aamupäivän Dalia vietti keittiössä valmistellen synttäritarjottavia. Minä puuhastelun ulkosalla, vaikka siellä olikin auringon puolella miltei tukalan kuuma (en valittanut, se oli mukavaa vaihtelua tämän kesän säihin...) Istutin kesäkukkia laatikoihin ja kaivoin seinänvierustan perennapenkistä pätkän ylös (fiskarsin kevytlapio pelitti hienosti), laitoin alle katekankaan ja sitten päälle uutta multaa, johon istutin takaisin ylöskaivamiani kukkasipuleita ja joitakin tuomiani perennoja. Pyysin Dalia ottamaan keväällä kuvan minunkin nähdäkseni, mihin järjestykseen kukkasipuleita menivät. Minä kun en häävisti tunnista kukkia pelkän sipulin perusteella, niin lopputulos voi olla hyvinkin kaoottinen. Miesväki ajeli asioilla, varaosia autoon ja ruokavärkkiä emännälle. Heidän palattuaan ja minun saatuani hikisen multaurakkani valmiiksi ja käytyäni suihkussa söimme edellisiltaisia left overeita hyvällä halulla, jotta jaksamme siihen asti, kun loput vieraat tulevat synttäripöytään. Esikoinen lähti hakemaan vieraita: tyttäriä, kuopusta ja Dalian veljeä. Nuorin poika oli ollut siskojen luona Oslossa, josta he tulivat bussilla asemalle. Olisi ihana nähdä pitkästä aikaa koko ystäväperheemme, tällä kertaa olimme tähän mennessä saaneet nauttia esikoispojan ja toiseksi nuorimman pojan hurmaavasti seurasta - molemmat ovat hulvattoman hauskoja supliikkimiehiä.
En ihan ehtinyt vaihtaa ylleni juhlavaatteita ennen kuin esikoinen toi kuopuksen ja enonsa. Tytöt olivat jääneet vielä kaupunkiin tekemään lahjaostoksia. Samalla kun viettäisimme jälkikäteen Dalian synttäreitä, juhlittaisiin myös vanhimpien lasten synttäriä pari päivää etuajassa, joten tytöt halusivat ostaa veljelleen lahjan. Olin ottanut kansallispuvun mukaani juhlaa varten, mutta onneksi minulla oli muutakin kelvollista juhla-asua, sillä tuuterinpukuni olisi ollut tukala niin sään kuin omien lämpötilavaihtelujeni takia. Sivumennen sanoen reissumme ajan kärsin tähän asti karmeimmista menopaussioireista, hikoilun lisäksi yöunta häiritsivät mitä kauheimmat painajaiset.
Ystäväperheemme lapset ovat ihania, ja jopa hankalimpina ikäkausinaan he ovat kaikin tervehtineet meitä halaamalla tai poskisuudelmin tavatessamme vuosittain milloin missäkin maassa. Hiljaisin ja ujoin on nuorimmainen, mutta yhtä reipas ja herttainen kuin muutkin. Varsinainen hymypoika ja unelmaoppilas. Häntä ja toiseksi nuorimmaista en saanut tilaisuutta opettaa Suomessa, he kun olivat silloin vielä alle kouluikäisiä.
Tytärten saavuttua käytiin ruokapöytään, jossa oli mm. neljänlaista eri salaattia, broccoli-, peruna-, waldorfin- ja tuoresalaattia. Meinasin vallan unohtaa jättää tilaa jälkiruokakahville ja snickerskakulle.  Herkuttelun jälkeen lapset saivat omat lahjansa, Dalia jakoi kaikille myös tuomamme TV-mixit, joihin lapset tykästyivät Suomessa. Myös suomalainen sininen suklaa on tykätty tuliainen. Hauskuutta riitti myös vihkoista, jotka olin tuonut mukanani. Olin vuosia sitten ottanut talteen lasten suomenkielen vihkoja, ja nyt palautin tyttöjen vihkot. Dalialle annoimme oman muistamisemme vasta kun väkeä oli paikalla vähemmän. Vain Dalia ja tyttäret olivat kuulemassa, kun lauloimme hänelle psalmin 1 sanoin: " Hän on niinkuin istutettu puu vesiojan tykönä. Ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy." Lauluun liittyi kortti, johon olin kirjoittanut ko. jakeet romaniaksi ja suomeksi ja jonka välissä oli norjalaista valuuttaa. Dalia liikuttui, koska kyseiset jakeet ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Sitä en tiennyt, jostain vain oli tullut mieleeni Eshter Horeshin säveltämät jakeet, kun yritin miettiä sopivaa onnittelulaulua. Oli hän aika otettu rahalahjastakin. Senkään osalta emme kyllä olleet aavistaneet, kuinka suureen tarpeeseen se tuli, kun heille oli tullut aika iso jäännösvero maksettavaksi.
Pitkin iltaa lueskelin taas vieraskirjaa ja aloitin jo myös kirjoittamisen. Joka vuosi olen kirjoittanut siihen pitkähkön selostuksen vierailumme aikaisista tapahtumista.

Matkapäiväkirja, II osa, toinen matkustuspäivä

Taivaan Isä armossaan johdatti lautan turvallisesti Tukholman satamaan, ja navigaattori neuvoi puolestaan, miten sieltä pääsee pois. Hikoilukohtausten ym. häiriöiden takia en ollut nukkunut hytissä häävisti, mutta pitkin kymmenen tunnin ajomatkaa Tukholmasta Tønsbergiin otin kyllä useammatkin tirsat. Tällä kertaa pidimme tavallista useampia taukoja, mutta ne olivat lyhyempiä kuin ennen. Toki taas poikkesimme Strängnäsissäkin (mennen tullen), mutta mennessä viivyimme siellä vain kahvinkeiton ajan. Kaasuliesi oli joutuisa. Ei tullut käytyä edes Visholmin venesataman vessassakaan, vaikkei tällä ikää pitäisi ainuttakaan tilaisuutta jättää käyttämättä.
Kristinehamnin tietämiltä löytyi ennenkokematon taukopaikka, sielläkin olisi ollut hyvät vessat, mutta olimme vasta poikenneet tutussa kahviossa jätskiostoksilla ja vessassa (mutta jäi verensokerit mittaamatta, siksi tarvittiin uusi tauko). Taukopaikalla piti molempien kaivaa kamerat esiin, sillä pienen lammen rannalta löytyi suomuuraimen lehtiä ja raakileita. Merkitsin paikan karttakirjaan. Että voidaan ensi kerralla taas poiketa.
Koko menomatka sujui kaiken kaikkiaan hienosti, lukuunottamatta söhläystämme Mossissa. Lauttaterminaali oli muuttunut viime kerrasta, osassa sisänmenoporteista luki Autopass ja yhdessä Manual. Ennen kaikki portit ovat olleet samanlaisia. Siinä ei ollut oikein aikaa ruveta fundeeraamaan, mies ajoi Autopass-portille, koska tietullimaksuja meille tulee sitä kautta kuitenkin. Mutta portti ei noussut, siinä olisi pitänyt työntää jokin kortti automaattiin. Myöhemmin tuli mieleen, että ehkä siihen olisi käynyt ihan pankkikortti, mutta siinä hetkessä oli pienoinen paniikki päällänsä, kun eteen päin ei päässyt puomin takia eikä peruuttamaankaan pystynyt taakse kertyneiden autojen takia. Porttivahtityttö tuli häsyyhin ja sai viittoilemalla takana olevat pöröttämään sen verran, että mies pääsi kiepauttamaan auton manuaalikassalle. Ojensin helpottuneena 200 kruunun setelin, joka minulla oli ollut valmiiksi tyrkyllä hyvän aikaa ennen terminaaliin tuloa... Hetken jonottelun jälkeen pääsimme ajamaan lautalle, eikä sitten perille kestänytkään enää tuntia kauempaa, lautalla puolisen tuntia ja saman verran ajo Hortenista Nøtterøyhin, jossa meitä odotti lämmin vastaanotto ja tuhti päivällinen. Ilta meni praatatessa.

Matkapäiväkirja I osa, ensimmäinen matkustuspäivä

Menneen viikon reissujen ja perkaussessioiden takia ei ole ollut mukamas aikaa aloittaa matkakertomuksia, mutta näin pyhäpäivänä saa rauhoittua hetkeksi.
Vuotuinen Norjan retkemme alkoi kesäkuun viimeisenä torstaina. Mies osti ja pakkasi pyynnöstäni multaakin tuliaisiksi, mutta sai silti mahtumaan kyytiin kaikki muutkin mokioomet, kesäkukista ruveten. Muut tuliaiset melkein mahtuivat matkalaukkuun, puutarhatavaroita ottamatta lukuun. Kukkien ja mullan lisäksi veimme lintuharrastajalla kaksi lintulautaa ja lintujen juoma-altaan ja synttärisankarille  kevytlapion. Vaatteiden pakkaaminen oli taas viimetipan riesa, mutta siitäkin selvittiin. Alkumatkasta poikettiin Millanin portailla. Vein hänellekin jo synttärilahjan valmiiksi, jotta sai heti käyttöön hyönteis-ja roskasuojat sadevesisaavien päälle.
Ensimmäinen tauko Alavudella. Siellä taas oli vähän hakusessa pääsy paikalliseen S-Markettiin. Ennenkin etsitty liittymää vikasuunnasta. Mutta heti leipäosastolle tultuamme minua kohtasi odottamaton onni. Meidän perheessä kun mies on parempi ostosten valinnassa, niin minulla on aikaa seurailla kanssa-asiakkaita. Silmäni laajenivat renkaiksi ja taisipa suustani lipsahtaa huokaus "Ihanaa!" kun huomasin ostoksia tekevän Matti Siitosen, lapsuuteni suuri ihastus Fredi ihan ite. En kehdannut häiritä. Ostosten teko jatkui kuitenkin hymyssä suin. Matkaevästä löytyi.
Elovainiolla Ylöjärvellä pidettiin toinen pidempi tauko. Ennen vessassa käyntiä piipahdus kukkakaupan loppuunmyynnissä. Mies jututti nuorta myyjää ja minä löysin kaksi mieluista pikkuvaasia, euron kipale. Ne olivat olleet kaupan käytössä, mutta reissusta palattuamme sain pestyä ne puhtaiksi. Marketin puolelta haettiin nopeasti vain edullisia irtokarkkeja ja yksi Pandan suklaalevy, koska olimme syöneet yhden tuliaisiksi hankkimistamme... Meillä on nimittäin diili ystäväperheemme erään suomalaisystävän kanssa, että viemme häneltäkin tuliaiset Norjaan ja hän maksaa tilillemme.
Vielä viimeinen tauko ennen satamaan ajoa Aurassa. Testasimme uuden retkikaasuhellan (keitimme termospulloihin vettä) ja kävimme vessassa ja tankkaamassa auton. Terminaalissa olimme hyvissä ajoin, mutta laivaan pääsyn odottelu sujui sukkelasti, kun pläräsin iPadia ja mies kännykkää... Mutta ei siitä ajoissa olemisesta sitten vastaavaa hyötyä ollut, koska päästyämme ensimmäisten joukossa ajamaan laivaan, jouduimme odottelemaan hyttiin pääsyä viimeisten joukossa, koska meidän hyttikäytävällämme oli ilmeisesti joitakin katastrofaalisen sotkuisia hyttejä työn alla, sinne hälytettiin apujoukkoja - ja pääsinpä kohtaamaan toisenkin yllätyksen, kun tunnistin yhden siivoojista entiseksi oppilaakseni maahanmuuttajaluokasta. En häntäkään kehdannut häiritä työkiireissään. Hyttiin päästyämme pikaostokset, lisää suklaata, nyt vuorostaan Fazeria, ja sitten iltapesulle ja petiin.

Palattu

Kyllä meinaan taas kirjoittaa useampiosaisen matkapäiväkirjan, vaikka jo useana kesänä olen sellaisen samalta Norjan reissulta kirjoittanut. Aina seikkailu on ollut vähän erilainen, vaikka paljon samoina toistuvia elementtejä onkin.
Mutta ensin lyhyesti paluustamme Kanttorilaan. Kuten arvata saattoi, tällä välin niin nurmi kuin rikkaruohotkin olivat kasvaarehottaneet sateiden ansiosta siinä missä varta vasten kasvamaan laitetutkin kukat ja rehut. Paluumme edelläkin lienee sadellut, sillä ruohikko oli vielä liian märkää leikattavaksi. Kaksi pussillista katetta mies kuitenkin sai minulle koneella kerättyä. Uudella sähkökäyttöisellä. Joko minä sitä ennätin kehua? Kun kuopus vei vanhan ruohomasiinan kaupunkikotiin esikoisen lykättäväksi, niin aikanaan - kun ruoho alkoi olla taas leikkuun tarpeessa - piti hommata tilalle toinen kone. Mies sai esittelykoneen edullisesti, sellaisen jonka minäkin saan käyntiin nappia painamalla ja jossa on isompi ja paremmin toimiva keräilypussi kuin vanhassa. Sitten kun kauppaan tuli vielä kaksi akkua, niin kauppa oli todella kannattava.
Purettuamme osan matkapakaaseista minäkin yritin hivenen edistää pihahommia ruosimalla heinän valtaamaa perennapenkkiä ja sotkemalla puutarhakäsineet märkiä rikkaruohoja repiessäni kasvimaalta.
Tänäänkin näyttäisi olevan märkää. En taidakaan ruveta pyykkäämään reissukamppeita. Olemme iltapäivällä menossa käymään Millanin synttäreillä. Huomenna lyhyt kipaisu kaupunkikodissa kuoroharjoitusten jälkeen.

Haipakkata ja hankintoja

Eilinen päiväsydän meni tyystin auton kyydissä. Jotain hommia ehdin kotosalla aamupäivällä edistää tulevaa reissuamme silmällä pitäen, mutta yhden maissa tuli miehelle viesti, että tuonne isoon kaupunkiin oli tullut Nissaniin tilattuja varaosia. Oli suunniteltu, että samalla reissulla tuotaisiin sieltä kirppikseltä mulle astiahyllykkö, jota katselin taannoisella sukulointimatkallamme. Siksi tarvittaisiin mukaan peräkärry. Siispä lähdimme ensin lähempään kaupunkiin vetämään isompaa kärryä katsastukseen. Ajateltiin sieltä jatkaa seuraavaan kaupunkiin. Mutta eihän se kärry mennyt läpi, niin ei sitä tietenkään saanut lähteä vetämään muualle kuin kotiin (tai korjaamolle). Varasuunnitelma käyttöön: takaisin kotiin vaihtamaan perään pienempi, jarruton kärry. Sitä ennen tehtiin kyllä laiton koukkaus katsastusaseman pihalta tien toiselle puolelle hakemaan katsastamattoman kärryn kyytiin puutavarakauppaan tilatut lautapaketit. Olin itse ehtinyt kävellen toimittaa omia asioitani (kasvihuonemuovi ja heräteostoksena daalian mukula puoleen hintaan) sillä välin, kun mies oli katsastuskonttorilla.
Kotiin päästiin turvallisesti. Matkalla oli tullut mieleen, ettemme ole käyneet paikallisella kirppiksellä tsekkaamassa, olisiko siellä ollut tarkoitukseeni sopivaa astiakaappia. Niinpä sadekuurojen välissä käväistiin perään vaihdetun laillisen kärryn kanssa likeisellä kirpparilla, ja heti huonekaluosaston oven suussa oli korkea arkistokaapisto meitä odottamassa. Se oli monin tavoin parempi kuin aikomani avohyllykkö, kun astiat saisi suojaan alasvedettävien ovien taa ja kun hyllyt olivat puolta syvemmät, niin tavaraa mahtuu sisään kivuttomasti. Vaalea puun värikin sopii siniseen valoisaan kamariin tummaa paremmin.
Vähän ehti kaapisto kastua, vaikka sitä pressulla peiteltiinkin. Saatuamme kaapit sisään ja juotuamme eväskahvit, lähdimme uudelle ajomatkalla ilman peräkärryä. Mennessä poikettiin viemään Millanille vettä ja sain mukaani kirjeen ja kasvihuoneesta kurkun.
Perillä kävimme kuitenkin siellä isolla kirppiksellä ennen varaosaliikkeeseen menoa, koska mieleeni tuli, että voisihan sieltä löytyä myös se kylppäriin haaveilemani lokerikko/hyllykkö. Uskomatonta, mutta sinne oli edellispäivänä tullut juuri sellainen, jota olin toivonut. Ja aitopuisena se kelpasi miehellekin. Ostin itselleni vielä asetin, jolla on tilaa kahvimukille ja voileivälle. Sitten jatkui ostoskierros varaosaliikkeen kautta pariin muuhun kauppaan. Toisesta löysin tuliaisiksi linnunjuoma-altaan ja toisesta mm. värkit zakuskan tekemiseen (paprikaa, munakoisoa, sipulia ja tomaattimurskaa). Jota minun tarttisikin ruveta tuota pikaa tekemään. Paluumatkalla ja illan päätteeksi poikettiin naapuripitäjässä uskovaisten kaupassa. Sieltä löysin aikomani synttärilahjan Millanille, käyttökaluja tietty, roska- ja hyönteissuojat kahden sadevesiastian päälle.
Mutta nyt siis zakuskaa valmistamaan. Sen jälkeen pakkaamista ja muuta tyrjäämistä huomista lähtöä varten.

Kuusen tainten istutusta ja hieman eksotiikkaa

Minulla on ollut yhä muutamia kuusentaimia ruukuissa ympäri tonttia odottamassa istuttamista. Viime vuonna istuttelin jo kaupunkikodin tontin reunalle joitakin pikkutaimia jatkamaan aiempaa pienten kuusten muodostamaa aidannetta. Silloin ajattelin, että loput taimet haluaisin istuttaa ensi eli tänä vuonna, Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Enhän minä nuukapeukalo raaskinut ostaa virallisia 4H: taimia juhlavuoden muistolaattoineen, kun omillekin taimille oli paikat hakusessa.
Tänään sitten, juhannuspäivänä 24.6. 2017 istutin kuusi kuusta. Ensin raivasin niille tilaa Kanttorilan itäseinän tuntumassa kasvavien vanhojen kuusten juurelta. Kuusiaidassa oli parissa kohtaa pystyyn kuolleita katkaistuja rungonpätkiä, jotka lähtivät riuhtaisemalla irti. Sen verran tuli hiki metsänraivauksessa, että ensin lähti takki, sitten vielä päällyspaita ja tuulipuvun housut (joiden alla minulla oli verkkarit ja legginsit). Mutta vihdoin sain äntihin. Kyllä Suomen lipun päiväkin on oiva ajankohta istuttaa muistokuusia. Näitä epävirallisia. Vielä kuitenkin kahteen purkkiin jäi taimia, ja lisäksi navetan takana on parissa mättäässä lisää. Ehkä niille löytyy paikka länsipuolen kuusiadasta.

Sitten sitä eksotiikkaa. Pieni pohjustus. Minulla on kaupunkikodissa vain yksi iso altakasteluruukullinen huonekasveja (apostolinmiekka, jukkapalmu ja kultaköynnös). Loput toin Kanttorilaan viimeistään silloin, kun asetuimme tänne vuorotteluvapaavuodeksi. Olin aina välillä tökännyt kyseiseen ruukkuun myös jotain siemeniä kokeiluluontoisesti, esimerkiksi paprikaa tänä keväänä. Suureksi yllätyksekseni ja ilokseni löysin tänä keväänä sieltä verson, jonka päättelin olevan mango, jonka siemenen olin multaan piilottanut. Mietin ennen kesäloman alkua, tohdinko jättää mangon kastelutta kesäksi ja päätin ottaa sen varmuuden vuoksi mukaamme. Mutta kun yritin tonkia versoa ylös, se katkesi. Olin itselleni vihainen moisesta tyhmyydestä. Mutta tänään minulle tarjoutui mahdollisuus korjata vahinkoni, kun mies oli ostanut mangon ja teki siitä meille jälkiruuan. Minä sain tuoreen siemenen haltuuni ja istutin sen samantien, omaan ruukkuunsa. Mullan sekaan laitoin vielä vähän juurrutusjauhetta. Nyt sitten vain odotellaan vuoden verran.

Poikkeuksellisesti juhannus etelässä

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme ajelleet torstaina kaupunkikotiin ja sieltä juhannusaattona perinteiselle pohjoisen visiitille mummolaan. Mutta toisaalta työmäärä ja toisaalta mukavuudenhalu eli laiskuus voittivat. Meidän täytyy kuitenkin parin viikon päästä pohjoisessa mennä käymään, kun on sovittuna kuoroharjoitukset, niin säästellään vähän ajamisissa. Ja heinäkuun lopussa on toinen suorastaan pohjoispohjoisen retki. Maanantain sukulointireissun jäljiltä olin kauan nuupallani, kun pääsin niin myöhään maata. Ja tulevalla viikolla odottaa kuitenkin vuoden pisin autoreissu.
Miehellä on riittänyt askarta siskolta tuodun auton kanssa, ja minulla puutarhan kanssa. Lähinnä. Melkein yksinomaan. Vaikka oikeastaan kai juhannussiivoukset yleensä tarkennetaan enimmäkseen sisätiloihin. Mutta pitihän ennen vanhaan pihamarkkienkin olla siistinä ja kauniisti juhannuksena, koivut porraspäässä ja kaikki. No, mulla on porraspäässä vain julmetun isot lupiinivaasit, ja pihan siivouskin ylsi porraspäähän saakka vasta iltasella just ennen saunaa, niin kesken se on vielä, kuistin siivous.
Jatkoin tällä viikolla navetanpäädyn perennapenkin ehostusta. Kaivoin ympäriltä ruohotuppaita ja asettelin sementtilaattoja penkkiä reunustamaan, niin on helpompi ruohonleikkurilla ajella ilman, että tarvii varoa unikoita ja krookuksia. Samalla revin irti rikkoja, enimmäkseen rönsyleinikkiä, mutta myös nokkosta likoamaan, valkojuurta eli juolavehnää ja liikoja ja jo kukkineita lemmikkejä. Kolmiopenkkiäkin perkasin vadelman ja lupiinin versoista.
Eilen kun haeskelin veljeltä saamilleni narsissin sipuleille paikkaa pitkästä perennapenkistä, siivosin samalla penkin päässä olevan luumupuun alustan, ja päätinkin istuttaa keltaiset narsissit siihen, ja katoin sitten rungon ympärystän oksasilpulla. Kerrotun vaalean Bridal Crown -narsissin sijoitin helmihyasinttien taakse. Kun kerran oksasilppusäkki oli hollilla, siistasin myös lähelläolevan suklaakirsikan alustan ruohosta ja katoin senkin. Otin pinkistä sammalleimusta siskoa varten pistokkaita ja samalla kun vein ne kasvihuoneeseen juurtumaan, sidoin siellä vihdoin tomaateille ja yhdelle kurkulle tukinarut. Kasvihuoneessa tuli suorastaan hiki ja jouduin hetkeksi vähentämään vaatetusta, aluspaitasilleni, mutta puin collegepaidan ja tuulitakin takaisin päälle, ennen kuin menin takaisin ulkohommiin.
Navetan taakse mies oli kyhännyt vanhoista navetan lattialaudoista kehikon, johon hän oli kärrännyt irti repimiään rusopajuangervoja ( jotka tukahduttivat yhtä katajaa ja olivat liiverikatoksen rakentamisen tiellä). Pensaiden juuret törröttivät pystyssä kehikon laitoja vasten, koska mies oli halunnut niiden kuivuvan, etteivät keksi ruveta juurtumaan. Nyt katkoin juurakot, jotta sain ne mahtumaan kehikon sisään ja sitten kuskasin viikon aikana kertynyttä kasvijätettä, ruohomättäitä ja rikkakasveja risujen päälle. Peittelin kasan muovilla, jottei mahdollinen sade yllyttäisi mitään virkoamaan.  Rumahan se kasa on, kirjava vakstuuki päällään, mutta jospa se myöhemmin näyttäisi oikealta kompostilta. Eikä se juuri kenenkään silmään näy, navetan ja sankan kuusikon välistä.
Mainitsin tuossa asetelleeni sementtilaattoja perennapenkin reunaan. Lienen kai maininnut jossain vaiheessa, että mies on hajottanut navetan sementtilattiaa? Se kun on imenyt itseensä eläinten virtsaa, niin ei tuota navettaa saa raikkaammalta tuoksumaan ilman lattiaremonttia. Mies suunnittelee sinne jonkin sortin kesäkotia. Kalusteetkin on melkein valmiina, kun riihessä on Millanin vanhoja nojatuoleja ja sohva, jotka olivat menossa hävitykseen, mutta joista mies meinaa pesemällä tahi päällystämällä saada käyttötavaraa. Komeita tyylihuonekaluja, niin eihän niitä raaskinut kuskata kaatikselle. Vaikka ovatkin kissan- ja/ tai hiirenpissassa.
Millanista puheen ollen, tänään käymme hänen luonaan juhannusaattoajelulla. Tuliaisiksi viemme - VETTÄ! Hänen asuinalueellaan on voimassa toistaiseksi hanaveden käyttörajoitus veden laadun vuoksi. Joo, Jussia!

Lomalaisen rokulipäivä

Teimme eilen sen sukulointi- ja taimiretken. Menomatkalla poikkesimme ensin Millanin porraspielessä hakemassa myös häneltä taimia ja sitten piipahdimme isolla kirppiksellä, kun halusin tutkailla vitriinitarjontaa. Pari varteenotettavaa vaihtoehtoa oli, muttemme tehneet mistään varausta. Seuraava pysähdys kahville nuoremman siskon luona ja sitten kävimme katsomassa äitiäni, joka tällä kertaa olikin hereillä. Kun lauloimme monien laulujen jälkeen vielä suvivirren, niin äiti yhtyi mörisevällä äänellään säkeisiin: "mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias Hän on".
Ennen kuin jatkoimme isosiskon luo, mies kävi hakemassa katsastuskonttorilta siirtokilvet, jos vaikka hän saisi siskoni pihassa talven seisoneen auton liikkeelle ja siirrettyä Kanttorilaan. Perillä söimme uusia perunoita smetanasillin ja salaatin kanssa, teimme siskon kanssa puutarhakierroksen ja mies touhusi siskon vanhan auton kimpussa. Kun olimme siskon kanssa vielä peranneet kivikkoreunuksen pohjaa ja käyneet tätiä katsomassa, niin mies olikin valmis yrittämään liikkeelle lähtöä. Pakkasin kyytiin vielä vähän hopeahärkkiä ja toista valkokukkaista maanpeiteperennaa sekä ison rullan sisustuskangasta (mikä olisikin erillisen postauksen väärti asianhaara). Sitten alkoi retkemme jännittävä loppuhuipennus: ajo kahdella autolla perätoukuria, minä paremmalla autolla perässä seuraten, mihin asti mies saa toisen auton kuskattua. Ilman vilkkuja, ilman mittareita nytkytellen... Kirkolla jätimme kakkosauton odottamaan kylmälle asemalle, kun kävimme aakkoshuoltamossa ostamassa sen tankkiin jotain lisäainetta, jos vaikka ei niin enää nyityttäisi. Samalla ostimme matkalle iltapalaksi kolmioleipiä. Sitten taas jatkettiin peräkkäin. Onneksi iltamyöhäisellä liikenne oli aika hiljaista. Ohittelija pääsivät suhteellisen helposti meidän sivuutte. Syönti- ja verryttelytauko pidettiin levähdyspaikalla.
Emme päässeet kuitenkaan Kanttorilaan asti kahdella autolla, mutta ei se siirtokilpiauto maailmojen taakse jäänyt, puolen tunnin matkan päähän vain. Mies ruuvasi siitä irti lukkopohjan mukaamme, aikoen sitä tutkia, jos vaikka saisi sen kotikonstein toimimaan. Pääsimme kotiin aamupuolella yötä. Niinpä olenkin ollut tänään nuutunut ja saamaton. Mies lähti herättyään kokeilemaan, saisiko hän matkasta jääneen auton liikkeelle. Ja niin vain hän sen sai ajettua kotipihaan juuri ajoissa ehtiäkseen vielä hyppäämään linjurin kyytiin, päästäkseen hakemaan vielä omankin autonsa sieltä puolen tunnin ajomatkan päästä.
Sillä välin minä olin saanut sentään tiskata ja leivottua puolen litran nisutaikinan. Kaurakeksejäkin aloin tehdä, mutta sitten huomasinkin, ettei minulla ole täällä leivinjauhetta. No, aivan syötäviä kekseistä tuli ilman nostatusainettakin, sellaisia kakkaroita.
Noinkohan huomenna taas jaksaisi paremmin.

Vihovihoviimeiset kylvöt

Luulin saattaneeni kylvöt päätökseensä, kun toissapäivänä kylvin vajaaksi jääneiden sokerihernerivien päihin lisää tilliä - jota yhden vajaan rivin lisäksi olin kylvänyt aiemmin myös gladiolusten ja kasvihuonekurkkujen juurelle - ja tammenlehtisalaattia, jota olin kylvänyt salaateissa ensimmäisenä vajaan metrin verran ja jonka jälkeen olin seuraavaksi kylvänyt Baby Leaf -sekoitusta ja viimeksi keräsalaattia.
Tänä aamuna sateen aikaan nostin syrjään kateharson, jolla olin peitellyt suurimman osan kasvimaastani kohta kylvön jälkeen, lähinnä suojatakseni naurista ja porkkanaa mahdollisilta tuholaisilta. Sen lisäksi, että harson alta paljastui hurjasti perattavaa eli kitkettävää, esiin tuli myös vielä kaksi kylvämätöntä rivin päätä. Tein lyhyet kylvövaot sateen kasteltavaksi ja lähdin hakemaan sisältä - yllätys yllätys - tillin ja tammenlehtisalaatin siemeniä.
Lisäksi otin ruokakaapista vajaan pussin alfa-alfan eli sinimailasen siemeniä. Olin aikanaan ostanut ne idätystarkoituksessa ja muutaman kerran niistä olin idättänytkin. Kun nyt muutama päivä sitten ruokakaappia järjestäessään törmäsin pussiin, niin yhden siemenannoksen laitoin likoamaan ja kun olen sittemmin niitä koettanut idätellä, niin totesinpa, että ei vanhentuneilla siemenillä ole kummoinenkaan itävyysprosentti. Silloin tuli mieleeni, että voisihan ne yrittää edes kylvää, maanparannuskasvihan sekin on. Tillit ja salaatit kylvin säällisesti riviin, jotka muistin samantien merkatakin nimikylteillä. Mutta alfa-alfat nakkelin ruohonsiemenen tapaan hajakylvönä sille kapealle alueelle, joka kasvimaan ja kohopenkin välissä oli vielä tyhjillään, jättäen hyvin kapean kävelyreitin kohopenkin juurelle. Loput siemenet levittelin kahden eri kohopenkin kyljelle, toivoen sinimailasen itäessään toimivan elävänä katteena.
Sen lisäksi, että olen melkein kaikki kylvörivit muistanut merkitä nimilapuilla tai tikuilla, pitäisi varmaan piirtää jonkinlainen kartta tai kaavio kasvimaasta kohopenkkeineen. Muistiin ei voi oikein luottaa, sehän huomattiin jo punajuurien kanssa.
Tänään löysin ilokseni kaksi itänyttä härkäpapua, joita olin muutaman kylvänyt samaan kohopenkkiin maissin-  ja kesäkurpitsantaimien kanssa. Kauan odotin niiden itämistä ja olin jo ajatellut siirtää perunamaasta penkkiin härkäpapua, mutta ei nyt tarvitsekaan. Mutta nostin kuitenkin kaksi härkäpavun tainta pottumaasta purkkeihin, kun ajattelin huomenna viedä siskolle ne. Hänellä kun eivät härkäpavut itäneet ollenkaan. Vien toki muitakin taimia, kun sisko ei ole voinut kissojen takia esikasvattaa tomaatteja tai mitään muutakaan. Millan ei nyt pysty lähtemään perinteiselle taimiretkellemme, koska hänellä on pahin niveltulehdus aikoihin, ja se on räjäyttänyt myös sähkökivut infernaalisiksi 😢

Kitkentää ja ruohonleikkuuta vuorossa

Eilen oli sopiva sää kitkemiseen, ei niinkään istutteluun, vaikka sitäkin hieman vielä olisi kesäkukkien osalta. Sen verran kuitenkin istutin, että siirsin muratin ruukusta kivikkopenkin varjoisemmalle puolelle rönsytiarellan viereen. Lisäksi istutin pari krassia navetan päätyyn, kun olin ensin perannut ja höystänyt niille plassin. Muutenkin vietin aika pitkän tovin navetan päädyssä, siivoamassa esiin ruusujuurta ja muita mehikasveja. Leinikkiviheliäinen ja juolavehnä toinen viheliäinen. Perennapenkin laidassa olin huomannut jonkin unikon lehtiä ja olikin käynyt mielessä, että kunhan niitä ei ajeltaisi ruohonleikkurilla. Kun mies sitten eilen aloitti leikkuu-urakan, hän aloitti sen nimenomaan navetanpäädystä, enkä ennättänyt varoittaa saati pystyttää mitään merkkikeppiä. Mutta nyt sinne laitoin, keltapunaisen katkenneen kirveenvarren unikoiden lehtiruusukkeiden viereen merkiksi. Kyllä ne siitä vielä kasvavat ja ehtivät kukallekin.
Toinen kohennuskohteeni eilen oli lintualtaan perennapenkki. Siinä julianesikko ja vaaleanpunainen rentoakankaali olivat kitukasvuisen näköisiä jo viime kesänä. Toissakesänä niiden yli ajettiin peräkärryn renkaalla, niin se litisti niiltä kasvualustaa? Lisätäkseni siihen multaa ja kasvutilaa kaivoin reunuskiveyksen ruohon seasta ylös, ja ne ruohot tietty myös. Järjestin kivet miehen toiveiden mukaisesti nurmen tasalle, etteivät pökkää ruohoa leikatessa.
Mikä urakka jatkuikin tänään. Vaan niin sai mies ajeltua kuta kuinkin koko neljäntuhannen neliön tontin. Hänellä oli ihan hyvä syy ruohonleikkuuseen, siis sen lisäksi, että ruoho oli jo päässyt tosi pitkäksi. Tänään nimittäin kuopus ajeli tästä ohi ja vei mennessään ruohonleikkurin kaupunkikotiin. Siellä esikoinen oli jo kerran aikeissa käydä leikkaamassa nurmikon, mutta ei ollut löytänyt konetta. No eipä tietenkään, kun se oli täällä. Mutta nyt on tarkoitus hankkia Kanttorilaan uusi kone, ehkä sähkökäyttöinen, mieluiten  vetävä, mutta myös keräävä. Haluan jatkossakin saada katetta kasvimaalle.
Pyysin kuopusta ottamaan ja lähettämään mulle pari kuvaa puutarhasta, jottanäen, ovatko kylvetty ruoho ja istutetut peruniat ja leijonankidat elossa ja kasvaneet.
Eilen kylvin vielä muutaman punajuuren palsternakkarivien väliin, jossa valkosipulikylvös oli itänyt niukanlaisesti. Punajuurta ei näillä palstaneliöillä voi tulla liikaa.
Kuudesta avomaankurkusta kolme on itänyt. Vielä odottelen, josko nousisi lisää, mutta tulee kolmestakin kasvista satoa, jos vain säät suosivat syksylläkin.
Laitoin eilen pakastimesta piparjuurta hapankaaliin ja tänään hernekeittoon, niin tuli yhtäkkiä mieleen, että onkohan piparjuuri pysynyt hengissä. Piti käydä kurkkaamassa. Siellähän se, mansikkamaan kupeessa.
Ja mainittakoon vielä pari muutakin syötävää kasvia, joista en ole tainnut muistaa mainita. Sain Millanilta appelsiinitimjamin ja ajuruohon ja itse olin esikasvattanut talvikynteliä, niin nyt mulla on taas uusia makuja kasvimaalla ja kukkapenkissä, ajuruohon kun istutin kivikkopenkkiin mehitähtien likistölle.

Ne on täytetty...

... nimittäin sadevedellä, kuta kuinkin kaikki huushollista löytyneet tyhjät astiat, tynnyrit, kanisterit, sangot ja kastelukannut. Sekä 200 litran jäteastia. Ei minun tarvitsekaan yöllä nousta vajentamaan talon nurkilla olevia sadevesisäiliöitä, koska ei minulla ole enää mitään, mihin niitä vajentaisin. Jopa peruna- ja kasvimaata kastelin vielä äsken sateessa, jotta saisi mahdollisimman tarkoin hyödynnettyä sateen. Nyt kun pitkäkestoinen hiljainen sade on kastellut kohopenkitkin pintaa syvemmältä, myös kasteluvesi pääsee kunnolla imeytymään, eikä vain valu pitkin kohopenkkiä. Kaikki on innostunut kasvamaan aivan eri vauhdilla sateen ja lämmön ansiosta. Jopa ensimmäinen peruna pilkisti tänään, mutta minä sen äkkiä piilotin. Siellä Millanin pelossahan perunoita oli esillä jo viikko sitten, mutta siellä maaperä onkin savisena aina vähintään riittävän kosteaa.
Sellainenkin mukava seuraus sateesta on, että kaikki ihanat kesän tuoksut voimistuvat ja kirkastuvat. Päivällä kaupasta pyöräillessämme vedin keuhkot täyteen koivun tuoksua. Kaikkia ihania tuoksuja en edes osaa nimetä. Pääasia, että tällä hetkellä kukkaistuoksu päihittää mm. turkistarhojen lemahdukset.

Mittatilaussadetta Kanttorilan puutarhaan

Aamulla herättyäni menin ensi töikseni kurkkimaan räystäiden alle illalla jättämiin astioihin. Mikä pettymys, yöllä kolmelta ei ollutkaan satanut, vaikka täsmäsää sellaista mulle lupaili. Mutta jo ennen kirkkoon lähtöä ehti ripotella hiukan. Kirkkoon ja takaisin pääsimme kuivin jaloin, johtuen ehkä siitä, että olin ottanut sateenvarjon mukaani. Mutta sen jälkeen onkin sadellut, enimmäkseen hiljaista tiputtelua, mutta sellainen ehtiikin parhaiten imeytyä tuhkakuivaan maahan. Sain myös jo vähäsen kertymään sadevettä tynnyriin rännien alla olevia astioita vajentaessani. Ja alkuviikolle on lupailtu vielä runsaampia sateita, joten toiveissa on saada sadevesivarastot täyteen taas hetkeksi, tynnyrit, kanisterit ja sangot... Vielä ei tarvi turvautua letkuun. Kiitos Taivaan Isälle!