Loma alkoi lomalla

Väsyttää ja nukuttaa. En tiedä, johtuuko se siitä, että laiskottelu väsyttää vai olenko oikeasti näin väsynyt lukuvuoden päätyttyä. Pieni irtiotto arjesta suoraan päättäjäisistä: ajoimme Koillismaalle minilomalle. Huomenissa olemme jo takaisin kotona. Täällä on ollut vilakka ilma, mutta kotopuolessa ilmeisesti turhankin lämmin siihen nähden, että kasvihuoneessa on vain yksi automaattisesti avautuva tuuletusluukku. Mutta eiköhän siellä ole selvitty. 

Porojen lisäksi olemme nähneet mm. vesilintuja, heinäsorsien lisäksi kuikkapariskunta ja haapanapariskunta sekä kasvikunnasta esimerkiksi mesimarjaa, suokukkaa ja hietapitkäpalkoa eli ilmeisesti uudelta nimeltään hietalituruohoa. 

Kotimatkalla tapaamme pikkuserkkuni ja pidetään varmaan muitakin taukoja kenties maisemia ihaillen. Se vain surettaa, että joka paikkaan ihminen on jättänyt enemmän tai vähemmän jälkiä itsestään (ja useimmiten myös paheistaan). 

Loppuun muutama kuva Ruusurannasta. Jo ennen lomaa olen sentään muutamia kertoja ehtinyt miehen matkaan "työleirille". Kasvimaan kääntämistä ja rikkakasvien säkittämistä.  Perunoitakin on jo saanut mullata sekä Ruusurannassa että Kanttorilassa. 

Tästä kärhöstä meinaan saada pistokkaan. 

Esikoiden aika, kun krookusten ja vuokkojen aika on ohi, ja narsissienkin pian. 

Viime vuonna Ruusurannassa ei ollut mitään vaivaa omenoiden keräämisestä, mutta jos pölyttäjät ovat olleet ahkerina, niin ensi syksynä saanee uurastaa kyllästymiseen asti. Omppupuiden alla (niitä on kaksi) oli upea valkovuokkoesiintymä, joka pääsi oikeuksiinsa, kun mies oli raivanmut puiden alustasta vadelmarisukon ja mädäntyneet omenat pois. Nyt siellä on kukintavuorossa ainakin pitsimyssy (rönsytiarella) ja lemmikki, myöhemmin mm. varjolilja. 

Elokuun ekan kukkia

Muutama lomapäivä jäljellä, tiistaina takaisin työmaalle. Saapa nähdä, ehtineekö töiden alettua enää niin kirjoitella blogiin. Tuskin.

Sain Millanilta viime syksynä unikon siemenkotia. Kylvin niitä kahteen kohtaan puutarhassa. Kuivassa ja aurinkoisessa paikassa ne kasvoivat hentoina ja matalina ja kukkivat pienin kukin, paljon toista kylvöä aikaisemmin. Kasvimaalle hapankirsikan varjoon kylvetyt kasvoivat puolta korkeammiksi, myös niiden nuput ovat muhkeampia. Ekaksi auenneesta en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin sade varisti sen terälehdet. Tänään oli auennut lisää.

🩷🩷🩷

 Kimalaiset viihtyvät myös ranskantulikukissa, joita on ilmaantunut pitkin kasvimaata. 

Kasvimaalle on itsekseen ilmaantunut myös tätä violettia päivänsineä, jota joka kevät esikasvatan. Ja tänä kesänä komein kasvu onkin täällä kasvimaalla! Istuttamani eivät ole juuri kasvaneet saati kukkineet, vaikka normaalina suvena olen päivittäin räknännyt yleensä toistakymmentä kukkaa. Jospa ensi kesää varten kylväisin päivänsineä jo syksyllä kasvimaan laitaan. 🤔

Nyt kun on sadettakin saatu ja lisää luvassa, niin tohtinen alkaa istuttaa perennan taimia (tulikellukkaa, harjaneilikkaa ja yksi salkoruusu), vaikka tämä päivä ainakin vielä menee hellelukemissa. Kunnon pohjakastelu ja varjostus istutuksen jälkeen lienee tarpeen. 

Taas yksi hellepäivä illassa

Kuumuus jatkuu. Pyrin ajoittamaan pihatyöt aamuun ja iltaan. Keski- ja iltapäivällä sitten esim. ompelua tai laiskottelua. Eilen illalla sain vihdoin istutettua perennapenkin perkauksessa nousseet kukkasipulit takaisin. Tai siis... takaisin ja takaisin. En suinkaan istuttanut takaisin samoihin paikkoihin, vaan yhdistin eri lajit yhdeksi pitkäksi mutkittelevaksi riviksi paljaaksi perkaamaani perennapenkin laitaan. Merkkasin mutkarivin pienillä kaakelinpaloilla, niin helpottaa loppukesän perennaistutuksien sijoittelua. Osa helmihyasinteista jäi vielä istuttamatta. Niiden joukossa saattaa olla valkoisiakin. Jos saisin vielä isoimman helmililjaesiintymän nostettua ja siivottua rikoista, niin yhdessä niiden hyasinttien kanssa istuttaisin sitten nuo loputkin. Eilen illalla kylvin lopulta myös osto- ja lahjasiemeniä, maariankelloa ja iltahelokkia. Ostosiemenistä unohtui kylvää keväällä ainakin tarhaneito ja kesämalvikki 🙄 Toivon, että ensi keväänä itävyys olisi silti ok.

Kesäkukista puheen ollen. Esteettisyyttä ajatellen perennat ovat tämän pihan pelastus.

        Viimeisiä kukkia Bowl of beautyssa. 

Ilman oppilaiden lahjoja minulla ei juuri mitään kukkivia kesäkukkia olisikaan.

Valkoinen orvokki on oppilaalta... No kyllä punarevonhäntää jo alkaa pilkottaa. Muut tuossa ovat köynnöstäviä; päivänsini, tuoksuherne, ruusupapu ja hyasinttipapu. Tällä kertaa päivänsini on ostosiemenistä Heavenly blueta. Perinteistä violettia istutin muualle (huonoon paikkaan ei tahdo kasvaa, yhden kukan olen siellä nähnyt, aiempina vuosina tähän mennessä niitä on yleensä ollut päivittäin kymmenkunta... ). En haluaisi eriväristen päivänsinien risteytyvän, toivoisin taivaansinisestä siemeniä, kunhan nyt ensin alkaisi kukkia! 

Ruusupavussa sentään on jo nuppuja.

Ja gladioluksissa myös havaitsin nuppuja ❤️

Kuumaa on kompostorissakin! Kompostointi on jostain syystä yksi mieluisimpia puutarhatöitäni, siksi varmaan kun se on ekologista niin monin tavoin. 

Lukema ehti kavuta välillä jo lähelle kahdeksaakymmentä, mutta kun eilen taas vajensin ja täytin kompostoria, niin se vähän jäähdytti.

Tein eilen yhden parannuksen suojavaatetukseeni, kun olin menossa mansikkamaalle. Kun tein peukalonreiät suoraan paidan hihansuihin, niin sai jättää sukanvarsista tehdyt rannesuojat pois. Käytin samaa suojausmenetelmää tänään Ruusurannassa, kun vihdoin sinne pääsin jatkamaan palsternakan harvennusta (siihen puin kyllä vielä työhanskat kertakäyttöisten päälle, etteivät nuo heti kulu puhki, minulle kertakäyttöhanskat ovat monikertakäyttöiset). Jokakesäistä - kasviperäistä? - ihottumaa olen saanut vähän himmattua tällä suojauksella, jalat olen myös suojannut pitkäpulttuusilla. 

Mulla oli siis meininki alunperin, että tänä aamuna lähdettäisiin taas polkemaan Ruusurantaan mahdollisimman aikaisin. Mutta mies poti hammastaan sohvalla rotuen vielä kahdeksalta. Onneksi hän kuitenkin sai kipuajan läheiseen kaupunkiin - ja hänen piti sitten ottaa auto takaisin liikenteeseen seisonnasta - niin pääsin pyöräni kanssa hänen kyydissään työmaalleni sentään kymmeneksi. Jaoin harvennusurakan kahteen sessioon, kun paahteisella kasvimaalla ei olisi muuten jaksanut. Sessioiden välissä pesin kukkapurkit, jotka olin edelliskerralla jättänyt matonpesuveteen likoamaan. Paha vain, että yksi matoista oli ollut kovasti kissanpissassa, niin se pesuvesi löyhkäsi hirveältä (ihmekös tuo kun oli paahteessa viikon mojunut, eikä se mattokaan pestyltä tuoksunut). Kannoin sadevesiastiasta tuoreen pesuveden, niin haju lähti. Eväät ja juoma riittivät, pyöräily sujui jouhevasti, mutta kyllä olin kotiin päästyäni lapaannuksis. Suihku, kahvit ja ruuan päälle nokoset, niin nyt illansuussa voisi kiertää pihalla ainakin kylvöjä ja kasvihuonetta kastelemassa. 

Kukkatarhan ilonaiheita

Vaikka tykkään melkein kaikista Kanttorilan puutarhaan istutetuista/kylvetyistä kukkakasveista, niin muutamien ilmaantumista odotan muita hartaammin. Omituisenhajuista ja vähän piilossa kukkivaa lamopeikonkelloa olen jo monesti hehkuttanut, eikä se ihan vielä kukikaan, mutta tänään kävin ottamassa kuvia muutamasta muusta kaivatusta.

Tämä ihanan värinen idänunikko oli vielä eilen nupullaan. Lajike ehti jo kerran kadota toisesta kohtaa perennapenkkiä, mutta onneksi olin saanut siitä siemeniä ❤️ Kuva ei tee oikeutta värille, eikä kukka tänään sateessa ollut kunnolla auki - olin hätäinen ja halusin heti talteen. 

Pispalanneitoa olen kyllä myös ennenkin kehunut, enkä vähiten tuoksun takia. Sen siemenistä en ole onnistunut kasvattamaan taimia, mutta onneksi se on viihtynyt perennapenkin laidalla, johon se muutamia vuosia sitten asettui. Millan oli sen aikanaan hankkinut, en tiedä mihin penkkiin/kohtaan alunperin. Kasvimaailman arvoituksia. 

Yllä on korallikeijunkukan kukinto aukeamassa. Korallikeijunkukkaa olen himoinnut kauan. Purppura-, amerikan- ja tähkäkeijunkukkaakin Kanttorilassa on, mutta niiden kukinnot ovat mitättömän värisiä vaikka viehkoja nekin. 

Köynnöshortensiaan on nyt vasta toisen kerran, pitkän tauon jälkeen, tulossa kukintoja, ensimmäiset kukat aukeamassa. 

Köynnöshortensian tukena "sattumasembra", nyttemmin minulla on myös siemenistä itäneitä sembrataimia, kenties Ruusurantaan, jos taimet pysyvät hengissä. 

Köynnöshortensian tyvi kaipaisi ruosimista niin kuin moni muukin kohta. Ehkä kohta... Pari muutakin keskeneräistä perkuuprojektia tällä markilla odottaa jatkajaa. 

Kukkaistervehdyksiä

Otin asijauheesta joitakin kukkakuvia, kun en niitä ole tänä kesänä juuri joutanut napsia. 

Ekassa kuvassa on uutta ja vanhaa tervehdystä oppilailta. Vasemmalla oleva petunia on luokkani tanhupojalta, sen vieressä piilossa oleva neilikka halailijatytöltä ja orvokin kasvatin viime keväänä lukijatytöltä saamastani orvokista keräämistäni siemenistä. 

Alemmassa kuvassa petuniaakin näkyy vähän enemmän ja etualalla ohjaajaltani saatu upea orvokkipehko, josta olen toistaiseksi nyppinyt kukkineita. Kiitos näiden kouluterveisten minulla oli heti alkukesästä jotain kukkiviakin ruukkukesäkukkia. Omakasvattamista vasta päivänsinet ovat alkaneet kukkia. 

Talvettaminen onnistui! Tämän maljaköynnöksen pelastin syksyllä Millanin tyhjilleen jääneestä kasvihuoneesta. Nyt se on nupullaan ❤️ Maljaköynnöksen uusintakukinta ei ole ennen minun hoivissani onnistunut. 

Lopuksi pari kuvaa Ruusurannasta - osoittamaan, miksi sen nimi on Ruusuranta. Lisää ruusuja mm. maantien puoleisella pihanurkalla. 

Puutarhan tappioita vuosien mittaan

Kun Millan aikanaan hoiti Kanttorilan puutarhaa ja hankki tänne runsaasti uusia kasveja, hän sisällytti blogiinsa 'Kanttorilan puutarhassa' erillisen sivun otsikolla Kanttorilan kasveja. Minulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa oma luetteloni siitä, mitä Millanin luettelemista täällä ei enää kasva.

Paljon Millanin luettelossa on sellaisiakin kasveja, joita en tunnista tai erota toisistaan, joten ihan täsmällistä luetteloa en osaa kirjoittaa. 

Tästä tulee nyt julmetun pitkä postaus, kun laitan kuvia Millanin luettelon pätkistä ja joka pätkästä kommentoin kadonneet/pois jääneet lajit. 

Vanhoista omenapuista yksi on kaadettu, sen omenat eivät maistuneet hyvältä. Yksi omenapuu on vastaavasti istutettu lisää, synttäripuuni Lavia, jonka menestyminen on vielä kyseenalainen. Kaneliomenoiden lisäksi en tunne muita lajikkeita, kolme syys--tai talviomenalajiketta, joista yksi saattaa olla Antonovka. Luumu- ja kirsikkapuita on molempia kolme, yhdet siirrettiin Ruusurantaan, kun Millan muutti sinne. Marjoista gojit ovat jääneet pois, ja tavallista mansikkaa toin aikanaan mukana, ehkä Sefyriä. Lisäksi linnut ovat istuttaneet punaherukoita. Sittemmin on tullut myös saskatoon. (Tämän piti olla luettelo tappioista, mutta nyt tuli muutama lisäyskin.) 

Kerrottua kurjenkelloa en ole täällä nähnyt, enkä siperiankelloa tunnista, maariankelloa olen joutunut kylvämään uudestaan, ja taas pitäisi. Kunhan ukonkellot aukeavat, varmistuu, onko niitä yhä kahta väriä. Valkoista ainakin on. 

Ainakin yksi akileijalajike katosi, löydän sen nimen myöhemmin, ei kuitenkaan mikään barlow. Arovuokkoa en mielestäni ole nähnyt, sen sijaan kanadanvuokko elää ja menestyy. Bellistä en jostain syystä ole saanut pysymään elossa sen kummemmin täällä kuin edellisessäkään puutarhassani. Viime talvi oli liian vaikea mm. balkaninkohokille. Eikä minulla taida olla siemeniäkään jemmassa 😢 Palloesikon menetin jo aikaisemmin. Lohenpunainen idänunikko oli vaarassa kadota, mutta siitä olin saanut siemeniä, ja tänä kesänä se on kohtalaisen hyvässä kasvussa. Hopeamarunaa en erota koiruohosta, ja olen saattanut molemmat hävittää "rikkaruohona". 

Japaninohdaketta en erottaisi muista ohdakkeista, joita en erityisemmin ole hoivannut. Kaunopunahatun olen menettänyt jo kahteen kertaan, enkä taida enää sitä yrittää tässä pihassa, mutta ties vaikka joskus Ruusurannassa. Kesäkullero siirrettiin aikanaan Millanille, enkä nyt muista tavallistakaan kulleroa nähneeni tänä vuonna. Myös keltakaunokki siirrettiin Millanille, siitä olen maininnut joskus aikaisemmin. En ole nähnyt kissankäpälää enkä kultakärsämöä. Kultatyräkki menehtyi, mutta kuusityräkki (=tarhatyräkki) on voimissaan. Kanadanpiiskua hävitän nyt aktiivisesti, koskapa se kuuluu hävitettävien vieraslajien luetteloon. Tänä keväänä sain kaivettua suurimman osan juurakoista pois, mutta sieltä täältä nousee versoja, kenties vielä tulevina kesinäkin. 

(Ranta)laukkaneilikka katosi edellistalvena, mutta nyt minulla on kukintoja, joissa toivon olevan siemeniä. Jää nähtäväksi, saanko sen takaisin. Aprikoosia lehtosinilatvaa ei ole näkynyt. Eikä minkäänväristä pipoa. Malvansukuiset ovat minulle hankalia tunnistettavia. Oletan, että tontilla hyvin menestyvä on harmaamalvikki, en tiedä myskimalvaa olevan. Nepalinhanhikin sain uudestaan taimina Millanilta, mutta sekin jäi henkiin sitten vain yhteen paikkaan viime talven jäljiltä. (Talvi oli vaikea ilmeisesti myös Kuntalan punaluumulle, jonka oksistoon tuli kovin vähän lehtiä. Onneksi se kuitenkin vesoo elinvoimaisesti.)

Tästä luettelosta menetyksiin on laskettava vissiin vain sinipallo-ohdake, mutta se onkin sitä suurempi menetys, jo toiseen kertaan. Millan kertoi, ettei hänelläkään se ole täällä menestynyt, mutta Ruusurannassapa se näyttää olevan elossa. Mainittakoon kuitenkin, että rönsyleimua olen nähnyt vain punaisena. 

Tarharistikkiä ei ole, ei myöskään törmäkukkaa eikä varjoyrttiä. Tulikellukka katosi joitakin vuosia sitten, villanukkajäkkärä pian muuttomme jälkeen. Verikurjenpolvi siirrettiin Millanille. Neilikoidenkin tunnistaminen on vähän haastavaa, mutta samoisin, ettei vuorineilikkaa ole. Liljoja olen hankkinut lisää, muistaisinpa mitä... 

Koristeheinät ovat tallella, olenpa hankkinut lisääkin, siemenenä sininataa. Yksi alku on lintuallaspenkissä, uusi esikasvatuskylvö odottaa koulintaa. Kivikkokasvienkin tunnistaminen tuottaa vaikeuksia. Sen tiedän, ettei lusikkamaksaruoho säilynyt hengissä. Eikä alppitähti, jonka ehdin nähdä kerran kukkivana. Kangasraunikista luin, että se on luonnonvaraisena erittäin uhanalainen. Taitaa olla tälläkin tontilla... Sitruuna-ajuruohon sijaan meillä on nyt kangasajuruohoa.

Ruusuista persiankeltaruusu menehtyi ensimmäisinä vuosinamme. Toisen John Cabotin mies kaivoi vahingossa ylös tänä keväänä pusikkoa raivatessaan. Muistaakseni jokin ruusu siirrettiin Millanille, taisi olla Last tango. Sain naapurilta tilalle suviruusua. Olisikohan bourbonruusulle käynyt niin, että se olisi ollut perusrunkoon vartettu ja sitten perusrunko on ottanut vallan, kun en ole osannut vahtia. 

Alanko toistaa itseäni todetessani, että sipulikasvien tunnistaminen on haastavaa? Skilloja esimerkiksi en erota toisistaan. Jonkin verran olen hankkinut lisää, mm. krookuksia ja Little Beauty -tähtitulppaaneja. Ja lumipisaran sijaan minulla on nyt lumikelloja, joiden sipulit ostin puolikuolleina puoli-ilmaiseksi. Jättilaukka ei ole menestynyt, eikä ukkolaukkakaan, mutta nyt kokeilen voitonlaukkaa. 

Zilgaa en ehtinyt elossa nähdä. Muuten köynnökset ovat viihtyneet, joskin humalan ja villiviinin paikkoja olen vaihdellut. Yrteistä timjami puuttuu ja ranskalaisen rakuunan hävitin, mutta osan siitä annoin Millanille. Ruusurannassa se näkyy olevan voimissaan.

EDIT. Muutamia päivityksiä 3.4.2026

Viime kesänä bongasin yllättäen gojin elossa lipstikan vieressä, jonne  olin sen siirtänyt. Mahtaneeko olla vielä elossa vaikea talven jäljiltä?

Maariankelloa kylvin viime kesänä, ovat lähteneet kasvuun. Mutta sinistä ukonkelloa Kanttorilassa ei enää ole.

Sain tuonnempana selville, että Bellis perennis on kaksivuotinen. En enää ihmettele, miksi se on minulta (aina) kadonnut.

Kesäkulleron siemeniä keräsin viime syksynä Ruusurannasta, samoin kuin vaaleanpunaisen palavanrakkauden siemeniä, joita annoin myös veljen morsiamelle, vastalahjaksi lyhtykoisosta, joka sekin ehti olla täältä häviksissä.

Rantalaukkaneilikkaa ja tulikellukkaa hankin tänne uudestaan, viimeksi mainittua kasvatin ostosiemenistä, rantalaukkaneilikkaa hankin taimina Toikalta. 

Työteliäs loman alku

Lauantain työpäivä minulla vähän venähti, kun koululla oli vielä yhtä ja toista huolehdittavaa (arkistointia, tiskikone, kierrätystä...) mutta kotiin päästyä jaksoin ja ehdin vielä aloitella puutarhan kesälomapuuhat. Sunnuntain aloitimme lepopäivän merkeissä, messu ja kyläreissu, mutta illalla olin taas puutarhassa. Kylvin punajuurta, salaattia, tilliä ja hernettä. Aikaisemmista salaattikylvöistä vain yksi, varhaisin, on itänyt, kenties johtuen helteistä. Nyt on luvassa vähän sopivampia lämpötiloja salaatin itämiseen. 

Maanantaina, kuten sunnuntaina ja tänäänkin, heräsin aikaisin ja aamukahvien jälkeen ryhdyin päivän puuhiin. Oman pihan töiden lisäksi kävimme tekemässä reilun viiden tunnin työrupeaman Ruusurannassa. Riehuin vuoroin lapion, vuoroin viikatteen kanssa, eikä mies ollut yhtään laiskempi. Olemme aikeissa ostaa sen Millanilta uudeksi työprojektiksemme, ja sillä olemme nyt muutaman kerran käyneet siellä tutustumassa ja aloittelemassa projektia. Maanantain urakan jälkeen olin aika puhki. Onneksi ei kuitenkaan hyttyset olleet siellä aurinkoisella ja avoimella kasvimaalla riesana, toisin kuin täällä Kanttorilan suojaisessa pihassa. 

Pitkästä aikaa olen saanut ihailla ja nuuhkia näitä violetteja iiriksiä, mitä lie helluntaililjoja. Siirsin niitä viime syksynä aurinkoisemmille paikoille, ja isojen vanhojen puiden kaataminen lisäsi valoa entisestään. 

Alla eräs toinen ilonaihe. Nyt alkaa toteutua toivomani suunnitelma koskien köynnöshortensiaa ja sembramäntyä. Istutin männyn köynnökselle tulevaisuuden tueksi, ja nyt se on löytänyt sen tuekseen.

Alunperin Millan oli istuttanut köynnöshortensian tuohon tarkoituksena, että se vähitellen tarjoaisi varjoa koiranhäkille. Mutta kun häkki muutti Millanin mukana, niin laitoin ensin tueksi heinäseipään. Se alkoi kuitenkin lahota tyvestään. Jossain puutarhalehdessä näin kuvan isosta männystä, jonka runkoa köynnöshortensia kiersi, niin siitä sain inspiraation. Toivottavasti mänty pysyy vähintään samassa kasvutahdissa köynnöksen kanssa. 

Lehmuksen tuoksussa

Olipa mukava viettää aikaa puutarhassa, kun tienvarren lehmukset sulostuttivat kesäiltaa hurmaavalla tuoksullaan.

Jaahas, tässä ehti vuorokausi vaihtua parikin kertaa ennen kuin pääsin jatkamaan blogikirjoitusta. Mutta ei se mitään, sillä lehmus jatkaa ihanaa tuoksumistaan yhä.

En tokikaan enää muista, mitä puuhailin puutarhassa toissailtana aamupäivän kyläreissun (Millan) ja ruuanlaiton (uudet potut) jälkeen, mutta eilisen puuhan muistan. En tiedä, oliko se silkkaa hulluutta, epätoivoista ainakin. Ihana synttärilahjani Lavia-omenapuu on näyttänyt vain kituvan ja taantuvan siinä paikassa, johon sen 8 vuotta sitten istutin - liian syvään. Ajattelin jo silloin, että olisiko pitänyt yrittää nostaa ylemmäs. Mutta vanha kuoppa oli myös liian lähellä vanhaa kuusiaitaa. Nyt ajattelin, että ei puuparan tila tuosta enää juuri voi huonontua, vaikka sille aiheutankin kauhean stressin ylöskaivuulla ja uudelleen istutuksella.

Aloitin jo edellisiltana valmistelut kokeilemalla kaivaa aikomaani paikkaa, josko ei olisi kovin isoja kiviä edessä. Koska kuopan teko vaikutti lupaavalta, jatkoin eilen kuopan valmiiksi ja aloin sitten mahdollisimman varovasti kaivella Lavian ympärystää. Vihdoin nostin puun juurakkoineen (joka oli pysynyt melkein alkuperäisen kokoisena) kottikärryyn ja valelin päälle pari sangollista vettä. Jännitin, onko minulla tarpeeksi täytettä kuoppaan, kun tarkoitus oli saada puu tällä kertaa riittävästi koholle (lievästi kummulle ja varttamiskohta maarajan yläpuolelle). Tyhjäsin kärryllisen toisesta kompostorista, talloin tiiviiksi, hain vähän lampaanvillaa kuoppaan sillä ajatuksella, että se hitaasti lannoittaisi (koska sarvilastuja ei minulla ollut käsillä), lisäksi kourallinen syyslannoitetta ja sitten kolme säkillistä puutarhamultaa. Lisätäytettä sain edellisestä kuopasta (siinä näytti olevan vielä sarvilastujakin jäljellä) ja vanhoista purkinpohjista, joita olin tyhjännyt säkkiin kesän mittaan. Mies oli reissun päällä, niin en voinut oikein ajatella multakuorman hakemistakaan pyörän jopparilla. Kun vielä lapioin vähän kuopasta noussutta hiekkaa päälle ja kun pystytin kaksi tukipuuta, niin Lavia on nyt ainakin valesvireessä. Yhden säkillisen minun pitäisi siihen vielä tyhjätä, kunhan saan taas multaa.

Mutta nyt kuitenkin sain vihdoin ratkaistua myös hevoskastanjan sijoittamisen. Minulla on noin kolmivuotinen taimi ollut ruukussa kasvimaahan upotettuna odottamassa istuttamista. Lavian vanha krooppi jouti nyt siihen. Hevoskastanjalle tyhjäsin kasvualustaa toisesta kompostorista. Muuten se saikin sitten tyytyä kuopasta pois kaivettuun hiekansekaiseen multaan (tai ehkä kuvaavampi ilmaisu olisi mullansekainen hiekka...) Toki sekin sai syyslannoitetta, ja seuraksi kuopan toiseen laitaan pesofarillisen helmihyasintin sipuleita. Vielä pitäisi sitten huolehtia myös molempien puiden ympärille katetta suojaamaan rikkaruohojen kylväytymiseltä. Vanhasta joustinpatjasta talteen otettu huopakangas kelpaa siihen.

Yritän vielä laittaa jokusen kuvan. Välillä puhelin on kyllä kieltäytynyt kuvien liittämisestä valittaen, että tila ei riitä, mitä sekin sitten tarkoittaa.

Oppilaalta saatu neilikka kukkii nätisti. Samasta perheestä sain taannoin valkoisen gerberan, josta otin talteen siemenhaituvia. Nyt minulla on pikkuinen gerberalapsi purkissa.

Joustinpatjaköynnöstuessa ei kuki vielä kuin päivänsini - ja talvettunut keijunmekko melko huomaamattomasti - mutta vihreyttä kiipii jo kivasti. "Alahyllyllä" leijonankita, ahkeraliisa ja onnenapila kukassa, gladiolus, Heavenly Blue - päivänsini ja vaniljasamettikukka antavat vielä odottaa itseään.

Ken tästä käy...

 Väsäsin aikanaan, miehen avustuksella, portin kärhöjen ja köynnösruusujen tueksi entisen puutarhakeinun päädyistä. Oman aikansa se tekele kesti ja toimitti virkaa.  

Tästä klikkaamalla näkee ko. portin komeimmillaan. (Mutta myös ränsistyneimmillään ennen lopullista luhistumista.) 

Silloin kärhö alkoi olla kasvanut niin isoksi, että se painoi porttia lysyyn, puhumattakaan siitä, ettei portista mahtunut kulkemaan. Viime talvena portti oli jo aivan hojaantunut, ja päätin että uusi täytyy laittaa. Sainkin ajatuksen, että hyödynnän vanhoja joustinpatjoja. Minulla oli jo ennestään yksi valmiiksi revittynä odottamassa ja sittemmin revin huonoimmaksi valikoimastani patjasta päälliset (kunhan ehdin, nekin jollain lailla kierrätän/ uusiokäytän). 

Tänään sitten kirkon jälkeen oli sopivasti kaunista säätä puuhailla vielä jotain pientä pihassa, ja ehdotin miehelle, jos nyt pystytettäisiin uusi patjaportti ennen kuin alppikärhö alkaa avata lehtinuppujaan. Mies ryhtyi heti puuhaan. Se kävi sukkelaan ja portista tuli niin komea kuin toivoinkin. 

Kuvan ottamisen jälkeen sitaisin kärhön varsia hieman kiinni patjaan, saa siitä sitten ruveta itsekseen kapuamaan ja kärhimään. 

Kuvia

Puhelin  valittaa, että tallennustila on vähissä (juu, en ole opetellut pilvipalvelua), niin talletan blogille joitakin kuvia ennenkuin poistan kännykältä. 

 Dalia vangitsee katseen, mutta samassa ruukussa on myös vaaleanpunainen pelargoni, onnenkäenkaali Iron cross ja lime gladiolus 

 Vielä uusi kuva jaloritarinkukista ja gerberasta. Kuvan taustalla hoidossa olevia kasveja ruukuissaan, tahtoo sanoa, odottavat katveessa istuttamista johonkin päin tonttia. 

Ensimmäiset tuoksuherneet aukeilevat. Samoissa köynnösastioissa on mm. liuskamiinanköynnöstä, kelloköynnöstä, mustasilmäsusannaa, hyasinttipapua ja 'Heavenly blue'-päivänsineä, jota odotan kukkaan kuin kuuta nousevaa. 

Hernepensasaidan vieressä oleva pitkä perennapenkki rehottaa tällä hetkellä hoitamattomana, mutta kosmokset pelastavat paljon, ja miksei mäkimeiramikin, joka on levittäytynyt kukkimaan ympäri kasvimaata ja näköjään ainakin yhteen perennapenkkiin. 

Alppikärhö 'Albina Plena' kukki alkukesästä, nyt on vuorossa tarhaviinikärhö Madame Julia Correvon. Liisa vähän lupaili, että voisin saada häneltä kiinankärhöä vastalahjaksi. En olekaan vielä muistanut hakea tietoa, millainen se on. 

Lopuksi vielä leppäkerttukuva. En saanut kaikkia yhtä aikaa samaan kuvaan, mutta seitsemän seitsenpistepirkkoa bongasin eilen köynnös ruukussa.

Ai juu, kerta kiellon päälle, seitsenpistepirkon kotelovaihe, en nyt muista, olenko jo blogille laittanut siitä kuvan. Tänä kesänä kuitenkin ekan kerran sellaisiakin olen saanut nähdä.

Portti on sulkeutunut

                     Clematis alpina 'Albina Plena' 

Värisointua tai sitten ei

 Otin eilen illalla taas antihistamiinitabletin kutinalääkkeeksi ja sitä myöten vähän veto poissa. Mutta päivittäisen puutarhakierroksen jaksaa tehdä vaikka konttien. Soimasin tosin itseäni, etten ottanut heti ekalle kierrokselle kameraa mukaan. Tai edes krökkyä ja suojahanskoja.

Kameranhakureissulla otin mukaan myös aamulliset kahvinporot, jotka tyhjäsin tällä kertaa pensasmustikan juurelle. Millan vihjasi, että kahvinporot auttaisivat liljakukkoa vastaan, kun ne ei kuulemma tykkää kahvin hajusta. Niinpä olenkin useana aamuna levitellyt sakkoja eri liljojen juureen, koska tänä alkukesän olen muutaman vuoden tauon jälkeen rookannut joillakin liljoillani muutaman liljakukkopariskunnan parittelemassa. Luonnollisesti tein lopun mokomasta puuhasta. Pahiten kukot ovat ehtineet syödä ruskoliljaa. Jospa muut säästyisivät.

Mutta se kamerakierros. Pieni väripoikkeama sai minut alun alkaen hakemaan kameran.

Viime keväänä oppilaiden lahjakortilla ostin mm. purppuran(- tai karmiinin-)punaista orvokkia, josta keräsin siemeniä. Näiden piti kaikkien olla niiden siementaimia. Mutta voi olla, että keskellä oleva haljukukkainen taimi eksyi joukkoon muutaman  sinisen orvokin siementaimen joukosta, sieltä kun nousi toinenkin tuonnäköinen ei-niin-sininen. Voisin tietty ruveta pikkumaiseksi ja vaihtaa reunasta tilalle toisen orvokin ja siirtää valkoisen muualle. Mutta vain jos ehdin ja viitsin. 

Ilokseni verihanhikki kukkii jälleen. Viimeksi on tainnut kukkia ennen maalämpömyllerystä. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä muutaman verihanhikin lisää, kun edelliset alkoivat näyttää taantumuksellisilta. 

Illakko, punapäivänkakkara ja loistokurjenpolvi Johnson's blue muodostavat kauniin väriharmonian. 

Samoin vuorikaunokki ja purppuratulikukka, seassa kukintaa aloittava kanadanvuokko ja oranssikeltano sekä pari orvokkia. 

Hohhoijaa, nappasin viiden minsan tirsat sohvalla. Hetken taas jaksaa. Olen muutamana päivänä kirjoittanut vihkoon muistiin, mitä kunakin päivänä olen suunnitellut saavani aikaan. Muistilistan lisäksi siitä on sekin hyöty, että voin vielä myöhemminkin huomata, että jotain olen saanut lomalla tehtyä, ettei tarvi ihmetellä elokuussa, mihin se loma hupeni. 

Takaisin kamerakierrokseen, kerrottu idänpioni on kukkimisvuorossa, samoin akileija, jota myös lintukukaksi olen kuullut mainittavan. Ruukussa oleva punainen dalia kukki keväällä, odottelen lisää kukkia tuonnempana. 

Vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä luumun juurelle istuttamani kirjopäivänsini. Viime kesänä vahingossa tulin istuttaneeksi yhden päivänsinen kirsikan lähelle, ja sehän kietoutui pitkin kirsikan oksia. Nyt olen laittanut kahdenkin luumun juurelle, ynnä krassia. 

Lopuksi kuvapari yhdestä omenapuusta. 

Tämä on se, josta mieheni kysyi muutama vuosi sitten moottorisaha kädessään, että "eikös se ollut tämä omenapuu, mikä piti kaataa?" No ei ollut, vaan se viereinen, johon tuli syömäkelvottoman pahoja omenoita. Onneksi mies ei ollut ehtinyt kuin sahata pari paksua alaoksaa pois väärästä puusta ennen kuin tiesi käydä kaadettavan niskaan. Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kurmootettu puu on tuottanut omenoita edelleen. Ne ovat pieniä, mutta kivanmakuisia ja siksi halusin tuon puun säästää. Isojen oksien karsiminen aiheutti kuitenkin vesiversojen kasvua. Kokeilinpa sitten taivuttaa niitä painon avulla vaakatasoon, uusiksi alaoksiksi sahattujen tilalle. (Kuvassa on myös miehen tekemä hyönteishotellipölli, jonka umpeen muuratuista huoneista olen tänne aiemmin ottanut kuvan.) 

Tänä keväänä taivukkaissa oli jo kukkasia, ja nyttemmin  niistä on kehittynyt pieniä omenan alkuja. Ei siis ole ollut mikään turha vaiva, ripustella kivillä täytettyjä purkkeja sukkahousuista roikkumaan vesiversojen painoksi. Olen sitä tehnyt myös niin kaneliomenapuille kuin syys- tai talvilajikkeillekin. 

 

EDIT. Nyttemmin luin sitten jostain puutarhalehdestä, etteivät vesiversot ole kiinni niin syvällä puunrungossa, että ne kestäisivät isoa painoa repeytymättä. Joten en voi suositella ottamaan mallia vesiversojen taivutteluun.